perjantai 3. lokakuuta 2008

Teemu Raasakka & Ari Isomursu: Eurooppalaiset olutkulttuurit Rovaniemen olutkulttuurin taustalla

Sain käsiini Oluthuone Leskisen olutsommelier T.Raasakan opinnäytetyön Rovaniemen ammattikorkeakoulusta vuodelta 2000. Varsin mielenkiintoista tavaraa, en arvannut että tällaistakin on tutkittu Pohjois-Suomessa. Työn alkuosa noudattaa perinteisempiä kirjallisuustutkimusratkaisuja, oluen ainesosat, valmistusmenetelmät ja historia käydään läpi. Raikkainta tekstiä on oluen käyttötavoista sekä oluen ja ruuan yhdistämisestä, määrittelevätpä kirjoittajat ominpäin olutkulttuurinkin. Olutravintola/pubikulttuuria pohdiskellaan pitempään. Eurooppalaisten keskeisten olutmaiden (Belgia, Irlanti, Britannia, Saksa, Tanska, Tšekki) kuvaukset ovat osuvia. Tässä osasssa on jopa Raasakan henkilökohtaisia havaintoja omilta olutmatkoiltaan. Suomalaista olutkulttuuria valotetaan todella raskaalla kalustolla, mukana ovat Kalevala, Kivi ja Topelius. Liitteissä on pitkiä tekstinäytteitä näistä järkäleistä. Sahtiperinne saa tietysti oman lukunsa.

Teoksen kiehtovin osa on ylivoimaisesti pureutuminen Rovaniemen olutkulttuuriin. Itse olen käynyt kaupungissa viimeksi 1981, joten varsin eksoottista lukemista tämä on. Rovaniemellä on ollut Autin höyrypanimo viime vuosisadan alkupuoliskolla, joka värikkäiden vaiheiden jälkeen tuhoutui lopullisesti Lapin sodassa. Sodan jälkeen toiminta elpyi menestyksekkäästi, mutta fuusio torniolaisten kanssa johti tuotannon siirtymiseen kokonaan Tornioon 1972. Rovaniemen baarikuvaukset ovat värikkäitä, tunnetuimmasta Pub Pistosta olen kuullut ennenkin, mutta yllättävän uusia suurin osa baareista on. Rovaniemellä on ollut olutseuratoimintaakin. Kaupungin olutravintolakulttuuria kirjoittajat ovat tutkineet kvalitatiivisesti, haastattelemalla ravintoloiden henkilöstöä ja asiakkaita, sekä henkilökohtaisesti että kyselylomakkeilla. Hersyvintä jälkeä syntyy kirjoittajien henkilökohtaisesta havainnoinnista, joka ulottuu jopa asiakkaiden pukeutumisratkaisuihin. Kohtuullisen hyvää oluttarjonta oli 2000 Rovaniemellä, hieman hämmentävästi löytyy jopa seitsemän erilaista irlantilaista hanaolutta. Kirjoittajat eivät niitä luettele, mieleen tulee Guinness, Murphy's Stout, Beamish, Kilkenny, Caffrey's. Ehkä myös Harp, mutta mikä olisi seitsemäs, Murphy's Red tai Caffrey's Stout?

Kolme baaria on joutunut tarkkaan syyniin, niille on annettu koodinimet "suomalainen", "irlantilainen" ja "sekatyylinen". Havainnointi on suoritettu yhden kuukauden aikana, mutta kirjoittajat viittaavat myös aiempaan vapaamuotoiseen tutkimukseen neljän Rovaniemellä vietetyn vuoden aikana. Asiakkaita näyttää olleen reippaasti koko ajan ja meno äityy hurjaksi varsinkin suomalaisbaarissa, joka kuitenkin sulkeutuu jo klo 22. Henkilökunnan rooliin restonomiopiskelijat paneutuvat tietysti erityisen perusteellisesti. Irlantilaisessa pubissa kuluu ulkomaisiakin oluita ja asiakaskunta on heterogeenisempää. Asiakastutkimuksessa vaalean lagerin suosio on odotetut 74%. Ulkomaisten oluiden osuus haarukassa 10-20%. Yhdellä oluella piipahtajia on vähän, mutta myöskään häiritsevästi päihtyneitä ei paljoa tavattu. Muihin eurooppalaiskulttuureihin verrattuna korrelaatiota on selvästi eniten Britanniaan ja Irlantiin. Saksalaisuuteen viittaavat olutterassit, mutta belgialainen systeemi ei ainakaan tässä vaiheessa ollut Ounasjoen rannalle yltänyt. Kirjoittajat peräänkuuluttavat rovaniemeläisyyden ja lappilaisuuden enenevää hyödyntämistä baarikulttuurissa. Sitä edustaakin silloinen uusi baari Pub Uitto, joka ammentaa tukkijätkäromantiikasta. Teoksen lopussa on ansiokas olutsanasto, jossa ei juuri horjahduksia ole. Pedantti oluthörhö voi tietysti kohottaa kulmakarvoja kölschin määritelmän (hyvin kuiva ja vahvasti humaloitu) kohdalla.

Kahdeksassa vuodessa olutkulttuuri on Suomessa, jos ei nyt kasvanut, niin ainakin syventynyt merkittävästi. Silti tämä työ vaikuttaa edelleen tuoreelta ja olisi mielenkiintoista nähdä vastaavia muistakin kaupungeista, Rovaniemi on kuitenkin aika omaperäinen paikka. Opinnäytetyön rakenne ei tietenkään ole ihanteellinen luettavuusmielessä, mutta itse teksti on sujuvaa. Asiaan perehtyneisyys ja innostus on omaa luokkaansa. Ilmeisesti työ poiki joitain jälkiartikkeleitakin Helsingin Sanomissa.

6 kommenttia:

Abbot kirjoitti...

Jaa, minä sentään asun Rovaniemellä enkä täällä kyllä mitään olutkulttuuria huomaa. Kuljenkohan sitten vain silmät suljettuina? Baareista sen verran, että tuntuu että ajatus "määrä korvaa laadun" on täällä vallitsevana periaatteena. Paljon baareja, mutta vain yhdessä edes kohtalainen valikoima (Irish Times), ja nekin vain sellaisia irkku/brittioluita joista en henkilökohtaisesti juuri välitä (+suurin osa valikoimasta koostuu Alkosta tai maitokaupoista saatavista oluista). Mutta ainakin siitä olen samaa mieltä, että suomibulkkilagerin kulutus on kovaa, mututuntumalla heittäisin että jopa reilusti yli 90%...

draven kirjoitti...

Casey's cream ale oli aikoinaan ainakin Parnell'sien kolmas irkkuhana. Liekkö sitä muissakin baareissa myyty

Ari Juntunen kirjoitti...

En tosiaan itse tunne Rovaniemen tilannetta ollenkaan, mutta Teemukin taisi äsken todeta, että huonompaan suuntaan on menty. Ehkä vuonna 2000 Rovaniemi oli ainakin suhteellisesti ottaen parempi olutkaupunki?

Teemu kirjoitti...

Oluet tuolloin olivat:
Guinness
Kilkenny
Murphy´s Stout
Murphy´s Red Ale
Beamish Stout
Caffrey´s Ale
Caffrey´s Stout

Casey´s oli myös hanassa joskus...Muttei tuolloin...Tietenkin Caffreysin irlantilaisuudesta voi olla montaa eri mieltä...Mutta kyllä se tuolloin irkkuolueksi laskettiin...

Olutvalikoiman suhteen tosiaan Rovaniemi on kokenut ehkä taantumaa. Kun aloitin hommat siellä 1996 oli Rovaniemen Seurahuoneella parhaillaan 120 eri olutta. Mm kaikki saatavilla olleet lambicit... yms...

Mutta kyllä Rovaniemellä olut/pubikulttuuria löytyy vaikkei esim. belgioluet ole kovin hyvin esillä tällä hetkellä.

Jonkin rohkean kyyppärin pitäisi Rovaniemelle Gourmet pubi pystyttää...

Teemu kirjoitti...

Niin joo kölssi ei tosiaan ole kovinkaan voimakkaasti humaloitua...voipi olla suomennos virhe tai jotain... :)

draven kirjoitti...

Englannin (tai Walesin?) puolella ne tehdään Murphysit ja Caseytkin. Irkkuja silti