Bruce Springsteen: Tracks II The Lost Albums, Streets of Philadelphia Sessions

1993 Springsteen teki kaverilleen Jonathan Demmelle leffabiisin Streets of Philadelphian, josta tulikin merkittävä menestys. Vuonna 1994 Springsteen sitten rakenteli eri avustajien kanssa samalla synteettisellä soundilla albumillisen tavaraa. Mutta vuoden 1995 alussa Springsteen kasasi uudelleen E Street Bandin ja äänitti muutamia uusia kappaleita Greatest Hits -kokoelmalle. Philadelphia-sessioista kokoelmalle mahtui vain Secret Garden -niminen biisi. Syntikkalevy jäi limboon julkaisematta. Nyt se sitten lopulta näkee päivänvalon.

Tämän on huhuttu olevan jopa hiphop-levyn, mutta sellaisesta ei ole kysymys. Mutta koneellinen Streets of Philadelphia -äänimaailma hallitsee kaikkia kappaleita. Ansiokkaasta teemastaan Streets of Philadelphia ei musiikillisesti todellakaan ole suosikkikappaleitani. Siksi odotukset olivat alhaiset tälle levylle. Blind Spot käynnistää homman tutulla konejumputuksella, taustalla idioottimaista hihkumista. Hidas junnaava melodia, sekin samantapainen kuin Philadelphiassa. Soolo-osassa vähän parempi ote, melko abstrakti sanoitus. Disease mainitaan tässä kappalessa ensi kerran, se tulee toistumaan useasti levyllä.

Maybe I Don't Know kulkee hieman isommalla kompilla hitaasti, aavistus Tougher Than The Rest -tunnelmaa. Parisuhdepulmat fokuksessa nyt konkreettisemmassa tekstissä. Sama aihe toistuu pitkin levyä. Something In The Well on elokuvallisempi perusballadi, ei jumputusta. Melodia ei ole kummoinen, mutta mysteerinen teksti on näppärä. Levyn parasta antia. Waiting On The End Of The World on hidas ja synkkä jumputus, sävellyksenä vähän parempaa tasoa. Disease taas rakkauden vertauskuvana. The Little Things on kohtuullista melodiaa kantava valoisampi balladi, ripaus pahaenteistä erotiikkaa. 

We Fell Down on jumputtava ja junnaava mustasukkaisuusdraama. One Beautiful Morning on nopeampi ja raskaampi, disease tarttuu kolmannen kerran. Between Heaven And Earth tarjoilee kuiskaavaa laulua hieman parempaan melodiaan, mutta silti jumps jumps junna junna. Secret Gardenin versio tässä ei erityisemmin poikkea 1995 julkaistusta bändiversiosta. Hitaasti eroottisuutta huokuva kappale raivasi siihen aikaan uutta näkökulmaa Springsteenin lyriikkaan. Levyn päätös The Farewell Party on myös sen huipentuma. Disease esiintyy taas omalaatuisessa unenomaisessa tekstissä, meksikolaista eksotiikkaa, jää erinomaisen avoimeksi. 

Springsteen oli julkaissut viimeksi Tunnel Of Loven, Human Touchin ja Lucky Townin. Tämä olisi ollut sitten neljäs parisuhdeproblematiikkaa pureskeleva albumi. Eihän ihmiskunta kovin suurta menetystä kokenut, kun levy jätettiin julkaisematta. Laulut eivät ole Springsteenin parhaita ja toteutus ei todellakaan tunnu luontevalta tai edes kovin onnistuneelta. Springsteen huomasi taatusti tämän itsekin ja E Street Band -virkistyksen jälkeen suuntasi aivan erilaiselle reitille kohti The Ghost of Tom Joadia.