Suomen Sotahistoriallisen Seuran syyskausi huipentui arvokkaissa puitteissa, Kansallisarkiston vanhassa tutkijasalissa. En ollut aiemmin käynyt paikassa, mutta tämä on juuri se televisiosta tuttu sali, jossa portaat nousee nahkaselkäisten käsinkirjoitettujen teosten peittämille seinille. Hieman hämmentävää, että näin arvokkailta vaikuttavat teokset ovat avoimesti esillä. Aiheena merisota, alustajina kolme aktiiviupseeria.
Komentajakapteeni Ville Vänskä kertoi laivaston sotapeleistä 1920/30/40 -luvuilla. Tämä ei itseäni kovin paljon kiinnostanut, mielenkiintoisesti Suomen merivoimat näytti ottaneen oppia Italiasta, joka ei kuitenkaan ole kovin tunnettu maa militaristisena edelläkävijänä. Tarina tihentyi keväällä 1941 järjestetyssä pelissä, jossa Ahvenanmaakin keskeisessä roolissa.
Komentajakapteeni Lari Pietiläinen sitten meni itse asiaan, uhkasi mennä yksityiskohtiinkiin ja niin hän todella tekikin. Aiheena merivoimien operaatiot jatkosodan alussa Suomenlahdella kesällä 1941. Ensin tarkkaa tietoa yhdessä saksalaisten kanssa toteutetusta massiivisesta miinoitusoperaatiosta Hangon ja Viron välillä. Kertomatta jäi kuinka suuri osa Punalippuisen Laivaston Tallinnan evakuoinnin katastrofaalisista menetyksistä aiheutui suomalaismiinoista. Ehkä sitä onkin vaikea arvioida. Toisena Pietiläisen aiheena oli loppukesän rannikkotaistelut Viipurinlahdella, kun merivoimien joukot tukivat maavoimien hyökkäystä Viipuriin. Tämä oli normaalia eksaktia sotahistoriasettiä, jota suuri osa tämän seuran esitelmistä on. Välillä yksityiskohdat puuduttavat, kun kuulijan oletetaan olevan täysin kärryillä laajemmista kuvioista. Mutta sehän on kuulijan sivistymättömyyden ongelma, ei näitä juttuja olekaan suunnattu perusjanttereille. Pietiläinen käsitteli myös Operaatio Kilpapurjehduksen, eli Ahvenanmaan miehityksen jatkosodan alussa.
Varsinaisesti ajankohtainen kuuma peruna, Ahvenanmaan kysymys, tuli esiin eversti Petteri Joukon esityksessä, jonka otsikkona oli "Itämeren lukko - Suunnitelmat Ahvenanmaan puolustamiseksi kylmän sodan aikana". Esitys rajautui vain noin 1970-luvulle asti, koska uudemmat suunnitelmat ovat vielä salaisia. Jouko kommentoi Pariisin rauhansopimuksen 1947 sotilaallisten rajoitteiden tulleen pääosin länsimaiden suunnasta, koska epäiltiin Suomen joka tapauksessa luisuvan Neuvostoliiton satelliittivaltioksi. Suomen armeijasta haluttiin siksi heikko. Muunkinlaisia tulkintoja asiasta lienee. Armeijan heebot kävivät siviilivermeissä tutkimassa Ahvenanmaan olosuhteita miehityksen varalta. Suurin ongelma oli nopeus, siihen aikaan ei mantereelta nopeasti Maarianhaminaan päästy. Alunperin Ahvenanmaalle suunniteltiin siirrettävän ruotsinkielisiä joukkoja Dragsvikista, jottei alkuasukkaat järkyty liikaa. Myöhemmin havaittiin silloin muodostuvan sotilaallisen tyhjiön toiselle herkälle alueelle Hankoniemeen. Siksi päätettiin olla huomioimatta kielipoliittista herkkähipiäisyyttä ja miehittää saaret karusti pelkkää suomea osaavilla Porin Prikaatin joukoilla. Yleisön joukosta kysyttiin lopuksi kommenttia Venäjän nykyisistä suunnitelmista Ahvenanmaan suhteen historialliseen perspektiiviin peilaten. Odotetusti upseerit jättivät vastaamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti