RCH Steaming Santa, real ale

Kullanvärinen olut, ei mitään joulupukkiin tai jouluun viittaavaa havaittavissa itse tuotteessa. Hedelmää perusmaussa, jälkipotkussa iskee varsin erikoinen kapean pistävä humalapuraisu nielun keskiosassa. Pehmeyttä voisi olla enemmän, ei ehkä aivan parhaimmillaan vielä. Oluthuone Leskinen, 30.12.2008.

Shepherd Neame Canterbury Jack

Tällaista kuvanjälkeä siis nyt syntyy. Aiemmin real-versiona kokeilemani kentiläisolut kegissä. Karamellimaltainen metallisen kylmä hiilihappopläjäys, vetinen ja kostea, hieman humalaa, real aleen tottuneelle väistämättä karkea ja keinotekoiseltakin tuntuva juoma. Oluthuone Leskinen, 29.12.2008.

Glastonbury Lady of the Lake, real ale

Hämäräkuvauksen ongelmat eivät ole uudella kameralla vielä ratkenneet. Hedelmäinen ohuehko kuparinvärinen ale. Maltaisuus voimakkaampaa kuin humalaisuus, jota kuitenkin vähän mukana jälkimaussa. Tasapainoinen, mutta ei tarpeeksi täyteläinen. Ei ollut erityisen tuoreessa kunnossa, jos nyt ei pilallakaan. Tämä panimo ei erityisemmin vakuuta tälläkään tuotteellaan. Oluthuone Leskinen, 29.12.2008.

Alfred Hitchcock: Young and Innocent

Kepeä komediallinen rapeasti etenevä takaa-ajotrilleri, ennakoi monia myöhempiä Hitchcock-leffoja, jopa The Birdsiä myöten. Alun rantatörmäkohtaukset tunnelmallisimpia, sitten pysytellään lähinnä maatalousmeiningissä. Visuaalisimpia 30-luvun töistä, voimakkaita lähikuvia ja kamera-ajoja. Näyttelijätyö vanhentunutta, varsinkin naispääosan esittäjä rasittava.

Stieg Larsson: Luftslottet som sprängdes

Larssonin Millennium-trilogian päätös, yli 700 sivun tiiliskivi. Ensimmäiset sata sivua kuluu kakkososan verilöylylopetuksen jälkien harsimiseen. Saattaisi hieman kyllästyttää, jos olisi lukenut Pilvilinnan aivan perään, onneksi tähän tuli muutaman kuukauden tauko ja ratkaisu palauttaa hyvin asetelman mieleen. Teksti terävöityy, kun aletaan taustoittaa Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpon vaiheita toisen maailmansodan jälkeisellä ajalla. Trillerikierrokset Larsson osaa, tapahtumat rullaavat mukavalla kiihtyvällä rytmillä. Löysääkin ainesta on mukana, Millennium-päätoimittajan vaiheet suuren päivälehden johdossa nivotaan jännärijuoneen, mutta silti Larsson selvästi purkaa tässä kohti kaunojaan Svenska Dagbladetia kohtaan.

Kun ensimmäinen trilogian osa oli selvästi oma tarinansa, tämä kolmas on puhtaasti kakkosen jatko-osa. Kuten Tommi huomautti kakkososan kommentissa, päänäkökulma siirtyy Lisbeth Salanderista takaisin tähtireportteri Mikael Blomkvistiin, jonka naisvalloituksiin lisätään nyt Säpon kehonrakentaja-amatsoni. Ruotsissa vahvasti toimiva jugoslaavimafia esillä korostetusti juonessa. Yhteiskuntakritiikki ei kovin murskaavaa enää ole, Ruotsin oikeusjärjestelmä näyttää toimivan.

Miljöökuvaus on edelleen kehnoa Larssonilla. Henkilöt lompsivat moneen kertaan Kronobergsparkenin läpi Kungsholmenin poliisitalon ja Fridhemsplanin välillä. Kertaakaan Larsson ei saa sanotuksi, että Kronoberg on jyrkkärinteinen mäki, tieto parantaisi kummasti lukijan saamaa vaikutelmaa. Tapahtumia on Göteborgissa, Saltsjöbadenissa, jopa Amsterdamissa ja Gibraltarilla, mutta Larsson ei keksi niistäkään mitään oleellista sanottavaa. Enimmäkseen pyöritään kuitenkin kakkososan tapaan Tukholman Söderissä, josta välittyy nyt hieman täyteläisempi kuva useamman sadan sivun aikana.

Kustannustoimittajaa olisi taas tarvittu. Nyt mm. romaanin jokainen henkilö tuntuu "truta med läpparna", kymmeniä kertoja romaanin kuluessa. Tommin kommentoimia käännösongelmia ei kuitenkaan ole alkuteoksessa. Tarina saadaan lopussa tyydyttävään vaiheeseen, joten vajaata neljättä osaa ei varmaan kannattaisi julkaista. Kokonaisuudesta jäi hieman ristiriitainen kuva, vaikuttava tarina, mutta ei ehkä kestä aikaa.

Williams Black

Paahteinen kevyehkö kuiva musta ale. Mallas hyvin esillä. Jälkimaku jää lyhyeksi, ei juuri humalointia. Tässäkin oluessa vehnää kuten kaikissa kolmessa Suomeen tuodussa Williams-skottioluessa. Ostopaikka Kajaani, K-Citymarket.

Williams Red

Maltainen punainen ale, toffeinen varsin paksuhko maku. Skottityyliin suhteellisen puhdasoppinen suoritus, maltaisuus voisi olla kyllä läpitunkevampaakin. Vehnää mukana. Ostopaikka Kajaani, K-Citymarket.

Meantime Old Smoked Bock

Hyvin vaahtoava punaruskea olut. Hyvin nihkeä kuiva savuinen maku. Ei vaikuta tuoreelta, ehkä etikkaisuuttakin mukana, tämä maku vahvistuu oluen lämmitessä, melko varmasti päässyt pilaantumaan. Samppanjakorkki poksahti kyllä auki mukavan reippaasti. Nihkeys ei voi olla tavoiteltu vivahde. Jälkimaku on humalaisen kuiva suhteellisen hillityllä tavalla. Ei lähelläkään Bambergin savuherkkujen tasoa, tässä on jotain tervaleijonatyyppistä esanssisuutta. Etiketissä Bamberg kirjoitetaan väärin muodossa Bamburg. Pullonkaulan lisäetiketissä ohramaltaan sisältyvyys on kerrottu suomeksikin, vaikka en ole Suomessa tätä olutta nähnyt. Netistä löytyvät tuoreet ruotsalaisarviot vahvistavat arviota, että pilallahan tämä on. Hyvämaineinen lontoolaispanimo mokaa nyt raskaasti, mutta voihan vika olla jakeluketjussakin. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Dubuisson Scaldis Prestige

Bush-oluestaan tunnetun panimon ekstraversio, Anheuser-Buschin vaatimuksesta Bush-nimen tilalla Scaldis. Tammitynnyrikypsytetty 13-prosenttinen voimajuoma, vahvasti hiilihappoinen. Alkoholi maistuu selvästi, muuten suhteellisen yksiulotteinen olut. Hedelmäisen makea, puumaisuus helposti havaittavissa. Hiivaa mukana, sahtimainen, ei humalaa, mausteisuutta eikä happamuutta. Näyttävästi pakatulta kalliilta tuotteelta voi yleensä odottaa vaisua sisältöä, ja näinhän tässäkin kävi. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Roger Donaldson: Thirteen Days

Draamaspektaakkeli (2000) Kuuban kriisistä lokakuussa 1962. Ikävän tyypillistä Hollywood-rutiinia, intensiteetti ei kohoa tapauksen tasolle. Kennedyn selkäongelmia valoitetaan alkupuolella mukavan vähäeleisesti. Seinähullu Strategic Air Command -kenraali Curtis LeMay (paremmin tunnettu Kubrickin Dr. Strangelove -leffan Jack D. Ripper -hahmona) saa liian kesyn kohtelun tässä. Kennedyn tukka ei ole näyttelijällä (Bruce Greenwood) tarpeeksi vakuuttava. Kennedyn oikeusministeri-pikkuveli saa liian suuren roolin tapahtumissa. Toimintakohtauksissa on liikaa reaganilaista Top Gun -henkeä. Suurin ongelma elokuvassa on avustaja O'Donnellia esittävä supertähti Kevin Costner, jonka katsoja perustellusti olettaisi olevan jonkinlainen merkittävä tekijä tapahtumissa. Näinhän ei kuitenkaan ole, hänen roolinsa Kennedyn hallinnossa oli hyvin marginaalinen.

Williams Gold

Kirkkaan keltainen skottiolut, hyvin humaloitu, mäntyisyyttä, hyvin miellyttävä, sitrushedelmääkin mukana. Valmistuksessa käytetty myös vehnää, joka oletettavasti pehmeyttää tai pyöreyttää makua. Runko on kuitenkin varsin ohut, ei mikään ihme näin kevyelle oluelle (3,9%). Ostopaikka Kajaani, K-Citymarket.

Baladin Elixir

Hiilihappoa pursuva kullankeltainen italo-ale, 10%. Hyvin belgityylinen, makeahko tripel-tyyppinen olut. Hunajaa ja hedelmäisyyttä, raikkautta, ehkä paras kolmesta kokeillusta Baladin-oluesta. Sokerinen makeus toimii paremmin belgihiivan kanssa kuin muissa brittivaikutteisissa oluissa. Alkoholi peittyy täysin, sitä ei huomaa ollenkaan. Jälkimaku on lyhyt ja jokseenkin nihkeä, säilykemäinen. Tähän sopisi loistavasti humalan puraisu, mutta sitä ei siis ole. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Christian Carion: Joyeux Noël

Tuore ranskalainen elokuva ensimmäisen maailmansodan ensimmäisestä joulusta 1914, kun länsirintaman useilla lohkoilla esiintyi spontaania veljellistä joulusopuilua. Tässä tapauksessa saksalaisten joululaulutunnelmointi saa vastakaikua skottilaiselta säkkipilliosastolta ja ranskalaisetkin heittäytyvät tunnelmaan mukaan. Varsin vaatimaton elokuva, alkupuolella harmittavasti juoksuhautahelvettiä pehmennetään söpöllä kotirintamahempeilyllä. Kuran, saastan, paskan ja pelon yhdistelmä ei kertakaikkiaan välity kunnolla katsojalle. Sivistyneesti heitetään mukaan vuorotellen ranskalaista, saksalaista ja skottilaista näkökulmaa. Kuuluisa jalkapallo-ottelukin tuodaan esille. Sokerinen sentimentaalisuus heikentää ratkaisevasti kokonaisvaikutelmaa. Kristinuskon nimissä jälkiselvittelyissä juonittelevat sotakiihkoilijapapit tuodaan sentään hyvin esille kaiken pahan aiheuttajina.

Hop Back Entire Stout

Wiltshirestä pullossakäyvä musta olut. Hyvin paahteinen ja kahvimainen, ehkä tummaa suklaatakin havaittavissa hyvin kuivassa maussa. Vain 4,5%, mutta hyvin täyteläinen. Entire-termi viittaa imperial stoutin historiallisiin vaiheisiin, mutta tämä oluthan ei missään nimessä ole sitä tyyliä. Kuivista stouteista ehdottomasti parhaita viime aikoina juomiani. Ostopaikka Kajaani, K-Citymarket.

Stone Double Bastard Ale

Tumman punaruskea väri, ei juuri vaahtoa. 10%, 2007 Release. Vahvempi versio sandiegolaispanimon tunnetusta Arrogant Bastardista. Pullon kyljessä pitkä ylimielinen vuodatus, jossa epäillään juojan kykyä arvostaa tätä tuotetta. Pehmeää alkoholimaista lämpöä, voimakas tupla-IPA -tyyppinen humalointi. Yhtä railakkaasti markkinoitu Arrogant Bastard on varsin tasapainoinen vahva brown ale, eikä tämäkään heilahda aivan ekstreemilaitaan. Humalointi on kyllä eurooppalaisnäkökulmasta massiivista, mutta mäntyisyyden mukana on hienosti hedelmääkin, mallastakin, ilman että makeus mitenkään heikentää kokonaisuutta. Alkoholin purevuus varmaan pehmenee varastoinnissa, mutta humalathan siinä menetetään, minä valitsen aina tuoreemman tässä tilanteessa. Lajissaan, mikä se sitten onkaan (imperial brown?), ei mielestäni mikään poikkeuksellinen huippu, mutta hyvin nautinnollinen joulusaunaolut kuitenkin. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Jeffrey B. Symynkywicz: The Gospel According to Bruce Springsteen

Springsteenin tuotannon uskonnolliset ulottuvuudet ovat ilmeisiä ja niitä onkin jonkin verran tutkittu, esim. katolisen Pat Primeaux'n The Moral Passion of Bruce Springsteen. Springsteenillähän on irlantilais-italialainen katolinen kasvatus ja varsinkin katolinen symboliikka on musiikissa yllättävänkin korostetusti esillä. Symynkywicz on unitaariuniversalistinen pappi, eli siis jonkin sortin liberaali protestantti, vaikka tämän löyhän suuntauksen monet edustajat eivät pidä itseään edes kristittyinä.

Harmittavan löysää jaarittelua, kirja on kirjoitettu yhteen pötköön monotonisesti samalla paatoksella, hyvin raskas lukukokemus. Jopa kieli on köyhää, redundantti oftentimes-sana toistuu lähes joka sivulla. Symynkywicz käy kronologisesti läpi Springsteenin laulujen tekstejä läpi albumi albumilta, tuomatta esiin mitään erityisen persoonallista. Hän vain laajentaa tekstien perusasetelmia yleishumanistiseen suuntaan, mairean oppimestarimaisella sävyllä, tietäen sataprosenttisen varmasti mikä on oikein ja miten kaikkien tulee elää elämäänsä. Hämmästyttävästi Symynkywicz ei tunnu edes kovin aktiivisesti tarjoavan uskonnollisia tulkintoja. Mutta kirkonmiesten universaaliin tapaan kirjoittaja on kiimaisen kiinnostunut seksistä ja tuntuu löytävän roiseja yksityiskohtia yllättävistäkin paikoista. Pientä innostusta kirjoittaja saa vasta The Rising -levyn vaatimattomasta Mary's Place -kappaleesta, joka viittaa hänen mielestään Neitsyt Mariaan. Yeah, right.

Mielenkiintoisinta uskontokontekstissa on Springsteenin hurmoksellinen lavatyöskentely, joka on selvästi pöllitty saarnamiehiltä ja käärmeöljyn myyjiltä. Tämän puolen Symynkywicz ohittaa täysin.

Alfred Hitchcock: Secret Agent

En muista aiemmin tätä Hitchcockia nähneeni, mutta elokuva ei olekaan kovin muistettava. Ensimmäisen maailmansodan aikaan sijoittuvaa vakoilupuuhailua, loputtomalta tuntuvaa jonninjoutavaa jahkailua Sveitsissä. Todella kömpelöä komediallisuutta höystettynä brittiläisellä ulkomaalaishalveksunnalla, varsinkin Peter Lorre todella rasittava. Pienenä valopilkkuna Vertigoa ennakoiva kirkontornikohtaus. Tarina terävöityy vasta aivan lopussa Konstantinopolin junassa, ilmahyökkäys toteutettu mallikkaasti.

Geoffrey Himes: Born in the U.S.A.

Tämä ei ole (pelkästään) Bruce Springsteenin Born in the U.S.A. -albumin (1984) analyysi vaan laajempi kronikka Springsteenin musiikkiaktiviteeteista vuosina 1981-85. Suhteellisen raikkaasti Himes pitää The Riveriä (1980) ja tätä kaupallista jättimenestystä miehen musiikillisesti suurimpina saavutuksina. Näkemys on hyvin perusteltu, vaikka olen itse hieman eri mieltä. Näillä kummallakin levyllä on muutama heikompi kappale, kun taas materiaali levyillä Tunnel of Love, Nebraska ja Darkness on the Edge of Town on kauttaaltaan ensiluokkaista. Niillä levyillä on kieltämättä muita ongelmia. Himes osuu täysin harhaan väittäessään, että State Trooper ja Open All Night olisivat muuta Nebraska-materiaalia heikompia.

Himes ei tuijota tekstejä, vaan paneutuu musiikkiin kokonaisuutena ja pystyy analysoimaan sävellyksiä ja sovitusratkaisuja, korostaa jopa laulujen saavan lopullisen muotonsa vasta konserttitilanteessa. Erittäin vakuuttavaa tekstiä, olen jo kyllästynyt perusteellisesti musiikkikirjallisuuteen, joiden tekijät eivät ilmeisesti edes kuuntele musiikkia, lukevat vain sanoitusvihkosia. Riverillä ja Born in the USA:lla Himesin mielestä Springsteen onnistui ainoan kerran tasapainottamaan kunnolla koomisen ja traagisen puolen luovuudestaan. Mielenkiintoista spekulointia siitä, että Springsteen olisi kyennyt julkaisemaan syksyllä 1982 vahvemman rock-albumin kuin sitten toteutui kesällä 1984. Tämä on uskottava väite, ainakin jo silloin käytettävissä olleet This Hard Land ja Pink Cadillac ovat parempia kuin myöhemmin syntyneet ja levylle päätyneet No Surrender ja Bobby Jean.

Kovin paljon uutta näkemystä Himes ei kuitenkaan tuo Springsteen-kirjallisuuteen. Erittäin vakuuttava on kirjan alku ja syväanalyysi Born in the U.S.A:n nimikappaleen synnystä ja käänteentekevyydestä Springsteenin uralla. Novellikirjailija Flannery O'Connorin vaikutusta Springsteenin laulunkirjoitustyyliin ei ole paljonkaan korostettu, mutta Himes noteeraa tämän hyvin. Käsitelty aikakausi oli mitä ilmeisimmin Springsteenin tuotteliain luomisvaihe ja Himes kuvaa lyhyesti kymmeniä oletettavasti huippulaadukkaita kappaleita, joita ei ole (vielä?) julkaistu.

Åbro Julöl

Hyvin tumma olut, lähes musta. Positiivinen yllätys, tämä kevyempi (5,2%) versio on paljon parempi kuin viime vuosina Suomeen tuotu Åbro Julbock. Paahteisen karvas, aavistus suolaisuutta. Jopa hieman savuisuuttakin tuntuu, mutta sen täytynee olla harha-aistimus. Hieman ohueksi kokonaisuus kuitenkin kääntyy, makeus tulee enemmän esille myöhemmin. Kuitenkin ilman muuta teollisen panimon tuotteeksi hyvinkin luonteikas. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Slottskällans Oktoberfest 2008

Uppsalan syysolut on yllättävän kevyt, 5,2%, mutta varsin voimakas maultaan. Makean maltainen, hyvin pähkinäinen, täyteläinenkin. Humalan katkeroisuus tulee kevyesti esiin jälkimaussa. Ehkä vähän yllätyksetön, mutta kokeiluja voi tietysti tehdä muualla kuin oktoberfest-otsikon alla. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Spike Lee: 25th Hour

Luin keväällä David Benioffin New York -romaanin, jonka filmiversio tämä on. Benioff on itse tehnyt romaanista hyvin uskollisen käsikirjoituksen. Käynnistyy hienoilla yökuvilla Manhattanista, mutta muuten intensiteetti puuttuu. Näyttelijät Rosario Dawsonia myöten tuntuvat kävelevän roolinsa läpi puoliunessa. Ohjaajassa varmaan suurin vika, Leen rytmi on todella löysä. Kirja eteni mukavan elegisesti, mutta elokuvassa sama ei toimi. Etnisestä kirjosta ei saada kunnon otetta, Lee tuntee varmaan Brooklynin Bed-Stuy:n hyvin, mutta näissä irlantilais-venäläiskuvioissa hän on pihalla. Lopputekstien päälle soitetaan Springsteenin The Fuse.

Bruce Springsteen and Philosophy

Kirjan lyhyessä johdannossa Springsteen asemoidaan ihailtavasti. Jos amerikkalaisessa populaarikulttuurin kontekstissa (Springsteenin oman kiteytyksen mukaisesti) Presley vapautti vartalon/ruumiin (body) ja Dylan vapautti mielen/älyn (mind), niin Springsteenin oma fokus on ollut tunteessa (heart, soul), sulkematta pois bodya ja mindia. Varmaankaan Springsteen ei ole saavuttanut Presleyn tai Dylanin laajuista läpitunkevaa kulttuurivallankumousta, mutta syvemmälle hän on tasalaatuisemmassa tuotannossaan päässyt.

Hyvä alku, mutta muuten tämä kirja on pettymys. Filosofit tuntuvat kirjoittavan mistä haluavat, ja suhde Springsteeniin jää löyhäksi. Varsinkin musiikkiin kokonaisuutena, aivan liikaa kiinnitetään huomiota teksteihin. Erityisen vaivaannuttava on Peter Panin ja Born to Runin yhteyksiin pureutuva essee. Melko löysää tarkastelua encoreiden määrän suhteesta konserttilipun ostajan saamaan vastineeseen rahoilleen. Yksi erikoisimmista artikkeleista pohdiskelee demokratian ilmenemismuotoja ja 1930-luvun diktatuureja Born in the USA:n väärintulkintojen yhteydessä.

Ehkä inspiroitunein teksti etsii Karl Jaspersin pre-eksistentiaalisen filosofian heijastuksia Springsteenin tuotannossa, mutta tässäkin käsitellään vain laulujen sanoja. Parhaiten kirjan otsikkoa vastaavaa jälkeä syntyy Michael Ventimiglian artikkelissa, pahuuden filosofinen pohdinta Nebraska-albumin synkällä pelikentällä.

Suhteellisen paljon asiavirheitä mm. vuosiluvuissa ja painovirheitäkin, hauskimpana ehkä "Hungary Heart". Juurikaan uusia näkökulmia Springsteenin tuotantoon ei synny. Parempi lopputulos olisi varmaan syntynyt, jos kirjoittajat olisivat ottaneet lähtökohdaksi musiikin ja lähteneet sieltä etenemään kohti filosofisia ulottuvuuksia. Nyt tutkijat ovat ottaneet olemassaolleen tutkimusaiheensa ja liimanneet siihen Springsteenin päälle. Ei voi välttää ajatusta, että filosofit ovat päättäneet kerätä löysää rahaa Springsteenin nimellä minimaalisella panostuksella.

Beer & Philosophy

Varsin kaksijakoinen esseekokoelma, jossa toisaalta filosofit pohdiskelevat kepeästi olutilmiöitä ja toisaalta olutasiantuntijat yrittävät vakavammin paneutua oluen syvällisempiin ulottuvuuksiin. Michael Jackson toteaa alkusanoissa, että Jeesus mitä ilmeisimmin muutti veden olueksi eikä viiniksi. Viiniväärinkäsitys on kreikkalaisten syytä, jotka käänsivät tekstiä arameasta eivätkä tienneet oluista mitään, mikä on helppo huomata nyky-Kreikassakin. Teoksen editori Steven Hales siteeraa johdannossaan Kalevalan oluttarinoita.

Varsin hilpeää tekstiä, esim. Dale Jacquetten hyökkäys pullotettujen ja tölkitettyjen oluiden ja baijerilaisen Maßin kimppuun. Virheitäkin löytyy, koska monet filosofeista ovat vain olutharrastelijoita, esim. Jacquette luulee, että real ale tarjoillaan huoneenlämpöisenä. Kovin hitaasti pennsylvanialainen Jacquette tuntuu tutustuneen jo 1980-luvun alkupuolella vauhtiin pääseeseen amerikkalaiseen olutrenessanssiin.

Brooklynin panimomestari Garrett Oliver kirjoittaa oikeiden raaka-aineiden ja menetelmien puolesta, halvat kopiot ja keinotekoisuus valtaavat pahasti alaa, joka voi olla muuttumassa Matrix-elokuvan kaltaiseksi keinomaailmaksi. Dogfish Headin Sam Calagione esittelee ekstreemiolut-päähänpinttymiään.

Michael Lynch tarkastelee oluen arviointikriteerien ongelmaa asettaen tavoitteeksi sen, että oluen hyvyys ei ole pelkästään makuasia. Ongelman asettelu ja johdattelu on vakuuttavaa, mutta tulokseksi tulee vain se, että on olemassa olueen perehtyneiden ihmisten asettamia kriteerejä, jotka tietyntyylisten oluiden on täytettävä ihanteellisissa oluenmaisteluolosuhteissa. Vastaus ei ole tyydyttävä, kuka on tarpeeksi perehtynyt, mitkä ovat ihanteelliset olosuhteet, mitkä ovat oluttyylit ja ovatko jotkin oluttyylit "parempia" kuin toiset. Artikkeli on kuitenkin hyvin viihdyttävä.

Kannattaako juoda vähän hyvää olutta vai paljon huonompaa olutta? Olutharrastajalle tämä ei ole isokaan dilemma, mutta Hales tarkastelee pulmaa monelta kantilta saavuttamatta täysin tyydyttävää ratkaisua. Oluenjuojan itsemääräämisoikeutta puidaan Kanadan provinssien lainsäädännön kautta, esittely ei erityisemmin hätkäytä Suomen oloihin tottunutta.

Jason Kawall keskittyy ystävyyssuhteisiin ja oluen vaikutukseen niihin. Erityisesti hän pyrkii torjumaan väitettä, että oluenjuonnin ympärille keskittyneet ystävyyssuhteet olisivat ohuita tai tyhjiä. Suhteellisen järkeviä argumentteja, mutta ne sopisivat myös muuhunkin baarissa nautittuun mietoon alkoholijuomaan kuin olueen. Olut on toki kaikin puolin ihanteellisin baarijuoma, mutta pelkästään olutpohjaisia perusteita Kawall ei oikein löydä.

Yhdessä artikkelissa esitetään hieman hälyttävä väite, että humala-maustekasvi olisi kemikaaliselta rakenteeltaan "samanlainen" kuin naishormoni estrogeeni. Humalan liikakäyttö aiheuttaisi impotenssia eli ns. brewer's droopin. Väitettä ei perustella sen kummemmin, joten se jää löysäksi (sic!) heitoksi. Yleensähän brewer's droop on liitetty yleisemmin alkoholin liikakäyttöön. Sama kaveri esittää matemaattisen kaavan ns. beer goggle -efektille, eli ihmiset tuntuvat näyttävän viehättävämmiltä oluen nauttimisen jälkeen. Toinen filosofi pureutuu samaan goggle-ilmiöön Kantin oppien pohjalta.

Muuan kreationistilta haiskahtava teologi yrittää perustella, että olut on jumalallisen luomisihmeen tuotos. Oluttyylien luokittelua tarkastellaan, mutta esitys ei juuri avaa uusia näkökulmia. Kirjan päättää Nietzschen ristiriitaisuuksien ihmettely, Nietzsche ylistää humaltumista, mutta vieroksuu olutta.

Kokonaisuutena kirja jättää vähän valjun tunteen. Ehkä enemmän olisi pitänyt saada aiheesta irti, kirjoittajien pienempi lukumäärä olisi vähentänyt hajanaisuutta.

Left Hand Twin Sisters Double IPA Ale

Hieman huvittava nimi Colorado-oluella, IPA-lyhennehän pitää jo sisällään ale-sanan. 9,7-prosenttinen tupla-IPA on yllättävän kirkas, kauniissa keltaisessa juomassa vain vähän sameutta. Hyvin pienikuplaista vaahtoa, hiilihappoa kohtuullisesti. Katkerohumalat ovat maussa heti päällimmäisenä, ne ovat äärimmäisen herkullisia, mäntyä ja ruohoa. Mukana on odotetusti sitrushedelmäisyyttä ja ilahduttava mallasrunkokin, jossa mukana myös ruista ja mielenkiintoisesti myös mallastamattomia "ohrahiutaleita" (flaked barley). Suurena amerikkalaisten perus-IPOjen ystävänä olen usein joutunut pettymään tupla-IPOihin, joissa harmoninen tasapaino on menetetty. Tässä ei ole sitä ongelmaa, vaikka jonkinlainen lievä humalan yliannostuksesta tuleva juuresmainen (?) sivumaku tuntuukin. Alkoholista ei mitään tietoa, peittyy täysin herkkujen taakse. Jälkimaku viipyilee limakalvoilla loputtoman tuntuisesti, pelkät toistuvat tyhjät nielaisut ovat nautinnollisia hitaasti laimenevassa humalahurmiossa. Oikeastaan tämän oluen juominen pitäisi olla syntiä tai laitonta, se on niin hyvää.

Melko tyylitelty kuva pullon kyljessä, siskokset näyttävät olevan intiaani-squaweja (vaikka nimi kai viittaa panimon lähistöllä kohoaviin vuoriin). Etiketin tuoteseloste on kirjoitettu myös (huonolla) suomella, vaikka tietääkseni tätä ei ole tuotu (kaupallisesti) Suomeen muualle kuin Pikkulintuun. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Flying Dog Horn Dog Barleywine-Style Ale

Uusi kännykkä, uusi "parempi" kamera, mutta hämäräkuvaus näyttää todella hankalalta, kuvien laatu näyttää heikkenevän todella rankasti. Täytyy tutkia asiaa, mutta tässä vaiheessa kuvat nyt on tällaisia.

Coloradolais-marylandilaista barleywinea tulee vastaan ensimmäisenä uudehkossa oululaisbaarissa. Siisti monitoimibaari, nuorehkoa asiakaskuntaa, isoja peilejä, esiintymislava, varmaan urheiluakin näytetään skriineiltä. Aluksi rasittavahkoa final countdown -musiikkia, mutta tulee myös Johnny Cashin raastavaa myöhäistuotantoa. Suhteellisen hyvä olutvalikoima. Ketjun Kuopio-baarissa on real alea, sehän voisi toimia myös täällä.

Oluen vahvuus 10,2%, näyttää kuravedeltä, mutta maistuu laadukkaalta. Alkoholimaisuus on selvää, mutta sen pistävyys lomittuu katkeruuteen, joka voimistuu hallitsevaksi jälkimaussa, joka on poikkeuksellisen humalainen barleywineksi. Voimakkaan hedelmäinen, lähinnä kuivattuja sekahedelmiä. Suoraviivainen vahva tyylipuhdas suoritus, yksi tämän hienon panimon parhaista. Gloria, 17.12.2008.

Carlsberg Pripps Jul

Tukholma-viikonlopun useamman hienon ruotsalaisoluen jälkeen karu lopetus, paluu arkeen on ainakin helpompaa tämän Pripps-tuotteen kautta. Tummanruskea, makea, ohut, ei varsinaista oluen makua. Samantyyppinen kuin suomalaisten teollisten panimoiden jouluoluet, ehkä vieläkin siirappisempi. Arlanda, Hallå!, 14.12.2008.

Jämtlands India Pale Ale

Ensitutustuminen Jämtlandin uutuusolueeseen, odotukset olivat korkealla. Ne tosin laskeutuivat, kun baarimestari tarkisti tarkasti tuotteen tuoreuden useammalla aistinvaraisella havainnolla. Ei siis ehkä täysin tuoretta, mutta ihan ok:lta maistui siinä mielessä. Hedelmäinen ale, kohtuullisen humalainen, mutta oikea IPA-taso jää kuitenkin kauas. Siis pieni pettymys, mutta kokonaisuutena kuitenkin varsin onnistunut ja nautinnollinen, vaikka tarjoilulämpötila oli liian kylmä. Tukholma, Bishops Arms Vasagatan, 14.12.2008.

Gotlands Wisby Hansapils

Pitkästä aikaa tarjolle osui ryhdikäs suodattamaton pils. Hyvin kuiva, nautinnollisen humalainen maku. Ei muuta, mutta tämä riittää, erittäin upea olut, mallastakin on riittävästi mukana. Tukholma, Bishops Arms Vasagatan, 14.12.2008.

Jämtlands Julöl

Onnekkaasti ehdin maistelemaan ennen Söderistä lähtöä juuri hanaan avautuvaa jouluolutta Jämtlannin Pilgrimstadista. Östersundin lähistöllä olevassa kylässä on vain 400 asukasta, mutta kyläpanimo on kuuluisa upeasti humaloidusta Hell-oluestaan. Kausiolut on voimakkaan tumman ruskea, makeahko, silkkisen pehmeä, hedelmäinen, laadukkuus suorastaan huokuu tuotteesta. Erittäin reipas humalointi kruunaa kokonaisuuden. En tiedä onko kyseessä pinta- vai pohjahiivaolut, mutta lähes mestariteos kuitenkin. Jouluisilla mausteilla tätä ei ole pilattu. Tukholma, Oliver Twist, 14.12.2008.

Anchor Christmas Ale 2008

Tuoppia täytetään minuuttitolkulla, mutta kyllä todella näyttävä paksu vaahto muodostuikin. Tätä sanfranciscolaista panimoa voitaneen pitää edelläkävijänä myös maustetuissa jouluoluissa. Tämän vuoden versio on hyvin tumma, vahvasti mausteinen, inkivääriä ja kanelia nousee selvästi esiin. Varsin täyteläinen pohja kantaa kohtuullisen hyvin mausteita. Mallasrunko on hyvä, mutta humalat tässä jää taustalle. En ole näin voimakkaan mausteisten oluiden ystävä. Tukholma, Oliver Twist, 14.12.2008.

Terrapin Rye Pale Ale

Mainostaa olevansa georgialainen olut yliopistokaupunkin Athensista, mutta tuote on tehty Marylandissa Frederick Breweryssä, "Terrapin-reseptin" mukaan. Join alkuvuodesta Floridassa saman brändin Golden Alen, yhtä ei-tuoreelta tämäkin tuntuu. Hedelmäinen olut, ruis ehkä vähän pyöreyttää makua. Humalaa on, mutta ei radikaalisti. OT:n tarjoilusysteemi ei ole kovin asiakasystävällinen, ajan tasalla olevaa olutlistaa ei ole. Osa tarjonnasta on liitutauluilla, mutta nekään eivät ole täydellisiä tai ajantasaisia. Asiakkaan täytyy vain yrittää kuikuilla tiskin taakse hämäriin kylmäkaappeihin. Ongelma on toki yleinen muissakin suuren valikoiman olutbaareissa, kuten Helsingin Pikkulinnussa tai One Pintissa. Tukholma, Oliver Twist, 14.12.2008.

Cotleigh Red Nose Reinbeer, real ale

Hyvin tummanruskea, täyteläisen maltainen, paahteinenkin. Pehmeyttä ja kuohkeutta on, 4,5%. Ehkä paras Oliver Twistin joulurealeista. Tukholma, Oliver Twist, 14.12.2008.

Okell's St. Nick Ale, real ale

Pehmeän maltainen ale, juuri oikea lämpötila, loppumaussa humalaa kohtuudella. Mansaarelta tasapainoista, joskin yllätyksetöntä tavaraa. Maistuu hyvältä parin tunnin Söder-kävelykierroksen päälle. Tukholma, Oliver Twist, 14.12.2008.

Ölandsgård Tokens Julefröjd

Täysin musta, hyvin paahteinen, jopa karvastelevan kuiva. Todella ällistyttävän ryhdikäs saaristo-olut Öölannista. Jälkimaku reippaan pitkä, hyvin humalainen, äärimmäisen kuiva. Häkellyttävä suoritus aiemmin täysin tuntemattomalta panimolta. Tukholma, Akkurat, 13.12.2008.

Antares Stout Imperial

Argentiinalainen RIS, todella vakuuttava kuiva vahva stout, 8,5%. Argentiinalla on varsin kova olutmaine, mutta harva eurooppalainen tai "amerikkalainen" olutfriikki tuntuu päässeen paikan päälle tsekkaamaan paikallista tarjontaa tuoreena. Tämän oluen perusteella matkaa kannattaa ryhtyä suunnittelemaan. Pelkäsin makeutta italialaiseen tyyliin, mutta siitä tässä ei ole jälkeäkään. Maku ei ole erityisen vahva, mutta tuskinpa olut voi olla kovin tuorekaan. Maltaan ja humalan välinen tasapaino toimii loistavasti, ja alkoholi peittyy täysin perusainesten taakse. Tukholma, Monks Cafe Sveavägen, 13.12.2008.

Riegele Kellerbier

Augsburgista suodattamatonta lageria hanassa. Kovin vaisu, liian kylmää, ei oikein maistu millekään. Ei mallasta eikä humalaa, jotain häikkää varmaan tarjoilussa. Muistuttaa lähes ohuen vehnäoluen koostumusta. Tukholma, Monks Cafe Sveavägen, 13.12.2008.

Val-Dieu Noël

Hanaolut, aivan liian kylmää, belgihiiva havaittavissa, mutta ei juuri muuta. Kevyesti ehkä mausteita, vähän mallasta, makeahko, ei humalaa. Jotenkin nihkeä, paha pettymys. Paikalla paljon pukujengiä, valtava belgipullovalikoima baarissa. Tukholma, Belgobaren, 13.12.2008.

Nils Oscar Pils

Pienpanimon jakelupiste Kungsholmenissa, melko karu paikka, yllättäen ei erityisen hyvä valikoima edes Nils Oscarin oluita. Pils on hyvin tšekkityyppinen, diasetyyli hyökkää päälle voimakkaasti, humalointi kovin kesyä, jonkin verran hedelmäisyyttä, aavistuksen samea. Pettymys kaiken kaikkiaan. Tukholma, Nils Oscar Bar, 13.12.2008.

Sierra Nevada Harvest Fresh Hop

Varsin hämmästyttävästi Kungsholmenissa hanassa tällainen pohjoiskaliformialainen harvinaisuus, tuoreilla uusiseelantilaisilla humalilla terästetty ale. Tuoppi oli rakenteilla todella pitkään, mutta kylläpä aikaan saatiin harvinaisen tiivis vaahtokukka. Kuparin värinen olut, vahvahko (6,7%) tasapainoinen olut. Humalat pehmentyvät vahvalla maltaalla, vaikea sanoa ovatko ne erityisen tuoreita, ehkä ovat. Kokonaisuutena ei kuitenkaan poikkea radikaalisti saman panimon Pale Alesta.Tukholma, Mackinlay's Inn, 13.12.2008.

Skebo Bruk Stilla fNatt

Kungsholmenin erikoisolutbaarissa uutuuspanimon tuote, makea brown ale, tuoreelta maistuu, mutta liian makea. Jälkimaussa hieman englantilaista tuhkaista humalapuraisua. Ehkä hieman mausteita, mutta hyvin vähän. Skottityylinen lähes ympyräbaari, tämäkään ei ole 2-3 vuodessa muuttunut mitenkään. Tukholma, Mackinlay's Inn, 13.12.2008.

Helsinge Rököl

Uusi panimotuttavuus Söderhamnista. Punaruskea savuolut, ei lähelläkään Schlenkerla-tasoa, mutta savuisuus kuitenkin suhteellisen miellyttävää. Karamellimallas hallitsee muuten makua, makeuttaa lyhyttä jälkimakuakin. Kokonaisuus hieman ohut. Tukholma, Glenfiddich Warehouse #68, 13.12.2008.

Ocean Julöl

Tiukka vaahto tumman punaruskeassa alessa Göteborgista, hyvin humalainen, katkeroa todella reippaasti, erittäin miellyttävä, ehkä päivän paras olut kovassa seurassa. Mallastakin arvattavasti mukana, mutta nyt humala peittoaa sen täysin. Brown ale ehkä kyseessä, hyvin vaikuttava, hyvin täyteläinen ja tasapainoinen, ei mitään jouluisuutta kyllä havaittavissa. Tukholma, Glenfiddich Warehouse #68, 12.12.2008.

Struise Tsjeeses

Monksin toinen toimipaikka vilkkaammalla Sveavägenillä, ehkä miellyttävämpi ja tiiviimpi baaritunnelma, paljon peilejä. Belgiolut hanassa varsin hapan, muuten tripel-aineksia, hiivapohja ei oikein nouse esille ja jälkimakua on vaikea hahmottaa indonesialaisen illallisen jälkeen. Kuivaa humaluutta ehkä kuitenkin jonkin verran mukana. Hedelmäisyyttä, ei makeutta, miellyttävä golden ale -tyyppinen olut, happamuus haihtuu taustalle lisää juotaessa. Tässä baarissa hieman rajoittuneempi pullo-olutvalikoima kuin Wallingatanilla, mutta muuten selvästi parempi paikka. Tukholma. Monks Cafe Sveavägen, 12.12.2008.

Goose Island Bourbon County Stout

Melkoinen RIS-täräys Chicagosta, 11%, vaniljaa, soijakastiketta ja siirappia. Bourbon-tynnyreissä kypsytys on osasyy lopputulokseen (ainakin vaniljaisuuteen), mutta on tässä ekstrasokeriakin. Ei täysin miellyttävä, mutta kiehtovuutta löytyy. Sateisena joulukuun iltana Tukholman keskustan pohjoiskulmalla tämä toimi loistavasti. olut ehkä pyöreytyy varastoinnissa, nyt se tuntuu aivan liian makealta. Tukholma, Monks Cafe Wallingatan, 12.12.2008.

Monks Orange Ale

Appelsiinilla jatkettu ale, odotin IPA-tyylistä sitrushumalapommia. Sitrusta on, ikävä kyllä liikaakin, hieman kuivaa humalaa jälkimaussa, mutta kokeilu ei ole onnistunut. Kevyesti etikkaakin aistittavissa, ei enää kovin tuoretta. Tukholma, Monks Cafe Wallingatan, 12.12.2008.

Monks XX-mas Ale

Voimakkaan tummanruskea, mausteinen, ainakin kanelia ja inkivääriä, esitteen mukaan yhteensä 9 eri maustetta. Tuore perustuntuma, kuiva jälkimaku. Ei ole pahimpia tämän tyylisuunnan oluista, mutta ei nostata innostustakaan. Harmittavasti paikan Burnin' IPA oli päässyt loppumaan.

Tukholman ainoa panimobaari nykyään, en ole ennen käynyt, pitkähkö kapea tila, massiivinen baaritiski, Hämmästyttävä paikka, omien oluiden lisäksi kymmenkunta vierasolutta hanassa. Pulloja ällistyttävästi ilmeisesti noin 1400 erilaista, paljon amerikkalaisia ja belgejä, brittejä, jopa italialaisia. Baari mainostaa tarjoavansa kaikkia trappistioluita, Westvleterenien hinta on 495 SEK. Tukholma, Monks Cafe Wallingatan, 12.12.2008.

Victory Storm King Imperial Stout

Pennsylvanian huippupanimon RIS osuu ensi kertaa tutkaan. Hieman yllättäen jonkin verran liian kylmä tarjoilu. Ensituntuma pehmeän karamellinen, suhteellisen makea, tämäkin jokseenkin yllättävää. Paahteisuus ja kahvi eivät hallitsevia, ainakaan aluksi. Hyvin täyteläinen, humalat rynnistävät esille lopussa. Odotin ehkä hieman monimuotoisempaa olutta, tuoreena hanassa voi toimia paremmin. Nyt baarissa soitetaan 80-luvun Mellencampia. Tukholma, Oliver Twist, 12.12.2008.

Strömsholms Biskop Kol

Strömsholmin toinen tumma talviolut, tämä ilmeisesti 5,5%, mutta tuntuu huomattavasti kevyemmältä. Tämäkin kai porter, mutta vaikutelma muistuttaa myös lageria, schwarzbieriä. Maku on hyvin voimakas, paahteinen, tämä panimo ei tunnu pliisua kamaa ulos päästävän. Ei varsinaisesti makea, mutta maltaisuus peittää melko kattavasti humalia, jotka pääsevät eloon vasta jälkimaussa. Tuoreus ei aivan paras mahdollinen. Baarissa soitetaan John Hiattia ja Springsteenin outtakeja. Tukholma, Oliver Twist, 12.12.2008.

Springhead Rudolph's Ruin, real ale

Itä-Englannin huippupanimo ei petä, mutta parempaakin olisi voinut odottaa. Pehmeän maltainen kausiolut on kuohkeassa kunnossa. Pähkinää, mutta runko on muuten varsin ohut. Humalakin lähes kokonaan puuttuu jälkimausta. Söderin toisessa huippubaarissa Oliver Twistissäkin paljon syöjiä, muut realit on vielä kypsymässä. Tukholma, Oliver Twist, 12.12.2008.

Strömsholms Gråskägg

Yli kahden vuoden tauon jälkeen Söderin Akkuratiin, mikään ei tunnu muuttuneen. Valtavasti lounasasiakkaita, kukaan muu ei juo pelkästään olutta ennen puoltapäivää. Kesällä Slussvaktarenillaan ihastuttanut uusi panimo täräyttää nyt eteen maltaisen stoutin tai porterin, vahvuus 5,2%. Tuoppia täytetään antaumuksella pitkään. Suurikuplainen vaahto, hyvin paahteinen, kahvia, suklaata, jälkimaussa on humalaa. Ilmeisesti pitäisi olla savuakin, mutta sitä en aistinut. Ehkä ei niin upea kuin Slussvaktaren, mutta äärimmäisen tasapainoinen ja nautinnollinen kuitenkin. Tukholma, Akkurat, 12.12.2008.