1982 Springsteen äänitti bändin kanssa myös joukon uusia kappaleita, jotka muodostavat pääosan 1984 julkaistusta Born in the USA -jättimenestysalbumista. Syksyllä 1982 ja keväällä 1983 Springsteen ei kuitenkaan osannut vielä päättää mihin suuntaan hän haluaa uraansa jatkaa. Hän osti Hollywoodin kukkuloilta pienen talon, autotalli lähinnä, jonka päällä asuinhuoneita. Siellä hän äänitti teknikko Mike Batlanin kanssa joukon kappaleita hieman Nebraskaa paremmalla kalustolla. Hän soitti kaikki instrumentit itse. Kolmen edellisen E Street Band -levyn teko studiossa oli vienyt jokainen kaksi vuotta. Springsteen halusi joustavamman ja nopeamman tavan levyttää musiikkia ja ehkä ryhtyä pelkäksi sooloartistiksi. Näitä äänityksiä ei kuitenkaan sitten koskaan julkaistu. Vain yksi laulu, My Hometown, päätyi bändiversiona Born in the USA -levylle. Lopulta keväällä 1984 Springsteen teki vielä Dancing in the Darkin, julkaisi bändilevyn ja lähti kiertueelle tunnetuin seurauksin.
Tracks II -kokonaisuuden aloittaa nyt nämä Hollywood-äänitykset, jotka ovat saaneet nimen LA Garage Sessions '83. Kyseessä ei ole viimeistelty albumi, mutta yhtenäinen kokonaisuus silti. Muutamasta laulusta on useampia versioita. Näihin aikoihin Springsteen käsitteli vielä Elvis Presleyn kuolemaa, tai kohtaloa ylipäänsä. Garage-sessio käynnistyy koverilla Elviksen Follow That Dream -kappaleesta vuodelta 1962. Springsteen on esittänyt sitä suhteellisen usein konserteissa ja itsekin olen sen aiemmin kuullut, ehkä joltain bootlegilta. Tämä versio vaikuttaa hyvin viimeistellyltä, upea melodia, hienosti rakennettu haikean toiveikas kappale. Don't Back Down On Our Love on ehkä levyn avainbiisi, rockabilly-otteella parisuhdeongelmia purkava nopeahko kappale, koko levyn nopein. Teemat ennakoivat jo vuoden 1987 Tunnel of Love -levyä. Hengästyneellä laululla kulkeva Little Girl Like You on taas kuin takauma vuoden 1980 The River -tuotantoon, yksinkertainen lyhyt (1:22) uptempo-välisoitto.
Johnny Bye Bye käsittelee sitten suoraan Elviksen kuolemaa. Chuck Berryn pohjasta Springsteen on muokannut oman versionsa. Bändiversio julkaistiin jo 1985 singlen b-puolella ja ensimmäisellä Tracks-kokoelmalla. Alakuloinen balladi on tässä aiempaakin riisutummassa muodossa. Sugarland-kappaletta on myös joskus esitetty konsertissa, mutta kuulin nyt sen ensimmäisen kerran. Nyt palataan Nebraskan tunnelmiin, miksei myös myöhemmän Seeds-kappaleen fiilikseen, vaikka siis paljon pienemmällä soundilla. Teksti pureutuu maanviljelijän ahdinkoon, hieman samaan tapaan kuin John Mellencamp hieman myöhemmin Scarecrow-albumillaan. Seven Tears on rullaavaa kantrirockia, muistuttaa Downbound Train -klassikkoa, nimi tarkoittaa hieman hätkähdyttävästi kasvotatuointia, aivan upea teos, levyn kohokohtia.
Fugitive's Dream on ensimmäinen kolmesta variaatiosta samasta kappaleesta. Tämä on ehkä onnistunein, intensiivisesti uhkaavaa Nebraska-tyyliä, kasvaa ja voimistuu vähitellen Batlanin rumpukoneen tahdissa, oikein vakuuttavaa. Black Mountain Ballad on hidas versio Don't Back Down On Our Lovesta, hämmentävä osoitus Springsteenin kyvystä sovittaa samaa tekstiä hyvin erilaisiin konteksteihin. Jim Deer on levyn vankilaeepos, paluu Nebraska-levyn nimibiisiin, Johnny 99 -kappaleeseen ja Highway Patrolman -mestariteokseen. Mieleen tulee myös Tunnel of Loven Cautious Man. Ei tavoita aivan niiden monimuotoisuutta, mutta huuliharppuintro on hieno ja muutenkin kappale on laatutyötä. Sijoittuu hämmentävästi Indianaan eli Mellencampin kotikentälle.
County Fairin bändiversio on aiemmin julkaistu The Essential -kokoelmalla. Hyvin samanlainen versio tässä, hitaasti rullaava kaunis melodia. Kaihoisaa optimismia ennen pahaenteistä lopetusta. Uran tässä vaiheessa melko epätyypillinen Springsteen-kappale, mutta 90-luvulla hän palasi samoihin tunnelmiin Lucky Town -albumilla. Seuraavaksi sitten My Hometownin akustinen versio. On helppo ymmärtää miksi Springsteen päätti nimenomaan tämän kappaleen julkaista seuraavalla levyllään. Timanttinen mestariteos, tässä versiossa on lopussa pari lainia, jotka jäivät pois Born in the USA:lta. One Love kulkee melkein Bo Diddleyn tapaisella rock-kompilla, mutta ei koskaan oikein irtoa lähtötelineistä, jää junnaamaan paikalleen.
Don't Back Down on vaihtoehtoinen versio Don't Back Down On Our Lovesta, paljon enemmän lyriikkaa, hyviä ominaisuuksia tässäkin, mutta enemmän pidän aiemmasta. Richfield Whistle jatkaa Jim Deerin tarinaa ehdollisessa vapaudessa. Elokuvallinen synkkä tarina kulkee nyt hitaammin kuin avaus kohti monimerkityksellistä loppuratkaisua. The Klansman -kappaleen olemassaolosta olen joskus kuullut, mutta nyt ensi kertaa itse biisi käsillä. Springsteenille epätyypillinen hyytävä sukellus syvän etelän sakeimpaan hetteistöön, eleettömällä otteella tiheästi.
Unsatisfied Heart on laajennettu versio Fugitive's Dreamista. Tässä on uusi kertosäe ja muutakin lyriikkaa lisää. Tuntuu nyt liian pitkältä ja vähemmän ytimekkäältä. Shut Out The Lightilla on samanlainen historia kuin Johnny Bye Byella. 80-luvulla bändiversio singlen b-puolella ja sitten Tracks-kokoelmalla. Mittava tarina saa tässä vielä yhden säkeistön lisää, koskaan en ole oikein saanut otetta tästä kappaleesta, vaikka ihailijoita kuulostaa olevan paljonkin. 67 minuutin pläjäys päättyy Fugitive's Dream Balladiin, hitaampi kolmas versio.
Huippukamaa totta kai, mutta ainakaan muutamalla kuuntelukerralla ei tunnu oikein tavoittavan Nebraskan sfäärejä. Se olisikin yllättävää, mutta Springsteenillä oli todellakin tähän aikaan rima korkealla. Siksi hyllyttäminen on ymmärrettävää, mutta yhtä ymmärrettävää olisi ollut jo aiempi julkaisu myöhemmin. Mutta alavireinen tunnelma on, konserttien huumorista ja elämänilosta ollaan kaukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti