Blacks Rocketship Extra IPA

Extra-IPAa (en ymmärrä mistä ekstrasta kyse?) Irlannista, 6,5%. Lähes kirkas, pihkahedelmäinen tuoksu. Maku samansuuntainen, mutta selvästi  tunkkainen kuitenkin. Kuivaa nahkaisuutta, ei yhtään miellyttävää. Maksamakkaraa, ikävä kyllä. Tässä on jotain varmaankin mennyt pilalle, tuskin muuten näin kehnoa. Galaxya pitäisi olla, mutta ei tunnu aromissa tai maussa. Harmittava tapaus. Hilpeä Hauki, 30.1.2020.

Klackabacken Tenability

Pitkästä aikaa Klackabackenin olutta Kristianstadista. Kevyt imperial stout, 8,2%.  Maitoisuutta, hieman karamellia, ei paahdetta paljoakaan. Lievää tervaista mausteisuutta. Jälkimaku myös vähän mausteinen, ei katkera. Sinänsä ihan maistuva olut, mutta lievästi liikaa makeuteen painottuva. William K Kurvi, 30.1.2020.

Grimm Hyperfocus Centennial

Brooklynin Grimm oli viime viikon Panema-synttäreiden fokuksessa, mutta en ehtinyt mukaan. Tölkkikaapista löytyi vielä nyt DIPAa, 8,0 %. Utuinen, makeaa sitrusta ja mäntyä. Nyt tulee raikkaasti vanhan liiton fiilistä. Pehmeyttä on hienosti ja todellakin yllättävän tuoreelta tuntuu. Intensiivinen ote, jossa maltaisuus hyvin mukana. Heikoin osa on katkeruus, jota tällaisessa retro-fiiliksessä olisi voinut perustellusti odottaa. Varsin tuoretta tämä onkin, tölkitetty tasan kuukausi sitten 12/30/19. Panema, 30.1.2020.

Stiv Krikis: O Servitóros

Krikisin esikoisleffa vuodelta 2018. En tiedä onko O Servitóros elokuvan alkuperäinen nimi. Ylen kopiossa oli englanninkieliset alkutekstit, nimenä siis The Waiter, Tarjoilija, suorana kreikan käännöksenä tuollainen nimi. Musta murhakomedia, kuvattu pääosin Ateenassa. Hyvin kaurismäkeläinen fiilis, varsinkin apaattisen päähenkilön näyttelijäsuorituksen kautta. Hidas rytmi, kohtuudella jännite säilyy, mutta kovin persoonalliselta kokonaisuus ei tunnu. Vaikutteita Akin ohella ainakin Coeneilta (esim. Barton Fink) ja Lynchiltä. Tykkäsin kyllä, juuri tällaiset aiheet ovat itselleni mielenkiintoisia.

Masis West Coast Road Trip

After cinema -oluelle samaan paikkaan kuin ennen leffaa. Vanhan koulukunnan IPAa Espoosta, 6,6 %, 71 IBU, Simcoe, Citra. Mosaic. Valmistuspanimo ei tiedossa, en ole Masis-mustalaisesta vielä saanut otetta. Ainoa aiempi kokeilu heizistä viime kesän Otaniemi-festareilla. Pihkaa, sitrusta ja katkeruutta on, mutta ei ne vielä kunnolliseen olueen riitä. Karkeutta löytyy, ei raikkautta, jää tunkkaiseksi.  Signor Smith, 29.1.2020. 

Sam Mendes: 1917

Uusi WW1-leffa, sijoittuu länsirintamalle keväällä 1917 Sommen suunnalle. Pienimuotoinen tarina, kaksi brittilähettiä lähtee viemään tärkeää viestiä rintamalinjan mutkan läpi toiselle brittiyksikölle. Hyökkäyskäsky on peruutettava, koska saksalaiset ovat virittämässä ansaa. Saksalaiset ovat oletettavasti vetäytyneet ei-kenenkään-maalta, mutta varmaa se ei ole. Harvinaisempi tekninen suoritus, kuvattu ns. yhdellä otolla. Tätähän on kokeillut mm. Hitchcock Ropessa ja Under Capricornissa, mutta lopputulos oli teatterimaisen kankea. Nyt tekniikka on joustavampaa ja ollaan ulkona karuissa rintamaoloissa. Homma toimii hienosti, intensiivisyyttä on, jännitettäkin mukavasti. Olosuhteiden äärimmäisyyttä on yritetty tavoittaa, mutta realistiselta elokuva ei tunnu. Suolenpätkien visvaisuus ja verisen liejun upottavuus ei ole alan klassikoiden tasolla. Lievä sentimentaalisuus häiritsee myös kokonaisuutta, onneksi ei kuitenkaan kovin paljon. Vastinetta lipunhinnalle tässä on, hyvä jännityselokuva, heikompi sotadraamana. 

Wylam Lervig Same Chit Different Day

Pre-cinema -oluella Triplassa. Yhteistyötä Pohjanmeren yli Newcastle-Stavanger -akselilla. Vahvaa NEIPAa, 7,4 %. Ananasmehua raikkaasti, mallas komppaa lähes riittävästi, on vähän katkeroakin. Suhteellisen hyvä kokonaisuus, tähän tyyliin kuuluvat ainekset ovat mukana ja lomittuvat kohtuullisen hyvin yhteen. Liian persoonaton kuitenkin. Signor Smith, 29.1.2020. 

Tuju Brown Note

Jenkkihumaloitua barley winea Saimaan rannalta, 9,5 %. Punaista ja maltaista. Hedelmää on pehmeästi. Varmaankin nuorta kamaa ja yksiulotteiseksi tämä jää, ikään kuin imperial bitteriä. Nyt tuli kieltämättä lievä pettymys, hieman enemmän odotin. Sinänsä ei mitään sivumakuja, ehkä vahvuutta pitäisi vielä lisätä ja luonnetta saada jotenkin enemmän Nyt on vähän tylsä. Panema, 27.1.2020. 

Zagovor Repost - Resist

Vahvempaa NEIPAa Zagovorilta, 6,5 %, 40 IBU, Centennial, Simcoe, Amarillo. Parempi vaahto. Pehmeä, hyvin samanlainen sitruskuvio kuin edellisessä, vaikka siis eri humalat. Kuivaa, tuoretta ja raikasta. Enemmän katkeroa kuin edellisessä. Puoli prosenttiyksikköä joskus merkitsee, tämä tuntuu selvästi täyteläisemmältä ja miellyttävämmältä. Silti hyvin lähellä edellistä, panimon oma maku havaittavissa. Panema, 27.1.2020. 

Zagovor Protocol of Haze

Sohjon rippeet sulaa Alppiharjussa, marraskuu jatkuu edelleen. Paneman kaksivuotisjuhlien Grimmeistä jäljellä vain soureja ja farmhouseja, ei kiinnosta. Pari Zagovoria Moskovasta kuitenkin tarjolla after-siivous -oluiksi. Helsingissä asumisen etuja on se, että kämpän siivouksen jälkeen ei tarvitse tyytyä jääkaapin tarjontaan, saman tien voi siirtyä läheiseen laatubaariin. Heiziprotokollassa 6%, 30 IBU, Citra, Mosaic, Loral,  sameutta, kirpeää sitrusta. Mehuisaa, jokin erikoisempi marjaisempi vivahde. Mallaskin tuntuu tuoreessa oluessa. Vähän ohuthan tämä kuitenkin on, eikä tietenkään peräkärryä. Oluen nimi kunnianosoitus Berliinin Friedrichshainin Protokoll-baarille, ilmeisesti baari jotenkin mukana oluen teossakin. Siellähän olikin viime kesänä runsaasti Zagovoreja tarjolla, tätä samaa oluttakin. Panema, 27.1.2020. 

Rob Rensenbrink

Vajaat neljä vuotta sitten kirjoitin muistokirjoituksen Johan Cruyffista ja nyt saapui tieto Rob Rensenbrinkin menehtymisestä 72-vuotiaana. Miehet olivat samanikäisiä ja osittain Rensenbrink jäi Cruyffin varjoon. Itselleni Rensenbrink oli kuitenkin 1970-luvulla muutaman vuoden suurempi suosikkipelaaja kuin Cruyff, tai oikeastaan kukaan muukaan. Rensenbrink siirtyi 22-vuotiaana 1969 Belgiaan pelaamaan ja pysyi poissa parrasvaloista vuoden 1974 MM-kisoihin asti. Siellä hän pystyi syrjäyttämään (niin ikään edesmenneen) Ajax-legenda Piet Keizerin avauskokoonpanosta ja päätyi kisojen epäviralliseen (?) all stars -miehistöönkin. Rensenbrinkin rooli jäi kuitenkin suhteellisen rajatuksi Cruyffin, Neeskensin, Van Hanegemin ja Krolin kerätessä suurimman huomion. Lisäksi Rensenbrink pelasi loukkaantuneena finaalissa vain ensimmäisen puoliskon. Se saattoi maksaa Hollannille mestaruuden. Monien mielestä Rensenbrink oli taitavampi kuin Cruyff, mutta syrjäänvetäytyvänä introverttina ei saanut tarpeeksi vastuuta. 

Belgian Anderlechtissa vastuuta kuitenkin tuli. Näkemistäni Rensenbrinkin peleistä parhaiten muistiin on jäänyt vuoden 1976 Euroopan Cup-voittajien Cupin finaali, jossa Anderlecht voitti West Hamin 4-2. Rensenbrink teki kaksi maalia ja hallitsi tapahtumia täysin suvereenisti. Pidin suoritusta silloin suunnilleen parhaana koskaan näkemistäni ja ihmettelin miten pelaaja voi olla jo lähes 29-vuotias. En ollut häntä sitä ennen kunnolla rekisteröinyt. 

Vuoden 1978 MM-kisoissa Rensenbrinkin rekisteröivät sitten käytännössä kaikki. Cruyff jäi pois kisoista ja Rensenbrink pääsi johtamaan Hollannin hyökkäyspeliä. Se ei ehkä ollut yhtä näyttävää kuin Cruyffin aikana, mutta vähintään yhtä tehokasta. Maailmanmestaruus oli vieläkin lähempänä kuin neljä vuotta aiemmin. Tilanne oli 1-1 finaalin viime hetkillä, kun Rensenbrinkin ohjaus osui Argentiinan tolppaan. Argentiina sitten tunnetusti vei voiton jatkoajalla. 

En tiedä miten traumaattisesti Rensenbrink otti tämän tappion. Ura kuitenkin hiipui nopeasti tämän jälkeen. Seuraavana vuonna Rensenbrink jätti maajoukkueen ja 1980 Anderlechtin. Pari jäähdyttelykierrosta USA:n Portlandissa ja Ranskan Toulousessa ja homma oli siinä. Uran jälkeen mies pysytteli tiukasti pois julkisuudesta. Ennen kuolinuutista ehdin jo liikuttua pari vuotta sitten Zürichin FIFA-museossa, kun esillä oli Rensenbrinkin pelipaita vuoden 1974 kisoista.

Welsh Real Ale Festival 2020 @ Gallows Bird

Viime vuoden Brextival-festivaalia epäiltiin viimeiseksi Gallows Birdin real ale -festivaaliksi Brexitin takia. Niin ei käynyt, mutta samanlainen fiilis oli tänä vuonnakin Walesin oluiden ottaessa pääroolin. Nyt ei varsinaisesti kyseessä brexit, vaan itse Niittykummun baarin kohtalo. Uudisrakennukset lähestyvät uhkaavasti kiinteistöä, joten ensi vuonna baaria ei ehkä enää ole. Tapiolan Gallows Bird näyttää paljon pienemmältä, se ei varmaankaan kykene tarjoamaan näin mittavaa festivaalivalikoimaa. Walesista oli mukana 19 olutta ja siiderit päälle. Harmittavasti itse en päässyt paikalle Tukholman ja Seinäjoen keikkojen takia kuin viimeisenä päivänä. Varsin hyvin oluita oli edelleen tarjolla, aluksi kaikki, mutta kolmen tunnin aikana pumppuhanalätkä toisensa jälkeen kääntyi nurinpäin, joten melkoiseksi kilpajuoksuksi homma meni. Suunnittelemani 10 olutta sain kuitenkin tsekattua. Jengiä huomattavan paljon paikalla, vaikka luulin suurimman kiihkeyden jo saaneen tyydytyksen edellisinä päivinä. 

Avasin pelin Bluestone-panimon Kiwi Stone Pacific Pale Alella, 3,6 %. Nimi Gallowsin isännän Thomas Aschanin omaa innovaatiota, alunperin olut on tehty Golden Lion -pubille. Modernin herukkainen tuote, katkeroa on, hyvä pehmeys. NZ-humalat pelissä. Avauskaksikon toisessa oluessa sitten tuli heti harhaliike. Tudor Winter Cheer tuoksui inkiväärille, 5,0 %. Pehmeää, mutta lähes yskänlääkemäinen. Mukana ilmeisesti myös appelsiininkuorta ja kanelia. Tämä ei ollut kovin hyvää. 

Toisessa kaksikossa Wilderness-panimon Northern Pale, 4,2 %. Hyvin vaalea, tämäkin herukkainen. Pehmeää, lievästi mausteisuutta, puhdas silti. Amarillo ja Citra, vehnää ja kauraa. Bragdy Conwy Breweryn Clogwyn Goldissa vain 3,6 %. Pehmeää sitrusta, kuivaa, vähän katkeroakin. Hyvin toimi tämäkin. Jussi Kuivilan kanssa keskustellessa muistiinpanot jäivät välillä aika lakonisiksi. 

Kolmannessa parissa Bragdyn Conwyn Rampart dark malty ale, 4,5 %.  Pehmeää bitteriä. Toffeeta, keksiä, kevyesti katkeroa, puhdaspiirteinen. Oikein näppärä.  Tudorin Black Mountain Stoutissa vain 4,0 %. Maitoisuutta, hedelmäinen stout. Makua varsin paljon, lievästi katkeroakin. Ei huono. 

Neloskaksikossa Suomen maitokaupoistakin tutulta Montylta Sunshine, hoppy floral golden ale, 4,2 %. Kuivaa sitrusta. Pehmeää, todella herkullisen pehmeää. Harmittavan hillitty katkeruus tässäkin.  Bluestonelta Fossil Fuel Coffee Milk Stout, 4,8 %. Kari Ylänteen suosikki tämänkertaisesta Wales-tarjonnasta. Musta, kahvinen tuoksu. Riilikäsittely pehmentää hyvin, ei liian makeaa. Pientä tunkkaisuutta ehkä kuitenkin havaittavissa. 

Viimeiseen pariin päätyi Montyn Old Jailhouse, amber malty ale, 3,9 %. Vähän sivumakua,  pihkaa ja mallasta. Keksiä, bitterimäisyyttä, vaikka aika tummaa. Liian makea silti. Session viimeisenä sesson vahvimmaksi päätynyt Tudorin Black Rock Porter, 5,6 %. Punertavan tumma. Pehmeän lämmintä, vähän jotain sivumakua, ei täysin miellyttävää. Hieman makeutta, ei katkeroa, ei paahdettakaan erityisemmin. Jäi aika vaatimattomaksi, vaikka ei erityisempää ongelmaakaan.

Lakeuden Panimojuhlat 2020

Neljä vuotta sitten osallistuin ensimmäisille Lakeuden Panimojuhlille. Sittemmin on ollut yhteensattumia ja muita esteitä osallistumiselle. Kieltämättä festivaaliväsymyskin on iskenyt. Nyt sain kutsun viidensille juhlille ja kun viikonloppu oli vapaa, päätin tarttua tarjoukseen. Järjestäjät kustansivat toki vain sisäänpääsymaksun, matkat ja majoitus vaativat paljon enemmän omaa investointia. Kiinnostuin silti, pienosakkuuspanimoni Sonnisaari osallistui taas tapahtumaan ja heiltä oli luvassa poikkeuksellisen monta uutuutta. 

Varsin kiireinen viikko takana, edellinen viikonloppu pitkänä Ranskan Rivieralla, sitten parin päivän keikka Tukholmaan ja sitten vielä Seinäjoelle. Junamatka kuitenkin yllättävän lyhyt, vajaat kolme tuntia ja VR saapui jopa etuajassa perille. Hieman yllättäen talvista tunnelmaa Seinäjoella, luulin kesäkelien jatkuvan sielläkin. Ei paljoa lunta, mutta jalkakäytävillä kuitenkin jäätä merkittävästi, joten todellinen riski äärimmäiseen vammautumiseen liukastumisen kautta olemassa. Heitin repun hotelliin. Tällä kertaa päätin yöpyä Etelä-Pohjanmaan sydämessä, viimeksihän 2016 käväisin paikalla lauantaina päiväseltään. Seinäjoki näytti hieman enemmän kaupungilta kuin neljä vuotta aiemmin. Kävelykatujakin, niillä tosin ei näkynyt kävelijöitä ollenkaan. 

Saavuin kävellen Rytmikorjaamolle 16:51 harmittavasti yhdeksän minuuttia etuajassa. Ei isoa jonoa, mutta muutamia aksentista päätellen paikallisia oli leppoisasti odottelemassa oven avautumista. En oikein tykännyt Corego-maksusysteemistä, selvästi helpointa olisi asiakkaan kannalta maksaa kuten baareissa, kännykällä, kortilla tai käteisellä. Sain systeemin toimimaan kuitenkin, helppous varmaankin panimoiden puolella tässä kuviossa. 

Sonnisaarella oli tosiaan viisi uutuutta tarjolla. Rytmitin sessioni niin, että otin ensin Sonnisaaren oluen ja sitten jonkin toisen panimon tuotteen. Tätä toistin siis viisi kertaa. Aluksi Sonnisaaren Lievä Micro-IPA, 3,5 %. Tässä vaiheessa olin vielä niin jännittyneenä, etten oikein saanut muistiinpanoja kirjattua. Mutta siis utuinen hedelmäinen olut, pihkaa, katkeroakin. Kissanpissaa, ei kuitenkaan Mosaic humalana, tulee varmaan Motuekasta, mukana myös Simcoe. Ohuthan tämä tietenkin on, mutta makua paljon. Patrik Willförin Kvarkenilta ensimmäinen vahva olut maisteltavaksi. Blacksmith IPA,  6,7%. Samea, hyvin kuivaa, matalahiilihappoinen. Bensaa, ei kovin mehuisa. Enemmän mausteisen pihkainen, katkeroakin on, hyvin kuiva. 

Sonnisaarelta uusi lippulaivalager Pilsin jälkeen, nyt Hyöky Helles, 5,2%. Lähes kirkas, hyvin viljainen tuoksu. Mallasta on, ei ehkä pyöristy niin täyteläiseksi kuin alan klassikot, pientä karheutta. Katkeruutta on sitten huikeasti. Se ei ole täysin tyylinmukaista, mutta tietysti minun kannalta äärimmäisen erinomaista. Seinäjoen uudelta Vixen-panimolta Appro APA. Pihkaa, hedelmää, karviaismarjaa. Ei tämäkään ehkä aivan vielä klassikkotasoa, mutta ei mitään ongelmaakaan. Jouduin tässä vaiheessa yllättäen Ilkka-lehden haastatteluun, jossa mm. yritin kuvailla tämän oluen ominaisuuksia. Toimittaja ei selvästikään tiennyt oluista oikeastaan mitään. Hieman aiemmin jututin festivaalin järjestävän tahon Mallaskosken Jyri Ojaluomaa, joka tässä vaiheessa kipusi lavallekin esittelemään tapahtumaa, mukana nyt siis 15 panimoa, ulkomaisista mukana Tanker ja Thornbridge. Kummankaan tarjonta ei tällä kertaa ylittänyt omaa maistelukynnystäni. Vixenin panimo muuten Seinäjoen keskustassa Kultainen Kulaus -baarin yhteydessä. Oletettavasti baarin tarjontakin parempaa kuin samannimisessä Alppilan baarissa Helsingissä.  

Seuraavaksi uusi Sonnisaaren keihäänkarki-NEIPA Palsa. En tiedä, onko viittaus Kalervoon olemassa. 6,7 %, Mosaic ja Galaxy kahteen kertaan kuivahumaloituna. Kahta brittiläistä hiivaa prosessissa. Sameaa mehua on. Bensiiniä kuivasti. Mehuisuutta, sanoinko jo mehun. Kuivaa, katkeroakin, raikkautta, tuoreutta. Haastaa Tujun parhaat tässä tyylissä ja varsin onnistuneesti. Sattumoisin vetäisin sitten perään Tujun uutta NEIPAa Fogheadia, joka suhteellisen lähellä samaa tyyliä. Tässä humalina Idaho 7 ja Citra, selvästi marjaisempi kokonaisuus, jää ehkä vähän tukkoisemmaksi, ei samaa tuoreutta. Tietysti olen vähän jäävi arvioimaan tällaista kaksikkoa.  

Sonnisaaren Kavala hybridi belgitapaus. Belgihiivaa, fankisuutta, jopa happamuuta,  kirpeää hedelmää. Kuivaa, ei katkeruutta, mutta ei makeuttakaan. Tässäkin hyvää otetta, vaikka ei omaa suosikkityyliä. Seuraavaksi olueksi osui täysin erityylinen lapualainen Mallaskuun NEIPA,  6,5%. Vaalean sameaa, mallasvetoinen, ei mehuisuutta. Ohueksi jää, ei katkeruuttakaan. Kävin Varicko-puolella syömässä, makkaraperunoissa persoonallisuutta. 

Viimeisenä Sonnisaaren uutuutena Aasin Potku, 10 %, imperial stout, paahteinen tuoksu. Karamellia, yksi Sonnisaaren tähän asti makeimmista oluista. Maitoisuuttakin on, pehmeää, ehkä hanasta liian kylmää. Intensiivisyyttä löytyy, mutta ei kokonaisuutena niin vakuuttavaa kuin kevyemmät Aasit. Maistilan uusi hazy IPA Utukutu seuraavaksi, 6 %. Samea on, tuoksussa sitrusta hyvin. Hedelmää maussa hieman mausteisemmin. Lievästi pastillisuuttakin, kuivaa. Ei tarpeeksi mehuisuutta, mutta katkeruutta on ehkä enemmän kuin Maistilalla yleensä. 

Viimeinen kaksikko sitten ilman Sonnisaarta. Kvarkenin Imperial Stout, 9%. Punertava, pehmeää, hedelmää, ei oikein paahteisuutta. Ei kahvisuuden tai suklaisuuden suuntaakaan. Tuntuu ehkä enemmän barleywinelta. Vähemmän katkeroakin, varsin puhdasta, mutta yksiulotteista. Lopuksi Mallaskosken ja Maistilan yhteinen Kronos. Rommitynnyrissä kypsytetty barley wine, 14 %. Luumua, puuta ja alkoholia tuoksussa. Hedelmäinen maku, erittäin hyvä juotavuus. Tämäkin ehkä liian yksiulotteinen näin vahvaksi olueksi. Kuivaa on, hienosti makeus on vältetty.

Kokonaisuutena taas tapahtuma tuntui hienolta. Hyvä leppoisa tunnelma, ei liikaa ruuhkaa, kaikki toimi hyvin. Hämyinen rokkiklubi tammikuussa on ehkä juuri oikea miljöö tällaiselle tapahtumalle. Oheisohjelmaakin oli, siihen en oikein saanut tuntumaa ja lähdin poiskin melko aikaisessa vaiheessa. Ruokapuoli helsinkiläisestä vegaanikiihkoisesta skenestä katsoen ehkä yksipuolinen, mutta itseäni se ei kiusannut. Hyvä yleisömenestyskin.  

Fuerst Wiacek Mow

Seinäjoen junaa odotellessa Pasilassa tilanne on parantunut eksponentiaalisesti kuluneen vuoden aikana. Tarjontaa on nyt monipuolisesti. Kiskaisin Signor Smithissa berliiniläistä APAa, 5,5%. Samea, mehua puhtaasti, mutta ohuesti. Katkeruus ja maltaisuus heikkoa, mutta mielihyvä kokonaisuutena paljon parempi kuin huonoina vanhoina aikoina. Signor Smith, 24.1.2020. 

Alvinne Land Van Mortagne

Näköjään olen käynyt kolmisen vuotta sitten Tukholman Pressklubbenissa, luulin että paikka kokeilematta. Belgit eivät niin ihmeemmin (enää) kiinnosta, joten baari tullut ohitettua.  Olen myös välillä sotkenut paikan viereiseen Duvel-baariin, jossa kävin joskus 00-luvulla. Kohtuullisen mielenkiintoinen baari kuitenkin. Huonoa musiikkia, ruokapainotusta, mutta tiskillä voi kiskoa oluita ilman syöntipakkoa. Paljon belgejä hanassa. Gulden Draakista imperial stout ja smoke -versiot. Kuulostaa absurdilta 90-luvulla vahvaa vaaleaa Draakia juoneesta. Alvinnen quadrupelia hanassa, 12,8 %. Varsin tumman punertavaa, hämärässä baarissa vaikea tarkemmin havainnoida. Hapantahan tämäkin on, varmaankin panimon rasittava Morpheus-hiiva jyllää. Mutta nyt siis hapanta tai fankia tarkoituksella. Makeaa hedelmäisyyttä, puuta ja karamellia. Ei kovin miellyttävää oikein millään tavalla. Alkoholi kyllä peittyy. Tukholma, Pressklubben, 23.1.2020.

Gun Hill Wheelie Poppin' IPA

Kyllästyin Bishops Armsin kehnoon tarjontaan ja siirryin pari korttelia Vasagatania pohjoiseen. Olen pitänyt Tukholman Flying Dogia samannimisen panimon jakelupaikkana ja ohittanut baarin olankohautuksella.Tarjolla oli kuitenkin muita panimoja, USA-painotusta silti vahvasti. Gun Hill tulee Bronxista, 7,2%, samea. Hapan ikävä kyllä, sitä en olisi halunnut.  Vähän karviaismarja yrittää nousta seasta. Yritin etsiä netistä olisiko kyseessä jokin bretta/belgi/sour -IPA, mutta ei. Tämä on pelkästään pilalla. Joten ensivierailu tähän paikkaan jäi myös viimeiseksi. Ei anna kovin hyvää kuvaa Tukholman olutkulttuurista, että näin surkea paikka toimii pitempään keskeisellä paikalla. Tukholma, Flying Dog, 23.1.2020.

Edge Padrino Porter

Barcelonasta mustaa porteria, 6,9%. Kovin makea ja mausteinen. Vaniljaa ja suklaata, toffeetakin. Suffelia, ei paljoa muuta. Todella surkea porter. Tukholma, Bishops Arms Vasagatan, 23.1.2020. 

Rogue Batsquatch

Hazy IPA, 6,7%, 54 IBU, Mosaic, El Dorado ja Belma. Samea ja ruma. Makean hedelmäinen, karamellia, jotain mausteisuuttakin. Sitrusta on, mutta ei tarpeeksi raikkautta. Matkaa on Oregonista taitettu, se ei ole tehnyt hyvää. Tukholma, Bishops Arms Vasagatan, 23.1.2020. 

Kvarnagårdens Bishops Personalbira

En jaksanut lähteä repun kanssa pitemmälle baarikierrokselle ennen Bromman paluulentoa, joten parkkeerasin Vasagatanin Bishops Armsiin. Session aluksi pale alea Smålandista, baariketjun nimikko-olutta. Alunperin suunnattu Växjön baarille, mutta nyt siis Tukholmassakin tarjolla.  5,2%, IBU 30, Amarillo, Citra. Kevyt hedelmäinen pale ale, hyvin hillitty ja tasapaksu, suunnattu suurelle yleisölle, joten jäljelle on jäänyt pienin yhteinen nimittäjä. Tukholma, Bishops Arms Vasagatan, 23.1.2020. 

Kent Mandarina, cask ale

Sekä Akkurat että Oliver Twist eivät anna periksi muotivirtauksille, molemmissa on edelleen klassista brittiläistä cask alea tarjolla. Päätin session Kentin sitrusoluella, 4,5 %. Lievästi utuinen. Tuoksu on hieman arveluttava, jotain epämääräistä siinä on. Huikeaa sitrusta kuitenkin maussa, kuohkeaa pehmeyttä. Raikasta kamaa, johon kiinnittyy välittömästi kuin takiainen katkera jälkimaku. Aika näppärää, mutta tuoksun lemahduksesta ei silti pääse irti. Ehkä tämä ei kuitenkaan aivan parhaassa kunnossa ollut. Katkeroa on tässä todella merkittävästi. Tukholma, Akkurat, 22.1.2020. 

Ten Hands Crystal Lake

Aivan uusi panimotuttavuus Värmlannin Karlstadista, heiziä tupla-IPAa, 8,5 %. Samea, itse asiassa ihan samannäköinen kuin edellinen Apex-olut.  Hedelmää intensiivisesti, raparperi jostain syystä tuli mieleen, mutta ei tässä vihannesta ole. Raikkaampi kuin edeltävä olut. Vahvuus ei suoraan tunnu, jälkimaku on varsin kuiva, ehkä vähän katkerakin. Ei kohoa NEIPOjen parhaiden joukkoon, mutta kovaa yritystä on näköjään uusilla ruotsalaispanimoillakin tässä sarjassa. Tukholman kaksi vanhaa pioneeria, Akkurat ja Oliver Twist eivät ole antaneet periksi esim. Pikkulinnun tapaan. Kumpaakaan ei löydy Untappdin verified venues -listalta. Tukholma, Akkurat, 22.1.2020.