Olutexpo 2016

Hieman hirvittää ruveta kirjoittamaan raporttia Olutexposta, kun takaraivossa jyskyttää Olutmönkijän taannoinen viiltävä lyttäys näistä senttauksista. Mutta liian myöhäistä se on enää lopettaa, tai edes yrittää uudistaa tekstiä. Eli mennään entiseen tapaan. Aluksi pakollinen lämmittely: taas saapui tämänsyksyinen Olutexpo piristämään pimeää, sateista ja kylmää Helsinkiä. Itse en tietenkään joutunut värjöttelemään sateessa rahvaan seassa, vaan marssin suoraan mediainfoon. En sentään reteästi jonon ohi, koska mediatilaisuus alkoi jo tuntia ennen yleistä avautumista.

Viisi tähteä -julkaisun Heikki Kähkönen, tapahtuman johtaja Mikki Nyman ja edellisillasta jo tuttu viskikirjailija Ian Buxton esittelivät viikonlopun suunnitelmia. Ehkä suurimpana uutisena Nyman aikoi siirtyä myös ulkoilmatapahtumiin tavoitteena game change siinäkin markkinassa. Kyllähän Olutexpo onkin aika hyvin järjestetty, viihdyin paremmin kuin oikeastaan missään aikaisemmassa oluttapahtumassa. Mediainfossa oli tarjolla puoli pulloa vastikään lajissaan maailman parhaaksi julistettua Pyynikin Ruby Jazz Alea, jonka valmistuksessa on kuulemma käytetty orapihlajaa. Hyvä hedelmäinen aromaattisuus, mutta rungossa jotain hartsimaista, raikkaammalta siis pitäisi maistua. 

44 näytteilleasettajaa, melko tasan puoliksi kotimaisia panimoita ja maahantuojia. Viskeihin en nyt ehtinyt tutustua ollenkaan. Tällä kertaa varauduin tapahtumaan etukäteen tulostamalla olutlistan ja merkitsemällä siihen kiinnostavimmat kohteet. Tarkoitus oli keskittyä pääosin IPA-tyyppiseen tarjontaan. Kuten saattoi arvata, homma lähti käsistä heti startissa kun hörhöpöydän maistiaisia alkoi kasaantua eteen. Kaikkein ensimmäiseksi mediainfosta päästyäni etsiydyin kuitenkin Joni Harjun ja Ilpo Reinilän Maistila-tiskille tsekkaamaan oululaisuutuuksia. 10-prosenttisessa barley winessa Kaksoissola (onko tämä nyt jokin sanaleikki Harju-kaksosista?) oli maltainen pääpaino, liian kylmänä hedelmäisyys ei kunnolla päässyt mukaan. Jopa samaa hartsia kuin Rubyssa tuntui tässäkin, ehkä se oli jostain jämähtänyt kielelle. Portieerin Lakisääteinen on kahviportteri, 5,7%, todellakin voimakkaasti kahvinen ja paahteinen, katkeruus hillittyä. Myöhemmin illan aikana tsekkasin vielä kolmannenkin Maistilan, Brett Sonjan. Brettalla käytetty tupla-amber, 9%. Raikas hedelmäinen tuoksu, mutta en oikein erottanut brettan fankisuutta. Hyvin tuoreelta maistuva strong ale. 

Parastahan näissä tapahtumissa on alan ihmisten tapaaminen. Jo mainittu olutharrastajien hörhöpöytä oli nyt hyvin miehitetty (mukana ainakin yksi nainenkin) ja reittaaminen oli totutun intensiivistä. Olutammattilaisia tuli jututettua tiskin molemmin puolin. Koffin ständillä ei muuten ollut tiskiä ollenkaan, hanat olivat takaseinällä ja asiakas joutui ikään kuin keskelle cocktail-tilaisuutta pystypöytien ympärille, jossa Anikó Lehtinen suositteli sopivaa pikkupurtavaa eri oluille. Harrastajien ja ammattilaisten väliin on nyt muodostumassa ns. 350-kerho ja hauskasti nämä S-ryhmältä rahaa saaneet olutbloggaajat Kauniista humalasta, Tuopillisesta sekä Tyttö ja tuopista kerääntyivät expossa saman pöydän ääreen. Tuoppityttöä en samaan kuvaan kuitenkaan ehtinyt saada. Käsittääkseni Koffin Anikó kuuluu myös tähän ryhmään. Maria Markus ja Arto Koskelo juonsivat tapahtuman ohjelmaa, joka kuitenkin meni itseltäni täysin ohi, vaikka istuinkin enimmäkseen aivan lavan edessä hörhöjen seassa.

Sonnisaaren Humalaja kolahti äskettäin kovaa ja nyt myös Fat Lizard on saanut Vermont IPAn valmiiksi, nimeltään Conan Juice, 6,5%. Conan-nimi viitannee hiivaan, joka siis oletettavasti sama kuin trendityylin kantaisässä, vermontilaisen Alchemistin Heady Topperissa. Mangomaista trooppista hedelmää hyvin tuoksussa, sameaa on, kissanpissaa maussa, mutta myös liikaa karamellisuutta. Takatilakin horjuu, nyt ei kolahtanut, Fat Lizard on pystynyt parempaankin. Brooklynin uusi Defender IPA piti olla westcoast-tyylinen, mutta täyteläinen kokonaisuus ei kovin paljoa poikkea panimon brittityylisestä East India Pale Alesta. Raikasta pihkaisuutta terävällä takapotkulla, mutta ei kovin sitrusmainen. Fat Lizardin vadelmauutuudessa Raspy Maryssa miellyttävän matalat hiilihapot, hedelmäistä makeutta, mutta ei erityisemmin vadelman makua. Tykkäsin Sweet Marysta enemmän. 

Kuulin huhun, että kentuckylaisen Against the Grainin värikäsetikettisiä tölkkejä ei Valvira ehkä hyväksyisi myyntiin, joten täällä olisi ainutlaatuinen tilaisuus. Valitsin 8,2-prosenttisen tupla-IPAn Citra Ass Downin, jonka tölkistä en oikein kuvasta saa selvää. Ei kovin tuoretta, melko karamellista. Vaikka katkeruutta on, niin pettymykseksi tämä jäi. IPA-tyylisten oluiden putki katkesi, kun Janne Keskisarja kävi hehkuttamassa tapahtuman "parasta" olutta. Epäilin vahvasti, mutta niin vain lankesin ansaan ja hankin lasiin Sorin Vanilla Cake Feveriä, 9,9%, imperial baltic porter. Hurja vaniljaisuus, lievä paahteisuus, hyvin makea, kohtuulliset katkerot. Hyvä olut, mutta ei minun makuuni. Myöhemmin klo 18 Sori avasi kegin Midsummer Melancholya, yhteistyö venäläisen AF Brew'n kanssa, tämäkin imperial baltic porter, nyt 11%. Hyvin vaniljainen, hyvin makea, suklaata ja katkeroa, siis hyvin samanlainen kuin vaniljakakkukuume, mutta ehkä vielä intensiivisempi. 

Etukäteen suunnittelin maistavani Het Uiltjen kaikki neljä IPAa, mutta loppujen lopuksi ainoaksi näytteeksi haarlemilaiselta panimolta jäi Caution Kiwi Crossing, NZ-humaloitu strong ale, 9,1%. Perustrooppista tuoksua, pehmeä, mutta sivumakuja, mentholisuus voi olla katkerohumalastakin peräisin. Varsovalaisen Radugan Big Sleepin valitsin chandleriläisen nimen takia. Barleywine, 10,5%, tunkkaisuutta, hedelmää, ei tarpeeksi katkeroa. Pyynikin Post Mortem -uutuus jaettiin hörhöpöydässä tarkalla otteella. Imperial stout, 12%, makeaa, puumaista pehmeää hedelmää. Ei kovin täyteläinen, ei paahteisuutta, mutta ihan ok. 

Tässä vaiheessa tsekkasin yläkerran ruokatarjontaa, jossa mukana helsinkiläiset panimoravintolat Bryggeri Helsinki ja Il Birrificio. Valitsin kuitenkin Social Foodin cheeseburgerin, joka olikin todella maukas. Erityisesti tykkäsin makeahkosta sämpylästä, joka mätsäsi hyvin lihan kanssa. Palan painikkeeksi Birrin Hoppy Hallgren, josta muistiinpanot jäi vähiin sosiaalisessa tilanteessa oululaisen Roosterin Akin ja Tomin kanssa. Kovin puhtaalta se ei maistunut, mutta katkeruutta löysin. 

Brazilian IIPA oli Omnipollon Polimangon tyylikuvaus. 8,5%, hyvin samea, keltainen. Vihannesta  hedelmän seassa, hyvin kuivaa, liian mehumaista. Moor Hoppiness tuli tsekattua sosiaalisessa ristipaineessa, mutta siinä saattoi olla jopa illan ykkösolut. Hyvin kuivaa, katkeraa ja puhdasta. Puolalaisen Pintan Imperator Bałtyckissa alkoholinen tuoksu. Maussa pehmeää hedelmää ja paahtoa, kevyt katkeruus. Aika hienostunutta, kahviakin kepeästi, keveämpi balttiporter. Stonen Unapolegetic IPAlla oli kunnia jäädä illan viimeiseksi, 8,8%. Trooppista hedelmää, hyvin kuivaa pihkaa, puhdasta settiä. Katkeruus pitkäkestoista, mutta ei aivan täysosuma.