keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Ted Post: Hang 'em High

Tiheästi käynnistyvä italowesternperillinen Oklahoman territoriosta. Lähikuvat ei kuitenkaan Leone-tasoa ja varsinkin kömpelösti osoitteleva musiikki jää kauaksi Morriconesta. Kostokuvio kääriytyy esiin melko rutiinimaisesti, mutta varsinaisia suvantokohtia tarinaan ei jää. Eastwoodin permanentti pysyy liian siistinä, mutta on tämä kokonaisuutena viihdyttävä western. Pari vuotta myöhemmin kuollut ruotsalaisblondi Inger Stevens melko valju ilmestys traumatisoituneena leskenä.

3 kommenttia:

TBone kirjoitti...

Aika valju leffa oli Leonen klassikoihin verrattuna eikä Clinttikään oikein ollut oma itsensä. Erityismiinus töksähtävälle lopulle - aivan kuin "aika" olisi loppunut kesken. Nyt leffa päättyi kuin laajemman sarjan ensimmäinen osa.

MacMoney kirjoitti...

Samaa mieltä TBonen kanssa. Vähän mitäänsanomaton leffa. Luulenpa, että kyseessä oli ennemminkin tv-sarjan pilottijakso, joka ei oikein ottanut tuulta alleen, joten käännettiinväännettiin tällaiseksi töksähtävksi leffaksi. Clintillä oli omaltakin osaltaan parempia leffoja myöhemmin ilman Leonea: High Plains Drifter/Ruoska, Pale Rider, Two Mules for Sister Sara nyt ainakin tulevat näin nopeasti mieleen.

Ari Juntunen kirjoitti...

Niin, vaisua jälkeähän tämä oli. Olen nähnyt hirttoleffan vuosia sitten ja muistikuvat olivat positiivisempia. MacMoneyn mainitsemat tosiaan parempia, samoin myöhäinen Unforgiven.