sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Sori Jalasrakkautta



Sain lauantaina Oulussa pitkin päivää viestejä, että jalasjärveläiset turkistarhaajat haluavat antaa minulle aikaisen joululahjan. Pienessä paniikissa tietysti välttelin kaikkia eteläpohjalaisen näköisiä epämääräisiä kulkijoita. Lopulta tarkentui, että lahja olisi noudettavissa St. Michaelin tiskiltä. Kävin lauantai-illan ruuhkassa paikan päällä, mutta päätin vielä vetäytyä. Saavuin sunnuntaina paikalle heti aukeamisajan jälkeen ja kylmä hiki valuen tiedustelin baarimestarittarelta asiasta. Takahuoneesta turkistarhaajien edustajan Reijo Pentinmäen toimittama lahja löytyikin. Joulukäärettä todellakin ja sisällä näytti olevan pullo. Revittyäni kääreet alta paljastui virolaisen Sori-panimon Jalasjärvelle tekemä nimikko-olut. Kiitoksia Reiskalle.

Syntyi pieni ongelma, koska alkoi olla jo kiire lentokentälle. Olin lyhyellä reissulla liikkeellä pelkällä pienellä salkulla, jossa pullo olisi hankala kuljettaa ruumassa. Vaihtoehdoksi jäi oluen kiskaisu viereisen Letkunpuiston penkillä. Ei minulla ollut pullonavaajaakaan, mutta pyysin baarimestarittarelta avaajan lainaksi. Kaikenlaisiin hiippareihin siis asiakaspalvelutehtävissä todellakin törmää. Pale ale siis, 4,5%, huoneenlämpöisenä. Ei kovin tuoretta hedelmää, ei varmaan enää parhaassa iskussaan. Katkeruutta kyllä on, huhujen mukaan turkistarhaajat ovat irvistelleet. Kevyt runko, ihan ok tyylissään.

Ei kommentteja: