Richard Sutcliffe: Bremner The Real King Billy

Kolmas käsiini päätynyt elämäkerta Leedsin suurajan kapteenista. Valitettavasti tämä on vielä vaisumpi kuin viimevuotinen Harrisonin teos. Bremnerin kuoleman jälkeen ripeästi 90-luvulla syntynyt Bernard Balen teos on edelleen paras katsaus ristiriitaisen hahmon elämään, vaikka ei huippukirja sekään ole. Sutcliffe on haastatellut Bremnerin aikalaisia, mutta ei saa uutta esiin. Kirja on lähes tylsä, monet anekdootit jäävät nyt syrjään. Leeds Unitedin legendavuodet 1964-75 käsitellään neutraalisti, Bremner jää vain yhdeksi toimijaksi muiden joukossa. Leedsin luonne sitkeänä rugbykaupunkina tulee ehkä muita Leeds-teoksia paremmin esille. Harrisonia enemmän Sutcliffe käsittelee Skotlannin maajoukkuetta ja Bremnerin maajoukkueuran loppuminen yökerhokahakointiin Kööpenhaminan yössä syyskuussa 1975 saa hieman lisävalaistusta. Bremnerillä tuntuu olleen suomalaistyyppinen viinapää, rähinävaihde mukaan luettuna. Suhteellisen nuorena (54v) vastaan tullut noutajakin lienee saanut alkoholista vauhtia. Viimeisinä vuosinaan Bremner raapi elantoaan kasaan monien muiden jalkapalloilijoiden tavoin Suomen näkökulmasta eksoottisessa after-dinner-speakerin roolissa, joka ei varmaan ole alkoholille persolle parhaita ammatinvalintoja. Peter Lorimerille on jäänyt paljon Bremneristä hampaankoloon. Lorimerin mielestä Bremner oli Leedsin superjoukkueen hajoamisen syntipukki, kun ei hyväksynyt Johnny Gilesin managerivalintaa 1974. Saattaa olla oikeassakin. Harrisonin tavoin Sutcliffekin käyttää paljon tilaa valmentajavuosiin, jotka eivät vähempää voisi kiinnostaa. Bremner ei ollut millään tavalla merkittävä valmentaja, ihmisenä ilmeinen kusipää, mutta pelaajana edelleen yksi Britannian kiehtovimpia.