skip to main |
skip to sidebar
Kävelysiirtymä Bucktownin alueelle, vilkkaassa risteyksessä kulmabaari, klassinen suorakaiteen muotoinen tila, L-baari, katossa samantapainen brittityyppinen kuvio Revolutionissa. Baarissa soitetaan AC/DC:ää. Vain yksi toinen asiakas, valtava pullo-olutvalikoima, Suomesta vain Koff Porter, 24 hanaa. Chicagolainen pale ale hyvin samea. Pehmeän hedelmäinen, hyvin humalainen, hyvää sessio-ominaisuuden tuntua. Chicago, Quenchers, 6.5.2010.
Belgityylinen pale ale, hyvä vaahto tulppaanilasissa, punertavan ruskea, hieman samea. Makean hedelmäinen, hyvin tuoreen makuinen, belgihiiva tuntuu taustalla, mutta ei kohoa etualalle. Kuivahumaloitu Citra-lajikkeella, ei katkeroa juurikaan, trooppisen hedelmän nautittava maku kantaa olutta hyvin. Erittäin onnistunut, yhteistyöhanke Haymarket Brewingin kanssa. Alkoholia 7,5%, ei tunnu ollenkaan raikkaassa oluessa. Chicago, Revolution, 6.5.2010.
Aamupäivä perusturismikuvioissa, mm. Sears Towerin näköalatasanteen tsekkaus. Junalla taas pohjoiseen, nyt hieman ränsistyneen Logan Squaren alueelle ja taas oluen kimppuun. Revolution on pari kuukautta vanha panimoravintola, avara tila, vinoreunainen saaribaari, omalaatuinen tinattu katto. Baaritiskin yläosaa kannattelevat nyrkkiinpuristetut käsivarret, ranteissa punatähdet, ilmeistä vallankumousromantiikkaa. Seitsemän omaa olutta, Anti-Hero IPA vasta viimeistelyssä, olisi illalla tarjolla. Pale ale on meripihkan värinen, länsirannikon humalilla (Cascade, Centennial, Chinook, Amarillo) ryyditetty makupommi. Pihkaa ja havunneulasia, aika hyvä mallasrunko, alkoholia 5,5%, jenkkipintin hinta kohtuulliset 5$. Lasissa mukava aaltoileva muoto alaosassa. Tonnikalalounas aseteltu hieman ranskalaisittain, mutta todella maistuvaa. Chicago, Revolution, 6.5.2010.
Junalla keskustaan, kova ruuhka Printers' Row'n klassisessa kapeassa baarissa, selvästi tyypillistä amerikkalaista töiden jälkeistä dokausta. Paikallinen olut, hyvin kylmä, mutta tanakka humalointi puskee silti läpi. Raikas ruohoinen lager-tuntuma, mutta humalointi pelastaa aika paljon. Ilmeisesti tämän kai pitäisi olla kölsch, mutta enemmän humalointi viittaa pilsiin. Sporttibaaritunnelmaa, paljon jääkiekkojoukkue Blackhawksin kamaa seinillä. Hyvin raikas ja tuore olut, alkoi virta jo vähän loppumaan, mutta hienosti onnistuin löytämään aloituspäiväksi pelkästään chicagolaisia oluita. Chicago, Hackney's, 5.5.2010.
Tämäkin olut nimetty seksuaalisesti vihjailevasti. Tiskin päässä sattui istumaan Goose Islandin baarimikko, jota jututin pari tuntia aiemmin. Hän tarjoutui henkilökunnalle maksamaan tämän oluen, minua sen kummemmin täällä puhuttamatta, tyypillistä amerikkalaista ystävällisyyttä, johon on suomalaisen vaikea luontevasti suhtautua. Tupla-IPA, 9%, samea tämäkin, samaa hedelmäisyyttä, polttavaa alkoholia enemmän. Sameaa vihannesmaisuutta jälleen, ei oikein minun makuuni. Yksiulotteinen tämäkin oli, ehkä olisi kannattanut kokeilla Piecen muunkin tyylisiä oluita, paikka on kuitenkin hyvässä maineessa. Chicago, Piece, 5.5.2010.
Kovaa hinnoittelua ja kreikkalaisten tuhoamaa euron kurssia harmitellessa tämä 5,2-prosenttinen savumild tuntuu aika halvalta, imperial pint 5$. Savu kyllä nousee hyvin esiin, mutta ehkä tämä olisi enemmän brown kuin mild. Ei paahteisuutta, ei kyllä humalaakaan, liian kylmä. Savuisuus saatu suhteellisen luontevaksi ainesosaksi, vaikka pieni esanssisuus taustalla häilähteleekin. Aivan tuoreelta ei tunnu, hieman pistävän pihkaiseksikin maku muuttuu. Ei erityisen onnistunut kokeilu kokonaisuutena. Chicago, Goose Island Clybourn, 5.5.2010.
Konjakkilasi, hyvä vaahto, lähes musta, 9%. Tuoksuu sherrylle, hyvin lämmintä, ehkä huoneenlämpöistä. Paikan menu kutsuu olutta "chef collaboration seriesin" wheat wineksi, vehnää enemmän kuin ohraa. Vahva kuohkeus ja pehmeys, real ale -käsittelyn on helppo ajatella vaikuttavan näinkin vahvassa oluessa. Hyvin moniulotteinen olut, kuivattua hedelmää, kookosta, luumua. Baarimestarin kanssa oluen arviointia, tuntuu olevan omia suosikkejaan, epäilee etten kykene oluen juotuani tekemään enää mitään. Välillä ekstreemejä oluita tulee kritisoitua, mutta jos ne ovat näin hienoja, niin ei voi erityisemmin valittaa. Ehkä tässä kaikesta huolimatta runko jää loppujen lopuksi hieman ohueksi. Chicago, Goose Island Clybourn, 5.5.2010.
Ensimmäinen USA-vierailu Obaman hallinnon aikana ja vielä herran vahvalle vaikutusalueelle. En ole ennen Chicagossa käynyt muuten kuin konetta vaihtamassa. Taksi valitsi Oulussa hitaan reitin, mutta muuten matka meni omituisen kivuttomasti, aikataulussa ei viiveitä, pikemminkin etuajassa. Laukku odotti hihnalla ja maahantuloviranomaisetkin olivat tyytyväisiä aikeisiini. Hitaalla junalla keskustaan, tavarat hotelliin ja toisella junalla vähän pohjoiseen Goose Islandin pääpaikkaan.
Lämpöä yli 20 astetta, lehdet puissa, tuntuu helteiseltä Suomen koleaan kevääseen verrattuna, onneksi tuulee aika reippaasti. Maltaan tuoksu levisi kauas panimosta, vanha tiilirakennus, ulkoa kellertävä, sisällä punaista, ehkä vanhaa teollisuustoimintaa. Neliskanttinen saaribaari, laajenee looseiksi eri tasoilla reunoilla, hyvin hiljaista iltapäivällä. Oluet jaoteltu eri ryhmiin: refreshing, session, malty, hoppy, belgian style ja new world, viimeksi mainitut lähinnä viskitynnyrikypsytettyjä oluita, pullossa suurin osa. Opening Day IPA 6,2%, baseball-kauden avajaisolut, nimi sopii hyvin minunkin reissun avajaisolueksi. Tulppaanilasi, koko epäselvä, kovin paljon olutta ei ole, 7$. Punaisen kuparinen väri. Pehmeä, hedelmäinen, todella humalainen jälkimaku. Minulle tuntematonta Sorachi Ace -humalaa Cascaden lisäksi, trooppisen hedelmän maku tulee ehkä siitä. Vierailijaoluita Kalifornian eri päistä Stonelta ja Lost Coastilta. Simpukoita syödään tiskillä, vahvistaa belgitunnelmaa . Tämä on ehkä amerikkalainen state of art -panimobaari tällä hetkellä, belgi- ja bourbontynnyrikypsytyspainotus ei minua erityisemmin ilahduta, ei oluiden vahvuuskaan. Toki muutakin on tarjolla, jopa 3,5% bitter. Tvstä englantilaista jalkapalloa. Chicago, Goose Island Clybourn, 5.5.2010.
Itä-Uudenmaan pienpanimo jatkaa Belgellä käynnistämäänsä suomalaisbelgioluiden sarjaa. Blond on kevyempi, vain 4,2%, hyvin kuiva, hyvin belgihiivainen kullankeltainen suodattamaton ale. Suodattamattomuudesta huolimatta varsin kirkas, pullon pohjallakaan ei hiivaa havaittavasti. Pihkaiselta tuntuvaa mausteisuutta suutuntumassa, saattaa tulla humalista, vaikka jälkimaku ei erityisen voimakas olekaan. Hedelmäistä makeuttakaan ei tunnu. Selvästi jonkinlaista hybridiä on haettu, aivan tyypillisin vaalea belgi tämä ei ole. Humalointi tuo mieleen Nynäshamnin Bedarö Bitterin, sen tapaan tässä on vehnämallasta mukana. Kuivuus ihailtavaa, makua on runsaasti, oikeastaan siis oikein mukava olut. Ostopaikka Helsinki, Kampin K-Supermarket.
Pienimuotoinen sotaelokuva Ardenneilta 1944-45, kuvattu Utahissa. Puolikymmentä amerikkalaista jää saksalaisten selustaan. Haahuilua lumessa, tekosyvällisiä avautumisia, uskonnollista taikauskoa. Toimintakohtaukset varsin alkeellisia. Mielenkiintoista, että näin vaisua jälkeä syntyi 2003, Irakin sodan alkuvaiheessa. Heti tuoreeltaan toisen maailmansodan jälkeen tehdyt Hollywood-leffatkin ovat verevämpiä. Kuten nimestä ja juonesta voi päätellä, mormonit osallistuivat elokuvan tuotantoon.
Alko on myynyt jo pitkään tätä englantilaista india pale alea, nyt tarjolla hanaversio. Ei siis tynnyrikypsytettyä real alea, vaan kuollutta keg-olutta. Kirkkaan kullankeltainen, liian kylmää. Kuivattua hedelmää, kohtuullisen raikasta, jälkimaku terävän humalainen. Lähestyy hieman oikeita amerikkalaisia IPOja, mutta melko puolitiehen jää. Sitrushedelmäisyys puuttuu ja alkoholia säälittävän kevyesti 5,5%. Hedelmäisyyden korvaa jonkinlainen puumainen nahkeus. Aika lailla samanlainen kuin pulloversio, ehkä humalaa on vähän enemmän. Oluthuone Leskinen, 3.5.2010.
Lähtökohdat odotuksia nostattavat tälle elokuvalle, pohjalla omakohtaisia rikosromaaneja kirjoittaneen Edward Bunkerin teos ja ohjaajana kulttinäyttelijä Buscemi. Olen lukenut Bunkerilta vain Dog Eat Dog -romaanin, joka ei suurempaa vaikutusta tehnyt. Nyt kyseessä kokonaan vankilaan sijoittuva elokuva, Bunker apulaistuottajana ja skenaristina, näyttelee pienessä roolissakin Buscemin tapaan. Antony and the Johnsons -marginaalibändin solisti heittää erikoisen numeron, Mickey Rourkea ei transvestiitin roolista tunnista kuin äänestä. Päähenkilönä nätti poika Edward Furlong, johon kohdistuva homoseksuaalinen painostus leffan alkupuolen teemana. Väkivaltaisuus lisääntyy pikkuhiljaa ja loppupuolen karkauskuvio jää omituisen ohueksi. Eleetön ja toteava tyyli tuntuu aluksi toimivan hyvin, mutta jännite ei kanna ja loppu lähtee laahaamaan. Ilmeisen realistinen ote, kuvattu Philadelphiassa, mutta käsikirjoitus ei tunnu tarpeeksi mielenkiintoiselta ja Willem Dafoen hahmo ei ole uskottava. Vankiloiden omituiset valtasuhteet tulevat selviksi.
Suomen uskomattomassa historiassa ehkä kaikkein fantasianomaisin osa on jääkäriliike. Sotaa käyvästä maasta värvättiin ja kuljetettiin 2000 miestä vihollismaahan sotilaskoulutukseen. Näin mittavaa ja onnistunutta valtiopetossalaliittoa ei heti tule muualta mieleen. Surrealistisesti jääkärit vielä palasivat Suomeen kolme vuotta myöhemmin täyttämään lähes alkuperäisen epämääräisen suunnitelman mukaista tehtävää.
Enckellin kirja on tehty keskellä jatkosotaa 1943, selviä toimitusmuutoksia myöhemmin, ensimmäinen suomennos on julkaistu 1956. Kirja käynnistyy hieman hapuillen, jääkäriliikkeen ja Venäjästä irtautumisajatusten kypsyminen on vaikeasti hahmotettavissa, mutta tämä varmaan heijastelee todellistakin tilannetta. Kirja jämäköityy, kun ensimmäiset 200 vapaaehtoista aloittavat neljän viikon Pfadfinder-partiolaiskurssiksi naamioidun koulutuksen Lockstedtissa Hampurin pohjoispuolella. Enckell keskittyy kuvaamaan itse jääkäreiden koulutusta ja sotatoimiin osallistumista Riianlahdella sekä varsinkin suomalaisen Fritz Wetterhoffin lobbausta Berliinissä. Suomen tapahtumat ja värväystoimintaan liittyvät väkivaltaisetkin episodit jäävät vähemmälle. Kieli on hieman vanhahtavaa, mutta Enckell kirjoittaa asiantuntevasti ja sulavalla otteella. Suorat lainaukset eri dokumenteista sulautuvat hienosti kokonaisuuteen. Itse en ole kovin hyvin perehtynyt jääkärien vaiheisiin, joten kirjaa tuli ahmittua lähes trillerinä. Varsinkin 200 etujoukon jälkeen värvätyt jääkärit olivat melko heterogeenistä joukkoa ja Enckell ei välttele ristiriitojen kuvaamista. Vaikea tietysti sanoa miten objektiivisia painotukset ovat, ehkä Enckell häivyttää poliittista vastakkainasettelua taustalle, selväksi ei tule esim. Vaasaan lähtijöiden karsiutuminen viime hetkellä Latviasta. Ei myöskään Mannerheimin ja muiden Venäjän armeijassa palvelleiden vaikea suhde jääkäreihin, se ei tosin ole kirjan rajauksessakaan. Ehkä pitäisi lukea Matti Lackmanin tuoreempi tutkimus aiheesta.
Tanskalainen pienpanimopils, vahva vaahto ja hieman samea hiilihappoinen ulkonäkö. Ruohoinen kirpeä maku, hieman hedelmäinenkin. Jälkimaku on mukavan humalainen, pitkäkestoinenkin. Miellyttävä saunaolut. Pieni pullo kuluu aivan liian nopeasti, esimerkiksi suomalaiseen Laitilan Kukko Pilsiin verrattuna täyteläisempi ja pyöreämmän humalainen. Monikäyttöinen olut, jonka toivoisi olevan helpommin saatavilla kuin lentokoneessa Helsingistä rahdattavana. Ostopaikka Helsinki, Kampin K-Supermarket.
