tiistai 1. lokakuuta 2013

Boulevard Double-Wide India Pale Ale

Vaihteeksi mielenkiintoisempi tuote Alkon uutuuksissa. Boulevard on USA:ssa varsin tunnettu panimo Missourin Kansas Citystä. Olen juonut mm. panimon Single-Wide IPAa Minneapolisissa, maistui hyvin. Nyt sitten tarjolla mitä ilmeisemmin saman oluen isoveljeä tupla-IPAn muodossa, 8,5%. Lievästi samea, vaahtoaa reippaasti superlatiivisessa IPA-lasissani, ensimmäinen hörppy on lähes ihmeellinen, sitrusta ja trooppista hedelmää, mutta sitten tunkeutuu päälle hieman karkeampaa pihkaa, joka kääriytyy nautinnollisen kuivaan katkeroon. No huh. Viime viikon Espanja-turneella oli ihan kohtuullisia oluita, mutta eipä lähelläkään tällaista, makuaisti ehti jo laskea odotusten rimaa huomattavasti. Ei tämä Russian River -tasoja hätyyttele, mutta Alkon valikoimassa hyppää aivan kärkeen. Kova hinta Perämerelle roudattuna, mutta jokaisen sentin arvoinen. Tuntuu kohtuullisen tuoreeltakin, vaikka pihkaisuus siis ei erityisen samettista. Ostopaikka Oulu, Stockmannin Alko.

Ei kommentteja: