sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Petri Nevalainen: Marskin tiedustelija

Toinen tuore elämäkerta kahdeksaa kieltä sujuvasti puhuneesta vakoojalegenda Paasosesta, molemmat nimetty osittain markkinointimielessä Mannerheimin mukaan. Paasosen ura liikkui usein lähellä Mannerheimia, mutta ei pelkästään siellä. Nevalainen on aiemmin senttaillut lähinnä viihdejulkkisten parissa, joten aihevalinta on hieman yllättävää. Tämä on ollut ehkä eduksi kokonaisuudelle, Nevalainen kirjoittaa sujuvasti eikä jää turhaan ihmettelemään pataljoonien ryhmityksiä. Kirja etenee suoran kronologisesti jo Turtolan tutuiksi tekemissä vaiheissa. Aina jotain uuttakin ilmaantuu, Paasonen näkyy tavanneen Moskovassa 1930-luvun alussa Tuhatševskin ohella myös tuuheaviiksisen kasakkamarsalkan Semjon Budjonnyin. Mannerheimin Saksa-vierailulla 1942 automatkakumppaniksi oli osunut Martin Bormann. Tannerilla tuntuu olleen syvää epäluuloa Paasosta kohtaan talvisotaa edeltävissä neuvotteluissa ja sodan aikana. Suhde Rytiin jää arvoitukseksi.

Nevalainen kirjoittaa huomattavasti myötäsukaisemmin kuin kaunainen Turtola. Päämajan kiistoihin Nevalainen jättää viisaasti ottamatta kantaa. Kovin paljon lisävaloa Paasosen sodan jälkeisiin vaiheisiin Nevalainenkaan ei saa. Lähinnä Punaisen Valpon raporttien perusteella NKVD-pakoilu Ruotsissa, Ranskassa ja Espanjassa saa hieman lihaa luiden päälle. Nevalainen siteeraa Jukka Rislakkia, jonka mukaan Paasosta olisi ollut New Yorkissa 1952 vastaanottamassa "luottomies" Alpo Marttinen. CIA-ura 1952-1963 jää edelleen mysteeriksi, Neuvostoliiton osastolla mies toimi ainakin analyytikkona ja kävi Länsi-Saksassa kuulustelemassa rautaesirippuloikkareita. Suomeen ei paluuta 1945 jälkeen, kuolema 1974 Philadelphian lähiössä. Virheitä ei taida juuri esiintyä, itse ensin epäilin olisiko Abwehr-johtaja Canaris pidätetty jo huhtikuussa 1944, mutta näin taisi todellakin käydä. Reino Hallamaa on sentään alentunut luutnantiksi jossain vaiheessa. Kirjan liitteissä mielenkiintoisia tekstejä, mm. kokonaisuudessaan Paasosen kuuluisa sotakatsaus eduskunnalle helmikuussa 1943. Mukana on myös Paasosen kirje joulukuulta 1950, jossa hän puolustelee toimiaan Kannaksen suurhyökkäyksen alla 1944.

Ei kommentteja: