Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle samuel adams hallertau. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle samuel adams hallertau. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

maanantai 19. lokakuuta 2009

Samuel Adams Boston Lager







Tällä oluella on poikkeuksellinen asema minun elämänkatsomuksessa. Join tätä ensi kerran syyskuussa 1990 Kaliforniassa, Newport Beachin Balboa Islandilla chicagolaistyyppisessä pizzeriassa. Olin silloin jonkin verran kiinnostunut erilaisista oluista, olin käynyt Britanniassa ja Belgiassa juomassa paikallisia oluita. Tiesin, että amerikkalaiset oluet ovat erityisen mauttomia ja olin niistä surkeimpia ehtinyt jo kokeilla, mutta olin myös jostain (?) kuullut, että Samuel Adams oli eri maata. Hyvin paradoksaalinen tilanne, eurooppalainen innostuu eurooppalaisvaikutteisista laatuoluista Amerikassa. En sitä silloin tiennyt, mutta USA oli jo 1990 ehkä maailman mielenkiintoisin olutmaa, mutta vain hyvin rajoitetusti paikallisesti ja tämä Los Angelesin alue ei niihin paikkoihin kuulunut. Joka tapauksessa Boston Lager iski maukkaudessaan kerralla läpi, olin todella haltioissani. Ensimmäinen olut, josta pidin todella varauksettomasti. Vasta lähes kymmenen vuotta myöhemmin tutustuin Boston Lagerin esikuviin Itävallassa ja Saksassa.

Puolitoista vuotta myöhemmin helmikuussa 1992 olin Floridan Key Westissä, joka ei sekään kuulunut USA:n parhaisiin olutalueisiin. Muistan kuitenkin rohkeasti kysyneeni Hemingway-baari Sloppy Joe'ssa, olisiko heillä Samuel Adamsia. Baarimestari tokaisi jotain pilkallista ja löi eteen Rolling Rockia. En kuitenkaan masentunut, vaan onnistuin ostamaan Fort Lauderdalesta paluulennolle sixpackin Boston Lageria, jonka sain siirrettyä onnistuneesti Vantaan kentälle. Siellä mielenhäiriössä pakkasin sen ilman pehmusteita ruumaan menevään laukkuun, Oulussa puolet pulloista oli rikkoutunut. Sain kuitenkin juotua Suomessakin kolme pulloa tätä ihmejuomaa. Sen jälkeen olen sitten Samuel Adamsia juonut monissa yhteyksissä ja käynyt paikan päälläkin firman pilottipanimossa Bostonissa. Koskaan en ole pettynyt.

Pitkästä aikaa Boston Lageria on nyt Alkossakin. Etiketti on muuttunut, tykkäsin (tietysti) paljon enemmän 1990-luvun versiosta. Olut näyttää edelleen kupariselta wieneriltä ja ehkä tyylisuunta sitä lähinnä onkin. Raaka-aineissa ei edelleenkään säästellä, pähkinäinen täyteläinen mallas hallitsee suutuntumaa. Ehkä nyt tuntuu tavallista makeammalta. Humalat ovat saksalaiset klassikot Hallertau ja Tettnang, ne vievät maun ylväästi kuivan tasapainoiseen loppuun. Tuoreus ja raikkaus eivät parasta mahdollista, mutta onhan tämä edelleen mallikas suoritus. Ostopaikka Oulu, Linnanmaan Alko.

lauantai 24. marraskuuta 2007

Samuel Adams Hallertau Imperial Pilsner

Tämä on siis se ekstreemijenkkiolut. Huomasin tiskillä viereisten asiakkaiden tästä nauttivan, ja paikan hurjassa tarjonnassa vaikea olutvalinta kohdistui tähän 8.8%:n superpilsiin. Alaotsikkona on "An Intense Hop Experience", ja se on todellakin homman nimi. Amerikassa on tullut vastaan monenlaista humalapommia, mutta olisikohan tässä nyt kaikkein humalaisin kohtaamani olut? Saksalaista Hallertau Mittelfrüh -humalaa ei ole säästelty, lähes al dente, humalaa on melkein pureskeltava. Juodessa en tiennyt IBU-katkero-arvoa, mutta olisin ollut hieman hämmästynyt, jos se olisi kaksinumeroinen. IBU-lukema on 110, ja se kyllä on lagerissa jotain aivan uskomatonta. Juoma on hieman sameaa, ja nimenomaan kai humalista johtuen. Monien mielestä ollaan menty metsään, jos mallas jää humalan varjoon. Ymmärrän asenteen, mutta olen eri mieltä, humalaa ei voi olla liikaa. Ehkä vuoden paras olut, ehkä paras ylipäätään. Helsinki, Pikkulintu, 23.11.2007.

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Samuel Adams Hallertau Imperial Pilsner

Hieman yli vuoden tauon jälkeen uusi kokeilu tästä ekstreemioluesta. Edellinen arvio täällä. Silloin vahvuus oli 8,8%, nyt etiketissä lukee 8,1%. Hieman kirkkaammaltakin olut nyt vaikuttaa. Maussa ei juuri muutoksia tunnu, melkoista humalamehua tämä on. Ehkä en enää ole niin innostunut, ehkä rankasti humaloituja oluita on tullut juotua jo liikaa. Tupla-ipoihin tämä rinnastuu, hieman samanlainen överiksi menemisen vaara tässä on. Vahvasti humaloiduissa oluissa tulee esiin jonkinlainen vihannes/juures-tyyppinen makuvivahde, jonka miellyttävyydestä en ole saanut muodostettua selvää mielipidettä. Jatkan kyllä asian tutkimista mielelläni. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.