keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Nicholas Ray: In a Lonely Place

Kulttiohjaaja Rayn elokuva käynnistyy tunnelmallisena noirina, öisen Los Angelesin neon-valot välkkyvät avoauton kyydistä. Sitten elokuva näyttää kääntyvän Hollywoodin sisäpiirin avainteokseksi, mutta lopullinen tulos on jonkinlainen neuroottinen rakkauskertomus. Olen joskus lukenut pohjalla olevan Dorothy B. Hughesin romaanin, joka on tosikkomaisempi Patricia Highsmithin teoksia ennakoiva murhaajatarina. Rayn elokuva on paljon moniulotteisempi, mutta myös hajanaisempi ja lopulta ei kovinkaan tyydyttävä. Tämä on ehkä ensimmäinen elokuva, jossa Humphrey Bogart näyttää ikäiseltään väsähtäneeltä keski-ikäiseltä (49 v) mieheltä. Suoritus heijastanee moneltakin suunnalta Bogartin omaa ristiriitaista persoonaa, mutta silti se ei ole minusta onnistunut. Ohjaajan levoton vaimo Gloria Grahame on sopivan häilyvä epämääräiseen naispääosaan. Bogartin hahmon syyllisyydellä leikittely ei ole tarpeeksi nokkelaa, visuaalisestikaan elokuva ei ole noirin parhaimmistoa. Äärimmäisen mielenkiintoinen elokuva silti.

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Täytyy kyllä todeta, että oli mielenkiintoinen elokuva. Itse kyllä pidin siitä, juuri tuon moniulotteisuuden takia, oli hieman erilainen noir. Elokuvan yhteydessä usein mainittu Hollywood-krittiikki jäi ehkä vähän vähäiseksi., ydintä oli persoonien ja suhteen kuvaus, jossa noirille tyypillinen kohtalonomaisuus välittyi, vaikka kieltämättä visuaalisesti on komeampia elokuvia, mutta ehkä tässä päähuomio olikin muualla. Merkllepantavaa oli lisäksi Raylle tyypillinen päähenkilöiden ymmärtäminen, jonkinlainen surumielinen myötäeläminen. Rayn elokuvat eivät ole moraliteettejä mutta eivät myöskään kliinisiä vaan jotenkin oudosti inhimillisiä


t hessu

Ari Juntunen kirjoitti...

Kyllä, Rayn elokuvissa on jotain tuollaista. Ne ei tunnu koskaan täysin onnistuneilta, mutta aina persoonallisilta.