Jean-Pierre Melville saattaa olla koko elokuvahistorian kovin nimi, mutta tämä teos ei kummoinen ole. Melville peesaili tässä ajanhengessä 1959 nouvelle vaguen tyyliä, vaikka oli aivan erityyppinen perusluonteeltaan. Melville tapaili huippuotteita jo 50-luvulla, ainakin edellisessä Bob le flambeurissa, mutta varsinaisesti kaikki klikkasi vasta 1962 Le Doulos'ssa.
Parasta tässä on tietysti New Yorkin hengästynyt haltuunotto. Elokuva tapahtuu lähes kokonaan talvisen Manhattanin pimeillä kaduilla, tosin elokuvan nimestä huolimatta vieraillaan myös Brooklynissa. Martial Solalin jazz-tausta toimii erinomaisesti. Melvillen mestariteosten timantinkovaan viimeistelyyn tottuneelle tämän leffan löysä ote tulee järkytyksenä, juoni on pelkkä tekosyy. Alun YK-kuvissa vilahtavat Gromyko ja Mikojan, sekä lesboja että homoja tavataan virittelyvaiheessa. Melville heittää itse pääroolin Texas-kokoluokan mustilla silmänalusilla. Mukana Orson Welles -kunnianosoitus Mercury-teatterikohtauksessa. Melvillelle tyypillisesti vastarintaliikeyhteys esiintyy kuolevan diplomaatin tarinassa. Melville ei saa amerikkalaismiljööseen kunnon kontaktia, ulkokohtaiseksi trippailuksi homma jää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti