Stadin American Dark Ale, pulloversio

Hanaversiota (4,7% -> 4,5%) hieman kevyempi variaatio. Musta, kypsää hedelmää ja humalaa. Humalaa nyt aiemmin aistittua enemmän, lähes pihkaisesti, joten olut lähestyy Cascadian Dark Ale -tyyliä. Monimuotoisen maukas olut. Jyväskylä, Old Brick's Inn, 30.7.2012.

Vakka-Suomen Prykmestar Double IPA

Tupla-IPA on suomalaisessa oluttarjonnassa niin harvinainen tapaus, että Vakka-Suomen uutuuteen oli välittömästi tartuttava, kun se jyväskyläläisbaarin pullolistalta löytyi. Tumman ruskeaa ja sameaa, yrttisen vihanneksinen, tuoreesta sitruunaa ei tietoakaan. Katkeroa on, mutta kovin nautinnollista ei sekään. Tanskalainen alan mies Kissmeyer mukana valmistuksessa ja samat tanskalaiset virheet tuntuvat toistuvan tuloksessakin. Seitsemän (?) uusiseelantilaista humalaa, mutta luvattu greippi jää vaisuhkoksi. Vehnämallaskaan ei tarpeeksi pyöreytä makua, harmittava pettymys. Jyväskylä, Harry's, 30.7.2012. 

Stadin Savuruisstout

Uusi baari Jyväskylän kävelykadulla aivan Old Bricks Innin vieressä. Harry's -nimi tuo mieleen klassisen amerikkalaisbaarin Venetsiasta, mutta ilmeisesti nimi viittaa jyväskyläläiseen autourheilja Harri Rovanperään, joka on yksi paikan omistajista. Hieno tilava baari, leveä tiski kävelykadun suuntaisesti, keskieurooppalaista grand cafe -tyyliäkin sisustuksessa. Painajaismainen helle kaupungissa, mutta onneksi terassilla käy lievä tuulenvire. Stadilainen olut 5,9%,  kahvia, suklaata, kuohkeaa. Paahtoa reippaasti, tuorettakin. Nahkean kuiva jälkimaku, ei makeutta. Maitoista happamuutta suhteellisen paljon, mutta savu jää lähes rekisteröitymättä. Yksi panimon paremmista tuotoksista ilman muuta. Jyväskylä, Harry's, 30.7.2012. 

Keski-Suomen Ilmailumuseo

Tikkakosken lentokonemuseo on roikkunut vuosikausia vierailuohjelmassa toteutumatta. Nyt runnoin sen väkisellä Springsteen-reissun ohjelmaan, vaikka seurauksena Tampere putosikin tältä kesää vierailuohjelmasta pois. Rallikilpailun takia Jyväskylä onnistui vain ennen keikkaa ja keikan jälkeen Tampere ei onnistunut jonkin chili-yhtyeen takia. Erikoiskiihokkeena kohta Tikkakoskelta ilmeisesti Pensacolaan palaava restauroitu Brewster. Sensaatiomaisesti vienalaisesta järvestä muutama vuosi sitten ongittu Brewster olikin selvästi museon kiihdyttävin kohde. Yllättävän hyvässä kunnossa kaikin puolin, luulin jäännöksen olevan paljon heikommassa tilassa. Rumaa ja voimakasta hyönteistä muistuttava Brewster on taatusti ollut sotataivaalla unohtumaton elämys.  Entisöity Messerschmitt näytti sen rinnalla steriililtä lelulta. Mielenkiintoista nähtävää oli myös suomalaisten sota-aikana varaosista kokoamat Brewster- ja Messerschmitt -variaatiokopiot. 70-luvun MiGeissä ja Drakeneissa hyytävää kylmän sodan henkeä. Erinomaisen kompakti ja hyvällä maulla koottu näyttely.  

Belfast Bay Lobster Ale

Yllättävähkö maahantuonti, red ale Mainen Portlandista, 4,7%. Join tätä hanasta tarkalleen kuusi vuotta sitten Portlandin Great Lost Bear -baarissa 29.7.2006. Nyt ei elämys päässyt lähellekään alkuperäistä. Hieman makea, ohut väistämättä, ei tarpeeksi humalaakaan. Vaisu tapaus, ei vaikuta tuoreeltakaan. Alueen mahtipanimon Shipyardin tuotantoa. Oluthuone Leskinen, 29.7.2012.

Licher Export

Lich on pikkukaupunki Hessenissä, Frankfurt am Mainista pohjoiseen. Suurehko panimo, mutta tuotteita harvemmin Suomessa liikkeellä. Export-nimi viitannee dortmunder-tyyliin, alkoholiakin tyypilliset 5,4%. Maltainen, viljainen, täyteläinen. Kohtuullisen katkera jälkimaku, mutta lämmetessään vaisuuntuu. Kesän kuumin päivä Perämerellä, ukkospilviä kerääntyy. Oluthuone Leskinen, 29.7.2012.

John Boorman: The Tiger's Tail

Boormanin toistaiseksi uusin elokuva, brittiveteraanin irlantilaisfilmissä vuodelta 2006 on mielenkiintoinen asetelma, Irlannin taloudellinen nousukausi, Celtic Tiger. Tuttuja Dublinin näkymiä Liffeyn rantojen uusista lasipalatseista. Brendan Gleesonin grynderin alamäkeä on helppo ennustaa, mutta leffa kääntyy harmittavasti kaksoisolentoteeman alkujännitteistä mitättömäksi puskafarssiksi. Kim Cattrallkaan ei kipinöi kyllästyneenä vaimona. 

Megan Abbott: Die a Little

Antti Tuomainen valitsi uusimmassa Ruumiin kulttuuri -lehdessä top teniinsä Megan Abbottin. Ennestään tuntematon suuruus minulle, mutta Tuomaisen makuun on syytä luottaa, joten hankin pari Abbottin teosta. Michiganilainen (jostain syystä törmään nykyään jatkuvasti tähän osavaltioon) Abbott näyttää olevan myös rikoskirjallisuuden ja film noirin tutkija. Abbottin esikoisromaani vuodelta 2005 on pienimuotoinen perioditeos, ollaan Los Angelesissa 1954. Pasadenalainen suojattua elämää viettänyt naisopettaja ajautuu vähitellen veljensä tuliterän vaimon epämääräistä menneisyyttä tutkiessaan Hollywoodin ja Bunker Hillin saastaisten katujen syövereihin, jopa Central Avenuen mustiin sykkiviin jazzluoliin, juuri niihin mistä Moose Malloy etsi Velmaansa. Kuten tutkijan statuksesta voi arvata, tämä on hyvin perinnetietoinen tapaus. Chandleria enemmän tulee mieleen James M. Cainin tiheät tarinat. Teos on kokonaan opettajan tajunnanvirtaa, hitaasti kierroksia kiihdyttävää, unenomaisuutta riittää hypnoottisuuteen asti. Odotin lopussa Cainin tyypillistä äkkikäännöstä, mutta sellaiseen Abbott on liian fiksu, tarina kiertyy fatalistisella loogisuudella kohtuullisen suoraviivaisesti loppuun asti. Alkupiste vaikuttaa puhtaalta idylliltä, mutta matkalla tarttuu mukaan lähes kaikkea eisenhowerilaista julkisivua sotkevaa, huumeita, prostituutiota, kylmäävää väkivaltaa. Kertojan hahmo on omituisen epäluotettavan tuntuinen, epätietoisuus tarttuu perverssin nautinnollisen nihkeästi lukijaan, ei voi olla varma onko asiat niin kuin hän esittää. Abbottia on verrattu James Ellroyhin, mutta tyyli on täysin erilainen, vaikkakin yhtä intensiivinen. Yhteistä on myös virheettömältä vaikuttava ajan ja paikan haltuunotto, taustatutkimukseen paneutumisessa ei ole todellakaan säästelty. Poikkeuksellisen kiehtova romaani ja onneksi jatkoa löytyy, Abbott on julkaissut tämän jälkeen jo viisi teosta.

Britannia - Senegal 1-1

Britannia pelasi kaksi näytösottelua 1947 ja 1955 Muuta Eurooppaa vastaan, muuten joukkue on ollut harvoin koolla. Lontoon olympialaisten tilaisuutta ei kovin näyttävästi hyödynnetty, ryhmässä mukana viisi walesiläispelaajaa, mutta ei yhtään Pohjois-Irlannista eikä Skotlannista. Skottien poissaololle tuskin pelkästään urheilullisia syitä. Yli-ikäiset pelaajat Ryan Giggs, Craig Bellamy ja Micah Richards. Avausmatsi Old Traffordilla, Senegal alussa taitavampi, mutta pelin taso ei korkea, tempokin hidas. 20. minuutilla Bellamy vapaana laatikossa vapaapotkun jälkitilanteessa, pallo häkkiin. Brittimaalivahti Butlandilla heti perään emämunaus, mutta Mane ei saanut sisään. Senegal piti palloa enemmän jatkossa, toisella jaksolla Baldella hyvä paikka kohti alanurkkaa, mutta Butland hereillä. Useita kaukolaukauksia Senegalilta, mutta terävyys ei tuntunut riittävän maalintekoon asti. 82. minuutilla lopulta onnistui ansaitusti, Manen nerokas syöttö brittilinjan taakse ja Israelissa pelaava Konate tsippasi kaappiin. Britannia vaikutti yhtä aneemiselta kuin Englannin joukkue viime aikoina, vaikka lopussa vaihtopelaaja Sordell saikin välineen Senegalin poikkiparruun.

Peter Temple: Bad Debts

Australialainen kovaksikeitetty rikosfiktio on jäänyt valkeaksi läikäksi omalla kirjallisuuskartalla, vaikka käsittääkseni esim. Shane Maloneya on käännetty jopa suomeksi. Tämä on hieman häpeällistä, koska mm. uusiseelantilainen noiristi Chad Taylor on jo tuttu. Kovin maineikkaita tekijöitä Australiassa ei tunnu olevan, mutta tuoreessa Ruumiin kulttuuri -lehdessä esiteltiin Peter Templen kiinnostavaa tuotantoa. Hankin saman tien miehen debyyttiteoksen vuodelta 1996. Temple on journalisti ja julkaisi tämän vasta 50-vuotiaana. Kovin houkuttelevaa kuvaa Temple ei tarjoa kotikaupungistaan Ballaratista. "Nobody went to live in Ballarat; you had to be committed by a magistrate". Romaani sijoittuu siis Victoriaan, Melbournen seudulle, päähenkilö minä-muodossa herjaa heittävä ex-lakimies, joka tuntuu toimivan lähinnä velkojen perijänä. Tyypillistä Chandler-tyylistä dialogia, tylsähköä hevosurheilua ja australialaista jalkapalloa. Hevospelaaminen hallitsee selvästi liikaa ja jää täysin irralliseksi muusta sisällöstä. Melbournen talvista säätä jaksetaan surkutella, mutta ei oikein herätä myötätuntoa Suomen kesässä lukiessa. Melbournesta ei muutenkaan kovin elävää kuvaa synny, mutta kielessä on monia omalaatuisia ilmaisuja. Poliittinen korruptio ja kiinteistökeinottelu eivät ole kovin kiinnostavia teemoja. Jännite laahaa välillä pahasti ja alkoi olla työlästä lukea kirjaa loppuun asti. Parasta ilman muuta moniulotteinen päähenkilö, vaikka muistuttaakin todella paljon James Lee Burken Dave Robicheaux'ta, siis Vietnam-veteraani, murhattu vaimo ja alkoholismi. Ikävä kyllä mielenkiinto Templen tuotantoon taisi tyssätä tähän.

Philip Martin: Einstein and Eddington

Tv-elokuva fyysikoista ensimmäisen maailmansodan kontekstissa. Eddington oli brittimittamies, joka todensi Einsteinin painovoimateorian vuoden 1919 auringonpimennyksessä Príncipen saarella. Kansalliskiihkoa, uskontoa ja seksuaalista ahdistusta fysiikan ohella. Einsteinin vaiheet toiseen maailmansotaan liittyen ovat tunnetut, mutta ensimmäisen maailmansodan kuviot jääneet vähemmälle huomiolle. Elokuvan perusteella Einstein näyttää olleen lievissä vaikeuksissa Berliinissä. Ehkä hieman yksinkertaistusta tai kärjistystä elokuvassa, mutta ainakin Einstein jätti allekirjoittamatta manifestin, jossa tuettiin Saksan sotaponnistuksia. Yksi allekirjoittajista oli muuten Engelbert Humperdinck. Varsin steriili kamarinäytelmän yleisfiilis, laatutyötä, mutta ei kovin innostunutta.

Stadin 20 Pub Pale Ale

Sitruksinen ja katkeroinen, vain 25 IBUa, vain 4,6%. Ei Stadin skaalassa parhaita saavutuksia, mutta varmaankin paras suomalaisolut myynnissä tällä hetkellä Kajaanissa. Uusiseelantilaista humalointia, epäilyttävän samankaltainen kuin monet muut Stadin viimeaikaiset tuotteet. Nimi viitannee S-baariketjuun, jossa olutta vain myynnissä. Kajaani, Hospoda Koruna, 24.7.2012.

Daniel Silva: A Death in Vienna

Silvan debyyttiromaani The Unlikely Spy ei täysillä kolahtanut, mutta Silva sai uuden mahdollisuuden etsiessäni syksyn Italian-matkan maisemiin sijoittuvaa fiktiota. Nettihakujen perusteella tämä Silvan romaani piti sijoittua Venetsiaan. Tieto oli käytännössä väärä, sillä vaikka romaanissa on alussa ja lopussa pieni jakso Venetsiassa, paljon enemmän keskitytään nimen mukaisesti Wieniin. Sinänsä sillä ei ole väliä, Venetsia-kuvauksia olen lukenut jo tarpeeksi, kuten Kanonin näppärä Alibi. Kyseessä on perinteinen, jopa vanhanaikainenkin, natsimetsästystarina vuodelta 2004. Kulunut aihe siis, mutta Silva saa kyllä uutta särmääkin. Wienin lisäksi liikutaan Italiassa enemmän Roomassa kuin Venetsiassa, eri puolilla Israelia ja jopa Argentiinassa, Buenos Airesissa San Telmon kulmilla ja Patagonian natsilinnakkeessa Barilochessa. Kirjan nimi voisi olla Venetsiaan liittyen väännös Thomas Mannin klassikosta Der Tod in Venedig, mutta ehkä se on vain sattumaa. Hieman harmittavasti tämä on jo neljäs Silvan romaani, jossa päähenkilönä Mossad-agentti Gabriel Allon. Kyseessä itse asiassa kolmas osa trilogiassa, jossa Holocaust-syyllisyyttä levitetään Saksaa laajemmalle. Sinänsä tämä ei tuntunut lukukokemusta heikentävän, tarina on omillaan seisova, vaikka selvästi useita viittauksia Allonin aikaisempiin vaiheisiin.

Silva tuntuu aluksi välttelevän mustavalkoisuutta, natsien hyysääjiksi asettuvat USA (varsinkin Gehlenin tiedusteluorganisaatioon värvättyjen suurrikollisten kautta), Vatikaani, Sveitsi ja Argentiina. Toisaalta Israelia Silva pitää täysin puhtaana pulmusena. Se voi olla perusteltua, jos tarkastellaan pelkästään holokaustia, mutta 00-luvun perspektiivissä tällainen Israel-näkemys on täysin kestämätön. Ariel Sharonia ei Silva nimeä (tosin hilpeästi Allonin esimiehen nimi on Ari Shamron), mutta Sharon-tyyppistä pääministeriä Silva palvoo sokeasti. Nettitietojen perusteella portugalilaistaustainen michiganilainen Silva onkin kääntynyt myöhemmällä iällä juutalaisuuteen, ehkä vaimonsa kautta. Toinen selvä vääristymä liittyy Itävaltaan, josta Silva piirtää hillittömän negatiivisen kuvauksen. Kirjan tarinan motiivina onkin selvästi ollut natsi-ihailija Jörg Haiderin suosion kasvu vuosituhannen vaihteessa. Jos Silvan romaanin asetelman siirtäisi sellaisenaan "todellisuuteen", on päivänselvää että Mossad murhautti Haiderin. Silvan Itävalta-viha menee jopa niin pitkälle, että hän tyrmää Wienin klassisten kahviloiden viihtyisyyden. Melkein odottaa, että paljon parempaa fiilistä löytyy Tel Avivin oluthuoneista. Sellaista ei sentään tapahdu.

Romaanin ytimessä on Aktion 1005, jolla natsit yrittivät peittää kaikki jäljet juutalaisten joukkotuhosta. Tämä SD:n toimeenpanema operaatiohan onnistui niin hyvin, että Treblinkan tapaisista tuhotehtaista ei ole jäänyt juuri todisteita jäljelle. Silvan romaanin päänatsi on muokattu Paul Blobelin tekojen pohjalta, mutta hirttotuomion asemasta pelastautuminen onnistuu Gehlenin ja CIA:n kautta. Silvan romaani on vauhdikas toiminnallinen trilleri, jossa vakoiluainekset jäävät vähemmälle. Allonin motiivit aukeavat hiljalleen ja todella taitavasti. Tämä on selvästi sujuvampi kuin Silvan avausteos ja kaikki yksityiskohdatkin tuntuvat klikkaavan. Ehkä pienenä horjahduksena maininta Wienin metron porteista (turnstiles). Muistikuvieni mukaan Wienin metroon pääsee ilman lipulla avattavaa porttia, epähuomiossa saatoin muutaman kerran pummillakin kulkea joskus 90-luvulla. Naiset ovat ehkä liian kauniita ja Mossadin agentit liian erehtymättömiä, arkisempi sähläys voisi olla vakuuttavampaa. Kuitenkin erittäin viihdyttävä taitavasti tehty perinteinen trilleri, joten Silvaan täytynee palata vielä jatkossa.

John Grisham: The Broker

John Grishamin lakitrilleribestselleristi-maine on juuri sellainen, joka yleensä vieroittaa minut kauaksi. Tällaisten kirjoittajien kohdalla epäilyttää vahvasti, että pääasiallinen kirjoitusmotiivi on rahanahneus eikä intohimo. Tällaiset kirjat suunnataan mahdollisimman laajalle ihmisjoukolle, jolloin lopputuloksena on pienimmän yhteisen nimittäjän vesitetty matalaotsainen kompromissi. Mitä enemmän kirjaa myydään, sitä todennäköisemmin se on mielenkiinnoton. Syksyistä Italian-turneeta ajatellen vilkaisin minkälaista fiktiota sijoittuisi tulevalle matkareitille. Tämän Grishamin romaanin Bologna-kuvausta luonnehdittiin poikkeuksellisen onnistuneeksi, joten The Broker pääsi samantien luettavaksi.

Hieman yllättäen The Broker ei olekaan oikeussalidraama, vaan vakoilutrilleri. Päähenkilö on kyllä lakimies, mutta Washington DC:n poliittisen yläkerroksen viheliäisin lobbari. Kimurantin kuvion kautta CIA hommaa miehelle uuden identiteetin ja lykkää Bolognaan. Alussa on suhteellisen koomista, mutta populistista loanheittoa väistyvän presidentin suuntaan. Romaani on ilmestynyt 2005, joten kohteena voisi olla W, jota kuvattu presidentti tosin muistuttaa vain hengenlahjoiltaan. Grisham todellakin panostaa Bolognan miljöön kuvaukseen, välillä turhahkoa turistinähtävyysesittelyä, mutta painopiste on näppärämmin ruuassa ja ravintoloissa. Erittäin paljon kuvataan päähenkilön italiankielen opiskelua, jopa niin vetävästi, että lukijallakin herää mielenkiinto samaan urakkaan. Romaani alkaa lähestyä jo loppuselvittelyjä ja vakoiluromaani on hämmentävästi muuttunut matkailuoppaksi ja italian kielen oppikirjaksi. Tämä ei sinänsä haittaa, Grisham kirjoittaa tietysti sujuvaa ja helpostisulavaa tekstiä, myös Trevison pikkukaupunki ja Milanokin elävöityy pienimuotoisemmin. Välillä on kyllä naurettavuuksia, kuten alkupuolella päähenkilön monumentaalinen ahdistus joutuessaan asioimaan vieraalla kielellä kaupoissa ja ravintoloissa. Mutta varmaan sellainenkin on uskottavaa keskilännen peltoaukeiden näkökulmasta. Henkilöhahmot ovat yksiulotteisia, mutta psykologista syväluotausta ei varmaan kukaan odotakaan. Loppuratkaisut pyörähtävät rutiinimaisen nopeasti, on selvää että Grisham ei liiku omimmalla alueellaan. Sujuvaa luettavaa, mutta ilman Bologna-yhteyttä tähän ei missään nimessä kannata tuhlata aikaansa.

Éric Barbier: Le Serpent

Ted Lewisin Get Carter on kuolematon klassikko, mutta tämä ranskalaistulkinta Lewisin Plender-romaanista on pöyristyttävän surkea. Pääosan Yvan Attal oli varmaan kuvauksissa kiskonut kaikkia mahdollisia lamaannuttavia aineita, niin uneliaalta mies näyttää koko ajan. Clovis Comillac -niminen roiston esittäjä on varmaan ohjeistettu näyttämään vihaiselta. Tarharyhmän Minna Haapkylä on ikävä kyllä joutunut sekaan kilttiä perheenäitiä roolittamaan. Bond-tyttö Olga Kurylenko vierailee alkupuolella, mitään muuta positiivista tästä ei todellakaan keksi. Rytmitys on surkeaa, tarina äärimmäisen epäuskottava ja halvoilla šokeilla yritetetään pitää katsojia hereillä.

Aleksei Popogrebski: Kak ja provjol etim letom

Kaksi miestä syrjäisellä sääasemalla jossain Jäämeren saarella Siperiassa. Kuvattu mahdollisimman etäisellä alueella Valkarkaissa Tšukotkassa. Tavanomaisesti hiipivä hulluus valtaa alaa. Erittäin hidasta ja tylsää. Hieman huvittava saunakohtaus. Jääkarhuja vilahtaa, mutta mitään dramatiikkaa tai jännitettä elokuvaan ei synny. Halpaa slaavilaista Hell in the Pacific -ripoffia.

Flying Dog Wildeman Farmhouse IPA

Belgi-IPAa Marylandista, 7,5%. Belgihiiva ja länsirannikkohumalat törmäävät heti ensituntumassa. Ruista seassa, tanakkuudessa se ehkä tuntuukin. Sitrushedelmää on mukavasti ja humalat katkeroittavat takapotkua. Perverssin hybridityylin hallituimpia ilmentymiä. Oluen nimi ehkä viittaa Amsterdamin kuuluisaan olutbaariin. Pivo, 19.7.2012.