Jacques Tourneurin nimi ei varmaan ole tuttu muille kuin elokuvaharrastajille, mutta kyseessä on yksi suurimmista elokuvaohjaajista. Ranskalaissyntyisen Tourneurin isä Maurice oli maineikas mykkäohjaaja, mutta hänen teoksiaan en ole nähnyt. Juniori ajautui 30-luvulla Hollywoodiin ja pääsi tuottaja Val Lewtonin kontrollissa toteuttamaan näkemyksiään. Jälki oli heti vakuuttavaa, hienovaraiset kauhuklassikot Cat People ja I Walked With a Zombie. Tourneurin ura oli hankala, mutta mm. kohtuuwesternejä syntyi 50-luvulla ja Englannissa vielä kulttileffa Night of the Demon. 40-luvun lopulla Tourneur osallistui luonnollisesti film noir -buumiin, jota hänen Lewton-elokuvansakin jo ennakoivat. Vuoden 1947 Out of the Past on ällistyttävä täysosuma, se on varmasti Tourneurin paras elokuva, mutta se kamppailee myös koko noir-syklin ykkösleffan paikasta, ehkä Billy Wilderin Double Indemnityn kanssa. Out of the Pastin onnistuminen ei tietenkään ole pelkästään Tourneurin ansiota, tässä työssä kohtasivat monenlaiset lahjakkuudet. Tämä on noirin merkittävimmän näyttelijän Robert Mitchumin paras työ ja Jane Greer ja Kirk Douglas tukevat hyvin. Elokuva perustuu Geoffrey Homesin (oik. Daniel Mainwaringin) romaaniin. Olen lukenut sen joskus, mutta siitä on aikaa, elokuvan useat katsomiset ovat häivyttäneet lukukokemusmuistot. Peruskuvio romaanissa on melko samanlainen, mutta elokuvan rakenne on luultavasti mutkikkaampi. Mainwaring kirjoitti itse skriptin, mm. pulp-legenda James M. Cainin avustuksella. Cainin merkkejä on varsinkin Jane Greerin tuuhearipsisessä ultrafatalehahmossa. Kuvaaja Nicholas Musuraca on noir-mestari, jälki on täydellistä. Sama koskee säveltäjä Roy Webbiä. Suhteellisen pienen budjetin elokuvaksi Out of the Pastin tapahtumat liikkuvat laajalla säteellä, New Yorkissa, Meksikossa, San Franciscossa, Tahoe-järvellä ja sieltä etelään, samalla Kalifornian vuoristoseudulla, jonne Raoul Walshin varhainen noir High Sierra huipentui.
Kesti melko kauan elokuvaharrastuksen alkamisesta ennen kuin pääsin Out of the Pastin näkemään, se tapahtui 1989 videolta. Ensi katsomalla huomio tietysti kiinnittyi suhteellisen mutkikkaaseen juoneen ja kaikki hienoudet eivät ehkä välittyneet. Juoni ei kuitenkaan ole noirissa oleellisinta, tunnelma on, ja se on tässä täydellisesti kohdallaan. Elokuvassa on suhteellisen valoisia jaksoja, varsinkin Meksikon Acapulcossa ja Bridgeportin pikkukaupungissa. Ne hieman aluksi arveluttivat noirin tummaan synkkyyteen viehtynyttä, mutta kontrasti on sitten sitäkin vahvempi kun sävyt tummuvat Mitchumin matalan voiceoverin murahtaessa käyntiin auton ratissa kohti Lake Tahoeta. Jo sitä ennen kahvilakohtauksessa on samaa pahaenteisyyttä kuin Siodmakin The KIllersissä. New Yorkin ja San Franciscon sisäkohtauksissa on selviä kaikuja Hammett/Hustonin The Maltese Falconista, kovaksikeitetyn sarjan avausmatsista. Punatukkaisen Rhonda Flemingin kampaus lähes leiskuu mustavalkoleffassakin. Jazzklubissa mieleen tulee Siodmakin Phantom Lady, saman kohtauksen pariskunta voisi olla Curtizin Casablancasta. Hitchcock-tyylistä suspensea on Meksikon jäljityksessä. Tämä ehkä kertoo, että Out of the Past on film noirin parhaiden ainesten harvinainen tiivistymä ja monet myöhemmät huippuelokuvat viittaavat puolestaan siihen. Elokuva on tässä kaikessa tihentymässään lopulta persoonallinenkin ja loppupuolella nähdään mm. elokuvahistorian näyttävin virveliheitto.
perjantai 8. lokakuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Hienoa, että olet arvostellut tämän.
Lähetä kommentti