sunnuntai 7. elokuuta 2022

Pikkulintu Kontula 1v





 Elokuun ensimmäinen perjantai oli Koillis-Helsingissä niin täyteen pakattu olutohjelmaa, että täytyi ottaa päivätöistä iltapäivä vapaaksi. Kontulan Pikkulintu juhli yksivuotista taivaltaan ja teimme paikalla pelinavauksen kokeneella kalustolla, mukana olutjantterit (Sampo Järven termiä lainaten) Ari Nyfors ja Ilkka Sysilä. Heti klo 13 pari muutakin innokkainta mukana, lisää porukkaa valui vähitellen sisään. Pienimuotoiset bileet, tarjolla erinomaista piirakkaa ja olutta. Juhlan kunniaksi UG:llä tehty kaksi versiota barleywinesta, reseptisuunnittelu Sammon käsialaa. Ensimmäisenä maistoon perusversio Vuosipöllö, 9,5 %, 76 IBU. Aika tujua, heh, (olutta maistellessa Tujun Jukka Mononen saapui paikalle), makeaa, hedelmäistä, pehmeää. Toukokuussa muistaakseni pantua, joten hieman on jo saanut ikää, mutta aika vihreältähän tämä vielä tuntui. Ei ehkä helteisen päivän ilmeisin juoma, mutta hyvin maistui silti. Toisen version nimi Tähtipöllö, muuten sama, mutta kypsytetty Jaloviina-tammilastujen kanssa. Ero ei räikeän suuri, enemmän pehmeyttä ja juotavuutta kuitenkin saattoi havaita. Tarkoitus on tarjoilla samaa olutta (Vuosipöllöä kai siis) tulevinakin synttäreinä ja katsoa miten olut kehittyy. Aivan loistavaa. Ehdin siemailla vielä pari olutta Kontulinnun perusvalikoimasta, ennen kokeiltuja siis. Sitten olikin jo aika siirtyä päivän festivaaliosastoon. Pikkulintu Kontula, 5.8.2022.

Ei kommentteja: