Sää siis suosi, kaksi viikkoa shortsikelejä, kolmas viikko 10-20 C, sateita erittäin vähän. Reitti karkeasti ja majapaikat oli suunniteltu etukäteen. Olen harjaantunut yhdistämään olutkohteita yleisempään agendaan ja jokaisessa yöpymiskohteessa oli kävelyetäisyydellä laadukkaita panimoita tai baareja. Improvisaationa ohjelmalle tulivat mm. Devil's Tower Wyomingissa ja muutamia ilmailukohteita. Henkilökohtaisesti tärkeimmät kohteet olivat Mount Rushmore, Yellowstone, Bonneville Salt Flats ja Monument Valley. Kolme neljästä toteutui erinomaisesti, sehän on hyvä tulos. Luin jo 7-vuotiaana Bonnevillen suola-aavikolla tehdyistä nopeusennätyksistä ja olen aina halunnut käydä siellä. Suolatasanko on suurimman osan vuodesta veden alla, mutta syyskuu on paras aika nähdä se kuivana. Pettymys oli katkera, kun vesi oli peittänyt sen edellisenä päivänä. Utahin historiallisen kuuma hellekausi käynnistyi heti tämän jälkeen ja varmaan kuivuminen tapahtui muutamassa päivässä. Ei ollut kuitenkaan mahdollisuutta jäädä sitä odottamaan. Paikkaussuunnitelma on jo olemassa. Las Vegas hubina, Bonnevillen ohella ohjelmaan Utahista nyt karsiutuneet Bryce Canyon ja Zion Canyon, toiselta puolelta Death Valley ja kahden viikon reissun agenda alkaa olla jo kasassa. Bonnevillen voisi ehkä yhdistää myös Oregonin olutreissun kylkeen.
Muuten siis pelkkää juhlaa. Tykkäsin Rushmoren havupuiden huumaavasta tuoksusta, North by Northwestia katsellessa saa nyt mukaan myös hajun. Hämmästyin Yellowstonen kanjonin näyttävyydestä. Biisonikolaria ei sattunut, vaikka todella lähellä olikin. Inferno Conelle kiipeäminen Idahossa jää taatusti mieleen. Hemingwayn hautakin löytyi lievästi vääristä koordinaateista huolimatta. Monument Valleyn John Ford Point oli matkan ehdoton kliimaksi. Loppumatkalla joutui vielä jännittämään Coloradon korkeissa solissa lumimyrskyä. Uudessa-Seelannissa matka Taranakin huipulle katkesi lumiketjujen puutteeseen, tällä kertaa ei yhtä huonoa tuuria.
2010 kiertelin pohjoisessa keskilännessä Chicagoa, Michigania, Wisconsinia ja Minnesotaa. Silloin syntyi mielikuva, että craft beer -vallankumous on jyrännyt suvereenisti läpi USA:n. Nyt käsitystä joutuu tarkentamaan huonompaan suuntaan. Colorado on maailman johtavia olutvaltioita. Tiesin sen etukäteen, mutta vaikutelma vain vahvistui. Coloradossa todellakin löytyy laatupanimo käytännössä jokaisesta pikkukylästäkin. Fort Collins saattaa olla väkilukuun suhteutettuna maailman ykkösolutkaupunki, ainakin se haastaa Portlandin ja Bambergin. Mutta muualla vuoristoseudulla tilanne on selvästi heikompi. Matkan alkuvaiheessa illuusio säilyi, koska huolella valitut South Dakotan Rapid City, Montanan Billings ja Wyomingin Jackson pystyivät vastaamaan kysyntään. Epäilen, että näissä valtioissa tilanne on yleisemmin heikompi. Idahon oluttilanne oli riipaiseva pettymys. Kuvittelin naapurivaltio Oregonin fantastisuuden levinneen sinne, täysin väärä luulo. Tilanne ei paljoa parantunut Utahissa ja Arizonassa, vaikka Utahissa kovaa yritystä onkin puskamaisissa oloissa. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen tasoon, jolla ehdin oluita maistella. Kyseessähän oli kuitenkin ei-olutpainotteinen reissu, vaikka epäileviä kommentteja on kuulunut jopa matkan jälkeen. Tällä kertaa ohjelmassa oli viimeistä päivää lukuunottamatta aina jotain muutakin. Kun minä lähden olutpainotteiselle matkalle, se on juuri sitä, ohjelmaan ei muuta mahdu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti