sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Rob Smyth, Lars Eriksen, Mike Gibbons: Danish Dynamite

Maailmani romahti 25.6.1978, kun Rob Rensenbrinkin laukaus osui tolppaan MM-finaalin viimeisillä hetkillä. Arvasin heti miten käy. Seurasi jatkoaika ja Argentiina survoi kaksi maalia, Hollanti hävisi taas. Maailma oli romahtanut jo neljä vuotta aiemmin, kun fanaattisesti kannattamani Hollannin huippujoukkue hävisi käsittämättömästi MM-finaalin isäntämaa Länsi-Saksalle. 1978 Argentiinan MM-kisoissa ei Hollannilla enää ollut kahta suurinta lahjakkuutta, Johan Cruijffia ja Willem van Hanegemia. Silti joukkueessa pelasivat edelleen Krol, Haan, Neeskens, Rep ja mainittu Rensenbrink. Tahmean alkulohkon jälkeen peli lähti kulkemaan ja uskoin revanssiin tuohon Rensenbrinkin epäonnistumiseen asti. Siitä Hollanti ei enää toipunut, se ei enää edes päässyt seuraaviin MM-kisoihin. Jouduin etsimään suosikkijoukkuettani muualta, mutta hyvin vaikeaa se oli. Ranska väläytteli 1982, mutta Hollannin loistoa ei sekään saavuttanut. Yllättäen Hollannin manttelinperijä löytyi vielä pienemmästä maasta ja vielä lähempää Suomea.

Tanska ei saavuttanut jalkapallossa 1970-luvulla mitään, mutta vuosikymmenen jälkipuoliskolla aloin kiinnittämään huomiota joihinkin tanskalaispelaajiin. Borussia Mönchengladbach oli yksi suosikkijoukkueitani, jonka ykköstähdeksi Günter Netzerin jälkeen vakiintui tanskalainen Allan Simonsen. Simonsen jopa valittiin Euroopan parhaaksi pelaajaksi 1977, vaikka Borussia hävisi sinä vuonna Euroopan Cupin finaalin Liverpoolille. Simonsen jatkoi vielä vuosikymmenen vaihteessa menestyksellä Barcelonassa. 70-luvun lopulla kaksi nuorta tanskalaista, Frank Arnesen ja Søren Lerby, keräsivat mainetta Ajaxissa. 1979 Tanska palkkasi valmentajakseen varsin tuntemattoman saksalaisen Sepp Piontekin ja tulosta alkoi syntyä. Simonsenin, Lerbyn ja Arnesenin rinnalle nousivat 80-luvun alussa ilmiömäiset nuoret lahjakkuudet Jesper Olsen ja Michael Laudrup. Kun vielä veteraanipakki Morten Olsen muuntui nerokkaaksi liberoksi ja romuluiselta näyttävä sentteri Preben Elkjær löysi huippuvireen, unelmajoukkue oli valmis.


Uunituore englanninkielinen teos Danish Dynamite kertoo tämän unelmajoukkueen tarinan. Alaotsikossa puhutaan jalkapallon suurimmasta kulttijoukkueesta. Tästä joukkueestahan on tehty erinomainen dokumenttileffakin, johon viitataan kirjassa usein. Joukkue ei voittanut yhtään turnausta, ei edes yhtään pudotuspeliä, mutta pelasi niin upealla tyylillä, että kuolematon maine on itsestäänselvää. Jalkapallossa ehkä voitto ei sittenkään ole tärkeintä. Unkarin 50-luvun joukkuetta pidetään usein kaikkien aikojen parhaana, mutta Hollannin tapaan sekin hävisi MM-finaalin Länsi-Saksalle. Tanskan seuraavan sukupolven joukkue voitti Euroopan mestaruuden 1992, mutta joukkue oli täysin mitätön 80-luvun ryhmään verrattuna.


Smythin, Eriksenin ja Gibbonsin kirja tavoittaa hienosti tutut tapahtumat. Pelaajien ja muiden toimijoiden nykynäkökulman muistikuvat tuovat nostalgista virettä varsin lyhytaikaisiin kunnian päiviin. Dynamiittijoukkueen huippukausi kesti noin kolme vuotta 1983-86. Wembleyllä vierasvoitto EM-karsinnassa, EM-kisat Ranskassa 1984 ja MM-kisat 1986 Meksikossa. Kirjoittajien ja monien muidenkin mielestä homma huipentui 1985 Kööpenhaminassa MM-karsintaotteluun Neuvostoliittoa vastaan 4-2. Vastaavaa hohdetta on ollut tarjolla säästeliäästi sen jälkeenkin. Maajoukkueista ainoastaan Espanja 2008-2012 on varteenotettava ehdokas kohoamaan Tanskan superjoukkueen rinnalle. Belgia voisi olla seuraava kandidaatti, se ehkä tarkentuu tänä kesänä. 

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Vaikuttaa siltä, että kulttimaineen saaminen edellyttää, että joukkue ei voita. Hollantihan epäonnistui voittamaan myös Euroopan mestaruuden 1976, kun takaa tuli Tsekkoslovakia ja vei koko potin. Espanja vain voitti "liikaa", luultavasti sitä ei muistella 30-luvulla kulttijoukkueena.