Koskipanimo Nøgne Ø God Jul

Leskisessä sattui vahinko, Finnhitti-olutta asennettaessa Teerenpelin Pakkaspaavon asemesta hanan päähän osuikin Tampereella pantu norjalainen Nøgne Ø God Jul -tynnyri. Tämä on Hyvät olutravintolat -ketjun kuukauden olut, joka tulee myyntiin vasta lauantaina. Satuin paikalle oikeaan aikaan ja sain letkullisen, vajaat kaksi tuoppia, Nøgne Ø -hanaolutta, ensimmäisenä Oulussa (Suomessa, maailmassa?). Ehkä hieman metallinen ensituntuma, selvästi liian kylmä tarjoilu tälle oluelle. Maku tasaantuu lämmetessään, makeahko, mausteinen, mutta olisiko tämä sittenkään pullo-oluen tasoinen? Tänä vuonna kokeilemassani pulloversiossa oli selvästi diasetyyliä, sitä ei tässä nyt huomaa. Kahvi ja suklaa eivät ole niin selvästi esillä kuin pullossa, tässä jälkimaussa kuiva humaluus tulee sitten selvästi voimakkaammin esille. Erityisen tuoreelta tämä ei kylläkään tunnu, mutta näin vahvassa oluessa se on tyypillistä. Oluthuone Leskinen, 29.11.2007.

Ridgeway Seriously Bad Elf

Kullankeltainen kevyesti vaahtoava, peräti 9% alkoholia. Etiketin mukaan "English double ale", mutta ehkä tämä on lähempänä tripeliä kuin dubbelia. Alkoholi ei voimakkaasti maistu, mutta maistuu kuitenkin. Makeahko, ehkä hieman hunajainen, jotenkin saisi olla hieman täyteläisempi. Suhteellisen miellyttävä, mutta pienehkö pettymys. Perus- Bad Elf edelleen kovin tässä sarjassa. Oluthuone Leskinen, 29.11.2007.

Jim Jarmusch: Down by Law

Tässä elokuvassa on yksi kaikkien aikojen hienoimpia avauksia. Tom Waitsin taivaallinen Jockey Full of Bourbon pärähtää soimaan ja kamera ajaa pitkin New Orleansin (ennen vedenpaisumusta) syrjäkulmia hivellen rakennuksien silhuetteja Wim Wendersin hovikuvaaja Robby Müllerin tallentamana. Ikävä kyllä juttu laimenee sitten alkutekstien jälkeen. Kolme epämääräistä tyyppiä joutuu vankilaan, josta he pakenevat. John Lurie toistaa tässä sutenöörinä Stranger Than Paradisen hahmonsa aavistuksen kyynisempänä. Tom Waits itse on ehkä parhaassa roolissaan radio-dj:nä. Roberto Benignin huumori ei minuun iske, rasittavaksi menee tässäkin I scream / ice-cream -sketsi. Ellen Barkin on hehkeimmillään pienessä cameo-roolissa. Loppupuolen rämekuviot Louisianan bayou countryssa ovat jo hieman ryhdikkäämpiä. Lopputeksteissä Waitsin Tango Till They're Sore soi jälleen uljaasti. Ensinäkemältä 1986 tämä tuntui innostavammalta, nyt on aika syönyt tehoja, Jarmusch pystyi (ymmärtääkseni) parempaankin, esim. Mystery Trainissä.

Nørrebro North Bridge Extreme

Tätä kööpenhaminalaisen nuorisomellakkakaupunginosan pienpanimon imperial IPAa myydään vain Alkon Lippulaivamyymälässä Helsingissä. Jouduin siis kuljettamaan sen lentokoneella Ouluun. Vastoin odotuksia pullo säilyi ehjänä. Tosin Oulun lentokentälle tilaamani taksi kyllästyi odottamaan reppuni saapumista hihnalle ja häipyi paikalta. Jouduin sitten värjöttelemään taksijonon hännillä kolme varttia alkutalven hyytävässä pakkasviimassa antaen samalla puhelimella palautetta taksifirman asiakaspalveluhenkilöstölle. Tätä taustaa vasten oluen on parempi olla hyvää.

Ja onhan se. Tämä on siis harvemmin eurooppalaisten panimoiden repertuaarista löytyvä vahvennettu india pale ale. Prosentteja on 9.5%, kaunis meripihkan väri, vaahtoa jonkin verran. Väri ei ole IPAlle tyypillinen, yleensä ne ovat keltaisia, tämä on paljon punaisempi. Voimakkaan pehmeä täyteläinen maku, humalointi ei ole päällekäyvää, hedelmäisyyden perusteella tämä voisi käydä barley winestakin. Punainen väri johtunee reippaasta mallasrungosta, jolla on taitettu humalan kitkeryyttä. Humaluus tuntuu kyllä todella massiivisesti jälkimaussa, joten aidosta IPAsta kuitenkin on kyse. Tanska on tällä hetkellä ehkä Euroopan kiehtovin olutmaa ja tämä on yksi eturivin saavutuksista. Oikein hieno äärimmäisyysolut, mutta ehkä jokin viimeinen silaus jää kuitenkin puuttumaan, jotta kyseessä olisi aivan unohtumaton olut.

Lyon v. Barcelona

Ronaldinho ei mahtunut avaukseen. Barcelona aloitti loisteliaasti, 3. minuutilla Messi siirsi oikealle teini-ihme Bojan Krkićille, joka nerokkaasti antoi matalan poikkisyötön puolustuslinjan editse vapaasti viimeistelevälle Iniestalle. Neljä minuuttia myöhemmin Lyon tasoitti, kun Juninhon vapaapotku lähes 50 metristä pomppi maaliin, selvä Barcelonan puolustusvirhe. Ote siirtyi nyt pirteälle Lyonille, joka oli huomattavasti parempi kuin äskettäin Marseillea vastaan. Ei kuitenkaan lisää maaleja ensi jaksolla, vaikka paikkoja oli, Juninho kentän kuningas. Barcelonan Yaya Touré veti hirvittävän voimavedon, mutta Lyonin Vercoutre onnistui torjumaan. Rijkaard urvelsi Tourén varoituksesta sen verran, että tuomari ajoi mestarivalmentajan katsomoon jakson lopulla.

Toisella jaksolla siis Barcelonan kakkosvalmentaja Johan Neeskens, suuri suosikkipelaajani 70-luvulla, otti ohjat käsiinsä. Lyon silti hallitsi alkua, mutta Bojanin (taas) nerokas pystysyöttö Messille ja Juninho kaatoi. Rangaistuspotku, Messi kylmästi sisään. Loukkaantuneen Decon paikalla pelanneella Gudjohnsenilla parikin avopaikkaa, mutta ei pystynyt viimeistelemään. Sitten 79. minuutilla ex-Lyon-pelaaja Abidal kaatoi vaihtomies Keitan, pilkku, jonka Juninho latasi tyynesti keskelle maalia, aivan kuin Neeskens MM-finaalissa 1974. Lopussa vielä hyviä otteita Messiltä ja Lyonin Loïc Rémyltä. Hieno peli, Barcelonalle riitti tämä tasapeli Mestareiden liigan pudotuspeleihin.

Achouffe La Chouffe

Vanha tuttavuus jo 90-luvun alusta, tonttuetiketistä huolimatta ei sesonkiolut, vaikka Alko niin tuntuukin nyt markkinoivan. Achouffe on ensimmäisen polven moderneja belgipanimoita, perustettu 1982. Juha Lehdon helsinkiläisissä kalaravintoloissa La Chouffe oli ensimmäisiä paraatituotteita. Raivokkaasti vaahtoava keltainen ale on melko mausteinen, korianderia ainakin. Hiilihappoa on, mutta ei aivan Duvelin kaltaisesti. Hedelmäinen, mutta ei erityisen makea. Jälkimaku on lähes kuiva. Edelleen loistava olut.

Robert Stevenson: Joan of Paris

Vaivaannuttavan tökerö RKO-sotatarina saksalaisten kiusaamista alasammutuista brittilentäjistä miehitetyssä Ranskassa. Käynnistyy tekohilpeästi ja uskonnollinen propaganda liikuttaa kertomusta lyijynraskaana. Todella sentimentaalinen kohtaus, jossa koululuokka laulaa Marseljeesia saksalaisten ampuessa taustalla vastarintaliikkeen naisia. Oluelle perso Alan Ladd heittää sankarikuoleman porukan nuorimpana. Yhdessä kohtauksessa Michele Morgan käyttää vartalonmyötäistä sadetakkia aivan Quai des brumes -tyyliin. Kulttinäyttelijä Laird Gregar luimistelee rutiinilla Gestapo-päällikkönä. Ainoassa vähän ryhdikkäämmässä kohtauksessa Paul Henreid selvittää välinsä sinnikkään ja niljakkaan Gestapo-kätyrin kanssa turkkilaisessa saunassa.

Proef Green's Herald Ale

Gluteeniton olut, tehty hirssistä, riisistä, durrasta ja tattarista. Samea vaalean punaruskea, melkoisen laihan makuinen, ikävä kyllä. Alkoholiakin vain 4%. Kevyesti hedelmäinen, jälkimaku jää tyhjäksi.

Zaragoza v. Getafe

Sekavaa peliä aluksi Aragoniassa. Kotonaan viimeksi Barcelonan hakannut Getafe nyt vaikeuksissa, Zaragozalla muutama hyvä paikka. Mm. Sergio Garcia laukoi hyvin suoraan ilmasta, mutta Getafen argentiinalainen maalivahti Roberto "El Pato (Ankka)" Abbondanzieri hyvässä vedossa. Ensi jakson lopulla peli meni jo rumaksikin. Pirteämpi toinen jakso, Juanfranin pahasta virheestä Getafen Sousa pääsi rankaisemaan ja Laudrupin ryhmä tuntui etenevän taas voittoon. 80. minuutilla D'Alessandron (liian?) nopeasti antamasta vapaapotkusta helpohko tasoitus, joka kesti loppuun asti.

MM-karsinta-arvonta

Saksa, Venäjä, Wales, Azerbaidžan, Liechtenstein. Siinä Suomen vastustajat Etelä-Afrikan kisojen karsinnassa, vain voittaja varmuudella jatkoon, kakkonen pääsee ainakin jatkokarsintaan. Saksa on tietysti hankala, mutta sopii paremmin Suomelle kuin vaikka Italia. Venäjällä ei ole nyt ihmeellinen joukkue, mutta Hiddink voi tehdä vielä ihmeitä. Paljon riippuu siitä, miten Venäjällä menee EM-lopputurnauksessa. Suomella on aina ollut vaikeaa Venäjän tai Neuvostoliiton futisjoukkueiden kanssa, pahoja murskatappioita enemmän kuin muita vastaavia joukkueita vastaan, mutta jospa asenne olisi nyt parantunut. Wales on ikävä yllätys neloskorista, siellä olisi ollut tarjolla Moldovankin tasoisia ryhmiä. Wales on pakko voittaa mennen tullen, mutta ei ole helppoa. Sama koskee tietysti myös painajaismaista Azerbaidžania, Baku-tabu olisi pystyttävä murtamaan. Liechtenstein on mielenkiintoinen, vieraissa voi aina olla eksoottisia yllätyksiä. Saumaa Suomella tietysti on ainakin kakkospaikkaan, mutta täydellistä onnistumista vaadittaisiin.

Muutkin lohkot ovat aika tasapainoisia, korisysteemi takaa suhteellisen hyvän jaottelun. Kuoleman lohkoa ei ole, ehkä vahvimmalta näyttää tämä: Ranska, Romania, Serbia, Liettua, Itävalta, Färsaaret. Helpoin on selvästi tämä: Kreikka, Israel, Sveitsi, Moldova, Latvia, Luxemburg; yksi näistä siis suoraan MM-kisoihin, ilmeisesti siis Kreikan, Israelin tai Sveitsin kaltainen heittopussi. Mielenkiintoisia pareja on taas kasassa: Ruotsi/Tanska, Tšekki/Slovakia, Kroatia/Englanti.

George Marshall: The Blue Dahlia

Chandlerin kirjoittaman Paramount-noirin maine tuntuu olevan nousussa, mutta itse elokuva on edelleen kömpelö. Paljon on hyvää, mutta kuvaus tylsää, juoni täysin epäuskottava ja Lake&Ladd -kemiakin tuntuu hieman väljähtyneeltä. Loppuratkaisuakin jouduttiin viime hetkillä muuttamaan ns. yleisistä syistä. Elokuvahan on kuuluisa Chandler-anekdootista, toipuva alkoholistiskenaristi tarjoutui saattamaan skriptin kunnialla loppuun, jos saa tehdä sen tanakassa humalassa. Näin tehtiin, valvotuissa oloissa, mutta ei projekti varmaan Chandlerin terveyttä parantanut. Eikä ollut lopputuloskaan kummoinen, vaikka aivan viimeinen repliikki on briljantti.

Dark Star Porter, real ale

Hieman punertava väri porteriksi, pumppuklipissä kuvauksena onkin strong dark ale. Hyvin pehmeän täyteläinen, maltainen, mutta myös hedelmäisyyttä. Jälkimaku on hieman kuiva, joten todella hieno olut. Tämä tuli vastaan ensi kerran jo pari vuotta sitten. Oluthuone Leskinen, 25.11.2007.

John Huston: The Night of the Iguana

Šokeeraava Turnerin lafkan väritetty kopio Hustonin 60-luvun alun leffasta. Värit himmeät, vaikea ymmärtää mitä iloa tästä nyt on, muuta kuin joidenkin mustavalkoleffoja vieroksuvien matalaotsaisten ihmisten mahdollinen suopeus. Sinänsä vääryys ei hätkäytä, koska ei elokuva alun perinkään kummoinen ollut. Kirkonmies Richard Burton Meksikossa viinan ja naisten perässä. Tavanomaista Tennessee Williams -kiihkoilua, mutta todella vaisusti. John Huston oli merkillinen ohjaaja, välillä syntyi timantteja mestariteoksia ja sitten tämänkaltaista tauhkaa.

Teerenpeli Pakkaspaavo

Tummanruskea maltainen, saksalaistyyppinen dunkel tulee mieleen, vaikka panimon ilmoituksen mukaan kyseessä pintahiivaolut. Kevyen makea, tyypillisen vaisu tälle panimolle, liian kylmänäkin tarjoillaan, metallisuus nousee esiin. Uudehko toimipaikka Kampissa aika viihtyisä modernilla tavalla, en ollut ennen käynytkään. Helsinki, Kamppi, Teerenpeli, 24.11.2007.

Ridgeway Reindeer's Revolt

Ridgewayn sortimentista tuntuu löytyvän lähes pohjattomasti huumorijouluoluita. Vaikka nimet ovat kevyitä, niin tavara ei. Tämä on mukavan pähkinäinen, kuin kevyesti maustettu altbier. Maut kuitenkin loihdittu klassisin keinoin, sillä mausteita ei reseptissä ole, germaanityyliin vain mallasta, humalaa, hiivaa ja vettä. Helsinki, Kitty's Public House, 24.11.2007

Downton Elderquad, real ale

Hyvin raikas sitrushedelmäinen ja humalainen, real alea tyypillisimmillään, alkoholia vain 4%, mutta silti täyteläinen ja tasapainoinen. Hieman liian kylmää ja hieman pistävyyttä, joka ei minusta kuulu asiaan. Helsinki, Kitty's Public House, 24.11.2007.

Plevna Smørre Ruis-IPA

Vuoden olueksi Suomessa valittu Tampereen uutuus. Todella kuiva jenkkihumalapuraisu, rohkea äärimmäisyystuote, mutta ehkä kunnon IPA:lta odottaisi pientä hedelmäisyyttäkin. Nyt maussa tuntuu vain humala, mutta on sekin hienoa. Harmi, kun ehdin samana iltana jo kohdata Samuel Adamsin imperial pilsner -humalapommin, tästä ei kyennyt ehkä innostumaan niin paljon, kuin olut ansaitsisi. Helsinki, Angleterre, 23.11.2007.

Ramsbury Deer Hunter, real ale

Hyvin kuiva mausteinen talviolut, tämäkin hieman pihkaisen tuntuinen, hedelmäisyyttä voisi olla enemmän. Helsinki, St. Urho's Pub, 23.11.2007

Samuel Adams Hallertau Imperial Pilsner

Tämä on siis se ekstreemijenkkiolut. Huomasin tiskillä viereisten asiakkaiden tästä nauttivan, ja paikan hurjassa tarjonnassa vaikea olutvalinta kohdistui tähän 8.8%:n superpilsiin. Alaotsikkona on "An Intense Hop Experience", ja se on todellakin homman nimi. Amerikassa on tullut vastaan monenlaista humalapommia, mutta olisikohan tässä nyt kaikkein humalaisin kohtaamani olut? Saksalaista Hallertau Mittelfrüh -humalaa ei ole säästelty, lähes al dente, humalaa on melkein pureskeltava. Juodessa en tiennyt IBU-katkero-arvoa, mutta olisin ollut hieman hämmästynyt, jos se olisi kaksinumeroinen. IBU-lukema on 110, ja se kyllä on lagerissa jotain aivan uskomatonta. Juoma on hieman sameaa, ja nimenomaan kai humalista johtuen. Monien mielestä ollaan menty metsään, jos mallas jää humalan varjoon. Ymmärrän asenteen, mutta olen eri mieltä, humalaa ei voi olla liikaa. Ehkä vuoden paras olut, ehkä paras ylipäätään. Helsinki, Pikkulintu, 23.11.2007.

Keystone Corner Stone, real ale

Viimeisimpänä Suomen ykkösolutbaariksi valittu Puotilan lähiöihme on voimissaan. Laajennuksen myötä real alea ilmeisesti nyt säännöllisesti tarjolla ja muu tarjonta on omaa luokkaansa Suomessa. Hanoissa nyt ennen joulukautta lähinnä ruotsalaisia pienpanimo-oluita. Niitä en nyt pystynyt tsekkaamaan rajallisella agendalla operoidessa, päädyin reaaliin ja ekstreemijenkkikamaan. Wiltshireläinen bitter vaahtoaa reippaasti, kuivaa peruskamaa, mutta hieman liian kevyen nitromainen minun makuun. Baarissa vilkasta, olutfriikkejä ja tavanomaista lähiöbaariasiakasta. Helsinki, Pikkulintu, 23.11.2007.

Heller Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock Eichenfass

Hämmästyttävästi Suomeen on saatu Bambergin kuuluisinta savuolutta tammitynnyreissä. Viikkoa aiemmin Kallion Hilpeässä Hauessa korkattu tynnyri tyhjeni 25 minuutissa. Black Dooriin on saatu kaksi tynnyriä ja jengi parveilee tiiviinä hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Tämä on siis mahdollisimman oikea tarjoilutapa, vertautuu real aleen. Savuolut ei kolahtanut minuun kunnolla ennen kuin pääsin Bambergissa juomaan tavaraa suoraan tynnyristä. Hiilihappoa ei siis ole käytännössä ollenkaan, pehmeys, voimakkuus, savuisuus jää oikeastaan hieman sivuun, vaikka se onkin tietysti koko ajan päällimmäisenä. Hieman arvelutti jonkinlainen lievä tahmeus, ehkä kuuluu olennaisesti tähän vahvempaan bock-variaatioon. Kokonaisuutena aivan upeaa. Helsinki, Black Door, 23.11.2007.

Felinfoel Celtic Pride, real ale

Rauchbier-tynnyrin avausta odotellessa Walesin vanhimman panimon paraatituote, ei ehkä ollut aivan tuoretta, pieni kitkerä sivumaku, maltainen, myös jotenkin pihkainen päämaku. Baarimestari huomautti, kun lausuin oluen Glasgow Celtic -tyyliin "seltik". Oikea muoto on tietysti "keltik". Täältä kuitenkin huomaa, että s-muotoa on käytettävä paitsi Glasgow'n futisjoukkueen, myös koripallojoukkue Boston Celticsin yhteydessä: http://en.wikipedia.org/wiki/Pronunciation_of_Celtic Helsinki, Black Door, 23.11.2007.

Puls Märzen

Punaruskea kevyen hedelmäinen, hieman makea. Maussa tshekkityylistä diasetyyliä, mutta ei epämiellyttävässä muodossa, kuitenkin vähän vetinen ja vaisu. Poislähtiessä huitaisin takin helmalla tyhjän pullon lattialle, rikkihän se meni. Häivyin vähin äänin. Helsinki, Kallio, Oluthuone Poirotti, 23.11.2007.

Puls Jõulu Legend Tume

Pärnulainen jouluolut Kallion pienessä oluthuoneessa, baarimestarilla menee aika kauan pullon etsimisessä, olin jo luopumassa toivosta. Tumma makeahko maltainen, pehmeä, mutta hiilihappoinen. Saksalaistyylistä dunkelia lähellä. Ehkä baari kaipaisi hieman enemmän järjestelmällisyyttä, Huvilan Hyvää Tuomasta mainostetaan, mutta ei ollut vielä tarjolla. Helsinki, Kallio, Oluthuone Poirotti, 23.11.2007.

Doug Liman: The Bourne Identity

Suhteellisen mukava viihdyttävä vakoilutoimintatrilleri. Väkivaltakohtaukset epämiellyttäviä, mutta nautittavasti vaihtuvat euromiljööt mielenkiintoisia. Vakoilujuoni on tarpeeksi mutkikas, mutta ei liian kryptinen. Franka Potenten naapurintyttöopiskelijakarisma vastustamatonta ja nöösipoika Matt Damonkin sopii rooliinsa kuin kyynärpää otsaluuhun. Kohderomaanin kirjoittaja Ludlum kai kuoli kuvausten aikana, kun leffa omistettu mm. hänen muistolle.

du Bocq Regal Christmas

Jo lähes vakituinen sesonkivieras Suomessa, Regal on tyypillinen tumma vahva maustettu belgiale. Vaahtoaa reippaasti. Mausteita todella riittää, tuoteselosteessa mainitaan 21 eri raaka-ainetta, Reinheitsgebot-friikin painajainen. Hallittu tasapaino on kuitenkin saavutettu, maku on suhteellisen hillitty. Toki minun makuun aivan liian makea, anis ja lakritsa päällimmäisinä. Jouluisten jälkiruokien seurana varmaan uppoaisi komeasti.

EM-karsinnat

EM-karsintojen riemastuttavin lopputulos oli Englannin täydellinen nöyryytys. Tykkäsin Englannin maajoukkueesta vielä MM-kisoissa 1970, joukkue oli silloin puolustava maailmanmestari (en tiennyt kunnolla silloin että mestaruus tuli törkeällä tuomarivirheellä) ja mukana oli Bobby Mooren kaltaisia todellisia huippupelaajia. Hämmästyin kovasti silloin, kun neljännesfinaalissa Länsi-Saksa osoittautui paremmaksi ja pelasi paljon hienompaa jalkapalloa. Tätä voi olla vaikea kuvitella 80-luvun tappavan tylsän saksalaispelin takia, mutta 70-luvun alussa Länsi-Saksalla oli vaikuttava joukkue. Vieraannuin nopeasti Englannin maajoukkueesta 70-luvun alussa, kun huomasin että parempaa peliä pelataan lähes joka puolella. Lisäksi ärsytti Suomessa (silloinkin) vallinnut englantilaisen jalkapallon ihannointi, mm. vakioveikkauksen kautta. Englannin karsiutuminen MM-kisoista 1974 ja 1978 lämmitti mieltä mukavasti. Englanti on ollut vaisu sen jälkeenkin, mutta nykyinen ryhmä täytyy olla lähellä pohjanoteerausta. Gerrardin ja Lampardin tapaiset "tähdet" ovat todella köykäisiä, niin taidoiltaan kuin asenteeltaan. Tässä lohkossa E Kroatia oli selvästi paras, sukupolven vaihdos alkaa olla tehty ja joukkue on ensi kesänä musta hevonen, selvästi ns. yllätysmestariehdokas. Venäjä ei ole vieläkään saanut kunnon joukkuetta kasaan, pääsi kisoihin vain koska Englanti oli vielä huonompi.

Muissa lohkoissa ei dramaattisempia yllätyksiä loppujen lopuksi syntynyt, vaikka välillä monetkin suurjoukkueet olivat vaikeuksissa. Lohko A:ssa Portugali oli ailahteleva ja surkeasti aloittanut Puola pääsi helpommin jatkoon. Serbia ei nytkään pystynyt hyödyntämään potentiaaliaan ja Belgia on vasta hidastamassa pitkää syöksykierrettään. Suomi yritti ikääntyvillä tähdillään viimeisen kerran, homma hyytyi maaleihin, 0-0:t ei riitä.

Lohko B:ssä Skotlanti oli todella vahva ja olisi ansainnut palkkioksi jatkoonpääsyn. Lohko oli liian kova, MM-finalistit Italia ja Ranska runnoivat rutiinisuorituksilla läpi. Ukraina oli vaisu MM-kisoissa ja alamäki jatkui, vanhaa Kiovan Dynamon loistoa on turha enää tältä suunnalta odottaa, valitettavasti. Viime kerran shokkimestari Kreikka meni kevyesti läpi, joukkue on edelleen täysin arvoituksellinen, mutta tuskin sama voittokulku toistuu. Turkilla on tosi hyvä materiaali ja pystyi nujertamaan uutta nousua ehkä tekevän Norjan. Entinen jalkapallosuurvalta Unkari tuntuu pudonneen lopullisesti pohjasakkaan, se on yllättävää kun suunnilleen samalla taustalla ja resursseilla Tshekki menestyy. Nytkin lopputurnauspaikka helposti lohkosta D, tosin vastus, lähinnä Slovakia, Irlanti ja Wales, ei ollut ykkösluokkaa. Samasta lohkosta Saksa normipelillä jatkoon, Saksa on nykyään vaikeasti ennakoitavissa, pelaaja-aines ei ole kummoinen, mutta taktinen osaaminen riittää aina pitkälle.

Lohkossa F Espanja ylivoimainen ja keskinkertainen Ruotsi taas läpi onnekkaasti helposta lohkosta, Tanska ei ole tällä hetkellä vedossa. Romania tekee uutta nousua, vakuuttava lohkovoitto ja valtavalla lahjakkuusmassalla operoiva Hollanti taas mukana. Bulgaria pisti hanttiin railakkaasti, mutta Slovenia oli paha pettymys.

Isäntämaat Sveitsi ja Itävalta eivät ole vahvoja, joten suosikit löytyvät tavanomaisesta joukosta: Italia, Espanja, Hollanti. Romania, Tshekki ja Kroatia vaikuttavat nyt iskukykyisiltä, mutta talven aikana asetelmat varmaan muuttuvat. Latvian tapaisia heittopusseja ei nyt päässyt mukaan.

Portugali v. Suomi

Lähellä lopputurnauspaikka on ollut ennenkin, mutta kun Puolan B-miehistö auttoi Belgradissa, niin nyt oli tosi lähellä. Ehkä Unkari-tasapeli 1997 omalla maalilla yliajalla oli kuitenkin pahempi, ainakin pettymys oli silloin rankempi. Nyt pisteitä menetettiin liian paljon heikkoja maita vastaan, joten tämä takaportti ei tuntunut enää kunnolla ansaitulta. Hodgson teki nyt periaatteessa kaiken oikein, ehkä Kolkan tilalle olisi voinut ottaa Väyrysen, mutta Väyrysellä ei alla oikeita pelejä. Litmasen olisin itsekin heittänyt aloitukseen, jaksoi vajaan tunnin, mutta maali olisi voinut syntyä alussakin. Litmanen pelasi liikaa taaksepäin, ei uskaltanut ottaa riskejä. Ehkä Eremenko olisi arvaamattomuudellaan voinut tuoda jotain uutta. Portugali oli tietysti parempi ja taitavampi, mutta varamiehisenä hyvin hermostunut ja Scolari tähtäsi yllättävän selvästi tasapeliin, puolustajat eivät nousseet ensimmäisen vartin jälkeen. Kunnon maalitilanteita ei syntynyt kummallekaan koko pelin aikana.

Hodgsonin viimeinen vaihto, Johansson vai Kuqi? Luultavasti olisin itsekin valinnut lähes aina säälittävän surkean Johanssonin, kuitenkin Ruotsin sarjassa on joskus tullut joku maali ja se on vastahyökkäyksissä nopea. Vastahyökkäystilanteita ei vaan tullut, koska Portugali ei uskaltanut hyökätä. Toisaalta Kuqi on niin avuton teknisesti, epäjalkapalloilija, ei mitään mahdollisuuksia Portugalin puolustajia vastaan. Forssellilla oli puolittainen paikka 88. minuutilla, satumaisella säkällä olisi voinut mennä sisään.

Muurinen sai maajoukkueen pelaamaan ajoittain hyvää hyökkäyspeliä ja hepulisarjan ryhmät teilattiin. Puolustus ja henkinen kantti petti sitten aina parempia joukkueita vastaan. Hodgson sai puolustuksen toimimaan, mutta henkinen kantti petti heikkoja joukkueita vastaan, hyökkäyspeli ei toiminut ollenkaan ensimmäisen Puola-pelin jälkeen. Miten tästä eteenpäin? Ei hyvältä näytä, kotimaiset valmentajavaihtoehdot tosi surkeita ja uusia pelaajalahjakkuuksia ei ole näkyvissä. Parit seuraavat arvokisat taitaa olla menetetty, ehkäpä Brasiliaan 2014?

Ridgeway Santa's Butt Winter Porter

Tummanruskea kevyesti vaahtova sesonkituote. Hillityn pehmeä kevyehkön maltainen miellyttävä maku, tasapainoisen keskitäyteläinen. Ei tämä erityisesti säväytä, mutta tavallaan tummempi laatuvastine saman panimon loistavalle Bad Elfille. St. Michael, 21.11.2007.

Pete Travis: Omagh

15.8.1998, yli 26 vuotta Derryn verisunnuntain jälkeen autopommi tappaa Omaghin pikkukaupungissa 29 ihmistä. Pohjois-Irlannin levottomuuksien tuhoisin terrori-isku. Pommin räjäytti Pohjois-Irlannin rauhanprosessin aikana IRA:sta irronnut Real IRA. Pommista tiesivät etukäteen jollakin tasolla Britannian armeija, tiedustelupalvelu MI5 ja turvallisuuspoliisi Special Branch, Pohjois-Irlannin poliisi Royal Ulster Constabulary ja Irlannin tasavallan poliisi Garda. Rauhanprosessin turvaamiseksi ym. syyllisiä ei estetty tai tuomittu.

Travisin elokuvan on tuottanut ja kirjoittanut Bloody Sundayn ohjaaja Paul Greengrass ja tyyli on hieman sama, mutta lopputulos ei ole yhtä hyvä. Tapahtumat on ehkä liian lähellä, yksityisen tuskan ja yleisemmän kuvion analyysi ei kunnolla onnistu. Elokuva käynnistyy tasavallan puolella pomminvalmistuspuuhilla, Omaghin arkea ennen rajähdystä kuvataan taidolla. Räjähdyksen jälkeinen sekasorto ja omaisten ahdinko menee kuitenkin hieman sosiaalipornon puolelle ja omaisten käynnistämässä selvittelyhankkeessa on populistinen vivahde.

Diamond Kerstbok

Belgijouluolut on kovasti vaahtoava keskiruskea, voimakkaan mausteinen, ainakin kanelia, ehkä inkivääriäkin, onneksi ei sentään kardemummaa. Makea, siirappinen, epämiellyttävä.

Paul Greengrass: Bloody Sunday

30.1.1972, brittiarmeija ampuu kuoliaaksi 14 aseetonta mielenosoittajaa Derryssä (Suomessa käytettiin kaupungista 1970-luvulla, vielä usein nykyäänkin, miehittäjien nimitystä Londonderry). Pohjois-Irlannin levottomuuksien ehkä merkittävin yksittäinen tapahtuma. Tapauksesta on vaikea tehdä viileän objektiivista elokuvaa, eikä Greengrass edes yritä. Leffa on kuvattu hyvin realistisesti amatöörinäyttelijöiden tuella, mutta minun makuun tunteisiin vedotaan liian avoimesti. Kaikki britit näyttävät olleen pelkkiä sikoja, joko heikkoja myötäilijöitä tai verenhimoisia sadisteja. IRA:n asemiehet vilahtelevat kuviossa, mutta niiden rooli ei tule selväksi. Mielenkiintoista on, että elokuvasta voi tulkita verilöylyn osasyylliseksi mielenosoituksen pääorganisaattorin, protestantista katolisten kansalaisoikeusaktivistiksi kääntyneen parlamentin jäsenen Ivan Cooperin. Se ei ehkä ollut elokuvan tekijöiden tarkoitus, mutta tällainen kuva välittyy. Napakymppiin osuu Cooperin yhteenveto, jonka mukaan tapahtuma oli IRA:n riemuvoitto. Ennen tätä IRA oli vaikeuksissa, mutta verisunnuntain jälkeen IRA:han virtasi laumoittain katolilaisia. Epäselväksi jää myös aseistettujen pohjoisirlantilaisten protestanttiryhmien rooli, leffassa esiintyy tällä puolella barrikadia vain brittisotilaita.

Greengrassin epookkirakennus on ihailtavaa, katolilaisnuorukaisen seinällä on Glasgow Celticin juliste ja elokuvateatterissa esitetään John Schlesingerin Sunday Bloody Sunday -leffaa (joka ei liity mitenkään Derryn tapahtumiin). Mielenosoittajat laulavat We Shall Overcomea. Käsivarakamerakuvaus ei välttämättä ole paras ratkaisu, välillä tuntuu siltä kuin seuraisi Black Hawk Down -tyyppistä jenkkiarmeijamarkkinointimateriaalia. Lopputekstien aikana soi U2:n Sunday Bloody Sunday, aivan liian helppo ja ilmeinen valinta minusta. Erittäin hieno leffa kuitenkin vaikeasta aiheesta.

Ridgeway Lump of Coal Dark Holiday Stout

Hiilimöykky on lähes musta, makean viljainen imperial stout (8%). Kevyesti lakritsainen, jälkimaku saisi olla voimakkaampi, mutta kokonaisuutena, hillityn maltainen huippujuhlajuoma.

Paulaner St. Thomas

Uunituore tuote Münchenistä, kullankeltainen hieman yllättävä olut. Jonkinlainen tyylihybridi, oktoberfestvahvuinen tai oikeastaan vahvempikin (6.8%) ja kuiva jälkimaku puraisee kuin pilsissä. Perusmaku on täyteläinen, pikemminkin hedelmäinen kuin maltainen. Jos tämä on edustava esimerkki uudesta baijerilaisesta tuotekehityksestä, niin hyvin menee. Tasapainoinen kokonaisuus. Pientä miinusta vehnäolutlasitarjoilusta. Oluthuone Leskinen, 20.11.2007.

Alfred Werker: Sealed Cargo

Saksalaisten juonitteluja Newfoundlandin rannikolla 1943. Tanskalainen kuunari toimii u-bootien tukialuksena. Melkoisen rutiininomainen RKO-seikkailu, mutta hyvin tehty, toiminnallisuus ihailtavaa. Valmistunut 1951, suhteellisen myöhään. Varsinkin mustavalkokuvaus onnistunut loistavasti, melkeinpä noir-tyyppinen tunnelma. Ohjaaja Werker on saksalaisnimestä huolimatta syntynyt South Dakotassa. Tämä on varmaankin Werkerin parhaita, yleensä jälki ei ollut kovin inspriroitunutta.

Ayinger Winter-Bock

Paksuvaahtoinen tummanruskea talvibock ei juuri poikkea tyyliltään tavanomaisista doppelbockeista. Maltainen tuhti makea täyteläisyys painottuu. Tyylilaji ei ole suuria suosikkejani. Mausteitahan ei saksalaisista Reinheitsgebot-juomista voi odottaa juhlakaudellakaan, mutta makua kyllä tuotteeseen on saatu rutkasti.

Samuel Adams Winter Lager

Toivoisin Alkon ottavan tarjontaan muitakin amerikkalaisia kausioluita kuin tämän Boston Beer Companyn tumman vehnäbockin. Ei tässä tosin muuta vikaa ole kuin tarjollaolo jo aiemminkin. Meripihkanvärinen maustettu olut on hillitty, maukas ja tasapainoinen. Mausteet todellakin vain mausteita, eivät nouse paljoa pintaan. Pähkinäisen maltainen olut on lähellä wiener-tyyppiä.

Donald Siegel: The Killers

Don Siegelin ns. uusintaversio Robert Siodmakin Hemingway-filmatisoinnista kulkee aivan omia polkujaan. Moniosainen takaumarakenne on mukana, mutta muuten tarina on aivan eri. Näkökulma on Lee Marvinin ja Clu Gulagerin bisnestyylisten palkkamurhaajien, jotka jäljittävät päämiestään (Ronald Reagan). John Cassavetesin esittämä passiivinen uhri ei ole nyrkkeilijä vaan kilpa-autoilija. Angie Dickinson hehkeimmillään. Äärimmäisen brutaali elokuva on lähes täydellinen, ei juuri tyhjäkäyntiä missään vaiheessa ja kaikki näyttelijät tekevät uransa huippusuoritukset. Reaganin kohdalla se ei ole paljon, mutta ei hän onnistu leffaa heikentämään. Marvin oli tiettävästi kaatokännissä kuuluisan loppukohtauksen kuvauksissa. Ei tätä Floridassa ole kuvattu, mutta sinne Marvin ja Gulager ovat menossa ja ainakin yhden illallisen Miamissa syövät. Vuoristotien ryöstökohtaus tuo mieleen Jean-Pierre Melvillen Le Deuxième soufflen. Kirkkaissa väreissä hehkuvaa elokuvaa on vaikea mieltää noiriksi, ehkä tämä 1964 valmistunut tv-tuotantona käynnistynyt teos on ensimmäisiä neonoireja.

Michael Bay: Bad Boys

Vastenmielinen ja huonosti tehty väkivaltakomedia. Musiikkivideomaisia kuvia Miamista. Ainoa syy, miksi tämä elokuva on kirjastossani, on Téa Leonin sääret, ne ovat todella hienot.

Åbro Julbock

Keskiruskea, makean maltainen, hieman epämiellyttävän sivumaun kautta leipämäinen. Huonomaineisen ruotsalaispanimon joulubock ei ole älyttömän makea, mutta keinotekoisen nihkeä tämä kuitenkin on.

Nokian Talviolut

En ole aiemmin erityisemmin tykännyt Nokian tummista kausioluista, usein ne ovat olleet liian palaneen paahteisia. Tämä tuntuu nyt kevyemmältä, maltainen keskitäyteläisyys on päällimmäinen aistimus. Mutta jälkimaku jää ohueksi ja muutenkin kokonaisvaikutelma on vaisuhko. Aiempia miellyttävämpi, mutta reseptiä on ehkä liikaa keveytetty, eikä tuotu mitään kiintoisaa tilalle.

Jim Jarmusch: Stranger Than Paradise

Jarmuschin läpimurtoleffa, kovasti Godard-tyylinen, mutta toimii ihan hyvin edelleen. Rakeista mustavalkokuvaa, nuhruisia miljöitä, pitkiä mustia väliplansseja, intensiivistä tuijottelua. Vähäpuheisuus lähes Aki Kaurismäen tasoa, kilpahevosten nimissä vilahtelee Ozun elokuvien nimiä. Kaksi pikku-uhkapeluria ajelehtii unkarilaisen serkkutytön kanssa New Yorkista Clevelandin kautta Floridaan, Melbournen liepeille Atlantin rannalle risukkoon. Ei kovin viihdyttävää, mutta 20 vuoden välein tämän voi katsoa.

Roman Polanski: Frantic

Polanskin tuotannossa suhteellisen tavanomainen vaimonetsintätarina, mutta tykkään tunnelmasta ja Emmanuelle Seigneristä. Pariisin atmosfääri on saavutettu hyvin ja Grace Jonesin musiikki sopii hyvin kokonaisuuteen. Tietysti kliseemäistä amerikkalais-ranskalaista kulttuuritörmäystä, mutta ehkä kuitenkin mukana on jotain tuoreutta. Harrison Ford on hyvä tällaisessa kuviossa. Alun hidas kehittely moottoritie-taksi-hotelli on nautinnollinen, on tuntunut aivan samanlaiselta kun itse on saapunut vieraaseen kaupunkiin. Vaikka leffassa ei sinänsä ole mitään erikoista, se on mukava katsoa aina muutaman vuoden välein.

Het Anker Gouden Carolus Christmas

Tummanruskea kaikin puolin massiivinen olut, 10,5%, 0.75l. Tämä on juuri sellainen kuin ekstreemibelgiltä odottaa, ei kompromisseja. Maku on mausteinen, anis ehkä päällimmäisenä, tahmean täyteläinen, pakkassäähän sopiva. Makeus ja mausteet peittävät alkoholin, pehmeää voimaa. Corsendonk pisti jo tämänvuotisten joulubelgien riman korkealle ja tämä nousee helposti samoihin korkeuksiin. Jälkimaku on makea, humalat ei pääse esiin. Tämä muistuttaa enemmän yrttilikööriä kuin peruslageria. Tämä ei ole suosikkioluttyyppini, mutta kerran vuodessa putoaa hyvin.

George Archainbaud: The Lost Squadron

Lentoelokuva vuodelta 1932. Käynnistyy ilmataistelulla ensimmäisen maailmansodan viimeiseltä tunnilta 11.11.1918 ennen klo 11. Paluu siviiliin on lentäjillä vaikeaa, jengi ajautuu rautatiehoboiksi, mutta päätyy sitten lentoelokuviin Hollywoodiin. Vain joutuakseen sadistiohjaaja Arthur von Furstin kynsiin, jota esittää juuri oman ohjaajauransa syöksykierteellä tuhoon kiukutellut Erich von Stroheim. 30-luvun alun elokuvista harva on kestänyt aikaa, ei tämäkään. Auld Lang Syne -virttä ynistään tunteikkaasti, mutta ei kosketa, valitettavasti.

André de Toth: Day of the Outlaw

Lumiwestern. Wyomingin hyytävä talvi, kyläpahanen vuoristossa. Alkuasetelma perinteinen, karjankasvattajat eivät tykkää piikkilankaa virittelevistä maanviljelijöistä. Uskomattoman kauniita naisia osunut paikalle, erityisesti harvemmin laatutuotannoissa esiintynyt Tina Louise. Juuri kun vastakkainasettelu on kärjistymässä yhteenotoksi (odotellaan saluunan tiskiä vierivän viskipullon putoamista lattiaan, jotta aseet voivat puhua), tilanne muuttuu äkisti. Paikalle saapuu ratsuväkeä pakeneva epämääräinen brutaali rosvojoukko. Loppuosa elokuvaa on monimuotoinen ryhmädynamiikka-analyysi, jossa säännöt ja kokoonpanot muuttuvat joustavasti. Ehkä hieman liian pahviselta teorialta tuntuu, mutta toimii varsin hyvin. Kylän naisten ja murhamieslauman välinen pakkotanssikohtaus on poikkeuksellisen julma. John Fordin lännenelokuvien kristillistä yhteisöllisyyttä vahvistavat tanssijaksot revitään palasiksi, tervataan ja kieritetään höyhenissä. 1959 valmistunut elokuva ei erityisemmin näytä Hollywood-leffalta, Russell Harlanin realistinen mustavalkokuvaus tuo jopa mieleen Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia, kun hevoset raahustavat metrisessä hangessa. Porukkaa kovalla kädellä karsiva loppuselvittely käydään siis tavanomaisen hiekka-aavikon sijasta lumihangessa. Olen nähnyt tämän kerran aikaisemmin 80-luvulla ja kolahti todella kovaa. Nyt tiesin jo mitä odottaa, mutta erittäin vakuuttava jälleen, paras näkemistäni unkarilaisen Endre Tothin ohjauksista. Tämä ei oikeastaan muistuta mitään muuta elokuvaa. Laadun takeena kylän parturia näyttelee elämää suurempien elokuvien sivurooleihin erikoistunut Elisha Cook, tällä kertaa ilman Jr.-lisämäärettä.

Fuller's Vintage Ale, real ale

Vuosikerta on hieman epäselvä, joissakin spekseissä mainitaan 2005, mutta saattaa olla myös 2007. Hieman hämmentää se, miten real alea olisi säilytetty kaksi vuotta. Joka tapauksessa tämä pesee mennen tullen 2007-pulloversion, joka jostain syystä on aivan liian makeaa. Tässä on myös tyypillinen real alen hedelmäisyys ja pehmeys muiden ominaisuuksien ohella. Maltaisuus on vahva, alkoholikin maistuu, mutta miellyttävän lämpimästi, ei polttavan kirpeästi. Jälkimaku on hienostuneen pehmeän pitkä, kuiva ja voimakas, vähän niin kuin kuristajakäärmeen pinta. Olosuhteiden pakosta pystyin juomaan ensitapaamisella vain puolikaspintin, palaan myöhemmin asiaan, jos keksin jotain lisää. Oluthuone Leskinen, 12.11.2007.

Lyon v. Marseille

Harvinainen tilaisuus nähdä Ranskan samannimiset (Olympique Lyonnais OL, Olympique de Marseille OM) jättiläisseurat. Tosin ajankohta ei aivan ihanteellinen, pitkään Ranskaa tyrannisoinut Lyon näyttää aloittaneen laskun alaspäin. Vanha hallitsija OM on vasta pääsemässä jaloilleen monimuotoisista vaikeuksistaan, otteet vielä ailahtelevat. Molemmat ovat Mestareiden liigassa, mutta Marseille on aloittanut Ranskan Ligue 1:n todella heikosti. Tämä oli todella hieno matsi, mukavaa vaihtelevaa, aktiivista, hyökkäävää peliä, paljon tilanteita. Marseille aloitti terävästi, mutta Lyon teki kuitenkin ensimmäisen maalin, sekavasta tilanteesta Juninho puski sisään. Marseille kuitenkin terävämpi, senegalilainen Mamadou Niang tasoitti rangaistuspotkusta ja vähän ennen jakson loppua sama mies niputti Lyonin puolustajat ja veti Lyonin reservivahti Vercoutren putkista. Harmittavasti Lyonin ykkösvahti Gregory Coupet polvivammainen, kaveria pidetään ehkä maailman parhaana tällä hetkellä.

Toisella jaksolla kovaa yritystä puolin ja toisin, paljon tilanteita, mutta ei enää lisää maaleja. Marseille todella vakuuttava, ehkä vielä hienompi esitys kuin aiemmin syksyllä Liverpoolia vastaan. Mathieu Valbuena keskikentän moottorina kentän kuningas. Kärjessä pelasi 17-vuotias Andre Ayew, ghanalaisen OM-legenda Abedi Pelen poika, samannäköinenkin, mutta taidot ei vielä samalla tasolla. Lyon paha pettymys, varsinkin brasilialainen sentteri Fred, eikä Juninhokaan tukenut keskikentältä kovin hyvin. Fred vaihdettiinkin tunnin jälkeen uuteen hyökkääjätähteen Karim Benzemaan, joka sai monta tilannetta, mutta Marseillen loistava maalivahti Mandanda torjui kaiken.

Ihmettelen tässäkin ottelussa nähtyä typerää vapaapotkusysteemiä, jossa kaksi pelaajaa siirtää palloa noin 30 cm ennen kuin kolmas pelaaja sitten potkaisee. Yleensä noin pienellä siirrolla sektori ei muutu ollenkaan, mutta poikkeuksetta puolustava pelaaja ehtii ryntäämään lähelle palloa estämään potkun.

Ridgeway Warm Welcome Nut Browned Ale

Vaaleanruskea, miksei pähkinänruskea juhla-ale, taas selvästi jenkkimarkkinoille suunnattu. Vaahtoa ei juuri ole, makukin on pähkinäisen maltainen, mutta melko ohut. Jälkimaku kuitenkin ilahduttava, ei järeän kuiva, mutta riittävä. Ei Ridgewayn huipputuotoksia, muttei heikkokaan. Nimen lämmin vastaanotto siis viittaa takkatuleen, joka joulupukkia odottaa kun hän angloamerikkalaiseen tyyliin saapuu savupiipun kautta. Miellyttävä jalkapallo-olut.

Mack Juleøl

Tromssan teollisen panimon oluita on jo pitkään saatu Suomeen. Jouluolutkin vanha tuttu, punaisenruskea ohutvaahtoinen makea, jopa imelä keskitäyteläinen olut. Esimerkiksi Koffin tuotteeseen verrattuna tämä ei kuitenkaan tunnu aivan niin esanssiselta. Humala olisi kiva yllätys, sitä ei ole tähänkään riittänyt.

Manchester United v. Blackburn

Tässäkin ottelussa kyse lähes paikalliskamppailusta, Blackburn ei ole kovin kaukana Manchesteristä. Viihdyttävä alku, aivan eri tason peliä kuin Birminghamissa, Blackburn pystyi pistämään hanttiin puolisen tuntia, kongolainen toppari Samba sai pallon täräytettyä ristikkoonkin. Sitten Cristiano Ronaldo teki kaksi maalia ja homma muuttui pakollisiksi kuvioiksi. Ensimmäinen maali Giggsin kulmapotkusta, kukaan ei vartioinut Cristianoa. Toinen vastahyökkäyksestä, Tevez juoksi läpi ja syötti vapaalle Cristianolle. Blackburnin Dunn sai 53. minuutin kohdalla toisen keltaisen, viimeinenkin syke sammui matsista. David Bentleyn paidan selässä luki Betnley: vitsi, vedonlyöntimainos vai virhe? Täydelliseltä vaikuttava sijoittujaihme Nemanja Vidic varmaan tällä hetkellä maailman paras toppari. Bobby Charlton istui katsomossa karvalakki päässä.

Birmingham v. Aston Villa

Birminghamin derby ei ole jalkapallon kuuluisimpia, koko kaupunkikin on omituisen vaisu imagoltaan. Se on hieman sääli, sillä Villa on kuitenkin Englannin menestyneimpiä ja Citykin on välillä väläytellyt. Mutta tunnelma oli väistämättä melko valju Rotterdamiin verrattuna. Kovaa vauhtia, mutta ei muita hienouksia, kehno tuomarikin. Villa meni ensi jaksolla johtoon omalla maalilla. Forssell pelasi toisen jakson ja tekikin tasoituksen puskemalla terävästi maalin edestä. Villa kuitenkin selvästi parempi ja Agbonlahor ohjasi päällä voittomaalin 87. minuutilla. Olen jo pitkään ihmetellyt miksi City pysyy pääsarjassa, niin heikko materiaali joukkueella on.

Feijenoord v. Ajax

Hollannin klassiekerista on viime vuosina lumous karissut, kun Rotterdamin räväkkä duunariryhmä Feijenoord on vaipunut alennustilaan. Ajaxilla on takana ehkä jalkapallon tarunhohtoisin historia, mutta nykyään sekään ei tahdo pärjätä Philipsin puulaakijoukkue PSV:lle. Tällä hetkellä kuitenkin kaksikko on sarjan kärjessä ja vanhaa jännitettä on sen verran jäljellä, osittain valitettavasti, että kohtaamiset järjestetään keskellä päivää, väkivaltaisuuksien minimoimiseksi.

Hollannin Eredivisielle on tyypillistä kolmekymppiset paluumuuttajat, jotka eivät ole enää saaneet sopimusta rahakkaimmista liigoista, Litmasen paluu Ajaxiin esimerkkinä. Nyt Feijenoordilla on tällaisia ainakin van Bronckhorst ja Makaay, ja he pistivätkin vauhtia hyökkäyspeliin. Makaay oli tehdä maalin heti alussa ja 28. minuutilla van Bronckhorst viimeisteli maalin upean lyhytsyöttökuvion päätteeksi. Ajaxin uruguaylainen uusi tähti Luis Suarez ei oikein päässyt sisään ja vaihdettiin tauolla tanskalaiseen Rommedahliin, joka tasoittikin välittömästi. Heti perään Feijenoordin paras mies kanadalainen Jonathan De Guzman teki pahan virheen ja Ajaxin 18-vuotias Siem De Jong (sukua Theolle?) vei jo amsterdamilaiset johtoon.

Oli hienoa nähdä Feijenoordin 36-vuotias Michael Mols toisella jaksolla kentällä Makaayn tilalla. Mols vaikutti 1999 Glasgow Rangersissa maailman parhaalta hyökkääjältä, mutta loukkaantui karmeasti eikä toipunut täysin koskaan. Nyt Mols hankki rangaistuspotkun, jonka Lucius ampui, Stekelenburg torjui, mutta De Guzman tasoitti reboundista. Ei enempää maaleja, vaikka kovaa vääntöä loppuun asti. Ajax-kapteeni Klaas-Jan Huntelaar ehkä lähimpänä voittomaalia. Ajax näytti tyytyväisemmältä tasapeliin, kokonaísuutena nautittava dramaattinen ottelu. Liverpoolin Dirk Kuijt katsomossa.

Nøgne Ø God Jul

Jo viime vuonna Suomeen saatu Grimstadin jouluolut on musta. Vaahto häipyy nopeasti, tuoksussa ainakin kahvia. Maussa on rusinaa, suklaata, lakritsaa ja yllättäen aivan selvästi diasetyyliä, se tuskin on harkittu vivahde. Täyteläinen, jopa täyttävä, makea, voltteja on 8,5. Jälkimaku ei ole kuiva, vaikka etiketin mukaan jenkkihumaloitakin keitoksessa, eivät pääse suklaasta läpi. Viimevuotisissa muistikuvissa tämä oli jotenkin mausteisempi ja ainakin jälkimaultaan kuivempi. Joulukuussa olut on tulossa hanaversiona Ouluunkin, yhteistuotantona Tampereen Plevnan kanssa, ensimmäinen Nøgne Ø -tynnyrituote.

Haandbryggeriet Nissemor

Joulupukin muorin mukaan nimetty norjalainen käsityöläisolut on tummanruskea, lähes musta. Vähän vaahtoa, mausteinen tuoksu. Maussa hieman lakritsaa, ei kovin vahva mallaspohja, itse asiassa yllättävänkin ohut näin tummaksi olueksi. Positiivinen yllätys todella reipas kuiva humalainen jälkimaku. Ehkä potku jää kuitenkin vähän puolinaiseksi, aineksia olisi saanut olla lisää. Itse alkoholipitoisuus 6% on riittävä.

Internacional v. Cruzeiro

Tämä ei ollut suora lähetys, mutta hyvin kiinnostava, koska en ole ennen onnistunut näkemään brasialialaista sarjapeliä. Onkohan Brasilian sarja vajonnut niin rappioon kuin väitetään? Eteläisen Brasilian jättiläiskaupungista, Porto Alegresta, tulevaan Internacionaliin on minulla tiiviimpi suhde, koska yksi kaikkien aikojen suosikkipelaajani chileläinen puolustaja Elias Figueroa pelasi siellä parhaat vuotensa 1971-76. Muita Internacional-tähtiä ovat olleet esim. Falcão ja Batista. Nykyään ehkä tunnetumpi on Porto Alegren toinen huippuseura Gremio. Perinteisesti Gremio on pelannut rumaa tehokasta eurooppalaistyylistä jalkapalloa, kun taas Internacional on kauniin brasilialaisen jogo boniton lipunkantaja. Cruzeiro tulee pohjoisempaa Belo Horizonten kaivoskaupungista, siellä on pelannut sellaisia legendoja kuin Dirceu, Jairzinho, Nelinho, Roberto Perfumo, Wilson Piazza, Renato, Ronaldo, Juan Pablo Sorin ja ehkä kaikkein suurimpana Tostão.

Mutta vanhat hyvät ajat ovat ohi, kaikki tähdet pelaavat nykyään Euroopassa. Porto Alegren Beira-Rio-satdionilla halvan näköisiä mainoksia, seisomakatsomo, kaukana kentästä, kamera matalammalla kuin Euroopassa, pelaajilla roikkuvat löysät peliasut. Brasilian sarja on loppumaisillaan, kolmanneksi viimeinen kierros, Sao Paulo on jo varmistanut mestaruuden, Cruzeiro on kolmantena, Internacional kymmenes. Tunnelmaa kentällä kyllä oli, sateesta huolimatta. Ei taktisesti mitään ihmeellistä, vapaapotkuissa muureihin näytti änkeävän huomattavasti hyökkäävän joukkueen pelaajia. Tylsää peliä, keskitaitavaa, melko fyysistä, mutta ei pelättyä ääriväkivaltaista meininkiä. Maajoukkuetason pelaajia sarjassa on edelleen jonkin verran, esim. Internacionalin keskenkuntoinen hyökkääjä Nilmar on pelannut maajoukkueen ohella Lyonissa yhden kauden. Kotijoukkueen paras ehkä oli keskikentän Magrão, jolla myös muutama maaottelu, samoin kuin Cruzeiron kapteeni Ronilla. Maalinteko ei näyttänyt missään vaiheessa todennäköiseltä, mutta 92. minuutilla Internacional sai tulkinnanvaraisesta tilanteesta vapaapotkun, jonka Alex tälläsi nätisti ylänurkkaan. Kuitenkin kokonaisuutena niin vaisu matsi, että tuskinpa tulee enää vaivauduttua katsomaan.

Getafe v. Barcelona

Madridin lähiöseura Getafen Coliseum Alfonso Pérez -areenan pääkatsomo kaartuu samalla lailla kuin Nya Ullevi. Getafe on saanut valmentajakseen Bernd Schusterin jälkeen toisen entisen Barcelona-tähden, Michael Laudrupin. Jälki pysyy vakuuttavana, Barcelona oli ottavana osapuolena koko ensi jakson. Nigerialainen sentteri Uche ajoittain häikäisevä, mm. oikea-aikainen kantapääpystysyöttö laatikkoon kovassa vauhdissa. 28. minuutilla sitten vapaapotkun jälkitilanteesta Manu Del Moral teki Getafen johtomaalin Barcelonan ranskalaisen topparipari Abidal-Thuram mokaillessa. En ymmärtänyt miksi Thuram pelasi keskellä ja Puyol laidalla. Rijkaardkin tosin huomasi tilanteen ja otti tauolla Thuramin tilalle Zambrottan ja Puyol keskelle. Myöskään en ymmärrä miksi Rijkaard peluuttaa Thierry Henryä, tai miksi Henry ylipäätään hankittiin, yksi yliarvostetuimmista pelaajista. Barcelona oli paha pettymys. Rijkaard otti Ronaldinhon ja Messin tilalle teinipojat Giovanin ja Bojanin. Tulos: Bojan otti sukeltamisesta varoituksen. Sysimustan Barca-illan kruunasi Zambrotta 85. minuutilla ottamalla suoran punaisen silmittömästä päällekarkauksesta. Pisteeksi i:n päälle 90. minuutilla Uchen syötöstä uruguaylainen Juan Ángel Albín teki Getafelle 2-0-voittomaalin, historiansa ensimmäisen Barcelonasta.

Liverpool v. Fulham

Suomalaisjoukkueiden kohtaaminen, lainapelaaja Kuqikin Fulhamin avauksessa. Liverpoolin jättimäisen Besiktas-voiton euforia oli varmaan vielä päällä, koska Benitez ei ollut vaihtanut yhtään pelaajaa, esim. Kuijt ei edes penkillä. Hiljainen hetki ottelun alussa, tuskinpa Tuusulan takia. Hyypiä veti heti alussa yllättäen vasemmalla alanurkkaan, mutta Niemi torjui. Englantilaista peruspeliä, Liverpool hallitsevampi, mutta ei kunnon paikkoja. Jakson lopussa hieman varkain Crouchin roikkupusku poikkipuuhun. Kuqin parina Fulhamin kärjessä kesällä Leedsistä tullut David Healy, joka on pommittanut läjäpäin maaleja Pohjois-Irlannin paidassa. Todella vaisu tässä. Fulham rimpuili hyvin toisellakin jaksolla. Niemi teki monta huipputorjuntaa, mm. Fabio Aurelion kierteiseen vapaapotkuun, vaikka oli jo lähtenyt eri suuntaan. Lopulta kentälle tullut Fernando Torres yllätti Niemen 81. minuutilla nerokkaalla vasurilla etunurkkaan. Loppunumerot vielä Gerrardin rankkarista, virhe tapahtui laatikon ulkopuolella.

Stuttgart v. Bayern München

Viime kauden yllätysmestari Stuttgartin ja jälleen kerran suurimman mestarisuosikki Bayernin kuumaverinen eteläisen Saksan hegemoniayhteenotto. Bayernilla ei ollut vielä tappiota tällä kaudella, mutta nyt se tuli ja rumasti. Stuttgart aloitti vauhdikkaasti ja 10. minuutilla maajoukkuekärki Mario Gomez ohjasi maalin sukupuolielimillä Magninin hyvästä syötöstä. Puolen tunnin kohdalla Bastürkin kierrelaukaus ohitti hitaan Kahnin ja teurastuksen täydensivät 10 minuuttia myöhemmin Cacau, Hilbert ja Gomez hienolla kuviolla Kahnin edessä, Gomezin toinen maali. Avointa nautittavaa hyökkäyspeliä, näin hyvää Stuttgartia en ole koskaan nähnyt. Bayernkin teki maalin, mutta väärällä tuomiolla se hylättiin, minusta Toni ei tehnyt virhettä puskukaksikamppailussa Meiran kanssa. Toinen jakso löysää pelailua, Lucio otti suoran punaisen kyynärpääiskusta. Stuttgartin maalivahti Schäfer lahjoitti Tonille lopussa kavennusmaalin. Bayernin avauksessa keskikentällä 17-vuotias Toni Kroos, ei oikein päässyt esille. Murskatappio nosti punan Uli Hoenessin poskille ja Karl-Heinz Rummenigge virnuili vinosti, jokohan ihmemies Hitzfeld saa kenkää?

Sunderland v. Newcastle

Koillisen työläiskaupunkien paikalliskamppailu, Tyne/Wear-derby, on Englannin kuumaverisin. Osuvasti luin kesällä historiateoksen vastakkainasettelusta, joten tämä ottelu päivitti mukavasti tilanteen. Sunderlandin puheenjohtajana nyt Niall Quinn ja managerina Roy Keane, vanhat vihamiehet Irlannin maajoukkueessa. Sekavahko alku, mutta Sunderland ensi jaksolla selvästi terävämpi, skotti Ross Wallacella ja Michael Chopralla hyviä paikkoja. Newcastlen ex-Leeds-peluri Alan Smith pelasti yhden varman maalin. 52. minuutin kohdalla sitten lyhyen kulman jälkeen Sunderlandin Danny Higginbotham puski johtomaalin. 13 minuuttia myöhemmin Newcastlen toisen Leeds-kasvatin James Milnerin löysä syötöksi tarkoitettu liru pomppi takanurkkaan. Lopussa joukkueet hieman väsähtivät, ehkä tasapeli ei ollut mikään katastrofi kummallekaan. Chopra sai vielä kerran pallon poikkipuuhun. Sunderlandissakin entinen Leeds-pelaaja, irlantilainen pakki Ian Harte. Myös Newcastlen kolmas ex-leedsiläinen Viduka avauskokoonpanossa. Hyvä kuuma tunnelma Stadium of Lightilla koko ajan. Newcastlen mystinen omistaja Ashley harakka/viivakoodipaidassa fanikatsomossa.

Hereford v. Leeds

Hämmästyttävästi avautui tilaisuus nähdä Englannin kolmannelle sarjaportaalle pudonneen suosikkijoukkueeni Leedsin ensimmäisen kierroksen FA Cup -matsi. Vastassa neljännellä portaalla vaikuttava Hereford United. Walesin rajalla sijaitseva Hereford on paremmin tunnettu siideristä, SAS-miehistä ja nautaeläimistä kuin jalkapallosta. Leedskin on nyt minulle täysin tuntematon, pelaavasta kokoonpanosta en tuntenut ketään, kun Celticissä pitkään pelannut kapteeni Alan Thompson ei esiintynyt. Manageri on toki liiankin tuttu Dennis Wise.

Suhteellisen tasaista peliä, vaikka Leeds kyllä hallitsi ensi jaksoa. 19-vuotias Jonathan Howson ehkä taitavin pelintekijänä. Ranskalainen Sébastien Carole laukoi muutaman kerran terävästi. Leedsin oikeana pakkina Rui Marques, joka esiintyi MM-kisoissa 2006, tuli Angolan joukkueeseen 72. minuutilla sekä Meksikoa että Irania vastaan. Herefordkin pystyi luomaan maalipaikkoja vastahyökkäyksistä. Pelin laatu ei tietenkään vakuuttanut, kun on tottunut katselemaan otteluja aivan eri tasolta.

Toinen jakso masentava, Hereford oli paljon lähempänä voittoa. Lionel Ainsworthilla paras paikka, mutta terhakan puskun pystyi refleksitorjumaan tanskalainen Casper Ankergren. Myös puolustaja John McCombe oli lähellä maalintekoa, hyökkääjä Theo Robinson muuten hyvin innokas. Uusintaottelu on Elland Roadilla, toivottavasti siellä onnistuu. Leedshän on pelannut tällä kaudella hyvin, nousu on mahdollinen, vaikka kauteen oli lähdettävä -15 pisteen takamatkalta taloussotkujen vuoksi.

Herefordin Edgar Streetin stadion pieni (kapasiteetti 7700, suurin osa seisomapaikkoja), mutta täynnä äänekästä yleisöä. Ruoho todella hienossa kunnossa. Viasatin kuvanlaatu loistelias, erittäin hyvä ruotsinkielinen selostus.

Sinebrychoff Jouluolut

Suomen suurpanimoista ainoa, joka on tänä vuonna tuonut vahvan (6%) jouluoluen markkinoille. Tummanruskea, häviävä vaahto. Löysä tuntuma, kevyesti makea, keinotekoinen karamellinen esanssimaku.

Jacobsen Golden Naked Christmas Ale

Carlsbergin "pienpanimolinjan" joulutuote on kauniisti meripihkan värinen pintahiivaolut. Etiketin mukaan monenlaista maustetta pitäisi löytyä, sitruunaa, lakritsia, kanelia, fenkolia. Epäilyttävin ainesosa on luumumehu. Näin uhkaavat ennakkotiedot pistävät pelkäämään pahinta, mutta itse maku on paljon hillitympi. Makeutta on lähes epämiellyttävyyteen asti, mutta kirpeää potkuakin on mukana. Kun kyse on kuitenkin jouluoluesta, niin monimuotoisuus ei ole synti. Tämä on suhteellisen ryhdikäs, joskin oluen lämmetessä makeus alkoi korostua liikaa. Perustuntumassa on ehkä jotain skottilaisen wee heavyn tapaista, ei toki tietenkään niin maltaisena. Oluen nimi erikoinen, kun väri ei ole lähelläkään kultaista. Naked on ehkä tölväisy kilpailijaan päin Skagerrakin taakse, Nøgne Ø:hän tarkoittaa alastonta saarta.

John Farrow: Hondo

Hankin tämän leffan jo kesällä, mutta se ei ole edennyt katselujonossa. Vuosikymmeniä esityspaitsiossa ollut kovamaineinen Batjac-western tulee huomenna harmittavasti televisiosta, joten päätin katsoa sen nyt, edes päivän etuajassa. Intiaanitarina, suhtautuminen suhteellisen sympaattista heihin. 3D-elokuva, toimintakohtauksissa satsattu syvyyskompositioihin. Alkuviikon Atomic Cityssä kidnapattu pikkupoika Lee Aaker esiintyy myös tässä. Henkilökohtaisesti tykkään enemmän urbaaneista saluunawesterneistä kuin näistä intiaanit&ratsuväki-saagoista. Vaikka elokuva on ihailtavan kompakti, tiiviin pienimuotoinen, se oli silti pienoinen pettymys, Hamlet-tyyppinen tarina on hieman liian sentimentaalinen minun makuun. 80 minuutin elokuvassa on hämmästyttävästi intermission.

James W. Hall: Red Sky at Night

Parin pettymyksen jälkeen vähän parempi Florida-romaani. James Hall on vanha suosikki, seurasin miehen uraa tiiviisti vahvasta avauksesta, Under Cover of Daylight (1987), alkaen, mutta 90-luvun puolivälissä aloin hieman kyllästyä samojen teemojen pyöritykseen. Tämä kirja ilmestyi 1997 ja pääsi siis luettavaksi 10 vuoden viiveellä, tuskin olisi päässyt nytkään ilman lähestyvää Floridan matkaa.

Mutta romaani on ok, tapahtumat sijoittuvat Key-saarten ääripäihin, Key Largoon ja Key Westiin. Hallin omalaatuinen peruspäähenkilö Thorn edelleen mukana. Chandler/Marlowe -tyyliin Thorn vaikuttaa sellaiselta mieheltä, jollainen yliopistokynämies Hall ehkä haluaisi olla. Heti avauskohtauksessa Thorn pätkii baarissa turpaan delfiinien tappamiselle naureskelevaa SA (Steroids Anonymous) -muskelimasaa. Tyyppi juo Coors Lightia ja nimi on Dingo. Varsinaisesti kyseessä on lääketieteellinen trilleri, hyökkäyksen kohteeksi joutunut Thorn osittain halvaantuu ja päätyy puoskariryhmän käsiin. Poikkeuksellisen vaikuttava kookas psykopaattitappajasairaanhoitaja, heijastuu mielenkiintoisesti Suomen työmarkkinasyksyyn. Carl Hiaasenin vaikutus ehkä näkyy groteskeissa roistohahmoissa. Loppupuoli on melko rutiinimaista meriactionia, kirja jää aika lailla Hallin parhaita heikommaksi.

Belhaven Fly Half, real ale

Kirkas hyvin vaaleankeltainen skottiale, raikas pehmeä kevyt, 4%, hedelmäinen, voimakkaasti humalainen. Oikein mukava, tosin tässäkin taustalla vienosti jokin ikävä sivumaun tapainen, joka on häirinnyt viime aikoina Leskisen realeja. Ei ilmeisesti niin tuoretta kuin pitäisi. Nimi viittaa rugbyyn, fly half on jonkinlainen keskikenttäpelaaja, taktisesti tärkeä rooli. Hanalabelissä näkyykin ronskin näköinen hiippari, jonka pärstään on maalattu Skotlannin lippu. Oluthuone Leskinen, 8.11.2007.

Schalke v. Chelsea

Ensimmäinen tsekkaus post-Mourinho-kauden Chelseasta, kehnolta ja sekavalta näytti. Kovin varamiehinen Schalke hallitsi ensi jaksoa täysin, lukuisia maalipaikkoja, mutta ei tulosta. Erityisesti supertähti Panderin paikalla vasempana pakkina pelannut reservitoppari Heiko Westermann todella aktiivinen, ampui muutaman kerran terävästi. Chelsean Drogba sai myös avopaikan, mutta nuori Manuel Neuer gelsenkircheniläisten maalissa onnistui torjumaan. Toinen jakso alkoi samaan tyyliin, mutta tunnin kohdalla peli hyytyi kun Schalken Özil loukkaantui ja Chelsea siirsi Essienin laitapakiksi. Silti Rafinha sai poikkipuuhun ja 88. minuutilla Løvenkrands tolppaan. Tavallaan tasapeli ehkä tyydytti molempia, kun samaan aikaan Valenciassa Rosenborg järjesti verilöylyn. Kentän kuningas Schalken kymppipaikalla 19-vuotias sveitsiläissyntyinen kroaatti Ivan Rakitić.

du Bocq Corsendonk Christmas Ale

Pakkaukseen on panostettu, samppanjakorkkipullo on peltitötterössä oljilla vuorattuna. Mutta onneksi siihen ei ole pysähdytty, itse tuotekin on laatukamaa. Tummanruskea, paljon vaahtoa, lämmittävä pehmeä maltainen perusmaku, yrttisiä mausteita tuntuu jälkimaussa miellyttävän kevyesti mutta itsepintaisesti. Reseptissä mainitaan korianteri, mutta enemmänkin mieleen tulee anis, ehkä vähän inkivääriäkin. Belgioluiden tyylisuuntaa on usein turha hahmottaa, mutta kun vahvuus on 8,5%, niin värin ja maltaisuuden perusteella tämä voisi olla maustettu vahva dubbel, ehkä jenkkitermeillä imperial dubbel tai double dubbel. Onneksi ei lähellekään niin makea kuin eilinen Jenlain ja substanssia muutenkin aivan toisella tasolla, todella nautinnollinen kausiolut.

Olvi Jouluolut

Keskiruskea, hieman makea, kyllä tästä huomaa että oluesta kyse. Ei sivumakuja, ei hygieniaongelmia, tehtaan laadunvalvonta on ollut kunnossa. Taitaa olla samanlainen kuin aiempinakin vuosina. Kaikki muu kunnossa, puuttuu vain maku.

Jerry Hopper: The Atomic City

Kylmän sodan propagandatrilleri vuodelta 1952, kuvattu mielenkiintoisesti aidoilla paikoilla New Mexicon Los Alamosissa ja Santa Fe'ssa. Luin alkusyksystä Joseph Kanonin Los Alamos -romaanin, resonoi mukavasti tähän. Laatuhenkilöstöä mukana tekemässä, käsikirjoittaja Boehm, kuvaaja Lang, tuottaja Sistrom, silti tyypillisen tönkkö tuotos, pientä suspensea kuitenkin saadaan loppukuvioissa mukaan. Ilmeisesti dokumenttimateriaalia alkupuolella, ihmisten silmät peitetty mustilla suorakaiteilla. Väkivallan voimaan usko oli kova, kidnapatun pojan isä hakkaa kuulustelutilanteessa tiedot irti kommunistihyypiöstä, kun FBI:n ohjesäännöt sitovat virkamiehiä. Tyypillinen 50-luvun eisenhowerilainen perheidylli on voimissaan, välillä tunnelma on kuin Lassie-leffoissa. Parasta visuaaliset näkymät New Mexicon mesa-tasankoylängöistä, vastaavaa en muista ennen nähneeni.

Duyck Jenlain Bière de Noël

Aiemminkin kokeiltu ranskalainen sesonki- bière de garde, väri kaunis kirkas punaruskea kuin altbierissä. Mutta ei maistu altbieriltä, appelsiininkuori melkein päällimmäinen maku, mehumainen makeahko. Tämä on joltinenkin yllätys, muistikuvat kovin erilaisia, ja parempia. Siirappia ja sokeria näkyy oikein lisätynkin, miksi ihmeessä? Panimo on edelleen suhteellisen hyvämaineinen, mutta nyt on varmaan lähdetty kosiskelemaan uusia asiakkaita aivan väärällä tavalla.

Hartwall Joulu Lapin Kulta

Lapin Kulta on viime vuosina ollut vivahteikkaimpia teollisuusjouluoluiden tekijöistä, mutta tänä vuonna tuotekehitys näkyy pysähtyneen valkoisen pullon ideointiin. Väri on hailakan ruskea, vaahto katoaa rivakasti, hailakasti on mallastakin, hieman makeutta, mutta humalaa ei nimeksikään.

Athletic Bilbao v. Recreativo Huelva

Näin ensi kerran Espanjan vanhimman (1889) seuran, Huelvan. Ei mikään suuri elämys, viime kaudella hyvin menestynyt pikkujoukkue on ollut tällä kaudella vaisu, niin nytkin. Bilbao on ollut kehno jo pitempään. Maalinteko ei näyttänyt ensi jaksolla missään vaiheessa todennäköiseltä tässä ottelussa, mutta niin vain Athleticin nykylegenda Joseba Etxeberria teki kaksi maalia toisella jaksolla. Koskaan en ole Etxeberriaa pitänyt kummoisena pelaajana, mutta nyt 30-vuotiaana ja yli 50 maaottelun jälkeen on ehkä vertymässä. Sen sijaan Fran Yeste on todellinen huippupelaaja, Yeste pääsi lopussa ensi kerran tällä kaudella kentälle.

Abel Ferrara: Cat Chaser

Kaikki Elmore Leonard -filmatisoinnit ennen Get Shortya ovat kehnoja ja tämä on ehkä kaikkein surkein, vaikka Leonard itse tekemässä käsikirjoitusta. Tylsä kolmiodraama, puisevat näyttelijät (Peter Weller on ehkä kaikkien aikojen heikoin päärooleja saanut näyttelijä), löysä ohjaus ja Floridan maisematkin näyttävät valjuilta. Taustatarina liittyy USA:n merijalkaväen maihinnousuun Dominikaanisessa tasavallassa 1965, osa leffan tapahtumista sijoittuu nykyajan (1988) Santo Domingoon, tosin kuvattu Puerto Ricossa. Blondattua Kelly McGillistäkään ei pystytä hyödyntämään. McGillis omistaa nykyään panimoravintolan Key Westissä, Kelly's Caribbean Brewery, se on agendalla tammikuussa.

George Armitage: Miami Blues

Charles Willefordin nerokkaan romaanin tulkinta, jäänyt melko vähälle huomiolle, ehkä ansiostakin, ei toimi täysin tyydyttävästi. Tyylilaji on musta komedia, joka on vaikea saada kunnolla kulkemaan. Alkutekstien taustalla soiva Norman Greenbaumin Spirit in the Sky virittää hyvin tunnelmaan, kun kalifornialainen psykopaatti laskeutuu Miamin lentokentälle, jossa tappaa heti ns. kättelyssä ärsyttävän hare krishnan katkaisemalla tämän sormen. Tämän jälkeen elokuva takeltelee reippaasti ja jää melko löysäksi, ei kunnolla tavoita Willefordin absurdia visiota Miami Vicen varjopuolesta. Fred Ward ei ole oikea valinta tekohampaitaan hukkaavaksi Hoke Moseley -päähenkilöksi.

Arcade Fire: Neon Bible

Hankin tämän levyn, kun kuulin että Arcade Fire oli esiintynyt Springsteenin keikalla Ottawassa. Kovasti kehuttu kanadalainen bändi Montrealista, tämä on yhtyeen toinen levy.

Karvas pettymys, ei ollenkaan sellaista musiikkia, jota arvostan. Levystä tulee mieleen lähinnä David Bowie, ja se on minun kirjoissa todella paha juttu. Parhaimmillaan yhtye ehkä muistuttaa 80-luvun skottilaisen Waterboys-bändin lanseeraamaa Big Musicia. Mahtipontisia urkuja, jousia ja lapsikuoroja. Rockissa pitää olla kitaroita, tässä on monta kappaletta, joissa kitarasta ei ole tietoakaan. Rummut kuulostavat epäilyttävästi konevoimilla käyviltä. Sävellykset ovat enimmäkseen väkinäisiä. Tekstit yhdentekeviä, lähinnä kylmäksi jättävää uskonnollista mystiikkaa. Mutta ei kaikki aivan surkeaa ole, levyn keskivaiheilla on kaksi kappaletta, The Well and the Lighthouse ja (Antichrist Television Blues), joissa on jotain. Nopealla jolkottavalla kantrahtavalla rytmillä kulkevia kuuntelua kestäviä lauluja. Mutta liian vähän se on.

Mojo Zombies

Onnistuin osumaan pilapiirtäjämestari Jari Elsilän säästeliäästi esiintyvän bändin keikalle AC Willisikaan. Yhtyeen nettisivujen mukaan tyylilaji on dirty, mean, raw and straight forward rock and roll. Kyseessä oli juuri sitä, tunti paahtoa nasta laudassa. Ainoa hengähdystauon tapainen oli kevyempi meksikolainen tunnelmointi yhden kappaleen ajan. Elsilän kitaransoitto on bändin sydän, Wilko Johnsonilta vahvasti vaikutteita saanut energinen suoritus oli tyylipuhdas maanisia tuijotuksia myöten. Rytmiryhmään Arde ja Rape ei juuri kiinnittänyt huomiota, sehän on yleensä merkki siitä että homma toimii. Gangsterinäyttelijä Ilkka Koivulassa on ulkoista karismaa, mutta lauluosuus jäi selvästi kitaroinnin varjoon, varmaan harkitusti, se oli miksattukin hiljaisemmalle. Ymmärtääkseni Elsilä on aiemmissa kokoonpanoissa hoitanut myös laulupuolen, Koivula ei ole varsinainen bändin jäsen. Koivula tarttui muutaman kerran huuliharppuun, se ei minuun iskenyt, tuntui tulevan koko ajan liian korkealta.

Setissä oli Walking the Dogin tapaisia standardeja, mutta suurin osa vain lievästi tutunomaisia, ilmeisesti originaalimateriaalia tai harvinaisempia kovereita. Erittäin hyvin dramaturgisesti valittu rakenne, jännite pysyi korkeana koko ajan. Hurriganes-lainassa It Ain't What You Do Elsilä näytti että kotimainenkin korkein mahdollinen benchmark pystytään saavuttamaan. Oma materiaali ei ehkä kuitenkaan ole aivan klassikkoainesta, se tuli selväksi encoreissa tulleen Dr. Feelgoodin She Does It Rightin aikana, tässä kaikki loksahti täydellisesti kohdalleen ja konsertti olisi ollut hienoa päättää tähän. Tarpeettomasti bändi soitti kuitenkin vielä kuluneen ja epätyypillisemmän Born to Be Wildin lopuksi, ehkäpä jostain henkilökohtaisista nostalgisista syistä. Loistava livebändi, kysyntää varmasti olisi tiheämpäänkin konsertointiin.

Hamburger SV v. Hertha Berlin

Hyvätasoinen bundespeli, HSV näytti aluksi ylivoimaiselta, meni johtoon jo 4. minuutilla Herthan puolustusmokien takia ja ensijaksolla useampi tolppalaukaus. Hertha kuitenkin sai otteen tauon jälkeen ja tasoitti Patrick Ebertin hyvällä laukauksella. Sitten taas HSV heräsi ja 80. minuutilla Reinhardt puski vapaasti Rafael van der Vaartin keskityksestä voittomaalin. Van der Vaart pääsi vielä yksin läpi ja olisi voinut rikkoa Uwe Seelerin ennätyksen peräkkäisissä otteluissa maalinteossa, ei kuitenkaan onnistunut. Van der Vaart kuitenkin ottelun paras, saattaa olla lähdössä Valenciaan. Ehkä kannattaisi jäädä, HSV tuntuu olevan paremmassa vedossa kuin vuosikausiin.

Billy Wilder: Some Like It Hot

Billy Wilderin uran huipentuma kestää horjahtelematta toistuvaa katselua. Leffan status vain vahvistuu, se alkaa nykyään lähestyä jo kiistattomasti elokuvahistorian hauskimman titteliä. Se on myös muutenkin kaikin puolin fiksu, älykäs, kaunis ja sympaattinen. Mobsterikohtauksetkin ovat niin vakuuttavia, että tämä on myös ykkösluokan film noir. Florida-kohtaukset on kuvattu Kalifornian Coronadossa, mutta se on sivuseikka, tärkeintä on fiilis. Saattaa todellakin olla, että Palm Beach Storyn Rudy Vallee inspiroi Tony Curtisin Cary Grant -roolia, sillä Vallee mainitaan tässä suoraan. Wilder ja Curtis eivät oman ilmoituksensa mukaan tulleet toimeen alkuunkaan Marilyn Monroen kanssa, mutta sitä ei huomaa ollenkaan saumattomasta lopputuloksesta. Wilderin ja I.A.L. Diamondin dialogi on niin jumalaista, että on vaikea kuvitella kenenkään kuolevaisen sellaista sommitelleen.

Ridgeway Criminally Bad Elf Barleywine-Style Ale

Ridgeway tekee perus-Elfistä vahvempia versioita, vuosi vuodelta aina rankempia, rima nousee hieman kuin Bubka/Isinbajeva-tyyliin pikkuhiljaa. Very Bad Elf, Seriously Bad Elf, nyt siis jo vuorossa Criminally Bad Elf ja lukema on 10,5%. Alkoholi maistuu reippaasti, se on sanottava, tämä ei ole barleywine-huippuja. Mutta kuitenkin, makeutta on miellyttävän vähän, lämmittävä todellinen talvidrinkki, jälkimaku on pitkä, vaikka ei tietenkään niin kuiva kuin perus-Elfissä.

Ridgeway Bad Elf Winter's Ale

Olutihmisille joulu tulee jo kekrinä. Sesongin suman purku käynnistyy festive golden ale -maahantuonnilla uudehkosta panimosta Readingin ja Oxfordin välimailta. Kauniin vaaleanruskea väri, maltainen pähkinäinen perusmaku, jälkimaku todella kuiva, humalointi reippaalla kädellä, tiettävästi mukana amerikkalaista Cascadea. Miellyttävästi ei mausteita, jotkut brittien jouluoluet saattavat karata käsistä mausteilla varsin rivakasti. Tästä 6% -oluesta tulee jotenkin mieleen Young's Winter Warmer. Tasapainoinen briljantti pullo-olut, selvästi suunnattu USA:n markkinoille. Pullon kaulassa sentään todetaan "Santa is really from Lapland!". Reseptin mukaan valmistuksessa käytetty ohran lisäksi vehnää, ruista ja kauraa; sitä ei kyllä mausta arvaisi.