Level Eleven -olutmaistelutilaisuus #2

Viime marraskuussa pääsin mukaan Level Eleven -yhteisön maistelutilaisuuteen Alppilan suutariliikkeessa. Nyt sitten vuorossa jatkotapahtuma Kalevankadun kellarissa sijaitsevassa Paja & Paja -puusepänverstaassa. Melkein hauskinta näissä on ollut poikkeuksellisiin tiloihin tutustuminen. Nyt paikalla oli edelliskertaa enemmän jengiä mukana, blogipuolelta Beerspectiven ohella Bönthöö Bönthöö, joulukuun HOMBRE-teistingistä tuttuja tyyppejä Pate Pesoniuksen johdolla ja ammattilaispuolelta Hollolan Hirvestä juuri kotiutunut Mikko Salmi. 

Startti tapahtui marraskuun tapaan witbierillä, Wit #2 nyt tarjolla, edellisversiota enemmän mausteita esillä, hedelmäisyys puhdasta. Erikoisuutena tässä oli Hollannissa hankittu laboratoriossa kehitetty maustekasvi Sichuan Cress (en ole varma kirjoitusasusta), vesikrassin pohjalta jalostettu tapaus. Se tuo olueen varmaan jotain näppärää pippurisuutta. Tätä ei vielä osannut kunnolla arvostaa, mutta olut saattoi olla koko session kovin tapaus puhtaassa tasapainoisuudessa. 

Seuraavana Sauna Session IPA, 5,5%. Tavoitteena ollut hyvä sauna-juotavuus, saunability. Jenkkihumalia ronskilla kädellä, Chinook tuo tanakkaa pihkahavuisuutta, mutta hieman tunkkainen tämä oli. Karamellisuutta liikaa ja peräkärry liian hintelä. Sitten maistoon trendikäs New England IPA, 6,8%, tämä olut oli ollut tuoreempana esillä HOMBRE-tapahtumassa, mutta en tainnut siellä päästä maistamaan. Nyt varmaan ohittanut parhaan vaiheensa, mutta sameassa oluessa hyvä matalahiilihappoinen pehmeys. Hedelmäaromaattisuus häipynyt ja katkeruus on aivan liian hailakkaa. 

Random Ale oli kasattu Level Elevenin jämäraaka-aineista weizen-hiivan purtavaksi. Yllättävän tasapainoinen epämääräinen tapaus, jonka tyylisuuntaa seurue arvaili moneen suuntaan. Hedelmäisyyttä, banaania, pihkaa ja pippuria, yllättävän mielenkiintoinen ja jotenkin tutunomainen Level Elevenin muihin oluisiin suhteutettuna. 

Setin heikoimmalta tuntui Winter Ale, 6,4%. Tähän oli lisätty luumua ja pipareita. Tuoksussa paahteisuutta, mutta jokin ikävä sivumaku, liimaista liuotinmaisuutta. Hyvin siirappisen makea, silti häiritsevän ohut. Ekstra-oluena oli 8,9-prosenttinen Cinnamon Double Stout, jossa mäskissä 10% Level Elevenin Oskari Sundströmin fiskarsilaisen leipomon korvapuusteja. Tässä valmistajat korostivat, että olut ei vielä valmista, kypsytys jatkuu jopa ensi kesään asti. Silti jo nyt varsin mielenkiintoinen, rasvainen startti jatkui lakritsan merkeissä. Ei ehkä kaikkein puhdaspiirteisin stout, mutta paljon winter alea onnistuneemmalta tuntuva tapaus. 

Sain vielä mukaan pullossa uuden tuunatun version New England IPAsta, mutta sen pitää antaa kypsyä kolme viikkoa, joten palataan asiaan helmikuun lopulla. Erittäin miellyttävä tapahtuma, harmittavasti en nyt pystynyt jatkoille jäämään. Paja & Paja, 31.1.2017.

Mustan Virran Martti Tripel

Savonlinnalaispanimo on nimennyt toisen blogistinäytteensä vanhan kunnon oluelle person antisemiitin Martin Lutherin mukaan. Kouluaikoina kiukuttelin uskonnonopettajalle, miksi miehen etunimi on naurettavasti suomennettu, mutta ei siitä sen enempää. Saksalaisreformaatikon nimikko-olut hieman hämmentävästi nimetty belgitripeliksi, ja vieläpä melko kepoiseksi sellaiseksi, vain 7%. Ruma samea ulkonäkökin varsin erilainen kuin alan tunnetuimmissa edustajissa. Tuoksussa on kyllä asianmukaista belgiesteriä ja hedelmäpippuria. Maku on esterisen hedelmäinen, ei enää pippuria paljoa. Mutta jonkin verran kuitenkin, aika näppärä hillitty mausteisuus, joka korreloi hyvin hedelmän kanssa. Perätila on tässäkin tyhjä, mutta eihän sitä tripelissä tarvitsekaan täyttää. Vähäinen alkoholimäärä kyllä tuntuu maussakin, täyteläisempi tämä saisi olla. Silti oikein mukava suoritus, tämä ohittaa nyt Pistolekorsin Mustan Virran kovimpana oluena. Ilmeisesti olutta on ollut ideoimassa Savonlinnan kirkkoherra Sammeli Juntunen, joka ei ole lähisukulainen, mutta olen lukenut hänen isänsä Raimo Juntusen Lepänkävyt-dekkarin.

Mustan Virran Pistolekors Porter

Savonlinnan itäosassa sijaitsevan Mustan Virran kaksi maitokauppaolutta eivät vakuuttaneet, mutta nyt sain vahvemman kaman näytteitä suoraan panimolta. Tykkäsin Mustan Virran Santerin yhteydenotosta, jossa lakonisesti vain kysyttiin osoitetta, johon olutta voi pistää tulemaan. Ajoittain panimoilta tulee liiketoimintasuunnitelman tai pienoisromaanin kaltaisia alustuksia ennen asiaan pääsyä. Täytyy myöntää, että naamani kyllä sitten hieman venähti postin tiskilläkin, kun näin Mustan Virran lähettämän paketin. Joskushan on joutunut vuokraamaan Hiacen siirtämään olutnäytteet postista nauttimispaikalle. Mustan Virran lakoninen no-nonsense -tyyli jatkui näytteiden muodossakin, paketti oli pienempi kuin kirjakauppojen yhden pokkarin lähetys. Kaksi pulloa olutta sieltä kuitenkin löytyi, Musta Virtahan suosii kompakteja pulloja. 

Pistolekors on vahvahko (7%) porter ja saapunee ensi viikolla laajempaan jakeluun Alkon pienpanimokampanjassa. Väri on lähes musta, vaahto ohuehkoa beigeä sorttia. Tuoksussa täyteläistä paahteisuutta ja tummaa suklaata. Maku on hieman pistävän hedelmäinen, mukavan matalahiilihappoinen, mutta paahteisuutta todellakin hyvin vähän. Ei se suklaakaan tulee esiin, ei kahvikaan, tämä on enemmän brown alen tapainen. Alun pistävyys ei jatkossa enää häiritse, mutta hieman liian makeaksi luumumaisuudeksi olut muuttuu lämmetessä. Peräkärry on hyvin kevyt, ehkä vain muutama tyhjä tölkki kolisee siellä hääkuljetuksen tapaan. Ei siis huipputapaus, mutta selvästi paras panimon tähän mennessä maistelluista. Omituinen oluen nimi viittaa mm. Olavinlinnassa vaikuttaneeseen Pistolekors-aatelissukuun, josta en ole ennen kuullutkaan.

Hopdaemon Vincent Price Ale Black Cat

Jo pitemmän linjan kentiläispanimolta "Dark IPA", vain 4,6%. Mahonginruskea olut, pienikuplainen vaahto, karamellinen ja luumuinen tuoksu. Karamelli tuntuu maussakin, ikävää tunkkaista yrttiä seassa, raikas hedelmäisyys puuttuu. Erityisen ohut tämä ei ole ja perätilaankin riittää makua, se ei kuitenkaan ole pelkkää katkeruutta, vaan vihanneksinen sivumaku jatkuu sielläkin. Ei varmaan erityisen tuore, mutta bbe vielä kolmen viikon päässä. Ilmeisesti Vincent Price -homageja on tulossa sarjassa lisää, toivottavasti enemmän kauhulegendan korkeaprofiilisempaa särmää mukailevia. Ostopaikka EU.

Ross Thomas: The Backup Men

Vintage-Thomasia vuodelta 1971, uusi (2011) isosivuinen pokkaripainos. Thomasin kuudes romaani ja kolmas, jossa esiintyy ravintoloitsijakaksikko McCorkle ja Padillo. Ravintola Mac's Placesta Washington DC:stä vauhdikas trilleri starttaakin ja matkaa taitetaan New Yorkin kautta San Franciscoon. Kertoja Cyril McCorklen etunimeä ei mainita, ei juuri hänen taustaansakaan. Hän onkin nyt sidekickin roolissa, kun espanjalais-virolainen Michael Padillo palkataan taas epämääräisen valtion viraston toimesta hankalaan tehtävään. Dialogi on rapeaa ja vauhtia riittää, tämä on Thomasin tiheimpiä tarinoita. Kaupunkien miljööt vangitaan todella tehokkaasti, San Franciscon 1970-luvun alun kuvaus on aivan samaa tasoa kuin Bay Area -spesialisti Joe Goresilla. Toisaalta tarina ei ollenkaan uskottava ja loppukäänteissä on hieman kirskuvia äkkikurveja. Henkilögalleria on melko suppea, hahmot liikkuvat hieman omassa kuplassaan.  Olen nyt lukenut kaikki neljä McCorkle & Padillo -romaania ja kyllä tämä taitaa jäädä heiveröisimmäksi. Mutta puhdasta nautintoa jälleen kerran Thomasilta. 

Bruuveri Fairly Smooth Porter

Myyttinen Saimaan Valtteri on taas käynyt Bruuverissa paneskelemassa ja tuloksena 8,2-prosenttinen porter. Tuoksussa makeaa suklaata, kahvisempi maku, mutta varsin makeaa edelleen. Tulisen aterian jälkeen hieman vaikea löytää vivahteita, mutta makeaa tämä on kaikin puolin, ei katkeruutta. Silti puhdasta ilman virhemakuja, Bruuveri ei Sysilän jälkeen enää niin mielenkiintoinen, mutta silti kohtuullista jälkeä. Bruuveri, 26.1.2017.

Gallows Bird Real Ale Festival 2017

Suomalaisen olutkulttuurin tanakimpia peruspilareita on Espoon huikean olutbaarin Gallows Birdin tammikuinen real ale -festivaali, joka nyt järjestettiin jo 20. kerran. Yhteensattumien takia pääsin paikalle nyt vain avauspäivänä. Se ei tietenkään ole huono ajoitus, mutta ei kuitenkaan ihanteelllinen. Juhlavuoden tarjonnassa on jopa 40 riiliä, mutta baarissa pumppuja vain 19, joten tarjolla avauksessa vain vajaa puolet koko setistä. Saavuin paikalle etuajassa sujuvien liikenneyhteyksien ansiosta klo 14:50 ja hieman hämmästelin kuikuillessani ikkunoiden läpi sisällä patsastelevien henkilöiden määrää. Ilmeisesti baarin VIP-asiakkaat olivat kiskoneet festivaalin herkkuja jo pitempään, ehkä aamupäivästä alkaen, vaikka siis virallinen aukeamisaika on klo 15. En antanut tämän dropata fiilistä, vaan tartuin määrätietoisesti oven kahvaan, ja ovihan aukesi hämmentävästi etuajassa!

Siirryin tiskille ja avasin piikin, Gallowsin oluttapahtumissa on tapana tilata kaksi pientä olutta kerralla. Tällä proseduurilla vedin nytkin session, olin etukäteen selvittänyt tarjolla olevat oluet. Todellinen tilanne oli kuitenkin toinen, tarjonta oli erilainen ja paikan päällä joutui improvisoimaan. Tämäkään ei tullut yllätyksenä, näinhän usein käy. Ensimmäisenä walesilaisen Tiny Rebelin kaksi olutta, Cwtch 4,6%, red ale, pehmeää bitterimäisyyttä, kevyt katkeruus, hyvä tasapaino. Saman panimon Juicy (4,8%) hyvin karamellinen, melkein limsaa, mutta jälkimaku kohtuullisen katkera.

Seuraavaksi manchesteriläisen Marblen NZ-IPA Howgate & Kemp, 6,4%. Kissanpissaa, hieman nihkeää sivumakua, katkeruus kohtalaista, mutta todella suuri pettymys Marblen yleiseen tasoon suhteutettuna. Odyssey-panimon Revenant 5,4-prosenttinen east coast IPA, pehmeää, mutta hedelmäisyys sotkuista, katkeruus taas melkein kohdallaan, mutta ei täysin tasapainoinen tämäkään. Sosiaalisessa tilanteessa monet kanssajuojat antoivat tälle oluelle paljon myönteisempiä arvioita. 

Hauskasti tarjolla myös paikallista real alea, Olarin Panimon juuri tähän tapahtumaan panemaa RAF XX London Porteria, 5,5%. Hyvin kahvinen tuoksu, pöytäkeskustelujen mukaan ei Presidenttiä, Juhlamokkaa, vaan enemmän Saludo-tyyppinen tuoksu. Ohut runko, ei peräkärryä, mutta sinänsä ok-porter.

Salopian Mind's Eye osoittautui session kovimmaksi. 5,8-prosenttinen IPA, trooppista hedelmää, pehmeää pihkaa. Kevyt katkeruus, mutta hyvä tasapainoinen kokonaisuus. Walesilaisen Lines- panimon Belgian Line CA Nelson Saison (5,8%) oli hyvin belgihiivainen, karamellinen, jopa hyvin hapan. Mielenkiintoinen cask-käsittely tällaisessa oluessa, mutta lopputulos ei ehkä sittenkään ihmeellinen. 

Oakhamin Green Devil (6% IPA) Citra-humaloitu hyvin kirkas olut, kissanpissaa, karamellia, karviaismarjaa. Tykkäsin tästäkin, hyvää kamaa. XT-panimoa oli tarkoitus tsekata enemmänkin, mutta lopulta ainoaksi kokeiluksi jäi Animal Meouw, joka ns. Munich Amber Wheat, 5,0%. Purukumia, tummaa esterisyyttä, myös katkeroa yllättävän paljon. Hedelmäinen, hyvin puhdas, mutta taas erikoisen tyylisuunnan  cask-käsittelyn toimivuus epäselvää. Viimeiseksi olueksi jäi Odysseyn Latte Stout Export, 6,6%. Hyvin musta, pehmeää paahteisuutta oletettavasti maitokahvin ryydittämänä. Join tämän sujuvasti, mutta aistit olivat jo aika lailla turtuneet. Kun usein olen maininnut sosiaalisen tilanteen olutarvioinneissa, niin tällä kertaa tilanne oli koko ajan päällä ja mikäpä sen mukavampaa. Kiitoksia seurasta kaikille paikalla olleille. Espoo, Gallows Bird, 26.1.2017.

Marble Damage Plan IPA

Kahden masentavan IPAn jälkeen jo hieman epätoivoinen fiilis, joten luotettavan manchesteriläispanimon Marblen west coast IPAan latautuu lähes kohtuuttomia toiveita. 7,1%, tähänkään ei erityisemmin vaahtoa syntynyt, tämäkin on samea, mutta edellisiä vaaleampi. Tuoksu ei ole kovin intensiivinen, mutta kuivahkoa sitrusta sieltä leijailee. Makukin on sitruksinen, kirpeämpää sorttia, enemmän greippiä kuin klementiiniä. Hyvä mallasrungon ote, kuivaa pihkaa tihkuu, etupurenta on kaiken kaikkiaan kunnossa, vaikka aromaattisempi voisikin olla. Onneksi illan pelastaa kunnon peräkärry, sieltä se lopultakin saapui, tässähän lähes liikuttuu. Katkeruutta on sen verran, että tätä voi tosiaan länsirannikon IPAksi kutsua. Vehnää mukana, kuuluu Marble Metal Seriesiin, josta en enempää tiedä. Netin mukaan nimi viittaa Damageplan-bändiin, joka oli 2004 ammutun Pantera-kitaristin Dimebag Darrell Abbottin toinen orkesteri. En tunne genreä, mutta todellakin hieno olut, ehkä vuoden kovin tähän mennessä. Ostopaikka EU.

Blacks Mosaic IPA

Clarkshawsin masentavan brittihumalakokeilun jälkeen aidompaa west coast IPAa Irlannin Kinsalesta Corkin eteläpuolelta, 6,5%. Tähän ei paljoa vaahtoa kertynyt, väri on yleistä utuista kinuskia. Tuoksu hyvin epämiellyttävän yrttinen, kuin syksyllä mädäntyneiden kasvien löyhkä. Samaa tuoksahdusta esiintyy esimerkiksi grapoissa. Maku sentään parempi, mutta ei tässä mitään tuttua Mosaicin aromia ole. Hedelmäisyys kovin ohutta, suutuntuma muutenkin mitäänsanomattoman laiha. BBE 28/04/17, joten ei tämä toivottoman vanhaakaan ole. Jälkimaku puuttuu lähes kokonaan. Irlannin heikosti tunnetuilla craft-panimoilla on usein mielenkiintoista tavaraa, mutta tämä ei sellainen ollut. Ostopaikka EU.

Clarkshaws Hellhound IPA

Etelä-Lontoon Dulwichista kevyttä (5,5%) IPAa. Vaahtoaa reilusti, samea vaaleanruskea perusväri. Tuoksussa makeaa pehmeää hedelmää. Trooppisen hedelmäinen on makukin, hieman kirpeyttä, hieman hartsia, maltaisuus myös reilusti esillä liian hiilihapon ryyditämänä. Jokin lievä sivumaku, kuin ylikypsän kiivin homeisuutta. Takapurenta jää vaisummaksi ja kokonaisuus siis ei täysin puhdas. Kaikki raaka-aineet saarivaltiosta, joten sitruksen puuttuminen ei yllätä. Tuore tämä ainakin on, säilyvyyttä luvataan heinäkuulle. Viime aikojen britti-IPA-kokeiluista selvästi heikoimpia. Ostopaikka EU.

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

800-sivuinen alunperin ranskankielinen bestseller Sveitsistä, sijoittuu USA:n Uuteen Englantiin, fiktiiviseen Auroran pikkukaupunkiin New Hampshiren rannikolla. Kannessa on vielä Edward Hopperin maalaus, jotta tulee selväksi pyrkimys americanan syvimpään olemukseen. Periaatteessa hyvin yksinkertainen juoni, jota Dicker liikuttaa todella sujuvasti ja vauhdikkaasti. Melkoisen meta-asetelman Dicker silti onnistuu rakentamaan. Romaanin päähenkilö on Dickeriä itseään muistuttava nuori menestyskirjailija Marcus Goldman. Pääosa tarinasta sijoittuu vuoteen 1975, 33 vuotta nykyhetkestä taaksepäin ja se kerrotaan suurelta osin Goldmanin oppi-isän Harry Quebertin kirjoittaman omaelämäkerrallisen romaanin kautta. Kertojat eivät ole luotettavia. 1975 15-vuotias tyttö katoaa ja ruumis löytyy 33 vuotta myöhemmin Quebertin talon kukkapenkistä. 

Kyseessä on päällimmäisellä tasollaan trillerimäinen rikosromaani, jopa whodunit-tyyppinen dekkari. Tarina rullaa todella liukkaasti, Dicker on hyvin taitava. Laskelmointiahan tällainen sujuvuus vaatii ja henkilöhahmot ovat monin osin karikatyyrisiä. Dialogi tuntuu paikoitellen kovin kolholta ja tyhjältäkin, tuskin Anna-Maija Viitasen suomennoksen syytä, eiköhän niin asia ole alkuperäiskielelläkin. Takaliepeessä Dickeriä verrataan Capoteen, Tarttiin ja Nabokoviin. On esiintynyt tyypillisiä plagiarismisyytteitäkin, koska juoni muistuttaa kovasti Philip Rothin Human Stainia. En ole sitä lukenut, mutta Rothin varhaisempaa tuotantoa paljonkin. Ja on helppo sanoa, että Dicker ei Rothia muistuta ollenkaan. Lähimmät vertailukohteet ovat Stieg Larsson ja jopa Dan Brown. Se ei ole välttämättä moite, hyvin viihdyttävää tekstiä, jossa on kohtuullisen yllättäviä piikkejä, mm. itseironista satiiria kustannusmaailman nykyisestä pinnallisesta menosta.

Scuttlebutt Hoptopia

Imperial IPAa Pacific Northwestista, Washington Staten Everettistä. Tosin vain 8%, menee melkein perus-IPAn spekseihin. 75 IBU, Chinook, Centennial, Columbus, Cascade, Bullion. Viimeksimainittu herättää huomiota, Bullion-humala oli käytössä legendaarisessa kieltolain yli eläneessä amerikkalaisessa Ballantine IPAssa. Runsaasti vaahdon muodostusta, vain lievästi utuinen tummankeltainen väri. Kirpeä karviaismarjainen tuoksu, jopa hieman belgihiivan esterien tapaista aromia. Maku hyvin pihkainen, terävän trooppishedelmäinen, karviaismarjaa, edelleen hieman belgifiilistä. Tuskin tässä belgihiivaa kuitenkaan on, pihkaiset mäntyiset humalat rakentavat karvaan marjaisen rungon olueen, jossa myös makeaa karamellisuutta. Katkeruus harmittavankin hailakkaa. Sinänsä korkeaprofiilinen olut, mutta ei minun makuihanteiden mukainen.  Ostopaikka EU.

Freedom East India Pale

Tuntematon panimo Staffordshiresta, nyt sentään tuoretta kamaa, 131017. India pale lager, 5,5%, Cascade, Chinook, Centennial. "Lager inspired by the iconic IPA with a full American hop character". Odotukset siis korkealla, kirkas kultainen kaunis kuralagerin väri, kohtuullisen runsas nopeasti haihtuva höttöinen vaahto. Tuoksussa jenkkihumalat eivät oikein esillä, Lakeuden Panimojuhlan lasista ei paljoa aromeja irtoa. Maku on yllättävän viljainen, eihän tässä tunnu sitrushedelmää juuri ollenkaan. Kohtuullisen täyteläinen runko, aika reipas katkeruus. Tämä voisi mennä sokkomaistossa täysillä pilsnerinä. Ei siis mitenkään huono maltainen olut, mutta etiketin tiedot johtivat harhaan. Ostopaikka EU.

Eight Degrees Hurricane IPA

Irlannin läntisen pituuspiirin mukaan nimetty panimo Mitchelstownista, Corkin ja Limerickin puolivälistä. Tuttu panimo mm. Galwayn reissulta. 5,8%, Simcoe, Citra, Mosaic, vehnää mukana. Samea keltainen olut, kevyt vaahto. Tuoksussa vähemmän raikkaasti sitrushedelmää. Keskitasoisesti sitrusta maussakin, kirpeää marjaisuutta, hiilihappoa melko runsaasti. Peräkärry on huterahko, mutta periaatteessa tasapainoinen muuhun suhteutettuna. Tämä ei ole enää parhaassa kunnossaan, bbe 06 01 17. Sain oluen ennen tuota päivää, mutta en ole ehtinyt juomaan. Todennäköisesti tämä on ainakin huomattavasti aromaattisempi tuoreempana. Ostopaikka EU.

Maistila Single Hoppit Pekko

Siirtyminen Mannerheimintien toiselle puolelle, Oulusta tarjolla Pekko-olutta, 5,3%. Lievästi utuinen, hieman karamellinen tuoksu. Maltainen täyteläinen suutuntuma, makeaa karamellisuutta, hedelmä ei ole raikasta, vaikka sekin taustalla olemassa. Hyvä katkerokiskaisu, Alppilassakin panostetaan peräkärryyn. Ei Sonnisaaren tyylistä massiivista takapotkua, mutta mukavan tasapainoisesti tuodaan olut maaliin. Ehkä Pekko ei silti yksinään kanna tätä parhaalla tavalla, mutta illan maistuvin olut tässä on kyseessä. Ølhus Helsinki, 23.1.2017.

Thornbridge Hubble

Windsweptin Tornadon huonoa makua korjaamaan ennen kokeilematon eteläisempi olut Derbyshirestä. APA, 5,2%, varsin kirkasta. Kissanpissaa, kevyttä sitrusta. Ohut kuiva runko, kohtuullinen kirpeä katkeruus. Onhan tämä puhdasta, mutta ei Thornbridgen parasta jälkeä. Viisi Penniä, 23.1.2017.

Windswept Tornado

Mielenkiintoisin Windsweptin Töölö-oluista, single hop Citra IPA, 6,7%. Yllättävän punaista, raikas verigreipin tuoksu. Maussa ei ehkä kaikki aivan kunnossa. Jotain tervaista savuista pistävää mausteisuutta, ei voi olla täysin tarkoitettua. Karamelliset maltaat tässä nyt ehkä reagoineet Citran kanssa omituisesti, mutta ei tätä miellyttävänä voi pitää. Selvästi huonoin kolmesta Windsweptistä ja ikävä pettymys. Weizenia en suunnitellutkaan kokeilevani ja Amarillo-IPAa ei (vielä) näkynyt hanassa, joten näin ikävään loppuvetoon Windswept-sessio nyt päättyi. Viisi Penniä, 23.1.2017.

Windswept APA

Tätä Windsweptiä pääsin maistelemaan caskissa BrewDogin kustantamalla ikimuistoisella Aberdeenin keikalla. 5,0%, american hopped IPA, Columbus, Willamette, Cascade. Pihkaa, runsaampi maltaisuus kuin Blondessa, sitrus heikompaa. Matalat hiilihapot, hyvä alemman keskitason peräkärry. Tässä on tasapainoa näppärästi. Viisi Penniä, 23.1.2017.

Windswept Blonde

Pariisista tarttunut flunssa ei vielä ole tyystin talttunut, mutta päätin kerätä lievää liikuntaa kävelemällä Vallilasta Töölöön 2,5 km. Viidessä Pennissä skotlantilaisen Windsweptin tap takeover, neljä olutta hanassa. Avaukseen hoppy pale ale, 4,0%, Columbus, Cascade, Citra, Willamette. Melko samea, pihkaa on, ohut runko. Puhdasta sitrusta, kevyt katkeruus. Periaatteessa ok, mutta näin kevyt olut ei toimi kunnolla ilman caskausta. Jenkit tämän tietää, siellä tehdään vahvempia. Britit yleensä caskaa kevyen kaman, mutta tämä nyt jää sitten väliinputoajaksi. Viisi Penniä, 23.1.2017.

Tanker Melody

Vahvaa stoutia Suomenlahden eteläpuolelta, 9,0%, tuoksussa kahvia. Makeaa suklaata, hieman paahteisuutta, makeus silti hallitsee. Ei takapotkua, keskitason imppi, ei mitään persoonallista tai poikkeuksellista erinomaisuutta. Oljenkorsi, 21.1.2017. 

Fat Lizard Track Day

Siirryin kävelemällä leudossa talvisäässä Sörnäisten metroasemalta Toukolan Oljenkorteen. Tavoitteena oli päästä juomaan Sonnisaaren uutuuksia, mutta ne oli jo kiskottu kuiviin. Ihminen on saatu Kuuhun, mutta edelleen puuttuu reaaliaikainen sovellus, josta näkisi baareissa tarjolla olevat oluet. En usko sellaisen toteutumiseen elinaikanani, kohtalona on vaeltaa elämän loppuun baarista toiseen epätietoisuudessa. Se ei ole välttämättä huono asia, ennalta-arvaamattomuus lisää kiehtovuutta. Joka tapauksessa pääsin lopulta Toukolassa tsekkaamaan espoolaista sessio-IPAa, joka on useaan kertaan karannut ulottuvilta eri syistä. 4,9%, varsin kirkas amberi väri. Tuoksussa kissanpissaa, maussa trooppista hedelmää, hartsi kylläkin mukana. Mallasrunko hyvin esillä, peräkärry keskikokoa, puhdaspiirteinen. Oljenkorsi, 21.1.2017.

Must Lips Nöösker Summa

Must Lipsin ja adaverelaisen kiertolaispanijan Nööskerin yhteistuotos, imperial stout, 9,5%. Mausteinen tuoksu. Maussa inkivääriä, piparkakkumausteita, ikävä yllätys. Ei kovin makea, mutta mausteet peittävät maltaan maun pahasti. Anista ja lakritsaa, yrttisyyttä, mutta ei quadrupelien monimuotoisuutta. Ei jälkimakuakaan. Makeus kasvaa lämmetessä, huuliin tarraa liimaavaa ainesta. Kokonaisuutena vastenmielinen tapaus, kun periaatteessa haluan juoda vain katkeria IPOja. Pikkulintu, 21.1.2017.

Must Lips EV99

Uusi tallinnalainen panimotuttavuus, porter kyseessä, 7,7%. Vähän hiilihappoa, kahvia, tummaa suklaata, kohtuullisen kuiva. Ei katkeruutta ollenkaan, mutta puhdasta jälkeä. Pikkulintu, 21.1.2017.

Anderson's Phat Fil Black IPA

Virossa vaikuttavan brittiläisen olutgurun Fat Philin nimikko-olut, Lehellä tehty, 6,2%, 65 IBU, Amarillo, Simcoe, Wakatu. Varsin paahteinen, hedelmäisyys heikompaa, kevyt peräkärry. Puhdasta kamaa, mutta voisi olla ryhdikkäämpääkin. Pikkulintu, 21.1.2017.

Lervig Tasty Juice

Helsingin takavuosien ykkösbaari Pikkulintu on joutunut viime aikoina puolustuskannalle, keskustaan on perustettu/laajennettu mielenkiintoista tarjontaa ja Itä-Helsingin ihme on jäänyt hieman paitsioon. Puotilassa ei kuitenkaan ole jääty makaamaan tuleen, vaan Pikkulintu strikes back! Tarjonnan painopiste on jo aikaisemmin siirtynyt pulloista hanoihin ja nyt hanoja on tiskin takana kuusi lisää, yhteensä 24. Suurempaa liitutaulua voisi suositella, jotta panimon nimet mahtuisivat mukaan. Tämä puute on ärsyttänyt jo pitkään. Yhteensä yhdeksän ennen kokeilematonta olutta nytkin tarjolla. Radbrew'lta kaksi uutuutta, mutta tämä Turun suunnan panimo on jäänyt niin usein pettymykseksi, että päätin ohittaa sen. Stavangerista hyvin sameaa Citra-APAa, 6%. Äärimmäisen mehumainen tuoksu, appelsiininen maku, mallas jää pahasti taustalle. Katkeruus kohtuullista, mutta aivan liikaa tässä on mehua. Pikkulintu, 21.1.2017.

Vocation Divide & Conquer

Black IPAa Hebden Bridgestä Yorkshiresta, 6,5%, tumman ruskea väri. Karamellinen tuoksu, maku on hedelmäisempi, luumua, hartsia. Tämäkään ei kovin tuore, bbe 04/02/17. Makeus hallitsee, en löydä tölkissä luvattua sitrushedelmää. Peräkärry on kytketty, mutta alempaa keskitasoa katkerointi on. Pettymykseksi kääntyy tämäkin. Ostopaikka EU.

Metalman Ironmonger IPA

Rekolan humalattoman session jälkeen pakko saada IPAa elimistöön. Käteen sattui nyt irlantilainen tapaus Waterfordista, join Galwayssa tämän panimon pale alea vuosia sitten. IPAssa 6,5%, best before 07/01/17, eli ilmeisesti jo ohitettu, tuskin Irlannissa jenkkitapaan kuukausi merkitään keulille. Samea meripihkainen väri, tuoksussa trooppista hedelmää ja pihkaista havupuuta. Maku on samaan tapaan mangokiivimäinen, mutta myös selvästi nahkean tunkkainen, tuoreus on menetetty lopullisesti. Katkeruutta on olemassa, mutta ei mitenkään hallitsevasti. Tyypillinen kulahtanut liian kauas valmistajasta kuluttajalle roudattu IPA. Ostopaikka EU.

Rekola Kaffe Stout

Puistattavan Tähden jälkeen toivottavasti mielenkiintoisempaa settiä Rekolan näytepaketin kolmannesta oluesta. Kaffe Stout on upouusi tuote, 5,5%, laktoosia ja kahvia. Olut on tummanruskea, tuoksu hyvin kahvisen paahteinen. Pehmeähkö lähtö, nyt ei onneksi hiilihappoa liikaa, paahteisuutta on, mutta myös voimakasta makeutta. Tuntuu maitokauppavahvuisen keveältä, en huomaa maitoisuutta juurikaan. Makeus on lähes vaniljaisuutta lähenevää, se voi toimia vahvoissa stouteissa, mutta näin kevyessä oluessa siirappinen makeus pääsee jylläämään holtittomasti. Ja eihän tässäkään tietenkään peräkärryä ole. On tämä Talven Tähteä parempi, mutta ei tämäkään rohkaise jatkossa käyttämään rahaa Rekolan oluisiin.

Rekola Talven Tähti

Rekolan näytepaketin kakkosena maistoon maustettu talviolut, jonka resepti on kuulemma uudistunut takavuosista. Samat kauhuainekset kaneli, tähtianis, kardemumma ja neilikka tässä kuitenkin nytkin ovat ja vahvuutta vain 4,3%. Samea ruma olut, tuoksu hyvin neilikkainen ja inkiväärinen. Maussa paljon hiilihappoa, tahmainen mausteliemi epämiellyttävästi peittää maltaisuutta. Kokonaisuutena jää ohueksi, niljakkaat mausteet eivät pysty luomaan täyteläistä runkoa ja jälkimaku puuttuu totaalisti. Tämä on Rekolaa vastenmielisimmillään.

Rekola Juhla Pils

Rekolan oluisiin ei ole viime aikoina tullut juuri rahaa käytettyä, koska panimo oman ilmoituksensa mukaan ei halua käyttää humalaa oluissaan. "IPA-vapaa panimo". Huonompi homma, koska elämä on liian lyhyt peräkärryttömien oluiden juontiin. Toisaalta lahjahevosen suuhun ei ole tapana katsoa ja nyt Rekola lähetti maistiaispaketin uutuusoluistaan hophedonistille. Ensimmäisenä etiketitön pullo, Suomen 100-vuotisjuhliin pantua Juhla Pilsiä. Tätä on hanatavarana liikkeellä, mutta ei siis ilmeisesti pullotettuna. Rekola kertoo kyseessä olevan tsekkityylinen pils, johon on tavoiteltu voimaista diasetyyliä. Ilmeisesti 4,5%. 

Vaahtoa ei paljoa syntynyt panimon nimikkolasiin. Kirkas kultainen väri, tuoksu hyvin maltainen. Maku on raikkaan ruohoinen, lievästi makea, miellyttävästi matalahilihappoinen. Mallasvoittoisena tämä jää kuitenkin enemmän vaalean peruslagerin, jopa kepeän hellesin, tapaiseksi. Pils vaatisi katkeruutta, joka tästä puuttuu lähes kokonaan. Voimaisuus ei ole kovin voimakasta, varsinaista diasetyylin makua en huomannut, vaikka yleensä olen melko herkkä sille.

O'so Lupulin Maximus, hanaversio

Tämä olut tuli vastaan runsas vuosi sitten humalakävyn kanssa pullossa. Nyt sitten hanasta ilman kiinteitä yllätyksiä. 9,1%, trooppista hedelmää, hieman marjaista karvautta. Ei makea, hyvä peräkärry, mutta kokonaisuudesta puuttuu raikkaus. Yrtit pusertaa karvasta mehuaan sekaan ikävästi. William K Kurvi, 19.1.2017.