Vielä toinenkin tripla-IPA, tässä 10,3 % ja humalat mainittu jo nimessä. Runsaasti vaahtoa, samea, tummahko hiekkainen väri. Tuoksussa lievästi nahkeaa hedelmäisyyttä. Triplojen aromaattisuus ei tänään kovin kummoista. Maussa karamellia ja mausteita. Trooppista hedelmää on myös, tämä on selvästi Fuerst Wiacekia raikkaampaa. Ei niin makeaa, juotavuus parempi. Peräkärrystä ei tämän kohdallakaan juuri havaintoa. Pien, 25.8.2022.
Berliiniläisbaskiyhteistyötä tripla-IPAssa, 10,0 %, Mosaic, Strata, Enigma. Keskisamea, aika laimea tuoksu. Mausteisen yrttinen. Maku on parempi, makeaa hedelmäisyyttä, vähän jo karamelliakin. Puhdas, alkoholi ei erotu, mutta ei kyllä oikeastaan katkeruutta, vaikka loppua kohti kuivuu. Kokonaisuus kuitenkin liian makea. Pien, 25.8.2022.
Janne Keskisarjan avulla olen juonut tämänkin oluen aiemmin, ensimmäisenä koronakesänä 2020. Nyt siis aivan sama versiokin, mutta sentään hanamuodossa. 8,5 %, 70 IBU, paljon humalalajikkeita: Amarillo, Galaxy, Citra, Mosaic, El Dorado. Samea, selvästi edellistä tunkkaisempi, kannabista. Mangoa ja aprikoosia tuoksussa. Maussa kuivaa dankkisuutta, pihkaa, ei todellakaan erityisen raikas. Katkeruuttakaan ei paljoa. Edellisen jälkeen selvä pettymys. Pien, 25.8.2022.
After cinema -oluelle Pieneen. Iowalaisen Toppling Goliathin King Sue tuli 2019 maistettua Janne Keskisarjan tarjoilemana. Se oli Citralla sinkkuhumaloitu ja 8,5 %. Pienessä saatavana DDH-versio, Citra edelleen, mutta vahvuus 7,8 %. Samea, hyvin appelsiininen tuoksu. Kirpeä maku, lähes greippinen. Hiilihappoa aika lailla, mutta ei tunnu haittaavan. Kuiva ja raikas, katkeruuttakin aika hyvin. Toimii upeasti. Ehkä paras juomani olut tältä panimolta. Pien, 25.8.2022.
Ang Leen vakoiluelokuva kolahti todella kovaa, kun tv-esitys 2011 osui kohdalle. Niin kovaa, että olen ollut taipuvainen pitämään sitä tämän vuosituhannen parhaana elokuvana. Nyt sitten tarjoutui Reginassa tilaisuus nähdä elokuva isolta kankaalta. Hieman yllättäen ensikatsomalla vakuuttaneet lavasteet ja muu visuaalisuus eivät nyt korostuneet samalla tavalla. Pidin myös ensimmäistä tuntia nyt hieman liian hitaana enkä hypnoottisena valmisteluna. Huippuluokan mestariteoksesta mielestäni edelleen on kyse, mutta kolahdus ei todellakaan nyt niin totaalinen. Mitään erityisempää uutta pointtia ei toisesta katselusta oikeastaan tullut mieleen. Elokuvan tapahtumilla on todellisuuspohjaa.
Peter Tammenheimo oli roudannut Latviasta Nurmen uudehkolta panimolta näytteitä, joita maisteltiin Olarin Panimolla kokoonpanolla Ville Leino, Ari Nyfors, Peter ja minä. Lämmittelynä maisteltiin paria Olarin omaa olutta, ensin käymistankista Simcoe Single hop DIPAa, joka ei siis vielä ihan astiointikunnossa. 8,4 %, aivan loistavaa kamaa, josta en ehtinyt juuri muistiinpanoja tehdä. Sitruksisuus, maltaisuus, juotavuus, katkeruus olivat hyvässä tasapanossa. Growleri-myynnissä olevaa Mic Check!!! Czech Pilsiä kokeiltiin myös, Saaz-humalointi, 5,3 %, ruohoista maltaisuutta täyteläisesti, ei diasetyyliä. Hyvää tavaraa tämäkin. Olarin panimobaarin VIP-tila on joutunut tuotantokäyttöön uuden tölkityslaitteen myötä. Niinpä vetäännyimme panimon takatiloihin Hanna Montosen entiseen huoneeseen varsinaiseen teistingiin.
Peterilläkin oli pari verryttelyjuomaa ennen Nurme-satsia. Takatalo & Tompurin tuttu Kaski Pils ilmeisesti hieman muunnetulla reseptillä. Olarin pilsiä kuivempi, puhdaspiirteinen, katkeruuttakin kohtuudella, vaikkakin liian vähän. Hyväähän tämä on, vaikka tuoreempi ja täyteläisempi Olarin tuote miellyttikin nyt enemmän. Otepäässä Etelä-Virossa on uusi Nuustaku-panimo, jolta näytteenä Pipa NEIPA, 5,9 %, 65 IBU. Melko kirkas juoma, tuoksu hyvin epämiellyttävä, kuin hieman kuivahtanutta oksennusta, polkupyörän sisärengasta, maksalaatikkoa. Maakellarimainen maku on hyvin ohut, mutta kehno. Paha pettymys, monipuolisesti epäonnistunut tuote. Eikä ollut yksittäisen pullon ongelma, kanssamaistelijoilta samantapaisia kommentteja.
Sitten Nurmeiden kimppuun. Aiemmin mustalaisena toimineella firmalla uusi panimo Riian lähellä, Labietisin vanhat laitteet. Ensimmäisenä Tender Beast, sour IPA, 6,0 %, litsipyrettä, laktoosia, vaniljaa ja Magnum- ja El Dorado -humalaa. Samea, hieman hapan tuoksu. Makeaa ja hedelmäistä, happamuus toimii kohtuudella. Kuiva jälkimaku. Eihän tämä huono ollut, vaikka ei omia suosikkityylejä todellakaan. Seuraavana 35 MM Micro IPA, 3,5 %, analogiselle filmiformaatille omistettu mikro-IPA, Sabro ja Citra. Paljon vaahtoa, vaalea,samea. Tuoksussa bensaa, herukkaa. Maku aika mukava, raikas ja sitruksinen. Sabro ei sotke makua.
Troubled Minds on maustettu IPA, hamppua, suopursua ja appelsiininkuorta. Marihuanamainen tunkkainen tuoksu. Maussa omalaatuinen rasvaisuus, ei kovin miellyttävä. 5,5 %, Columbus, Enigma ja Cascade humalina. Marjaisuutta kuivassa oluessa on, mutta ei miellyttävästi. Nurmen oluista toistaiseksi heikoin. Glacial on cold IPA, eli siis oikeastaan IPL, 5,7 %, riisiäkin vielä ohennuksena. Taas bensiininen tuoksu. Pehmeä, mutta vaisu ohut maku. Hedelmää on lievästi, katkeruutta ei senkään vertaa. Helposti juotava, mutta mauton olut.
Made Curiously Imperial IPA, 8,0 %, Magnum, Citra ja Azacca. Kirkas, makeahko, karamellinen. Raikas kokonaisuus, mutta ei lähellä Olarin tasoa. En näin makeista IPA-tyylisistä henkilökohtaisesti perusta. Atkin Rowanson vahva stout, 10,0 %, pihlajanmarjoja ja kurpitsaa seassa ikävä kyllä. Tuoksu aika yrttinen ja mausteinen, mutta kuiva maku oikeastaan miellyttävä ja hillitty. Jaffa Cake myös imperial stout, 10,5 %. Pelkäsin tämän olevan makea pastry stout, mutta osoittautui miellyttävämmäksi. Mausteina kookosta, vaniljaa ja appelsiininkuorta, mutta ei tosiaan yltiömakea. Tasapainoinen lämmittävä stout, tykkäsin enemmän kuin Atkinista. Hieman vaihtelevaa tasoa siis Nurmelta, mutta ei mitään täysiä huteja. Varmaan ansaitsisi maahantuojan Suomeenkin. Vielä ennen poislähtöä Ville maistatti Colt 21 -tupla-IPAn uusinta keittoa. Tämä ei koronakeväänä 2020 ollut suuria suosikkejani, mutta nyt maistui oikein mukavalta, toki pitkä sessio saattoi tylsyttää sensorejakin.
Toinenkin Olarin Mic Check -olut, joka ei ole aiemmin tutkaan osunut. Tätä on kai ollut ainakin heinäkuun Haze Wave -festarilla. 8,0 %, Simcoe, Columbus, Mosaic. Samea, hyvin sitruksinen tuoksu, paljon puhtaampi kuin Sitivassa. Maussa bensiiniä, herukkaa, sitrusta, kuivaa, aivan upeaa.Marihuanan dänkkisyyskin käsittääkseni mukana. Katkeroakin löytyy, tosin ehkä vähemmän kuin Olarin aivan parhaissa. Ei tämä niistä kuitenkaan paljoa jää. Juova, 23.8.2022.
Black Doorin juhlien jatkoille syömään Juovaan ja Olarilta ennen kokeilematonta sinkkuhumalaneipaa. Taitaa olla amerikkalainen Sitiva-humala myös debyyttimaistelussaan. 7,0 %, samea. Hieman hapan trooppishedelmäinen tuoksu. Kuiva maku, lähes maltaisvoittoinen, vähemmän hedelmäinen. Ei Olarin parhaita, katkeroitakin voisi olla lisää. Jos lievä happamuus Sitivasta peräisin, niin ei tämä ensituntumalla aivan suosikkihumalien joukkoon kohoa. Juova, 23.8.2022.
Iso-Roobertinkadun laatubaari täytti monen muun (nojaa, ainakin Janoisen Lohen, Vastarannan Kiisken ja Oluthuone Leskisen) ohella tänä vuonna 30. Lohen tapaan se on pysynyt alkuperäissijainnissaankin, vaikka oli välillä toista vuotta evakossa Kaisaniemessä. Baarissa tapausta juhlistettiin pienimuotoisella tilaisuudella, jossa nautittiin Makun tekemää juhlaolutta, paikalla tavanomaiset epäillyt. Baarin henkilöstöstä ollut mukana reseptiä suunnittelemassa ainakin Kusti Ollikainen, joka kertoili lyhyesti baarin vaiheista. Juho Virtasen tuoma olut on perinteinen cask-bitter, 4,5 %, 30 IBU, Fuggles ja East Kent Goldings, pienenä modernimpana tvistinä myös uuden mantereen Cascade-humalaa. Pehmeää kamaa, maltaista, pähkinäistä, hieman karamellistakin. Katkeruutta nokare, mutta sitä voisi olla pitempikestoisesti. Perusasiat siis kunnossa, mutta jotain kuohkeutta, elastisuutta, intensiivisyyttä vielä täysosumasta puuttuu. Vaikea sanoa miten siihen päästään, se vaatinee pitkää kokemusta ja perehtymistä prosessin kaikkiin osa-alueisiin. Paloasema ja HOMBRE siinä pääsivät äsken varsin pitkälle. Mutta kunnon olutta Makultakin, join useamman mielelläni. Tätä on baarissa 16 caskia, joten ihan heti se ei pääse loppumaan. Black Door, 23.8.2022.
Elokuvan vironkielisessä nimessä oleva NSVL tarkoittaa Viroa miehittänyttä venäläistä kommunismidiktatuuria, jota kutsuttiin Neuvostoliitoksi. Kyseessä on inkeriläisen Randlan mitä ilmeisimmin hyvin omakohtainen kuvaus lapsuudesta Suomenlahden eteläpuolella Neuvostoliiton loppuaikoina. Sijoittuu pääosin suljettuun Sillamäen uraanikaupunkiin, joka tunnettiin myös koodinimellä Leningrad 3. Elokuva alkaa synnytyksestä kuin Grassin/Schlöndorffin Die Blechtrommel ja samantapainen tragikomediallisuus hallitsee felliniläistä elokuvaa loppuun asti. Komediallisuus on yksi tapa käsitellä Neuvostoliiton rutiköyhyyttä, terroria, korruptiota ja muuta mädännäisyyttä, mutta tässä se ei kovin hyvin vakuuta. Inkeriläinen perhe on venäläisten ja virolaisten puristuksissa erityisen hankalassa jamassa ja päähenkilön paras ystävä onkin tšetšeenityttö. Glasnost, perestroika, Afganistanin sota, Suomen televisio, inkeriläisten paluumuutto, Viron punkkarit, tuttuja aineksia on paljon. Kokonaisuus on kuitenkin hieman pitkitetty ja huumori jäi itselleni pinnalliseksi.
Nelisen vuotta sitten luin Kazuo Ishiguron Haudatun jättiläisen ja oletin, että se jää kirjailijalta viimeiseksi kokemukseksi. Mutta niin vain kävi, että nobelistin uudempikin teos päätyi työpaikan kirjapiirin lukulistalle. Taisin olla itsekin sitä kannattamassa. Ishiguro kirjoittaa englanniksi, joten olisin voinut lukea teoksen alkukielelläkin. Päädyin nytkin kuitenkin käännökseen. Helene Bützowin käännös on mitä ilmeisemmin erinomainen, koska kirja soljui eteenpäin kuin vuoristopuro. Ishiguro on siis todella hyvä kirjoittaja, yksinkertaista sujuvaa tekstiä omalaatuisista aiheista.
Tämän romaanin nimihenkilö ja kertoja Klara on robotti, teinitytön seuralainen, koneystävä. Aiemmin tällaisia laitteita kutsuttiin androideiksi, mutta käyttö on vähentynyt, varmaankin samannimisen käyttöjärjestelmän takia. Tulevaisuudessa siis liikutaan, joistakin viittauksista päätellen jossakin päin Yhdysvaltoja. Samanlainen unenomainen surumielinen tunnelma, kuten aiemmassakin teoksessa. Koneen valitseminen kertojaksi on yksinkertainen, mutta nerokas ratkaisu. Omalaatuinen näkökulma avaa taitavalle kirjoittajalle lähes rajoittamattomia mahdollisuuksia. Ishiguro on valinnut hillityn tyylin enkä oikein tykkää tällaisesta melankoliasta. Kilpailuyhteiskunta on kiristynyt niin paljon, että lapsia geenimanipuloidaan, jotta he menestyisivät paremmin mm. opinnoissaan. Asiaan liittyy riskejä, lapset sairastuvat helposti. Ehkä ei kannata paljastaa enempää romaanin erikoisesta juonesta. Ymmärrän kyllä Ishiguron maineen, tavallaan tämä on huippujälkeä, mutta henkilökohtaisesti en siis tykännyt lukea tällaisesta aiheesta.
Jo perinteinen elokuinen vierailu Kotkaan. Viimevuotiseen tapaan menimme Kouvolan kautta junalla, mutta jatkossa on ehkä syytä harkita taas bussivaihtoehtoakin. Viimeinen osuus Kouvolasta Kotkaan ilmastoimattomassa junassa oli varsin tukala. Ilkka Sysilän ohella mukana oli tällä kertaa myös Ari Nyfors. Kotkan sataman asemalta siirryimme perinteiseen tapaan torille syömään possot kahvin kanssa. Siitä sitten viereisen Pasaati-kauppakeskuksen Kotka Steam -myymälään, jossa Kajaanista kotoisin olevaa Venlaa oli jo varoitettu veteraaniketjun saapumisesta. Nautimme kaupan baarissa Albatross IPAt ja KTP Basket Lagerit, joista jälkimmäinen olikin ennen kokeilematon. Aiemmin Kotka Steam on tehnyt KTP:lle golden alen. Koripallolagerissa 4,9 %, vain 15 IBU, täysin kirkas väri, puhdas, mutta aika vaisu maku. Suoraviivainen kevyt lager, johon voisi tosiaan toivoa lisää täyteläisyyttä.
Sitten olikin aika siirtyä Metsolan kaupunginosaan puheliaan ja hauskan taksikuskin kyydissä. Tällä kertaa suoraan Höyrypanimolle, jossa Kärsä oli työntouhussa. Aiemmilla kerroilla on pistäydytty Kärsän kotitalolla, jossa ilmeisesti olisi nytkin ollut treenaavia muusikkoja. Kesä on ollut vilkas Kotka Steaminkin kohdalla ja varsinaisia uutuuksia ei ollut saatavilla. Joimme näytteitä tutuista oluista, joista en siis nyt tehnyt muistiinpanoja. Yllättäen Kärsä kantoi sitten pöytään muiden tuottajien näytteitä, joten ilman uutuusmaisteluja ei tämäkään vierailu edennyt.
Ensin kolme Paloaseman Panimon maitokauppavahvuista tuotetta. Hauskasti nimetty Bulk Gebbans on lager, 4,8 %. Kirkkaassa oluessa maltainen tuoksu, maussa ruohoa, jotain mausteisuutta. Ehkä mantelia tai pähkinäisyyttä, jollakin rasvaisella tavalla. Seurueessa oluesta ei juurikaan pidetty, mutta minusta aika mielenkiintoinen, jos nyt ei sitten puhdaspiirteinen helles. Kitaristi Timo Kämäräiselle omistetty Hämy Horatio Oceanic Pale Ale, 5,0 %. Etelämeren humalilla varmaankin matkaan saatettu. Kovin vaaleaa, kuivaa, trooppista hedelmää, bensaa, herukkaa. Monimuotoisuutta siis kovasti aromipuolella, mutta kovin ohut runko katkaisee miellyttävyyden aika nopeasti lähes vetisyydeksi. Ei katkeruutta, ei Nyforsin Arin mukaan sivuvaunuakaan.
Sessi on Ipa on käsittääkseni omistettu maahantuoja Lauri Late Pennasen edesmenneen lemmikin muistolle. 5,5 %, tukevasti 60 IBU. Lievästi samea, tuoksu ja maku yllättävän vaisu, ehkä oli jo vanhempi tölkki. Raikkautta ja runkoa siis puuttui, tämä jäi ehkä hieman yllättäen Paloaseman trion vaisuimmaksi näytteeksi.
Seuraavaksi Kärsä Koivistoinen tarjoili varastoistaan pärnulaisen Pernauerin oluita. Tähän panimoon en ole ennen tutustunutkaan. Pernau on tietysti Pärnun saksankielinen nimi, joten ehkä nimivalinnallaan panimo viestittää oluidensa esikuvien suuntaa. Valge onkin vehnäolut, jäi tosin epäselväksi olisiko tarkempi tyyli weizen, wit vai jokin muu. Vain 4,7 %, weissbierin banaanisuutta ja jopa karamellia löytyy. Ohueksi jää ja omaan makuuni liaan makeaa. Suits on tietysti savuolut, pyökkisavulla kuivattuja maltaita Frankenin tyyliin. Lager, 4,7 % taas, tuoksussa on kyllä savua tunnistettavasti, mutta maku jää kovin ohueksi. Tuhdimmin savua pitäisi annostella. Tšilli Porter oli sitten tuhdimpi, 5,8%. Laimea tuoksu, makukin alkaa kohtalaisena, mutta sitten chilin poltetta alkaa kerääntyä kitalakeen. En ole juonut yhtään hyvää chiliolutta eikä tämäkään sellainen ollut.
Lopulta sitten panimon omaa tuotantoa tarkempaa syyniin. Bird Porter tuntui ennestään tutulta, mutta enpä näköjään ole siitä blogiin kirjoittanut. Maistelimme kahta eri versiota, noin vuoden vanhaa ja aivan tuoretta. Vain 4,7 %, EBU 45, kahvia ja tummaa suklaata, paahteisuuttakin. Vanhempi versio tuntui täyteläisemmältä ja muutenkin miellyttävämmältä kuin uusi. Se on pieni yllätys näin kevyessä oluessa, mutta porterissa kypsytyshyötyjä näyttää tulevan sessiosarjassakin. Ehkäpä kokonaisuutenakin päivän paras olut.
Tuttuun tapaan ohjelmassa oli seuraavaksi ateriointi saman rakennuksen Keisarinranta-ravintolassa. Paikka on luotettava, nytkin popsimani lehtipihvi oli maukasta. Kolme vuotta sitten ravintolan tunnusolut Ukko oli Saimaalla tehty, tällä kertaa Kotkan toisen panimon Puhakka & Nurmisen panemaa. Kovin pahviselta ja ohuelta tuntui tämäkin versio. Digestiivinä Kärsä kaivoi panimon puolella vielä CoolHeadin kypsytyskamaa, Diamonds & Rust, nimi ehkä lainattu Joan Baezin biisistä, 12-prosenttinen barleywine, kypsynyt vuoden vaalean portviinin astiassa. Pehmeää, mahonkia, makeaa, mielenkiintoinen. Sosiaalisessa tilanteessa muistiinpanot jo vähissä, mutta oikein sopivaa juomaa päivän tässä vaiheessa. Pian olikin aika siirtyä takaisin Kotkan asemalle paluumatkalle. Kiitoksia Kärsälle taas mahtavasta isännöinnistä, tällaista vierailuperinnettä on syytä vaalia jatkossakin. Kiitokset myös Arille ja Ilkalle aina yhtä viihdyttävästä seurasta.
