Brittiläinen uudehko kompakti romaani, ilmestynyt 2023, Booker Prize seuraavana vuonna. Monikansallinen avaruusasema, joka kiertää maata. Neljä miestä, kaksi naista. Kaksi venäläistä, jenkki, britti, italialainen, japanilainen. Jopa kotikaupungit mainitaan. Seattle, Osaka, Lontoo, Bologna, Pietari, Moskova. Miehistö tarkkailee lähinnä maata, ei avaruutta. Samaan aikaan on käynnistynyt amerikkalaisten kuulento. Tapahtunee siis jossain lähitulevaisuudessa. Toinen venäläisistä haaveilee kuulennosta. Kirja on siis julkaistu Venäjän suurhyökkäyksen 2022 jälkeen ja on vastenmielistä lukea sympaattisiksi kuvatuista venäläisistä. Koska kyseessä kosmonautit, niin taatusti ovat Putinin tai hänen seuraajansa välittömiä suojatteja. Romaani tapahtuu yhden vuorokauden aikana, jolloin avaruusalus kiertää maapallon 16 kertaa. Lähes kaikki maat tulee mainittua, myös Tanska, Ruotsi, Norja ja Baltian maat. Mutta ei Suomea eikä Ukrainaa. Japanilainen astronautti kuvailee myös Kuriilien saaria neutraalisti, vaikka Japanissa niitä pidetään yleisesti venäläisten laittomasti miehittäminä.
Oikein sujuvasti kirjoitettua tekstiä, runollista kuvausta Filippiinejä lähestyvästä taifuunista. Mutta ei oikeastaan ollenkaan dialogia, se raskauttaa lukukokemusta. Lauseet ovat todella pitkiä, mutta kieltämättä soljuvia. Henkilöhahmoja yritetään selvästi syventää, mutta se ei mielestäni onnistu kummoisestikaan. Japanilaisen naisen äiti kuolee lennon aikana, siitä syntyy ehkä eniten tunnetta melko kylmään kokonaisuuteen. Sinänsä fiksua, että miehistö tuntuu älyävän olevansa pelkkiä laboratoriorottia, eivät mitään sankareita. Viimeiset kymmenet sivut tuntuivat hyvin tylsiltä, homma ei kehittynyt mihinkään. En ole koskaan voinut sietää ollenkaan scifi-kirjallisuutta ja sellaista kai tämä ainakin osittain on. Tunnistin teoksesta ansioita, mutta ei todellakaan minun makuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti