Vuosi sitten pääsin ensimmäistä kertaa osallistumaan sahdinvalmistuksen SM-kisaan ja nyt oli vuorossa toinen kerta. Homma varmistui Lappeenrannan Lepra-festareilla, kun Antti Räty lupautui taas kuskiksi, vaikka kohde oli tällä kertaa hieman kauempana Padasjoella. Vastikkeeksi luovutin Antille muovikassillisen lasinalusia. En ole varsinaisesti kerännyt niitä, mutta olen tavattaessa ottanut mukaani 80-luvulta asti ja heittänyt laatikon pohjalle. En ole vielä kuolinsiivousta tekemässä, mutta kertynyttä tavaraa on syytä vähentää. Mukaan lähti viime vuoden tapaan Janne Keskisarja ja Vantaalta kyytiin otettiin vielä Micael Näse. Padasjoella olen muistaakseni edellisen kerran käynyt 1971 tai 1972. Nelostiehän kulki silloin Päijänteen länsipuolelta ja vanhempieni kanssa autoiluretkellä siirryttäessä Jyväskylästä Lahteen muistan pysähdyksen Padasjoella. Kisapaikkana ollut Mainiemen saha näytti karttasovellusten mukaan ahtaalta pussinperältä ja olimme hieman hermostuneita parkkipaikan löytymisestä. Liikenne oli ruuhkaista Lahden jälkeen ja pääsimme paikalle oletettua myöhemmin klo 11:30. Viime vuonnahan olimme Lahdessa paikalla liian aikaisin. Nyt ajoitus onnistui nappiin ja parkkipaikka saatiin näppärästi.
Lokaatio osoittautui upeaksi alueeksi Päijänteen rannalla. Kilpailijoita oli parkissa pitkin piha-aluetta epämääräisesssä muodostelmassa. Tunnelma oli huomattavasti parempi kuin Lahden hieman kolholla isolla aukiolla. Sahtien jakelu autoista ja telttakatoksista oli jo hyvässä vauhdissa, joten pääsimme suoraan kiinni itse asiaan. Ainoana ongelmana oli liian lämmin sää, alueella oli vähän varjopaikkoja. Sisällä entisessä sahan rakennuksessa oli kuitenkin huomattavasti viileämpää, joten lämpöhalvaustakaan ei tarvinnut pelätä. Kilpailijoita oli tänä vuonna 61, eli hieman viimevuotista enemmän. Yleisöä tuntui olevan selvästi enemmän kuin Lahdessa, mutta ehkä alueen kompakti koko vaikutti mielikuvaan. Ruokaakin oli tarjolla. Ehdimme syödä erinomaista hirvisoppaa ennen sen melko aikaista loppumista. Sisätiloista kantautui Pekka Kääriäisen avauspuheenvuoro ja Padasjoen kunnanjohtaja Juha Rehulan tervehdys, mutta keskityimme tietysti sahtien maisteluun. Hieman hassusti järjestävänä seurana oli Sahtiseura Humala. Humalahan ei perinteisesti kuulu sahtiin, joten nimen on pakko viitata päihtymystilaan. No, vitsivitsi.
Aloituksena nyt eksoottisen sahtipaikkakunnan Turun sahti, jossa oli banaania ja makeaa kinuskimaista vivahdetta. Ihan ok-yksilö makeammassa tyylissä. Vantaan Tepa Voutilaisen sahti tuli kiskaistua pikaisesti, kun huomasimme Jyväskylän kotiolutkeisari Mika Laitisen tarjoilevan omia juomiaan pääkaupunkiseudun Sahtipäiden katoksessa. Olinkin kuullut Mikan paikallaolosta aiemmin viikolla Kenny Wayne Shepherdin keikalla. Tiedän kokemuksesta, että Mikan oluita ei kannata missata. Ensimmäisenä ei mitään sahtia vaan kveik-hiivalla tehtyä golden alea, vain 4,5 %. Homman pointtina tässä kotimaiset humalat naapuripitäjä Kuhmoisista. Heinäinen ja sitruksinen maku, oikein sopiva golden alelle, mielenkiintoinen ja persoonallinen juoma. Pääsin maistamaan myös Mikan sahtia, joka ei ollut mukana kilpailussa. Banaanimaisuutta, mutta kuivasti ja mausteisesti. Mika epäili aiemmin viikolla, että sahti olisi liian raakaa, mutta muutamassa päivässä se oli jo pyöristynyt mukavasti. Erikoisempana juomana testasin myös Pink Boots -yhteisön Saht'IPAa, käsittääkseni siis reippaasti humaloitua sahtia. Tässäkin oli sitrusaromia tuntun maltaisen sahtipohjan päällä ja todella tuntuva jälkimaun katkeruus. Tätä jo mainostettiin "Hagström-tyylisenä" sahtina ja kieltämättä sellainen vaikutelma hienosta oluesta tulikin mieleen.
Seuraavana kokeilin Vammalan sahtia, jonka tekijä kertoi olleensa sahtihommeleissa jo 50 vuotta. Tämä oli katajaista kuivempaa tyyliä, aivan upeaa. Tässä vaiheessa alkoi muistiinpanojen teko olla jo satunnaisempaa, kun pääosin seisten kännykkään kirjoittaminen työlästä. Toki sahtien kotipaikat ehdin kirjata. Laatu oli taas korkeatasoista, vain yksi yksilö tuntui happamalta, ei ollut enää kunnossa tai jotain mennyt pieleen. Kaikki muut nautinnollisia. Maistelujärjestyksessä Jämijärvi, Kuusjoki (kuivaa vaaleahkoa), Hartola #2 (makeahko), Hartola #1 (raikasta, kuivempaa), Isojoki F (hieman savuinen, mielenkiintoinen), Asikkala, Luopioinen (hieman ohut), Janakkala (hyvin täyteläinen), Vesilahti, Sysmä (pehmeän banaanimainen), Pertunmaa (täyteläinen, puhdas, yksi parhaista), Kuhmoinen, Kärkölä (makeaa, fariinisokeria), Hollola (kuivahkoa, puhdasta) ja Luhanka (pehmeää).
Sain kokeiltua 21 sahtia ja yhden golden alen. Hieman enemmän kuin viime vuonna. Micael ja varsinkin Janne ehtivät selvästi suurempaan määrään, mutta pidin omaakin suoritustani hyvänä. Itse kilpailu jäi nyt seuraamatta ja neljän tunnin jälkeen olimme kypsiä lähtemään Helsinkiä kohti. Kuulin jälkeenpäin Kankaanpään Harri Karvasen voittaneen skaban. Viimevuotiseen tapaan voittaja jäi kokeilematta, eivät muutkaan olleet havainneet Kankaanpään sahtia olleen yleisölle tarjolla. Seuraavat sijat 2) Sami Jauhiainen, Espoo 3) Mika Anttonen, Hollola 4) Jarmo Laaksonen, Jämsä 5) Markku Perttunen, Parkano 6) Ilmari Rinne, Hartola. Näistä sain siis Hollolan ja Hartolan maisteltua. Nyt kahden vuoden kokemuksella voi sanoa, että Sahdin SM-kisatapahtuma on täysin ylivoimainen olutfestivaali Suomessa. Samaan intensiteettiin, autenttisuuteen ja nautinnollisuuteen eivät muut yllä. Nyt oli vielä todella hieno miljöökin. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään kusikivikaupunki Kurikassa. Se on niin kaukana, että päiväreissu ei taida onnistua sinne. Ehkä keksittävä jokin muu ratkaisu.
