Craft Beer Garden 2019

Kolmas craft beer -tapahtuma Töölön Korjaamossa vuoden sisään. Totuttuun tapaan painuin paikalle 15 minuuttia ennen ovien avaamista ja päädyin jonoon sijalle 8, pääsin tuijottamaan kuvassa näkyviä niskoja. Alan piireissä nimimerkillä Kopula tunnettu hahmo oli piikkipaikalla. Viime vuonnahan sisäänpääsy oli sisäpihan vierellä, nyt jonotettiin kohti raitiovaunumuseota. Hyvä tilanne siis, vaikka aurinko ruoski taas pahasti, niin ei hellettä ja varjoisiin sisätiloihin oli pääsy luvassa. Vetäisin tiskiltä 10 neljän euron hintaista juomalippua, joilla irtoaisi 10 cl olutta kullakin. Litrahinta siis 40€, tämä festivaali ei ole suunnattu halvalle alkoholille persoille.

En jäänyt tilannetta sen kummemmin ihmettelemään, vaan hain newcastlelaisen Wylamin tiskiltä Comfort Settings -DIPAa, joka tehty yhdessä Cornwallin Verdantin kanssa. Humalina Ekuanot, Citra, Azacca, El Dorado ja Sabro, 8%. Samea, mehuisa ja kirpeä. Oikein hyvä, vähän katkeroakin. Enpä tietenkään tässä vaiheessa arvannut, että taisi olla koko tapahtuman vakuuttavin olut. Tunnelma oli hektinen, tiskejä olisi ollut sisäpihallakin, olin siis tässä vaiheessa samassa tilassa, jossa viime talvena oli Craft Beer Winter Wonderland -tapahtuma. 

Tyrmistyneenä totesin, että ennakkotietojen vastaisesti FrauGruberin tiskillä ei ollutkaan Northern Hipsteriä, vaan jo aiemmin tuttua Laser Blastia. Kokosin itseni ja ostin lasiini venäläiseltä Zagovorilta tuusulalaiskollaboa Coolshruggie, triple NEIPA, 9,5%, Idaho7, Idaho Gem (?), Mosaic, Lupulin ja Simcoe. Kuivaa kirpeämpää menoa. Alkoholi tuntuu, mutta ei pahasti, mehua on, hyvää kamaa, katkeroakin hyvin. En arvannut tässä vaiheessa, mutta tämä jäi session parhaaksi tripla-IPAksi. Joskus nuorempana tapana oli juoda tällaisissa oloissa ensin kevyempiä oluita ja edetä niistä vahvempiin. Nyt en jaksa enää semmoiseen kiinnittää huomiota, vaan vedän fiiliksellä mitä milloinkin. Siispä seuraavaksi vuoroon tuli jenkki-ihme Barrierin Lomax Summer IPA, jossa voltteja vain 5,8%. Kohtuullisen raikas, mutta odotetusti aika ohut, maltaisempi ja hyvin kuiva, hedelmäisyys karissut Atlanttia ylittäessä.

Jatkoin festivaalin tähtivieraan Finbackin oluen pariin. Song of the Whale, tupla-IPA, johon sotkettu cantaloupea, siis melonia sekaan. Yhteistyö tanskalaisen Dry & Bitterin kanssa. Viime aikoina ei ole oikein kärsivällisyys venynyt näihin hedelmäsekoituksiin, mutta nyt siis tuli sijoitus tehtyä. Hyvin ananas-tyyppinen systeemi, varmaan se meloni tuntui vahvasti. Varsin voimakas katkeruus kuitenkin oluessa, tykkäsin kyllä, 8,3%. Tässä vaiheessa käväisin sisäpihan puolellakin, jossa kovasti jo jengiä ja haalin itselleni Lappeenrannasta Tujun Pils Or Die -nimistä kellerpilsiä, 5,2%. Maltainen tuoksu, maltainen maku. Katkeroa heikommin, ei hedelmää. Aika hyvää, tätä täytyisi saada isompi annos rauhallisemmassa ympäristössä. 

Manchesterin kohupanimon Cloudwaterin In Flight Meal oli se session toinen tripla-IPA, joka hävisi 6-0 Zagovor/Cool Head -tuotteelle. 10%, alkoholi paistoi läpi balttityyliin, makeaa mössöä. Hedelmää on, mutta ei mitenkään miellyttävästi, liian vähän katkeroa. Kevennyksenä sitten Stigbergetsin Endless Summer Ale, american pale ale, 5,5%. Ohut ja maltainen, ei hedelmää kunnolla, paha pettymys. Tanskalaisen Alefarmin Feral Floatations vielä rujompi limbo. 8,3%, ei raikkautta, kuivaa hedelmää, mehuisuus ei nyt onnistunutta. Tämä oli hämmentävä tapaus, koska edellisiltana kiskoin Helsingin yössä kahta Alefarmin tupla-IPAa Luminous Seasons ja High and Mighty, jotka olivat huomattavasti tätä parempia. Kumpaakaan näitä ei ole tulossa Korjaamon festivaalille arvoituksellisesti myöhempinäkään päivinä.

Kiinnostavat lagerit ja IPAt loppuivat tässä vaiheessa ja vedin loppukaksikon muista tyyleistä. Olarilla piti olla kiinnostava Bock My Bitch Up, mutta käsittääkseni se oli sama olut kuin jo talvella tempaisemani Mic Check Bock, joten Olarin tiskiltä en löytänyt nyt mitään juotavaksi kelpaavaa. Tujulta sain sitten Deep Rediä, tynnyrikypsytettyä imperial red alea, 9%. Puumaisuus todella tuntuvaa, perunakellaria, tuoksussa vähän happamuuttakin. Täyteläinen ja paksu makea maku, joka ei kuitenkaan siirappinen, pieni peräkärrykin mukana, tykkäsin kyllä. Aivan viimeisenä sitten irlantilaisen Whiplashin Nitro BA Fatal Deviation -niminen imperial stout, jossa peräti 13%. Musta ja makea, salmiakkinen ja mausteinen, lähes chilinen, varmaan jotain viskitynnyrisysteemiä. Ei oikein minun makuun, puhdaspiirteisempi ja vähemmän mausteinen vahva imp pitäisi olla. 

Kymmenen pientä olutta siis, noin kolme tuntia ja nopeasti tuli kohtalotovereita puhutettua. Se on aina yhtä hauskaa. Järjestelyt varmaan toimivat täysin moitteettomasti, koska mitään ongelmaa en huomannut. Todella nimekäs panimokokoonpano festivaalilla, mutta jo etukäteen huomioin, että itse olutvalikoima oli pienoinen pettymys. Näiltä panimoilta olisi löytynyt parempaakin kamaa. Oluet vaihtuvat tulevina päivinä, mutta nähdäkseni ei riittävän mielenkiintoisesti. Näiltä näkymin en enää jatkopäivinä ole osallistumassa tapahtumaan.