Espanja - Italia 0-0 j.a. 7-6 rpk.

Fortalezassa Balotelli sivussa, Gilardino kärjessä, mutta sentään Pirlo mukana. Torres vastapuolella, myös Casillas ja Silva kokoonpanossa. Turnauksessa Italian todella kehno puolustus, nyt uutta ryhtiä kolmella topparilla. Eloisaa peliä, Espanjalla enemmän pallo, mutta Italian vastahyökkäykset todella teräviä. Casillas pelasti Maggion ja Marchision puskut, De Rossi puski ohi. Pirlo (Pirlinho?) jälleen majesteettinen, Busquets ja tällä kertaa puolustavampi Xavi eivät pystyneet estämään italialaisten keskikentän hallintaa. Espanja ei silti täysin pulassa, Torres harhautti totaalisti jäykät catenacchio-perilliset, mutta ohi meni sekin.

Tauolla shokkivaihto Italialta, Barzaglin tilalle Montolivo, De Rossi toppariksi. Tilanteita ei enää syntynyt, varovaista taktikointia. Parasta katseltavaa välähdykset katsomosta, jossa Piquen partneri Shakira säteili. Jatkoajalla Giaccherini kiskoi tolppaan. Del Bosque otti pois Torresin, tilalle arvoituksellisesti Javi Martinez, tähtipivote, joka todellakin tuli sentteriksi. Espanja jatkoajalla aktiivisempi, Iniesta maagisteli paikan Alballe, yli meni. Xavi tempaisi, Buffon torjui tolpan kautta. Pilkuille siis mentiin. Antonio Candreva aloitti röyhkeällä hitaalla Panenka/Pirlo -chipillä. Jatkossa vedettiin voimalla nurkkiin, Xavi, Aquilani, Iniesta. De Rossi, Pique, Giovinco, Ramos, Pirlo, Mata, Montolivo, Busquets. Sitten toppari Bonucci, näytti hermostuneelta, yli. Navas ratkaisi, mukava pari finaaliin.

Brasilia - Uruguay 2-1

Belo Horizonten semifinaalin alla hieman tarpeetontakin 1950-fiilistelyä, nämä naapurit ovat senkin jälkeen iskeneet traumaattisesti yhteen lukemattomia kertoja. Kokoonpanot täysin odotettuja, varovaista kyttäilyä, sekin ennakoitavaa. 13. minuutilla Uruguay sai rangaistuspotkun, kulmatilanteessa David Luiz raapi Luganon kumoon. Forlanin alanurkkavedon Julio Cesar torjui. Brasilia sai vähitellen otetta, mutta ei kunnon tilanteita ennen 41. minuuttia. Keskiympyrästä Paulinhon pitkä syöttö luukulle, Neymarin vedon Muslera torjui, mutta Fred rankaisi reboundista. Ottelu vaikutti jo tässä ratkaistulta, marginaalit niin pienet, että tällainen virhe on riittävä.

Niin ei kuitenkaan ollut, 48. minuutilla vierailta hyvää siirtelyä hyökkäyspäässä, pahaa sekoilua Brasilian puolustuksessa, Cavani rokotti kylmästi. Sitten Hulkilta hirveä vapaapotkutykki, Musleran kädet olivat katketa kahden käden nyrkkitorjunnassa. Atletico Mineiron Bernard sai jo verrytellessään seisovan ovaation. Brasilia jaksoi järjestelmällisemmin, Uruguay ehkä väsyi, 86. minuutilla Neymarin kulma, Caceresin virhe, Paulinho pääsi vapaasti puskemaan ratkaisun. Uruguay hyvin samanlainen kuin kolme vuotta sitten MM-kisoissa, ei uusia kykyjä, mutta tämä joukkue on yksi maan historian parhaista.

Nynäshamns Brännskär Brown Ale, real ale

Pihkaista talon makua, hedelmää ja karamellia, hyvä katkerointi. Ei ehkä täysin tuoretta, raikkaus haussa. Ei kuitenkaan täysin miellyttävää, minulla on usein ollut vaikeuksia tämän panimon kanssa, tämän oluen keg-versiokin tökki aikoinaan pahasti. Real-käsittely pehmentää, mutta ehkä myös ohentaa. Taitaa olla ensimmäinen ruotsalainen riili Oulussa. Hiostavan helleaallon kynsissä taas pyristelevän Perämeren rannalla olisi nyt tarvittu raikastavampaa tuotetta. Oluthuone Leskinen, 26.6.2013.

LBC Batch #9 Rye IPA

Oulussa ei ole edelleenkään panimoa, mutta käsityöläisolutskene kyllä kuplii alueella pinnan alla jatkuvasti. Viimeisimmän bubbling under -näytteen sain metropolialueen etelälaidalta, kyseessä Harri Vaaralan projekti Liminka Brewing Company, siis lyhyemmin LBC.

Reipasta kuohumista, mutta siirto pullosta lasiin onnistui hyvin. Vaahtoa siis paljon, kestävääkin, samea vaaleanruskea väri. Tuoksussa on pihkaa ja sitrusta, trooppisempaakin hedelmää. Maussa trooppinen hedelmä jatkuu, varsin pehmeä, vaikka runsaasti hiilihappoa. Jälkimaku on kuiva, pitkä, katkera, todella nautinnollinen. Ruis tarkoittaa kahden ruismaltaan lisäksi Limingan Niittymyllärin ruisryynejä, niiden vivahdetta vaikeampi paikallistaa, mutta hienoista happamuutta ehkä voisi siltä suunnalta syntyä. Ehkä ruis myös painavoittaa runkoa, mikään erityisen kevyt raikas olut tämä ei ole. Muuten raaka-aineet noudattelevat IPA-perinteitä, Citra, Simcoe, myös Fuggles ja kuivahumalana Amarillo. Ohramaltaitakin tietysti löytyy. Alkoholia 7%, pantu helmikuussa. Katkerolukema ei ole tiedossa, mutta millään Olvi-tasolla ei todellakaan liikuta, joutuu jopa hieman puhaltelemaankin nielaisun jälkeen. Jonkinlainen pippurisuus voi olla peräisin rukiistakin. Täyteläinen IPA, verrattuna esim. Lervigin Rye IPAan ei kovinkaan erilainen, tässä katkeroita kyllä selvästi enemmän. Kalifornialainen Black Market teki omastaan paljon makeamman, siitä tämä pysyy kaukana. Erittäin lupaava ensikokeilu, tämä oli siis jo Limingan yhdeksäs keitto, joten aivan alkutaipaleella ei enää olla.

Espanja - Nigeria 3-0

Del Bosque otti Fortalezassa taas ykkösmiehet kentälle. Iniesta pujotteli läpi jo avausminuutilla, Alba onnistui kolmannella samassa tehden johtomaalin. Vauhtia ja avointa peliä molempiin suuntiin. Selvästikään Espanja ei puolustanut veren maku suussa, tämä turnaus on kuitenkin loppujen lopuksi vain harjoittelua. Nigeria sai useita paikkoja, mutta ensimmäinen kosketus laatikossa poikkeuksetta surkeaa louhikkotyyliä, isoja kömpelöitä hyokkääjiä. Paljon parempaa ei Espanjankaan viimeistely, Soldado ja Fabregas hukkasivat monta avotilannetta. Nigeria jatkoi samaan malliin toisella jaksolla, laitamies Musa loi tilanteita, mutta alueella mokailtiin monipuolisesti. Tunnin kohdalla vaihtosentteri Torres puski suoraviivaisesti toisen maalin ja Nigeria luovutti, pelaaminen ei enää kiinnostanut. 88. minuutilla Alba pääsi tekemään toisen maalinsa pitkästä Villan syötöstä. Ehkä Espanja innostuu enemmän semifinaalissa Italiaa vastaan, ehkä ei.

Brasilia - Italia 4-2

Lohkon ratkaisuottelu Bahian Salvadorissa, paradoksaalisesti Italia virallinen kotijoukkue. Paulinhon tilalla Hernanes, mutta Italialla paljon suurempia kokoonpanomuutoksia. Mm. Pirlo ja De Rossi poissa, tilalla Bolognan Diamanti ja Lazion Candreva. Hirveitä virheitä Italialta alussa, mutta Brasilia ei heti rankaissut. Ennen puolta tuntia Montolivo ja Abate loukkaantuneina pois, Prandellilla alkoi olla vaihtoehdot vähissä. Brasilia piti palloa, Pirlon poissaolo näkyi. Ensijakson lopussa Fred puski vapaapotkusta, Buffon torjui, mutta vaihtotoppari Dante vei isännät johtoon.

Italia yllättäen tasoitti vastahyökkäyksestä 51. minuutilla, Montolivon tilalle tullut Giaccherini onnistui Buffonin, Candrevan ja Balotellin siirtämän pallon viimeistelyssä. Neymar kuittasi välittömästi vapaapotkusta 16. rajalta, Buffon suolapatsasteli. Neymar taas paljon parempi kuin esim. viime vuonna olympiaturnauksessa. Fred lisäsi johtoa hienolla yksilösuorituksella, mutta Chiellini kavensi kulmasta ja Maggio oli vähällä tasoittaa. Fred lopetti pyristelyn toisella maalillaan, jotenkin tuntui ettei italialaiset aivan kaikkea antaneet tehtyään valtavia puolustusvirheitä. Viihdyttävä matsi kyllä.

Alan Furst: Mission to Paris

Romanttisen vakoiluperiodiromaanin taitaja Alan Furst onnistui hyvin edellisessä Kreikka-tarinassaan, mutta paluu Pariisin tutummille kaduille maistuu pahasti välityöltä. Päähenkilö on hieman Fredric Marchia muistuttava nelikymppinen Hollywood-tähti Fredric Stahl, joka on tosin syntyään itävaltalainen, toisin kuin wisconsinlainen March. Tapahtumat sijoittuvat syksyyn 1938, vaikka kirjan takakannessa puhutaan hämmentävän virheellisesti seuraavasta syksystä ja sodan julistamisesta. Furst kirjoittaa edelleen tyylikkäästi, mutta tuntuu kyllästyneen vakoiluasioihin, romaani kertoo enemmän elokuvanteosta ja Stahlin naissuhteista. Vasta aivan lopussa on kunnon vetoa, lyhyet loppuselvittelyt tapahtuvat Unkarin Komaromissa ja Romanian Constantassa. Pääkuviona on natsien suunnitelma häiritä Ranskan sotavalmisteluja, mm. Maginot-linjan jatkamista Belgian rajalle. Stahlin värväys sujuu tuskastuttavan hitaasti, vertailu esim. samantapaisia juonia aikalaisena kirjoittaneen Eric Amblerin tuotantoihin on raakaa. Furstkin viittailee Michael Connellyn tapaan itseensä, World at Night -romaanin elokuvatuottajapäähenkilön toimisto mainitaan ohimennen. Rutiinijälkeä, Furst pystyy paljon parempaan.

Pietra Colomba

Hyvin samea witbier, toimi hyvin joitakin vuosia sitten hanassa hellepäivänä Korsikan eteläkärjen Bonifaciossa. Nyt tuntuu saippuaiselta, ikävää joulumausteisuutta, raikkaus puuttuu. Hedelmä ei pääse esiin, maltaasta tai humalasta ei havaintoja. Tämä on saanut Suomessa kauttaaltaan huonoja arvioita, onkohan Alkon hankkimassa erässä jotain muutakin ongelmaa kuin ostajan arvostelukyvyttömyys? Ostopaikka Kajaani, Citymarketin Alko.

Grilli maisteri

Taas riipaiseva kielioppivirhe oluen nimessä. Mielenkiintoinen myös tölkissä mainostettu ominaisuus "voimakkaasti humaloitu". Onko humalointi todellakin trendikästä nyt myös suuren yleisön keskuudessa? Mainostuksesta huolimatta humalointi ei oikeastaan tunnu maussa, se on normaalia teollisuuslagerin kevyttä maltaisuutta, eikä juuri muuta. Lidlin olut valmistettu Suomessa, ilmeisesti Laitilassa, voisi olla lähellä Kukko Lageria. Ostopaikka Kajaani, Lidl.

Espanja - Tahiti 10-0

Absurdismia Maracanalla, maailman paras joukkue vastaan puulaakijengi. Toki Del Bosque vaihtoi 10 pelaajaa Uruguay-voiton jälkeen, mutta kakkosmiehistökin eliittikamaa. Urhoollista yritystä polynesialaisilta, puolen tunnin aikana tulikin vain yksi maali. Tahitin puolustus kuitenkin liian ylhäällä ja 10 minuutissa kolme lisää. Toisella jaksolla Tahiti väsyi, lisää maaleja väistämättä, vaikka espanjalaiset yrittivät jarrutella. Torres 4, Villa 3, Silva 2, Mata 1.

Hook Norton Haymaker

Pehmeän maltainen vahva bitter, 5%. Makeahkoa kermatoffeeta, karamellia, todella mukava kuohkeus. Katkeroa on ohuesti, mutta silti hienosti viimeistelemässä tasapainoa. Laatutuote ilman muuta, mutta miksihän Alko on tuonut juuri tämän oluen kesäuutuutenaan? Olut ei tarjoa mitään sellaista, jota ei olisi jo täällä juotu. Britanniassa on menossa lähes amerikkalaistyyppinen olutmurros, jossa perinteisten brittityylien hieman tunkkaiset rajalinjat murtuvat ryskyen uusien avarakatseisten valmistajien suunnasta. Olisi mielenkiintoista päästä täälläkin seuraamaan tapahtumien kehitystä ja Alkolla mahtiostajana olisi loistava mahdollisuus kuoria kerma päältä suomalaisten kuluttajien nautittavaksi. Sitä se ei kuitenkaan tee, vaan luottaa perinteiseen laatuun jo vuodesta 1849, kuten tämän Hook Nortonin kohdalla. Ostopaikka Oulu, Stockmannin Alko.

Brasilia - Meksiko 2-0

Pohjois-Brasilian Fortalezassa olympiafinaalin uusintafiilistä. Isännillä sama avaus kuin Japania vastaan, Meksiko vaihtoi kaksi Italia-tappiosta. Brasilia aloitti vahvasti, kuviot toimi hienosti Neymarin, Oscarin, Fredin ja Hulkin kautta. 9. minuutilla syntyi tulosta, Rodriguezin epäonnistuneesta purusta Neymar kiskaisi volleysta loistavasti kaappiin. Meksiko vaikutti vastaantulijalta, mutta Brasilia hidasti vauhtia, Meksiko pääsi mukaan varsinkin oikealta laidalta Giovani Dos Santosin kautta. Ei kuitenkaan vaarallisia tilanteita.

Neymarilla muuten feminiiniset stay-up -sukat, ulottuvat yli polven. Neymar juoni jakson alussa vapaapotkun ja pallo häkkiin, mutta paitsio. Meksiko yritti prässätä ylhäältä, onnistui rikkomaan Brasilian peliä, mutta ei pystynyt itse luomaan yhtään mitään. Oscar todella heikko, Scolari ottikin pois. Brasilia muutenkin paha pettymys. Yliajalla Neymarilta häikäisevä suoritus, laatikossa harhautti itsensä kahden puolustajan välistä, tarkka syöttö Jôlle, joka kliinisöi loppulukemat. Kahdesta Neymarin välähdyksestä huolimatta harmittavan huono matsi.

Ugly Duck Simcoe & Chinook IPA

Bitter & Sour -festivaalin pullo-oluista vuorossa viimeinen uutuus. Tämä on selvästi variaatio aiemmin kokeillusta Amarillo & Citra -oluesta. Amarillo ja Citra ovat suuria humalasuosikkejani, mutta tämä toimii hieman yllättäen paljon vahvemmin. Ilmeisesti siinä Amarillo-oluessa olikin todellisuudessa Galaxya Amarillon sijasta. Nyt vihanneksisuus jää taaemmaksi, raikasta greippiä, jopa ananastakin. Todella ryhdikästä kuivaa katkeroa. Yksi parhaimmista tanskalaisista pullo-IPOista, Simcoe on kovaa kamaa. Oluthuone Leskinen, 19.6.2013. 

Tahiti - Nigeria 1-6

Järkyttävä todiste FIFA:n järjettömästä systeemistä, että Tahiti on tässä turnauksessa. Tai ehkä ongelma on yleensä maantieteessä, että Oseaniaa pidetään jonkinlaisena maanosana. Australia on sentään siirretty Aasian karsintaan. En täysin ymmärrä, miten Uusi-Seelanti on Tahitille hävinnyt, mutta näin kai  on käynyt. Tahitilla asukkaita 180 000, Nigeriassa 170 000 000. Tahiti ei ole edes itsenäinen valtio. Hauskaahan tämä tietysti on, ryhmässä mukana Pascal Vahiruan serkku. 

Nigeria teki suuren vaikutuksen 1990-luvulla, mutta viime aikoina on ollut hiljaisempaa. En nähnyt viime talvena Nigerian voittoisaa Afrikan mestaruusturnausta. Ainoa tutumpi pelaaja ryhmässä Englannissa pelannut John Obi Mikel. Tasoero näkyvillä alusta asti. Tahiti pystyi hyökkäämään muutaman kerran, mutta puolustuspäässä Nigeria rankaisi virheistä odotetusti. Kolme maalia syntyi kevyellä vauhdilla. Toisella jaksolla Tahiti teki maalin kulmasta, mutta sitten laiskasti pelannut Nigeria sai kolme lisämaalia yrittämättä oikeastaan ollenkaan. Hiemankin isommalla vaihteella olisi syntynyt kevyesti 30 maalia. Jos Espanja voittaa lohkon kaikki pelit ja Nigeria pelaa tasan Uruguayn kanssa, voi laiskottelu vielä kaduttaa.

Meksiko - Italia 1-2

Uudistetulla Maracanalla kova vauhti alusta asti, molemmilla tuntui olevan parhaat miehistöt tulessa. Italian uusi pakki De Sciglio ensi kertaa nähtävillä, tosin väärällä vasemmalla puolella. Italia hallitsi, tilanteita syntyi useita, Montolivo, Giaccherini ja Balotelli teräviä. Meksiko pääsi silti vastahyökkäyksellä lähemmäksi maalia, Dos Santosin syötöstä Guardado Buffonin käsien kautta ylärimaan. Balotellin rikkomisesta vapaapotku 27. minuutilla 25 metristä, Pirlo käänsi loistavasti muurin yli ylänurkan lähistölle, maalivahti Corona tuntui antavan periksi kesken hyppyään. Pirlo muutenkin hyvässä vireessä, nerokkaita läpisyöttöjä. 34. minuutilla hämmentävä moka toppari Barzaglilta laatikossa, Dos Santos pääsi vapaaksi ja Barzagli rikkoi, pilkulta Hernandez tasoitti varmasti alanurkkaan. Tasoituksen jälkeen peli hidastui, Italia hallitsi edelleen, mutta ei enää maaleja.

Toisella jaksolla sama asetelma, Pirlo sai kaksi vastaavaa vapaapotkua. Toisen arkkitehti pisti muurin ali syötön, mutta Montolivo ei onnistunut viimeistelyssä. Toinen meni hieman ylänurkan ohi. Peli meni rikkonaisemmaksi, Meksiko jotenkin apaattinen. Ratkaisu 78. minuutilla, Emanuele Giaccherinin hieno nosto ulkosyrjällä keskelle ja Balotelli survoi meksikolaisten keskeltä häkkiin. Italia vakuuttavan monipuolinen, vaikka olikin aika lailla hämmentynyt Meksikon arvaamattomista kuvioista.

Petri Nevalainen: Marskin tiedustelija

Toinen tuore elämäkerta kahdeksaa kieltä sujuvasti puhuneesta vakoojalegenda Paasosesta, molemmat nimetty osittain markkinointimielessä Mannerheimin mukaan. Paasosen ura liikkui usein lähellä Mannerheimia, mutta ei pelkästään siellä. Nevalainen on aiemmin senttaillut lähinnä viihdejulkkisten parissa, joten aihevalinta on hieman yllättävää. Tämä on ollut ehkä eduksi kokonaisuudelle, Nevalainen kirjoittaa sujuvasti eikä jää turhaan ihmettelemään pataljoonien ryhmityksiä. Kirja etenee suoran kronologisesti jo Turtolan tutuiksi tekemissä vaiheissa. Aina jotain uuttakin ilmaantuu, Paasonen näkyy tavanneen Moskovassa 1930-luvun alussa Tuhatševskin ohella myös tuuheaviiksisen kasakkamarsalkan Semjon Budjonnyin. Mannerheimin Saksa-vierailulla 1942 automatkakumppaniksi oli osunut Martin Bormann. Tannerilla tuntuu olleen syvää epäluuloa Paasosta kohtaan talvisotaa edeltävissä neuvotteluissa ja sodan aikana. Suhde Rytiin jää arvoitukseksi.

Nevalainen kirjoittaa huomattavasti myötäsukaisemmin kuin kaunainen Turtola. Päämajan kiistoihin Nevalainen jättää viisaasti ottamatta kantaa. Kovin paljon lisävaloa Paasosen sodan jälkeisiin vaiheisiin Nevalainenkaan ei saa. Lähinnä Punaisen Valpon raporttien perusteella NKVD-pakoilu Ruotsissa, Ranskassa ja Espanjassa saa hieman lihaa luiden päälle. Nevalainen siteeraa Jukka Rislakkia, jonka mukaan Paasosta olisi ollut New Yorkissa 1952 vastaanottamassa "luottomies" Alpo Marttinen. CIA-ura 1952-1963 jää edelleen mysteeriksi, Neuvostoliiton osastolla mies toimi ainakin analyytikkona ja kävi Länsi-Saksassa kuulustelemassa rautaesirippuloikkareita. Suomeen ei paluuta 1945 jälkeen, kuolema 1974 Philadelphian lähiössä. Virheitä ei taida juuri esiintyä, itse ensin epäilin olisiko Abwehr-johtaja Canaris pidätetty jo huhtikuussa 1944, mutta näin taisi todellakin käydä. Reino Hallamaa on sentään alentunut luutnantiksi jossain vaiheessa. Kirjan liitteissä mielenkiintoisia tekstejä, mm. kokonaisuudessaan Paasosen kuuluisa sotakatsaus eduskunnalle helmikuussa 1943. Mukana on myös Paasosen kirje joulukuulta 1950, jossa hän puolustelee toimiaan Kannaksen suurhyökkäyksen alla 1944.

Tomb Lake Barley Wine

Lisää oululaiskotipanotuotantoa. Sami Hautajärven barley winen esikuvana on ollut pohjoiskalifornialainen North Coast Old Stock Ale. Netistä on ilmeisesti melko tarkkoja speksejä saatavilla. Rumahko ulkonäkö kuten asiaan kuuluu, vaahtoa ei suuresti synny varovasti kaadettaessa. Tuoksussa hieman lääkemäistä yrttisyyttä kuivan hedelmän ohella. Maussa on samaa kuivaa hedelmää, karamellia, ehkä toffeetakin. Alkoholiakin tuntuu, saattaa olla että pitempää kypsytystä vielä kaivattaisiin. Maku ei ole erityisen pitkä, katkeruus ei pääse pintaan. 10 %, pale ale, cara ja crystal maltaissa, Fuggles-humala, White Labsin hiiva. Tammilastujakin, joita ei Old Stockiin kuulu. Ja hyvin toimii jälleen, pieni karkeus oli odotettavissa. Esikuvan pehmeys ja monimuotoisuus jäävät saavuttamatta, mutta jälleen osoitus miten kovaa jälkeä syntyy harrastuspohjalta.

Brasilia - Japani 3-0

Confederations Cup ensi kesän MM-areenoilla, avausmatsi Brasíliassa, siis Brasilian pääkaupungissa. Melko muhkurainen nurmi, isännillä käytännössä ykköstykit mukana, Neymar, Oscar, Fred, Hulk, David Luiz jne. Japanin valmentajana Zaccheroni ja kentällä mm. ManU-Kagawa. Brasilia aloitti kiivaasti, kolmannella minuutilla rintapudotus Neymarille, joka pomppuvastapallosta tykitti 20 metristä takanurkkaan. Brasilia hallitsi, nättiä siirtelyä, mutta ei kovin ihmeellisiä kuvioita. Japani tietysti liikkui hyvin, mutta käytännössä horjui köysissä koko ensi jakson. Toinen jakso vielä löysempää pelailua. Paulinho päästettiin helposti tekemään toinen heti alkuun. Japani paha pettymys. Yliajalla vielä Oscar vapautti Jôn tekemään loppunumerot.

Ugly Duck Amarillo & Citra IPA

Tanskalainen amerikkalaisolut, nahkea meininki, tunkkainenkin, 5,9%. Raikkaus puuttuu, yllättävän huono suoraan sanottuna. Hedelmäisyys vaisua, katkeroa on, mutta ei tarpeeksi sitäkään. Harmittava pettymys, ehkä yksilössä oli jotain hämminkiä. Oluthuone Leskinen, 15.6.2013.

Summer Wine Maelstrom

Yorkshiren ekstreemipanimolta vielä Bitter & Sour -bakkanaalin tarjontaan kolmaskin tuote, tupla-IPA, 9%. Tiheä sitrustuoksu, pihkaa ja mäntyä. Maku hyvin hedelmäinen, makeahkoa pehmeämpää ja kypsempää. Katkeroita massiivisesti, mutta ei niin kuiva kuin Diablo. 110 IBUa, Columbus, Warrior, Simcoe, Centennial. Kalifornialaisten DIPOjen tasolla liikutaan ilman muuta. Ehkä hieman pehmeyttä tarvittaisiin lisää Russian Riverin haastamiseen. Hyvältähän tämä maistuu silti. Oluthuone Leskinen, 15.6.2013. 

Beer Here Pale Hops

Tanskalaista Belgian Proefilla teetettyä jenkkityyppistä olutta, hedelmäistä, raikasta, sitrusta, mutta myös hieman nahkeaa. 5,5%, tasapainoa ja katkeroa löytyy, toimii hyvin. Western-fiilistelyä reippaasti, cowboyn pään paikalla etiketissä humalakäpy. Eurooppalaisia maltaita, mutta jenkkihumalina Amarillo, Centennial, Chinook ja Simcoe. Ja väistämättä humalat hallitsevat makua, mallas on oluessa vain pohja, jolta ponnistetaan. Oluthuone Leskinen, 14.6.2013.

Beer Here Ugly Duck Helmuth Kellerbier

Tanskalaista kollektiivityöskentelyä, kaksi mustalaispanijaa on päässyt pullon kylkeen ja itse valmistuspaikaksi tarkentuu Indslev. 4,6%, suhteellisen kirkas kellerbieriksi. Viljaa tässäkin, yllättävän samankaltainen lähtö kuin Jeverissä, mutta humalointi erilainen. Pakko todeta, että Jever hakkaa tämän kevyesti. Vaikka takaetikettitekstissä on hops-hehkutusta, niin katkeruus ja kuivuus jäävät tussahdukseksi pohjoissaksalaiseen verrattuna. Etiketin mukaan oluen nimeä on arvoituksellisesti inspiroinut Helmuth of Finland. Omalaatuinen viittaus on kai variaatio homoeroottisesta taiteilijasta Tom of Finlandista, mutta varsinaisesti Helmuth lienee kunnianosoitus Pikkulintu-maahantuojan leirissä vaikuttavalle Helmuth-koiralle, jonka kuono koristanee pulloakin. Ehkä karvaturrin taipumukset ovat sitten vähemmistön kaltaisia. Ei tämä huono lager ole, jenkkityyppiseltä vaikuttava humala toimii kyllä hyvin. Ei muistuta Frankenin kellerbierejä kuin viitteellisesti. Hyvin pehmeää, nautittavaa. Oluthuone Leskinen, 13.6.2013.

Jever Pilsener

Pitkästä aikaa Suomessa tulee vastaan friisiläinen klassinen pilsneri, johon on mukava verrata moderneja nousukkaita. Oluthuoneella ei vielä oikeita pils-laseja, saavuin paikalle tarjoilun valmisteluvaiheessa. Pehmeän viljainen aluksi, häivähdys hedelmäisyyttäkin. Sitten iskee se varsinainen jutun ydin, todella katkera ja kuiva jälkimaku. Intensiivisyys on ehkä vuosien takaisesta laimentunut, mutta ei sitä välttämättä huomaa. Edelleen äärimmäisen ekstreemiä kamaa valjussa suomalaisessa teollisuuslager-ympäristössä. Oluthuone Leskinen, 13.6.2013.

Tomb Lake Wappu Saison

Pienen tauon jälkeen jälleen Sami Hautajärven ei-kaupallista Toppila-tuotantoa. Etikettiinkin panostettu ja käsittääkseni maestron ensimmäisiä kokeiluja belgityylisellä alueella. Vappujuomaksi ilmeisesti suunniteltua saisonia vahvuudella 6,7%. Ulkonäkö vaikuttaa olevan tyylinmukainen, runsasta, mutta hallittua vaahtoa, varsin tiheää ja pienikuplaista. Sameaa ja kullankeltaista. Tuoksussa makeaa hedelmää, belgihiivaa. Maun ensituntuma on kuivemman hedelmäinen, täyteläinen, hieman vehnämäistä purukumia ehkä, lievää happamuutta, paljon hiilihappoa. Jälkimaku ei ole kovin pitkä, katkeroa ei paljoa erotu. Tasapainoinen tämä on, mutta täyteläisyydestä huolimatta makukirjo on hillitty, ei kovin monipuolinen. Tuoteselosteessa on maltaina pale ale ja caramalt, humalana East Kent Goldings, hiivana Lallemand Belle Saison, kidesokeria. Ei siis vielä Dupont-tasolla, mutta miellyttävän kuiva ja hedelmäinen, toimii erinomaisesti autonpesusession jälkeen.

Robert Parrish: The Wonderful Country

Ennennäkemätön Robert Mitchum -western vuodelta 1959. Technicoloria ja Anthony Mannin Man of the Westistä tuttu Julie London jättimäisine silmineen ja poskipäineen. Epämääräistä juonittelua Rio Granden molemmin puolin Meksikossa ja Teksasissa. Ehkä liikaa kabinettikyttäilyä, mutta kyllä aavikkoulkoiluakin löytyy, apacheja ammutaan ja mustaa ratsuväkeä ilmaantuu kuvioihin. Piikkipallot pyörii, vire on osin komediallinen ja Mitchumin jalkavamma ennakoi Hawksin El Doradoa. Tarina on silti löysä, Mitchum on valahtamassa unen maille koko ajan ja homma ei kerta kaikkiaan ota tulta kunnolla. Aina silti mukava fiilistellä näissä ympyröissä.

Valko-Venäjä - Suomi 1-1

Kiihkeä aloitus isänniltä Gomelissa, monta paikkaa heti alkuun ja Hetemaj & Eremenko joutuivat ottamaan varoitukset jo ennen kymmentä minuuttia. Kovaa myllytystä, mutta Mäenpää kesti, onnella ja taidolla. 24. minuutilla täysin pelitilanteiden vastaisesti Suomi meni johtoon. Eremenko vasemmalta syötti Pukille, joka harhautteli ja kiskoi puolustajan jalan kautta alanurkkaan. Tämä masensi Belarusin poikia, joiden paras into hiipui.

Suomi aloitti toisen jakson terävästi, Hurme laatikossa vapaana, muttei viimeistelykykyä. Belarus otti uudestaan aloitteen, mutta ei silti kunnon tilanteita. Eremenko aikaili nopeassa vastahyökkäyksessä, silti huippuottelu häneltä. Paatelainen valitsi sitten Gijon-tyyppisen kilpikonnapuolustuksen ja heti Belarusin vaihtomies Bressan sai tolppaan. Sitten Paatelaisen taktiikka romahti katastrofaalisti ja Brasilia-unelma liukui taivaisiin. Karmea puolustusmoka vapaapotkussa, helppo puskutasoitus. Eremenko silti ihmeellisesti sai vielä pallon ylärimaan. Pukin tilalle tullut Furuholm aivan avuton, parempi mies lopussa kärjessä olisi voinut luoda ihmeen. Nyt sitten jäi käteen se tavallinen suomalainen tarina.

Suomi U21 - Liettua U21 2-2

Harvinainen nuorisomaaottelu Oulussa. Kaupungissa on ollut neljä viikkoa hellettä, mutta nyt alkukesän kirkkaasti kylmin päivä, hyytävä pohjoistuuli ja +10 C. 1600 katsojaa, ei huonosti, mutta ei erityisen hyvinkään. Suomi pääsi myötätuuleen aloittamaan ja Nikolai Alhon keskityksestä Pohjanpalo puski terävän hallitun johtomaalin. Liettua aloitti varovaisesti, mutta avasi peliään toisella jaksolla. Hallitumpaa hyökkäysrakentelua, sivaltavampi lähtönopeus, parempi asennekin kuin Suomella. Aalborgin Spalvis pääsi tekemään kaksi nättiä maalia, ensimmäinen päällä, toinen upeasti kantapäällä. Suomi oli jotenkin haluton, ei oikein kunnon systeemiä, ei tämäkään sukupolvi tunnu johtavan Suomea suuriin turnauksiin. Thomas Lam kyllä melko ylväs toppari varsinkin hyökkäyssuuntaan, mutta Tim Väyrynen selvä pettymys. Silti tulosta tuli, vaikka Pohjanpalon puskutasoitus hylättiin jonkin rikkeen vuoksi. Televisiostakin nähtynä väärä tuomio. Aivan lopussa O'Shaughnessy sai pomppupallon alueella ja kiskoi tasoituksen takanurkkaan. Ehkä hieman epäonnekas tulos Suomelle, vaikka Liettua näyttikin valmiimmalta joukkueelta.

Summer Wine Cohort

Summer Winen tytöt/pojat ovat nyt hieman innostuneet liikaa. Cohortin tyylisuunnaksi on valikoitunut Belgian Double Rye Black Pale Ale. Alkoholia on vain 7,5%, joten Double voidaan unohtaa saman tien, ollaan perus-IPAn vahvuuksissa. Belgihiivaa en hieman vaativissa oloissa havainnut, joten sekin jää lupaukseksi. Ruista ehkä löytyy leipäisessä rungossa, mutta kyllä nyt käsillä on varsin tavanomainen Black IPA / Cascadian Dark. Paahteisuutta, kahvia, tummaa suklaata hyvin täyteläisesti ja reippaasti katkeraa jälkipotkua. Ehkä siis liikaa aineksia, mutta erittäin onnistunut nautinnollinen olut, Summer Wine jatkaa edelleen suvereenilla tyylillä. Oluthuone Leskinen, 10.6.2013.

Indslev Hvede IPA

Weizen-tyyliä kovakätisemmällä humaloinnilla, 5,5%. Tätä hybridi-tyyliähän on jo nähty haukotteluun asti. Hiilihappoa ja makeutta, mutta ei kertakaikkiaan tarpeeksi katkeroa. Toimisi kesäisenä sessio-oluena, hedelmää on, mutta ei oikein sitrusta. Parempia tuotteita tältä alueelta löytyy muualta. Oluthuone Leskinen, 10.6.2013.

Ugly Duck Hopfest

Tanskalaiset tipahtavat nyt pahasti yorkshirelaisten ja norjalaisten vauhdista. Indslevin panimossa tehty humalafiesta on saatettu matkaan amerikkalaisilla Cascade- ja Simcoe- humalilla, mutta lopputulos on aivan liian vaisu. Runkoa peräti 7,5%, mutta tätä voisi erehtyä luulemaan pehmeämmäksi brittityyliseksi pseudo-IPAksi. Pihkaa on, mutta maltaisessa nahkeassa oluessa ei katkeroa riittävästi. Oluthuone Leskinen, 10.6.2013.

Nøgne Ø Global Pale Ale

Norjalainen uusi tuttavuus ei varsinaisesti häpeä Summer Winen jälkeen, vaikka eri sarjassa pelataankin 4,5% -voimakkuudella. Samea, sitrusta tässäkin, hieman nahkea, hyvin täyteläinen. Myös railakkaasti katkeroa ja pihkaa. Rungon ohuus tietysti tuntuu, mutta hyvin kuiva, erittäin onnistunutta tavaraa Grimstadista. Cocktailissa 13 humalaa eri puolilta palloa. Oluthuone Leskinen, 10.6.2013.

Summer Wine Diablo, pulloversio

Pikkulinnun ja muutaman muun laatutietoisen olutmaahantuojan kesäinen Bitter & Sour -tapahtuma jyrähtää käyntiin Perämerelläkin. Katkerat ja happamat juomat tunnetusti erottelevat pojat miehistä ja, ööh, tytöt naisista. Täräytin homman käyntiin mahdollisimman tymäkällä pakkauksella Yorkshiren karuilta nummilta. Lontoossa pari vuotta sitten tämä olut caskissa räjäytti tajunnan totaalisti. Pullotuotteessakin on ryhtiä, sameaa, sitrusta, perverssiä katkeroa, mäntyä, pihkaa, 6%. Nyt hieman vihannestakin, mutta kyllä katkero peittää senkin. Lievää happamuutta ehkä, mutta kokonaisuutena erinomainen. Nyt ei cask-tuoreutta, mutta silti loistavaa. Yksi kuivimmista Euroopassa juomistani oluista. Oluthuone Leskinen, 10.6.2013.

Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni

Ilmastonmuutos on pysähtynyt! Antti Tuomainen, Helsingin Hiaasen, singahti kansainväliseen eliittiin edellisellä Parantaja-romaanillaan, joka pureutui ilmaston lämpenemisen romahduttamaan Helsinkiin. Itse en dystooppisesta scifi-valinnasta ilahtunut, vaikka kirja onnistunut olikin. Nyt Tuomainen palaa ensimmäisten teostensa tunnelmiin, mutta kypsempänä ja kovaksikeitetympänä, totta kai. Tuomainen jätti ennakkohaastatteluissaan pienemmät nilkit omaan arvoonsa ja viittasi vain alan kovimpiin kasvoihin  Cain, Hammett ja Chandler. Tämä on luontevaa uran tässä vaiheessa, piirikunnalliset voitot eivät enää kiinnosta, jos panoksena on globaali dominointi. Ja siinä sarjassahan nyt pelataan. Hieman huolestuttavasti ennakkojutuissa puhuttiin jopa viktoriaanisten kartanoiden ja suljettujen huoneiden arvoitusten fiiliksestä, mutta näin ei onneksi käy. Romaanin upea nimi on muuten lähes suora sitaatti Eino Leinon runosta. Vaikka Tuomaisen amerikkalaisvaikutteet ovat itsestäänselviä, suomalaisuus on silti yhtä ilmeistä.

Uuden romaanin alkuasetelma on kuin noir-legenda James Ellroyn omasta elämästä, painajaisista ja pakkomielteistä. Aleksi Kivi -niminen päähenkilö on menettänyt äitinsä 20 vuotta sitten 13-vuotiaana (Ellroy 10-vuotiaana), kadonnut äiti on mitä ilmeisimmin murhattu. Ellroyn kuuluisa intensiivisyys vyöryy ajoittain hulluuden puolelle, mutta Tuomainen pysyy odotetusti viileämpänä. Tuomainen on timanttinen aloittaja, nytkin ensimmäinen luku sivaltaa lukijalle verenmaun suuhun välittömästi. Alkutyrmäystä seuraa seesteisempi, hitaasti kiristyvä kierre, mysteeritrillerissä on kissa/hiiri -tunnelmaa ja ei Tuomainen turhaan ollut katsonut kirjoitusvaiheessa Hitchcockin tuotantoa läpi. Vertigon juonikin kerrotaan loppupuolella ja hienovaraisesti se heijastelee Tuomaisen omaa rakennelmaa. Henkilöhahmot ovat täyteläisiä, mutta alan perinteitä edelleen kunnioittaen. Kirjan tumma kohtalokas nainen voisi olla kenraali Sternwoodin kolmas tytär, niin Big Sleep -henkisesti viettelys päähenkilön tielle osuu. Menneisyyden tragedia painaa lyijynraskaana, mutta tunnelma säilyy silti hivenen toiveikkaana. Mielenkiintoisena yksityiskohtana särkylääkkeenä esiintyy disperiini, siihen en ole törmännyt kymmeniin vuosiin ibuprofeenin ja vastaavien vallattua markkinat. 

Tuomainen kasvattaa kierroksia lopussa runsaasti. Seksiä ja väkivaltaa on, varsin paljon toiminnallisuuttakin, autolla ajetaan runsaasti. Tuomaisen tuotannon Helsinki-keskeisyys säilyy tässäkin, vaikka suuri osa tapahtumista sijoittuukin 94 kilometriä länteen. Tyyli ei ole niin lakonista kuin kahdessa ensimmäisessä romaanissa, mutta tiiviimpää kuin Parantajassa. Ehkä juuri oikea tasapaino on nyt löytynyt. Tuomaisella on riittänyt markkinointihumua viime vuosina, mutta aikaa on jäänyt riittävästi viimeistelyyn. Kaikki näyttää harkitulta ja mietityltä, kaikki toimii. Lopussa on käänteitä paljon, mutta ei Chandlerinkään juonet kaikkein uskottavimpia olleet. Huumoria on vähän, mutta nyt ei tarkoitus olekaan huvittua. Tämä on ilman muuta Tuomaisen toistaiseksi paras teos. Luin kirjan kahdeksan tunnin aikana, välillä söin ja juoksin 10 km, välillä katsoin Tuomari Nurmion Dostojevski-analyysiä ja 70-luvun glamrockia. Tuoreeltaan on vaikea arvioida kuinka hyvä Tuomaisen saavutus on. Suomeksi en ole vastaavaa lukenut. Kaupallinen menestys on arvoitus, kuten aina. Samoin kansainvälinen läpimurto, mutta mitään syytä ei ole, etteikö tämä toimisi myös käännöksinä. Ehkä Don Winslow on vielä 2000-luvun noiristeista keulilla, mutta Tuomainen tempaisee kärkijoukon vauhtiin mukaan.

Antti Tuomainen: Tappaja, toivoakseni

Pahalla viiveellä sain luettua Antti Tuomaisen esikoisen vuodelta 2006. Veljeni vartijasta tuttu kovaksikeitetty tyyli on jo tässä valmiina, mutta kyseessä on (pääosin) perinteisempi kostotarina. Minä-muotoisen wannabe-tappajan moraalisissa pohdinnoissa on heti jopa Dostojevskin Raskolnikov-kaikuja. Helsingin miljöö on yhtä tiheää kuin myöhemmissäkin teoksissa. Viittauksia alan merkkiteoksiin, This Gun for Hire, Ken Bruen, Pelecanos, John Harvey, hieman epäuskottavasti peilattuna päähenkilön muihin piirteisiin. Kahvia juodaan hillittömästi, AA-kokouksissa Anto Bernhard (sic!) -niminen protagonisti ramppaa yhtä tiuhaan kuin Dave Robicheaux James Lee Burken bravuureissa.  Huuruisimmissa viinakohtauksissa on 50-lukulaista vetoa, David Goodisia tai Charles Willefordia. 

Pohdiskelua on ehkä liikaa, romanssin rakentelu ei oikein nivoudu, tarina ei lähde rullaamaan. Sama hän-pronominin korvaaminen se-sanalla kuin Parantajassa, kyseessä on selvästi Tuomaisen harkittu tehokeino. Kieltämättä suomenkielisen dialogin sidelauseissa "hän" kuulostaa jotenkin teennäiseltä ja kermaperseiseltä, se ei ole yhtä iskevä kuin amerikaksi he/she. Toimii tässä tyylipuhtaassa noirissa paremmin kuin Parantajan dystopiassa. Huumoria ei paljon ole, mutta tosi-tv -firman toimitusjohtajan poskettomista ideoista mustaa variaatiota irtoaa. Loppuratkaisu on suhteellisen hallittu, mutta kokonaisvaikutelma ei ole aivan tarpeeksi täyteläinen. Ei missään nimessä mitään harjoittelua, täysi ammattimainen fiilis tässä heti on, mutta Veljeni vartijassa tyyli, tarina ja sisältö olivat paremmin tasapainossa. 

Robinsons Trooper

Stockportilainen bitter vaahtoaa yllättävän heikosti. Maku on toffeisen leipäinen ja suhteellisen katkeroinen. Ihan kohtuullista tasoa label-olueksi. Nimihän viittaa Iron Maiden -orkesterin kappaleeseen, joka puolestaan käsittelee Krimin sotaa. Balaclavan taistelu, ns. Charge of the Light Brigade 1854, miehiä tapatettiin turhan takia. Laulaja Dickinsonin väitetään olevan riilifani, mutta tämä tarjolle tullut versio ei ole edes bottle-conditioned. Goldingsin ja Cascaden ohella harvinaisempaa Bobec-humalaa. Mallas silti hallitsee juomaa, ei huono, mutta keskiluokkaista mainstreamia. Oluthuone Leskinen, 8.6.2013.

Triple fff Gilbert White, real ale

Hieman mausteinen, ikään kuin inkivääriä, 6%. Jonkinlainen savuolut kai kyseessä, mutta enemmän aistin tosiaan perinteisempiä mausteita. Pehmeähkö, mutta ei oikein vakuuttava. Katkeruutta on jälkimaussa, mutta ei tarpeeksi. Harmittavan epämiellyttävä loppujen lopuksi, toimii huonosti ukkospilvien kerääntyessä Perämeren rannikon ylle. Oluthuone Leskinen, 8.6.2013.

Shohei Imamura: Akai satsui

Imamuran tinkimätöntä varhaistuotantoa vuodelta 1964. Mustavalkoinen scope-leffa, harmittavan himmeä kopio Ylen esityksessä. Pahasti ylipitkä kahden ja puolen tunnin kestossa, mutta ei erityisen tylsä. Suomenkieliseltä nimeltä Murhanhimo, englanniksi mm. Unholy Desire ja osa Pigs, Pimps and Prostitutes -trilogiaa. Talvista urbaania meininkiä, todella paksusti lunta välillä, näin karua säätä harvemmin j-leffassa näkee. Voimakas visuaalinen ilmaisu, lähikuvissa junia, subjektiivisia kamera-ajoja, pysäytyskuvia. Sisäistä monologia, itsemurha-romantiikkaa, makaaberia erotiikkaa, väkivaltaa, vähäpuheisuutta. Arkirealismia ja moralismia, mustasukkaisuutta ja kipeää perheväkivaltaa. Jo 60-luvun alussa näyttää olleen hengityssuojat käytössä Japanissa, ilmeisesti autoliikenne oli jo niin kiivasta silloin. Japanilainen mutkattomuus ja uskonnollisen ahdistuksen puute viehättää jälleen kerran näissä ympyröissä. Paheellisuuden huipentumana soitetaan jopa jazzia strippiklubilla, viskiä ja olutta ei sentään kiskota Ozun tyyliin. Aineksia siis kymmeniin elokuviin, mutta Imamura ei saa pidettyä pakkaa käsissä. Parempana kopiona teatteriesityksenä olisi voinut olla järisyttävämpi kokemus, mutta nyt ei kunnolla vakuuttanut.

Suomi - Valko-Venäjä 1-0

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun näin Valko-Venäjän maajoukkueen pelin. Nykyjoukkueen pelaajistakin ennestään tuttu vain monta huippujoukkuetta kiertänyt Aleksandr Hleb. Neuvostoliiton ajoilta tietysti monet valkovenäläiset tekivät suurenkin vaikutuksen, kuten maan jalkapallohistorian ylivoimainen supertähti Sergei Aleinikov, mutta miksei myös Sergei Borovski, Sergei Gotsmanov ja Andrei Zygmantovitš. Nykyinen valmentaja Kondratjevkin pelasi sovjettiryhmässä, mutta ei kuitenkaan arvokisoissa. Kondratjevhan jäähdytteli Suomessa, Kaskisissa ja Kemissä. Suomella topparikriisi, avaukseen comebackinä Pasanen, ei hyvältä vaikuttanut. Ja heti alussa Halsti otti varoituksella pelikiellon ensi viikon vieraspeliin. Eremenko ylempänä, nyt sentään paremmalla menestyksellä kuin Ranskaa vastaan. Suomi lievästi hallitsi ensijaksoa, mutta yhtään tilannetta ei saatu aikaiseksi, kärki on todella pehmeä. Belarusin Hleb vaisu, mutta silti pystyi rakentamaan vetopaikan Kisliakille, yli meni. Belarusin vastahyökkäykset terävämpiä, mutta onneksi Mäenpää alkaa olla ryhdikäs veskari. Kokonaisuutena harmittavan heikkoa pelin taso.

Toisella jaksolla sadetta ja vaihtopakki Hurmeen hyvä heitto, Eremenko päätyyn, pallo onnekkaasti Hämäläiselle ja luru verkkoon. Myöhemmin Eremenko rakensi vielä hallitummin paikan Pukille, mutta ei onnistunut. Valko-Venäjä yritti lopussa kovempaa, kohtuullisin tuloksin, Hlebillä edelleen silmää, mutta ei tulosta. Teoreettinen Brasilia-unelma elää vielä, mutta Gomelistakin pitäisi ottaa kolme pistettä. Tämä esitys ei siihen riitä.

Irish whiskey tasting

Kevään jenkkiviskimaistelutapahtuma peruuntui, mutta nyt vielä ennen kesätaukoa tarjolla katsaus irlantilaisiin viskeihin. Englanninkielisissä maissahan juoman nimi kirjoitetaan kahdella eri tavalla. Niillä alueilla, jotka vielä tunnustavat kuningatar Elisabetin hallitsijakseen käytetään whisky-nimitystä, eli Skotlannissa ja Kanadassa. Ne maat, jotka ovat väkivaltaisesti taistelleet itsensä vapaiksi englantilaisten ylivallasta, ovat lisänneet e-kirjaimen whiskey-sanaan, eli siis USA ja Irlannin tasavalta. Poikkeuksen sääntöön tekee Pohjois-Irlannissa sijaitseva Bushmillsin panimo, joka myös käyttää whiskey-nimitystä.

Irlantilaisia viskejä esitteli Mikko Honkanen, hillitympi herrasmies verrattuna parissa aiemmassa tapahtumassa show'ta pyörittäneeseen Nikkaseen. Perusasiat tuli kuitenkin hyvin selvitettyä. Tarjolla kuusi viskiä, perus-Jameson, 12-vuotias sekoiteviski Tullamore Dew, pot still -tyylinen 12-vuotias Redbreast, single grain Greenore 8 years, single malt Bushmills 16 y ja turpeisempi single malt Connemara. Siis varsin tuttua kamaa, itselleni uutuutena vain maissipohjainen Greenore, ei mikään miellyttävä tuttavuus, terävää ja kapeaa makua, ei kunnolla bourbonin vaniljaa, viljainen karkeus hallitsee. Midletonin jättitislaamon Jameson ja Tullamore Dew ovat tyypillisiä kolmesti tislattuja irlantilaisia, pehmeän hedelmäisiä, äärimmäisen puhtaita, mutta jokseenkin tylsiä. Saman tislaamon klassisen tyylin edustaja Redbreast puolestaan on monimuotoisempi ja näistä ehkä mielenkiintoisin, hyvin samettinen, mutta maukkaampi kuin muut. Bushmillsin single on aina ollut pettymys, ei tavoita Black Bushin syvyyttä ja skottimaltien jäljillä jää kauas sikäläisten huippujen taakse. Connemaran turveratkaisu on tietysti aivan poikkeava tässä joukossa, mutta senkin veto jää puolitiehen. Kun savua lähdetään hakemaan, niin sitten pitäisi mennä all the way. Joka tapauksessa mukavan tiheä yhteenveto Irlannin tarjonnasta.

Jay Roach: Game Change

Poliittinen tv-draama vuoden 2008 presidentinvaalista USA:ssa, tarkemmin ottaen John McCainin kohtalokkaasta päätöksestä valita varapresidenttiehdokkaaksi Sarah Palin Alaskasta. Palinia näyttelee Julianne Moore hämmentävällä autenttisuudella. Kovia kasvoja mukana muutenkin, kampanjapäällikkönä Woody Harrelson ja McCainina Ed Harris. Suhteellisen pinnalliseksi katsaukseksi tämä tuntuu jäävän. Aluksi näyttää, että hauskanpito Palinilla sivuutetaan, mutta kyllä elokuva herkuttelee täysillä kuvernöörin täydellisellä tietämättömyydellä Alaskan ulkopuolisista asioista. Kreationisti hän sentään ei ole, ehkä. Mooren katsellessa tv:stä Tina Feyn Palin-parodiaa katsojan fiilis on lähinnä piinallinen. Kovalla preppauksella Palin selvisi Biden-väittelystä, mutta ryhtyi sitten itsepäisellä itsekkyydellään sabotoimaan McCainin kampanjaa. Lopussa amerikkalainen absurdius korostuu Palinin kansansuosion kivutessa hallitsemattomaksi. Mielenkiintoinen aihe, mutta brittien ironia sopii paremmin tuoreiden poliittisten aiheiden käsittelyyn kuin jenkkien totisempi suoraviivaisuus.

Samson Praga Dark Lager

Ei vaahtoa tummakaan Praga. Suklainen ja vahvasti makea, juuri niin epämiellyttävä kuin tumma tšekki voi pahimmillaan olla. Paahteisuus peittyy sokeriin eikä katkerotkaan pääse esille. Tämänkaltaisten hirvitysten takia menetin uskoni tšekkiläiseen olutkulttuuriin 90-luvun lopulla, vaikka vaaleammalla puolella edelleen tehdään laatutavaraa. Hylkimisreaktio on ollut niin vahva, etten ole yli 12 vuoteen maassa vieraillut, vaikka tiedustelutietojen mukaan siellä on nykyään monipuolisia mielenkiintoisia uusia panimoja. Ostopaikka Kajaani, Prisma.

Samson Praga Premium Pils

Tšekkipils České Budějovicesta, kaupungin vanhemmasta, mutta vähemmän tunnetusta panimosta, jonka varsinainen nimi on Budějovický Měšťanský. Etiketissä kuitenkin nimetään valmistajaksi Pivovar Samson, joten pistetään se nimi postauksen otsikkoonkin. Samson on yksi panimon brändeistä, toinen on perustamisvuoteen viittaava 1795. Tosin tässä pullossa mainitaan vuosiluku 1784. Praga ei vaahtoa juuri ollenkaan, kirkas kullanväri. Maku on reippaasti diasetyylinen, kevyesti maltainen, makeahko, ei tarpeeksi täyteläinen ja katkerotkin jäävät normin alapuolelle. Alemman keskitason perustavaraa Böömistä, ei yllätyksiä. Ostopaikka Kajaani, Prisma.

Nynäshamns Landsort Lager

Maltainen ja täyteläinen, helles-tyyliä, mukava katkerotempaisu päälle. Mutkaton, mutta hallittu laatusuoritus. Tappajahelteen kylväessä edelleen tuhojaan soveltuu paremmin virvoittajaksi kuin eilinen Vetebock. Oluthuone Leskinen, 3.6.2013.

Jack Arnold: The Mouse That Roared

Merkillinen löytö Teeman klassikkosarjassa, kylmän sodan Peter Sellers -satiiri vuodelta 1959, naispääosassa samana vuonna Godardin esikoisessa viekoitellut Jean Seberg. Sellers hoitelee tuttuun tapaan kolmea roolia, Ranskan Alpeilla sijaitsevan kääpiövaltio Grand Fenwickin herttuatarta, pääministeriä ja sotamarsalkkaa. Paikallisen viinin vientiongelmat johtavat sodanjulistukseen USA:lle ja valloitusretkikunta lähtee Atlantin yli. Juonen pääasiallisena McGuffinina on vetypommia tehokkaampi Q-pommi. Värielokuva, mutta melkoisen halpaa jälkeä taustaprojisointeineen. Yksittäiset kohtaukset eivät jaksa kantaa tarinaa. Taustalla Leonard Wibberleyn romaani, jutussa on selviä, mutta ei kovin merkittäviä ennakointeja George/Southern/Kubrickin Dr. Strangeloveen. Kepeää huumoria, mutta ei ole oikein kestänyt aikaa.

Nynäshamns Vete Bock

Tumma weizenbock Tukholman eteläpuolelta, 6,6%. Tunnettaneen myös nimellä Weizenbock Specialbrygd #13, mutta Vete Bock -otsikolla mentiin Oulussa. Pihkaista mausteisuutta, yllättävän kuiva. Sama pistävä talonmaku kuin monissa muissakin panimon oluissa. Ei oikein esterisyyskään pääse esille, ei banaania, mutta pitkä katkera jälkimaku. Tappohelteen kourissa pyristelevällä Perämerellä tämä ei nyt raikastanut oloa ollenkaan. Pakko myöntää harvinainen tilanne, tämä on nyt liian kuivaa. Lähes suolaisen janottavaa, lämmetessä paranee, mutta kyllä fiilis on enemmän talvisissa takkatulikuvioissa. Oluthuone Leskinen, 2.6.2013.

Leif GW Persson: Den döende detektiven

Perssonin vakiosankari Lars Martin Johansson saa aivoveritulpan juuri kun mies on iskemässä hampaansa balkanilaiseen grillimakkaraan. 67-vuotias Johansson on jo eläkkeellä, mutta eiköhän 25 vuotta vanha selvittämätön murhatapaus tuoda hänelle toipumisvuoteellekin. Perssonin teksti ja tarina rullaa alusta alkaen paremmin ja luistavammin kuin aikoihin. Luvut ovat lyhyempiä, ehkä se ratkaisee. Supersalami/prinssinakki -mies Evert Bäckström astuu näyttämölle täsmälleen sopivalla nautinnollisella hetkellä. Periaatteessa kyseessä on perinteinen arvoitusdekkari, mieleen tuli jopa lapsuudessa luetut Rex Stout -tarinat, joissa Nero Wolfe hoiti ajattelun ja Archie Goodwin jalkatyön. Osittain halvaantuneen Johanssonin apuna on edelleen virkeässä kunnossa oleva vanha aisapari Bo Jarnebring. Muitakin apulaisia kerääntyy Johanssonin toipumisen onnahdellessa. Aavistuksen jännite löystyy jälkipuolella, rönsyilyä olisi voinut hieman tiivistää. Moraaliset pohdinnat täyttävät lopun, pointtina murhan aiempi vanheneminen Ruotsissa 25 vuodessa. Viimeisissä kuvioissa ei synny täysin tyydyttävää ratkaisua, mutta hieman horjuvasti Persson silti maaliin pääsee. Ei aivan parasta Perssonin tuotannossa, mutta äärimmäisen nautittavaa silti.

Sünner Kölsch

Periaatteessa hyvä idea Alkolta ottaa kesävalikoimaan kölschiä. Kölnissä tätä tyyliä juodaan tietysti koko ajan. Sieltä sitä ei välttämättä kannattaisi muualle viedäkään, koska näin hienovaraisen oluen vivahteet eivät kestä kuljetusta. Tätä on helppo pitää hieman hedelmäisenä peruslagerina. Ale kuitenkin kyseessä, mutta selvästi viljaisena ei muistuta brittien golden aleja muuten kuin ulkonäöltään. Raikas kevyt olut, ei pahvisuutta, ei metallia, vain kevyesti katkeroa. Eihän tämä ihmeitä tarjoa, mutta Kölnissä silti maistuu maailman parhaalta oluelta juuri silloin ja siellä. Sünner on minulle uusi kokemus, vaikka markkinoi olevansa maailman vanhin kölsch-panimo. Vuonna 2001 vieraillessani en tähän törmännyt, sinänsä ei ihme, koska sijainti näkyy olevan Kalkissa Reinin itärannalla, kävin vain länsipuolella. Pientä nahkeutta on, mutta paikan päällä sekin voisi korjautua. Ostopaikka Kajaani, Citymarketin Alko.

Stadin Lager

Ensi kerran kainuulaisessa maitokaupassa Stadin olutta, 4,5%. Sameaa, pehmeää, viljaa, täyteläistä. Hieman hedelmääkin, mutta jälkimaku varsin ohut, ei runsasta katkeroa. Suhteellisen hillihappoinen, mutta siitä huolimatta Kellerbier-fiilis hallitsee, sehän on erinomaista. Ei täysosuma, mutta tarjonnan kärkipäähän hyökkää välittömästi. Ostopaikka Kajaani, Prisma.