Antti Tuomainen: Parantaja

Tuomaisen edellinen romaani Veljeni vartija sijoittui osin menneisyyteen, tämä uutuus puolestaan tulevaisuuteen, ehkä noin vuoteen 2025. Runoilija etsii kadonnutta vaimoaan Helsingissä joulunaluspäivinä. Ilmastonmuutos on muuttanut oloja huomattavasti, kaoottisesta Helsingistä ihmiset pyrkivät pohjoiseen, lähinnä Norjan tuntureille, jos vain mahdollista. Rikkaimmat ovat paenneet Pohjois-Kanadaan. Yhteiskunta on romahtamassa, poliisi ei ehdi tutkia kuin pahimpia rikoksia. Koko ajan sataa, ranta-alueet ovat osittain autioituneet, metrotunneli tulvii. Näkökulma on koko ajan runoilijan, synkkä tiivis trilleri ei tarjoa hengähdystaukoja, ei edes huumorin kautta. Henkilöt ovat kyynisiä, ainoa positiivinen seikka tuntuu olevan runoilijan rakkaus vaimoonsa. Helsinki-kuvaus on ajankohdasta huolimatta edelleen vakuuttavaa, liikaa ei hehkutella Keski-Pasilan pilvenpiirtäjillä. Menneisyyden haamut nousevat tässäkin esiin, valinnoilla on seurauksensa. Tuomaisen tyyli on hieman muuttunut edellisen romaanin jälkeen. Lakonisuutta on avattu enemmän auki, dialogia on vähemmän, tapahtumia kerrotaan pitemmällä lauseella enemmän päähenkilön tajunnan kautta. Teksti on silti edelleen eleettömän rullaavaa, se etenee tehokkaasti ja vaivattoman tuntuisesti. Merkillinen yksityiskohta on hän-pronominin korvaaminen se-sanalla. Niinhän usein puhekielessä tehdään, mutta juuri muita puhekielisiä ilmauksia ei ole, varsinkaan epäsuorassa kerronnassa. Ehkä asialla on jokin merkitys, mutta itsestäni se tuntui hieman vaivaannuttavalta jipolta. Henkilökohtainen ongelmani on se, että en välitä tulevaisuustarinoihin väistämättä liittyvästä spekulaatiosta, scifi-tyyppisestä aineistosta. Se tuo tähän romaaniin paljon sisältöä ja Tuomainen tekee sen vakuuttavasti, mutta silti se vie minusta huomion epäoleellisuuksiin. Tässä mielessä romaani oli lievä pettymys Veljeni vartijaan verrattuna, vaikka kokonaisuutena ja objektiivisemmin tarkasteltuna romaani onkin varmaan edeltäjäänsä vahvempi. Loppuratkaisu on suhteellisen tavanomainen, jossain vaiheessa odottelin rankempaa yllätyskäännettä, mutta ehkä parempi näin.