lauantai 26. marraskuuta 2016

Jacques Becker: Les Amants de Montparnasse





Tsekkasin Ateneumissa mittavan Modigliani-näyttelyn. Näin paljon kerralla livornolaiselta en ole koskaan nähnyt, tuskin edes ollut aiemmin mahdollistakaan. Traaginen kohtalo kaverilla, mutta saavutti silti kuolemattomuuden, ainakin toistaiseksi. En ole maalaustaiteen tuntija, mutta vaikuttavalta tuntui. Ateneumin auditoriossa esitettiin myös Jacques Beckerin Modigliani-leffa vuodelta 1958.

Beckerin elokuva tunnetaan myös nimellä Montparnasse 19. Olen sen nähnyt ainakin kerran aikaisemmin, mutta muistikuvat hämäriä. Max Ophuls aloitti projektin ennen kuolemaansa, vaikea arvioida hänen panostaan lopputuloksessa. Hieman sliipattu tarinahan tämä on, Gérard Philipe on liian siisti pääosaan ja Anouk Aiméessa liikaa glamouria traagisen Jeannen rooliin. Jeannen karu loppukohtalo jää elokuvassa kertomatta. Hyvää Montparnassen katuhaltuunottoa on silti havaittavissa. Lino Ventura verryttelee taidekauppiasnilkkinä myöhempiä Melville-bravuureitaan. Beckerin tuotannossa tämä jää selvästi kakkostasolle Casque d'Orin, Grisbin ja Troun taakse. Aika rankka kohtalo oli leffan tekijöilläkin, Philipe kuoli 1959 ja itse Becker heti perään 1960.

Ei kommentteja: