Arvoituksellinen hampurilainen John Brahm (oik. Hans Brahm) on ehkä yksi elokuvahistorian aliarvostetuimpia ohjaajia. Ainakin kaikki näkemäni hänen elokuvansa ovat kiehtovia. Tosin niitä on vain kolme. Hangover Square on kirkas mestariteos, Chandler-tulkinta Brasher Doubloon hyvin mielenkiintoinen ja tämä The Locket vuodelta 1946 on jotain siltä väliltä.
Näin The Locketin ensi kerran joskus 80-luvulla Heinäpäässä himmeänä 16-millisenä kopiona. Valitettavasti tämä Yle Teeman esittämä kopio ei ole paljon parempi. Leffa on kuuluisa monimutkaisesta rakenteestaan. Aikatasoja on neljä, takaumia viisi, osa on rinnakkaisia, ei siis kaikki sisäkkäisiä. Maantieteellisesti liikutaan New Yorkissa, Miamissa ja sodanaikaisessa Lontoossa. Koolla ovat RKO:n parhaat voimat, kuvaaja Musuraca, säveltäjä Webb ja kulttinäyttelijä Robert Mitchum. Laraine Dayn ulkonäkö riittää ultra femme fatalen rooliin, mutta näyttelijäntaidot ei ehkä kuitenkaan.
Liikutaan pääasiassa yläluokkaisessa ympäristössä, kyseessä ei siis mikään realistinen katu-uskottava noir. Välillä käydään boheemimmassa taitelijakuviossa, Mitchum on maalari. Sisäistä monologia viljellään kaikissa takaumissa. Jazzia kuuluu radiosta. Elokuva liittyy löyhästi sodan jälkeen Hollywoodissa riehuneeseen psykoanalyysitrendiin. Tykkään erityisesti siitä, että elokuva jättää jälkeensä epämääräisen epävarman levottoman tunteen. Sitä on vaikea kuvailla, tuntuu että elokuvassa ei näytetä läheskään kaikkea, mitä pinnan alla liikkui.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti