Michael Connelly: The Crossing

Ne Michael Connellyn romaanit, joissa esiintyy puolustusasianajaja Mickey Haller, ovat selvää kakkoslaatua. Erityisesti harmitti Connellyn idea yhdistää Haller alkuperäiseen päähenkilöönsä Hieronymus Boschiin epätodennäköisellä teennäisellä kikalla: miehillä on yhteinen isä. Tämä oli yksi syy siihen, että lopetin Connellyn romaanien läpikäynnin muutama vuosi sitten. Tänä vuonna siis otin Connellyn uudelleen agendalle ja homma on toiminut paremmin, kun olen skipannut Haller-kirjat ja jatkanut Bosch-saagan lukemista. Nyt oli vuorossa vuoden 2015 The Crossing, jossa Connelly taas saattaa yhteen Boschin ja Hallerin. Taso tuntuu laskevan välittömästi. 

Bosch joutui eläkkeelle ikävissä merkeissä ja palkkasi velipuolensa hakemaan LAPD:ltä korvauksia asiattomasta kohtelusta. Pientä puuhaa eläkepäiviin tulee vuoden 1950 Harley Davidsonin restauroinnista. Bosch on samaa vuosimallia, tässä siis 65 vuotta täynnä. Viimeisinkin naisystävä ottaa hatkat. Hallerin yrittäessä palkata velipoikaa omaksi tutkijakseen Bosch reagoi pöyristyneesti. LAPD:ssä puolustusasianajaa pidetään vihollisena ja romaanin nimelle Connelly antaa siitä yhden merkityksen, Boschin pitäisi siirtyä paholaisen mustalle puolelle, jos astuisi puolustuksen riviin. Haller saa kuitenkin juonittua asian Boschille, joka alkaa vakuuttua siitä, että Hallerin puolustama syytetty saattaisi olla syytön ja oikea syyllinen huitelee vapaalla jalalla. 

Bosch väistyy kuitenkin ajoittain sivuun, romaani ei pysy pelkästään hänen näkökulmassaan, vaan Connelly kertoo tapahtumia muutenkin. Jännite heikkenee aina Hallerin astuessa esiin. Erityisen ärsyttävästi Connelly kuvittelee nokkelasti sekoittavansa fiktion ja faktan, kun toistuvasti mainitsee Matthew McConaugheyn esittäneen Halleria Hollywood-elokuvassa. Connelly märehti tätä samaa detaljia jo aiemmissakin romaaneissaan. Väkinäistä menoa siis varsin pitkään. 

Mikään arvoitusdekkari/whodunit ei ole kyseessä, Connelly nimeää päärikolliset jo ensimmäisessä luvussa. Oikeussalidraamamausteista huolimatta tarina on taas melko perinteinen poliisiproseduraali, jossa Bosch joutuu nyt toimimaan ilman badgea rajatummin valtuuksin. Tästä saadaan hieman uutta kulmaa, mutta muuten Connelly hiihtelee kovin tutuilla laduilla, tapahtumat sijoittuvat Hollywoodin tunnetuimmille kulmille Sunset Stripin ja Paramount-studioiden liepeille. Jazz-friikki Connellylta irtoaa harvinainen rock-musiikkiviittaus, Boyle Heightsin chicano hipster -baarissa soitetaan Los Lobosin Wicked Rainia (vuodelta 1992). Vauhti lisääntyy loppua kohti ja kieltämättä otekin paranee. Aivan lopussa sitten oikeussalikohtaus taas haukotuttaa. Selvästi heikoin kolmesta tänä kesänä lukemistani Connelly-kirjoista, mutta silti vielä kohtuullista tasoa.