Ensimmäisenä kokeiltiin Lorrainen bière de gardea Saint Nicolas. Santa Claus -juttu siis, olut jonkinlainen kunnianosoitus Lorraine/Lothringenin alueen vanhalle panimolle, tosin ei vanhalla reseptillä. 6%, sameaa, hyvin vähähiilihappoista, jopa weizen/sahti -tyyppistä banaanisuutta, erittäin pehmeää. Pohjois-Ranskan bière de gardeissa on usein belgihiiva hommissa, mutta tässä lorrainelaisessa ei jälkeäkään sellaisesta esterisyydestä. Ihan kivaa, mutta ei tietenkään katkeruutta vähääkään. Kysäisinkin Régisin mielipidettä voimakkaasti humaloiduista IPA-tyyppisistä oluista, ne eivät häntä olisi vähempää voineet kiinnostaa. Näin siis Lorrainessa, mutta vaikka olen Olutliiton Heikki Kähkösen termiä lainaten humalahörppijä, niin suhtaudun suvaitsevasti toisinajattelijoihin.
Toinen maistiainen tuli Nantesista, siis lähes Atlantin rannikolta, käsittääkseni Régis Bouillon oli valinnut tämän omana suosikkinaan muista Ranskan craft-panimoista. Mélusine-panimon La Dame Blanche oli kevyt (4%) luomuolut, wit-tyylistä ponnistaen, mutta makeampi, ei paljon mausteita, jotain jopa vesimelonin hilittyä aromia. Tuoksu oli hyvin raikas, mutta maku hieman nihkeämpi. Periaatteessa mielenkiintoista suuntaa, mutta itse en tämmöisestä oikein perusta.
Seuraavaksi lasiin tärähti Lorrainen vanhin tuote, Régisin lempilapsi ja ilmeisesti kaikin puolin lippulaivaolut Loroyse. Nimessä oli sanaleikkiä Nancyn alueen humalattomaan oluttyyliin, mutta en saanut tästä ajatuksesta täysin otetta. Kolmesti käytetty (triple fermented) ja siksi tuntui liittyvän belgialaiseen trappistityyliin tripel, vaikka suhde ei käsittääkseni nyt ihan näin mene. Mutta mitä väliä, 8%, hyvin kirkas meripihkan väri, taas hyvin heikosti karbonoitu, lievästi mausteita, makeaa pehmeää hedelmää. Tasapainoa rungon kanssa, alkoholi ei tunnu, hillittyä hienostuneisuuta. Hämmentävää juoda tällainen olut ilman belgihiivan luotaantyöntävää vaikutusta. Ei katkeruutta tietenkään, mutta session ylivoimaisesti herkullisin tapaus.
Heti perään talviversio Loroyse d'Hiver. Tämä oli suodattamaton, täyteläisempi, taas hyvin pehmeän hedelmäinen. Mutta aivan samalla tavalla tämä ei klikannut, perusversio toimi paremmin. Mélusinen luomuamber Korlène, 5,6%. Taas vähähiilihappoista mausteisen hedelmäistä olutta ilman katkeruutta. Nyt kokonaisuus jäi vaisuksi. Lorrainen Lux Divina oli dubbel, 7%, Alsacen humalilla maustettu kuin muutkin Lorrainen oluet, mutta tässäkään ei katkeruutta. Mausteisen maltainen makeahko olut, siis aika tyylipuhdas periaatteessa, vaikka belgihiivan puistattavuus tästäkin puuttui. Session viimeiseksi asettui Mélusinen pikkununna Nonnette, 5,6%, hieman karkeampi tapaus pehmeän makeassa maltaisessa hillityn karbonoidussa tyylisuunnassa.
Hyvin hauska sessio, Lorrainen omat oluet hyvin harmoniassa Mélusinen hieman karkeampien tuotteiden kanssa. Ranskassa on selvästi laatua löydettävissä, vaikka katkeruuden ymmärrys ei tunnu näille valmistajille välittyneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti