keskiviikko 6. tammikuuta 2021

John Connolly: Every Dead Thing


Vuosituhannen alussa ostin irlantilaisen John Connollyn neljä ensimmäistä romaania, varmaan jostain alennuslaareista. En oikein enää muista mikä johti ostopäätöksiin. Varmaan olin nähnyt positiivisia arvioita. En kuitenkaan lukenut niistä riviäkään. Kirjat ovat varsin paksuja, tämäkin esikoisteos yli 500 sivua. Irlantilaisuudesta huolimatta romaanit sijoittuvat Yhdysvaltoihin. Päähenkilö kaikissa kirjoissa on entinen poliisi Charlie "Bird" Parker. Siis jazzlegendan täysi kaima, vaikka jazz ei ainakaan tässä kirjassa esitä mitään roolia, pikemminkin cajun ja zydeco. Connolly on muutenkin melkoinen namedroppailija. Yhden poliisin nimi on Gerald Kersh, siis Night and the Cityn kirjoittaja. Löytyy myös Minghella ja Woolrich. 

Every Dead Thing ilmestyi 1999 ja se on silloin muodissa olleen sarjamurhaajateeman täysiverinen edustaja, Thomas Harrisiin näkyy olevan suoria vertailuja, en ole itse Harrisia lukenut. Väkivalta on ennennäkemättömän pöyristyttävää ja Connolly kuvaa sitä piinallisen yksityiskohtaisesti ja pitkään. Juoni on rönsyilevä ja tekstissä on muutenkin liikaa poukkoiluja. Tuntuu että ainakin kaksi romaania on ympätty yhteen. Alkupuolisko tapahtuu itärannikolla, pääosin New Yorkin Queensissä ja Virginian peräkylillä. Sitten Connolly siirtyy James Lee Burken kotikentille New Orleansiin ja Louisianan bayou countryyn. Paikallisväri on yllättävän tanakkaa ja selvästi romaanin parasta antia. Oluttakin juodaan, Dixien ja Jaxin ohella mainitaan craftimpi Abita. Mutta Parker ei ole kovin kiinnostava hahmo ja varsin kuluneilta ja rutiininomaisilta Connollyn ratkaisut muutenkin tuntuvat. Melko työläs lukukokemus, saattaa olla että kolme seuraavaa kirjaa jäävät odottamaan vielä hyllyyn uutta inspiraatiota. Menestystä Connolly on ilmeisesti saavuttanut, Parker-sarjassa on nyt peräti 20 osaa.

2 kommenttia:

kirjoitti...

Ostin tämän aikoinaan, sama painos, luin sen mutta en muista yhtään mitään tarinasta enkä ostanut kirjailijan muita teoksia joten ilmeisesti en ollut kovinkaan vaikuttunut. 90-luvulla joo tuo sarjamurhaajateema oli aika pop. -Juha

kirjoitti...

Anteeksi, otetaas takaisin, näkyjään olen lukenut saman kirjailijan Bad Men -kirjan. Joku merirosvo-saari-juttu. -Juha