Pauli Pentti: Pimeys odottaa

Pauli Pentti oli mukana kirjoittamassa joitakin varhaisista Kaurismäen veljesten elokuvista. Pentti pääsi myöhemmin ohjaamaan kaksi elokuvaa ja varsin selväksi tuli, ettei hän ainakaan ole Akin kaltainen ohjaajalahjakkuus. 27 vuoden jälkeen uudelleennähty Pimeys odottaa vahvistaa vaikutelmaa. Pentti ja toinen käsikirjoittaja Antti Lindqvist olivat hyvin perillä alan parhaista perinteistä ja noirahtavassa käsikirjoituksessa onkin ideaa. Unenomaisuutta tavoitellaan ja dialogissa on absurdia huumoria, samoin jatkuvassa tupakanpoltossa. Helsingin miljöö ja varsinkin rakenteilla ollut Sörnäisten metroasema on otettu haltuun kohtuudella. Toteutus on kuitenkin rytmitön, jännitteetön ja kömpelö. Näyttelijätyö vaivaannuttavaa, kylmyys ja eleettömyys eivät viesti muuta kuin välinpitämättömyyttä.

William A. Wellman: The Story of G.I. Joe

Uraauurtava sotaelokuva Hollywoodista 1945, en ole ennen päässyt näkemään. Poikkeuksellisen realistinen kuvaus rivimiesten näkökulmasta. Aavikkosotaa Tunisiassa, kaupunkisotaa San Pietrossa, Monte Cassinon mutaa. Burgess Meredithin sotakirjeenvaihtajan voice-overia ajoittain, mutta varsinainen "päähenkilö" on Robert Mitchumin johtama jalkaväkikomppania. Musiikin käyttö on hieman vanhentunutta, mutta erittäin vaikuttavaa jälkeä kokonaisuutena. Alakuloinen tunnelma säilyy loppuun asti, Hollywood-sotaleffoissa ei aiemmin tätä suvaittu.

Durham Temptation

Russian stout Pohjois-Englannista, 10%. Pehmeää, täyteläistä, hieman liian kylmää, alkoholi paistaa läpi. Kahvia ja suklaata, myös lakritsaa, lähes salmiakkia. Maitoisuuttakin jonkin verran. Ehkä liian mausteinen ja makea imperial stout minun makuuni, mutta kohtuullisen mukavaa tämä silti on. Oluthuone Leskinen, 27.9.2012.

Plevna Luomu Oktober

Kirkas, lähes kuparinen väri, 5,9%. Melko pyöreää, viljaa, karamellisuutta, katkerot ryhdistävät loppuvetoa. Melko matalaprofiilinen tämän tyylisuunnan olut on väistämättä, mutta onnistunut tämä on reunaehdot huomioiden. Vaikea sanoa, onko eri olut kuin panimon aiempi Oktoberfest, ehkä aiemmin ei raaka-aineet luomua. Oluthuone Leskinen, 27.9.2012.

Robert Wise: The Hindenburg

Edustava esimerkki katastrofilajityypin kultakaudelta vuodelta 1975. Ryhdikäs alku mustavalkoisilla dokumenttipätkillä ilmalaivojen historiasta. Natseista ei irtoa tarpeeksi jännitettä ja elokuvan perusrunko jämähtää tyypillisen jähmeäksi tyhjänpäiväisine sivujuonineen. Onko huippulahjakas George C. Scott ollut koskaan tätä huonompi? Robert Surteesin kuvaus on kohtuullista, mutta käsikirjoitus sitäkin surkeampi. Sabotaasispekulointi jää löysäksi ja vakoilukuviot heikosti perusteltuja. Lopun hidastettu turmio on melkoinen antikliimaksi, paljon enemmän olisi pitänyt tehoja irrota.

Buxton Imperial Black

Brittioluessa alaotsikko india pale ale viitannee siihen, että tavoitteena on ollut Black IPA tai Cascadian Dark Ale. Imperial-määreen perusteella vielä vahvempi tulkintakin, mutta alkoholia on hillitysti 7,5%. Paahtoa reippaasti, kahviakin. Katkeroa ei niin paljon kuin voisi odottaa. Kuohkeaa, luumuisuuttakin löytyy. Vehnää mukana, pyöreyttänee runkoa. Ehkä kokonaisuus jää silti hieman vaisuksi, humalan puraisu on liian voimatonta. Oluthuone Leskinen, 26.9.2012.

Crew IPA

Saksalaiselta pintahiivaihmeelta nyt pale alen jälkeen IPAa. 6,4%, hyvin hedelmäinen, mutta myös vähän puutakin mukana. 58 IBUa, Herkules-humalaa tutumpien joukossa. Katkeroa voisi olla enemmän, hieman tunkkainen, ei raikkautta. Täyteläisyyskin puutteellista, vähän heikompi kokonaisvaikutelma kuin pale alessa. Oluthuone Leskinen, 26.9.2012.

Unto Tikkanen

Tyrmistyttävä tieto Unto Tikkasen kuolemasta tavoitti minut tekstiviestillä juuri kun olin sulkemassa kännykkää Bolognan koneessa Kööpenhaminan kentällä. Ilman Untoa olisin luultavasti ollut menossa jonnekin muualle, vaikkapa Kreikkaan, jossa olutkulttuuri on Italiaa heikommissa kantimissa.

Unto Tikkasen asiantuntevat ja olutta arvostavat kirjoitukset 1980-luvun lopulla olivat Michael Jacksonin kirjojen ohella avainvaikutteita, kun aloin lopulta tajuta oluiden monimuotoisuuden. Mm. Olut-lehden myöhemmät artikkelit syvensivät Unton asemaa Suomen johtavana olutjournalistina. Unton kaksi kirjaa olutkulttuurista ovat edelleen alan painavinta antia. Jälkimmäisen kirjan nimessä mainittu viini oli Unton mukaan mukana pelkästään kustantajan markkinointiponnistelujen helpottamiseksi, koska olueen vakavasti suhtautuvien ihmisten joukko oli edelleen niin vähäinen. Unto oli sahdin merkittävimpiä puolestapuhujia ja suomalaisen alkoholipolitiikan järjettömyyksiä vastaan hän jaksoi taistella loppuun asti.

Kun Unto perusti 90-luvun lopulla oman Juomanlaskija-lehtensä, tarjosin sinne matkakertomustani Skotlannista. Olin harjoittanut pitkään pienimuotoista kirjoittamista ja olut-alueella ei Suomessa tarjonta ollut kovin suurta. Untohan julkaisi tarinan, ei tosin kuviani, jotka jo silloin olivat pöyristyttävän vaatimatonta tasoa.

Ensimmäisen kerran tapasin livenä Unton, kun hän oli mukana Oulussa lanseeraamassa Koff Velvetiä oululaisille olutseuralaisille syksyllä 2000, Unto kutsui minutkin mukaan, vaikka en silloin Oulun Olutseuraan kuulunutkaan. Unto esitelmöi Koffin Porterin historiasta ja sen suhteesta Velvetiin. Virallisen osuuden jälkeen Kaarlenholvissa siirryimme parin muun tyypin kanssa alkuperäiseen Leskiseen Saaristonkadulle ja sieltä kahdestaan Oulun Panimoon. Unto halusi välttämättä kokeilla paikallista olutta, vaikka yritin varoittaa oluen tasosta. Loppujen lopuksi Unton arvio tuotteesta oli samansuuntainen. Kävimme vielä poikkeuksellisessa viskibaarissa St. Michaelissa ja sen jälkeen oma askeleeni alkoi jo painaa liikaa. Unton monipuolisesta olutkulttuurikiinnostuksesta kertoo se, että hän halusi jatkaa vielä Oulun vanhimpaan baariin Sarkkaan, jossa itse en ole vielä nytkään tullut käyneeksi.

Myöhempinä vuosina tapasimme muutaman kerran Helsingissä ja keskustelut olivat aina yhtä antoisia. Unto sai minut vakuuttuneeksi saksalaisen olutperinteen arvosta, varsinkin kellerbierin merkityksestä, itselleni sen kolahtaminen vei todella kauan aikaa. Olimme yhteyksissä tietysti aina Juomanlaskijan juttujen tiimoiltakin. Kun Unto joutui lopettamaan Juomanlaskijan julkaisemisen sairastuttuaan, en enää ollut häneen kosketuksissa. Viimeisen kerran näin hänet viime vuoden alkukesänä St. Urhossa brittivieraiden seurassa Baltic Adventure -tapahtuman yhteydessä, en tullut ängenneeksi mukaan. Unton puhelinnumero on edelleen kännykässäni, sen poistaminen tuntuu todella raskaalta.

Fohrenburger Lager

Bolognan lentoaseman kahvilassa itävaltalaista teollisuuskamaa. Kevyt vaahto, hiilihappoa reippaasti. Hieman epäpuhdas maku, ei ehkä hanat aivan kunnossa. Neutraali, hieman viljainen, pahvia, hippunen humalaa. Ei aivan onneton, mutta ei hurraamista. Bologna, Aeroporto Guglielmo Marconi, 25.9.2012.

Centokiodi Ortica

Lortican nimikkoolut, sameaa keltaista. Hieman mausteinen, hyvin kuiva, aavistuksen hapan. Ehkä jonkinlainen vehnäolut, esterisyyttäkin löytyy. Ei oikeastaan jälkimakua, mutta miellyttävähkö kokonaisuus. Ohuehko, mutta makuakin on. Lupaavaa toimintaa Bolognassa. Bologna, Lortica, 24.9.2012.

Summer Wine Mokko Milk Stout, real ale

Todella yllättävää osua yorkshirelaisen kulttipanimon riiliin Bolognassa. Luulin tietysti ensin paikallisen Mokko-panimon tuotteeksi, jälkiotsikko Summer Wine olisi jotain italialaista perversiota. Hyvin pehmeä, ällistyttävästi +30 C -lämmön Bolognassa on saatu brittiriili skulaamaan optimaalisesti. Kahvia on nimenmukaisesti, paahtoa kevyesti, maitohappoa ei vahvasti, mutta taustalta löytyy. Täyteläisyys ei aivan vakuuttavaa, hieman ohkaisuutta rungosta nousee. Humalaa ei oikeastaan ollenkaan, se on lievä pettymys, vaikka ei maitostoutista sellaista ole syytä odottaakaan. Bologna, Lortica, 24.9.2012.

Ducato VIÆMILIA

Lortica ei auki vielä 1630, tämä on Italiassa tyypillistä, mutta harmittavaa,  kun tulee Suomesta tiukalla aikataululla paikallisia oluita maistamaan. Pieni kierros Bolognan yliopistoalueen muilla baaritiskeillä, ei mitään mielenkiintoista. 1645 baari hienosti auki.  Pils, 5%, hiilihappoa reippaasti. Viljaa on, hieman hedelmäisyyttä, ei juuri humalaa. Puhdasta, mutta aivan liian varovainen humalointi. Hieman ukkosta ilmassa Bolognassa, trumpettia soittava ohikulkija pakkautui patiolle rahaa pyytämään, mutta musiikki ei tarpeeksi laadukasta ex-tempore-konsertti-investointiin. Bologna, Lortica, 24.9.2012.

Centokiodi Sveltina

Osuin viereiseen baariin, kun Lortica ei 1600-lupauksista huolimatta vielä auki klo 1607. Vihreäsävyinen karu kapea baari. Aluksi ei muita asiakkaita, mutta muutama saapui myöhemmin. Leonard Cohenia taustalla. Baarin nimi omalaatuinen, hanassa Wodanin saksalaisia ja Menabrean italialaisia. Patio kasattu olutkoreista, tarjolla sarjakuvia ja vastakulttuurilehtiä. Valitsin kuitenkin samaa olutta, joka jäi Lorticassa kokeilematta aiemmalla vierailulla. Bolognalainen panimo, ilmeisesti varsin uusi. Sveltinan alaotsikkona cream ale, mutta samea keltainen olut on pikemmin golden ale. Hedelmää ja pihkaa, erittäin raikasta, Hieman vihanneksinen, mutta toimii mukavasti. Bologna, Modo Infoshop, 24.9.2012.

Baladin Open

Kävin kiskomassa kiirastulen kaltaisessa helteessä Bar Lortican ovea, aukeaa vasta klo 16. Palasin Eatalyyn ja Open hyvin samanlainen kuin Re Ale, ehkä aiempikin lasi oli siis Openia. Ehkä nyt hikisen lenkin jälkeen hieman täyteläisempi ja katkeroisempi. Hedelmäisen makea tämäkin raikkaalla tavalla. Kirpeämpää hedelmää, jopa greippiä, vaikka ei tämäkään leimallisen sitruksinen ole. Bologna, Eataly, 24.9.2012.

Birra del Borgo Re Ale, hanaversio

Annoin Bolognan Eatalylle toisen mahdollisuuden, nyt maanantaina palvelukin nopeampaa. Mielenkiintoisin tarjonta liian isoissa pulloissa, päädyin hanoihin, joissa lähinnä makro-Forsteja ja Weihenstephereita. Ennestään tutun Borgo-alen hanaversio hieman sameaa, keltaista. Hedelmää ja makeutta, mutta ei niin makea kuin pulloversio. Pehmeä, persikkaa, katkeroa kohtuudella, jälkimaku miellyttävän pitkä. Olut saattoi kyllä olla myös Baladin Open, jota oli viereisessä hanassa. Re Alen pulloversio oli paljon punaisempi. En ehtinyt tarkistaa kummasta hanasta vain italiaa taitava baarineito lasin täytti. Suurieleistä ihmettelyä miksi en syö mitään, totta kai. Bologna, Eataly, 24.9.2012.

La Petrognola Magnifiche Versiliese

Satuin kurkistamaan Strozzi-palatsin hulppeaan kahvilaan ja tiskin päällä näkyi epäilyttäviä pulloja, ehkä olutta? Näin olikin, Baladinilta ja ennestään tuntemattomalta La Petrognolalta, panimo jossain Toscanan maaseudulla. Sameaa ja ruskeaa. Makeaa, belgidubbel tulee mieleen, vaikkei kuitenkaan belgihiivaa. Varsin mauton, ei humalaa, sokerista, liian makeaa. 8%, 6€, todella halpaa Firenzen hintatason mukaan.  Firenze, Palazzo Strozzi Cafè Giacosa, 23.9.2012.

Mostodolce Elio's Fifty

Oluen nimi oli baarissa kirjoitettu Elois Fifty, mutta Elio's varmaan oikeampi muoto, paikan omistajan merkkipäivän juhlaolut. IPA, 6,5%. Punaisempi, melkein kuparinen, kirkas, raikas ja tuore. Pihkaa ja katkeroa, mutta ei sitrusta. Hedelmäisyys muutenkin heikkoa, vahva mallaspohja. Yllättävän vähän IPA-tyyppinen, ehkä heikoin Mostodolcen oluista, ei vastannut tarpeeksi odotuksia. Puhdaspiirteinen laatuolut kyllä tämäkin. Firenze, Mostodolce, 23.9.2012.

Mostodolce My Angel

Kristillissävyinen nimi tässäkin oluessa, nyt pacific pale ale, 5%. Keltaista ja sameaa keltaista, selvästi sitrushedelmää. Hyvin katkeroa, hieman havujakin, ei vihannesta. Raikastakin, mutta ehkä kapeampi kokonaisuus kuin bitter. Firenze, Mostodolce, 23.9.2012.

Mostodolce Cristian

Lorticasta poistumisen jälkeen Bolognan olutskene näytti rumempaa puoltaan. Olutkauppa/baari Birroteca La Tana del Luppolosta ei löytynyt mitään kiinnostavaa ja hermotkin kiristyi vetämättömän myyjän passiivisuudesta. Mutta aamulla uudella innolla Apenniinien taakse Firenzeen, melkein koko junamatka tunnelissa, 300 km/h. Duomo, Uffizi, Ponte Vecchio ja lounaalle panimoravintolaan. Oluet tosin kai tehdään nykyään kaupungin ulkopuolella Pratossa. Sijainti aavistuksen Firenzen pahimman turistialueen ulkopuolella. Nuhruinen paikka, mutta hyvin tunnelmaa. Baarileidi ei osannut englantia oikeastaan ollenkaan. Cristian on bitter, 4,5%, täyteläinen, tuore, hedelmäinen. Yllättävän voimakas katkero mukana, toimii hyvin. Firenze, Mostodolce, 23.9.2012.

Brewfist Fear, real ale

Pikimustaa riilistoutia Codognosta, 5,2%, 24 IBU. Pehmeää, kahvia ja suklaata, paahteisuus kevyempää. Katkerot sivuroolissa, mutta nyt osui eteen varsin ihanteellinen tuote. Tynnyrikäyminen on selvästi nostanut vivahteita esiin ja pyöristänyt särmiä. Maitohappoa vain häivähdys. Hyvin nautinnollinen olut ja tuntuu soveltuvan hieman paradoksaalisen hyvin Italian tulikuumaan loppukesään. Bologna, Lortica, 22.9.2012.

Brewfist Burocracy, real ale

Lortican käsipumput elossa! Taas kohtalo oli potkaista päähän katkerasti, italoriili veti viimeisiään, mutta ehdin saada vajaan pintan (sic! pintti on italiaksi pinta) ilmaiseksi. Ei tunnu olevan mitenkään pilalla. Hyvin tumman punaruskeaa, reipasta vaahtoa. IPA, 6%, pehmeää, kuohkeaa, kiiviä, persikkaa. Hedelmäisen makea olut, katkerot sivuroolissa. Leveä, mutta lyhyt humalointi laajenee kitalaen takaosaan. Laatuolut, muttta todellinen kunto jäi hieman arvoitukseksi. Riilikäsittelyn vaikutus myös epäselvä, edellisillan keg-Spaceman helposti samaa tasoa. Kokonaisuus kuitenkin hyvin miellyttävä. Brewfist näyttää ainakin Bolognassa kohonneen ohi Baladinin ja Borgon johtavaksi craft-valmistajaksi. Bologna, Lortica, 22.9.2012.

Rurale Terzo Miglio

Ensimmäinen kokonainen päivä Bolognassa. Kirjakaupan yläkerrassa Eataly-ketjun craft-oluisiin keskittyvä osteria. Hirveä ryysis lauantain lounasaikana, sain paikan tiskiltä, mutta liian hidas palvelu, aikaa on niin vähän ja oluita niin paljon. Häivyin pois juomatta mitään. Italialainen olutkulttuuri ei tunnu pääsevän baareissa kunnon vireeseen. Johtuu ainakin valtakulttuurin voimasta, italialaiset ovat aivan liian kiinnostuneita syömisestä.

Suuntasin Bolognan yliopistoalueelle, jonka reunalla Bolognan kovamaineisin olutbaari Lortica. Ei kunnon kylttiäkään, nimi vain painettu verhoon. Siisti paikka, viihdejazzia. Kapea baari, takana isompi lounge. Jokin Angry Birds -sienipallo tiskillä, täällä ei onneksi tungosta. Selvästi paras baari toistaiseksi, 9 hanaa, italomikroja ja kaksi Brewdogia. Ensimmäinen valinta Pavian läheltä american pale alea, 5,8%. Hyvin humaloitu ja kuiva, ei raikkautta tarpeeksi, mutta tasapainoinen. Lorticassakin useimmat syövät, kaikilla ei edes olutta mukana. Täälläkin Au-Hallertaun märzeniä. Bologna, Lortica, 22.9.2012.

Au-Hallertau Märzen

Baijerilaista märzeniä osittain epähuomiossa. Kieliongelmia, ehdin luulla, että tämäkin on Brewfistin tekemä. Italialaisten englannin taito ei ole parantunut sitten viime vierailun. Onneksi pieni annos, 5,3%. Makeahkoa, bock-tyylistä, ei vakuuta, mutta kohtuullista. Yllättäen hieman humalointiakin mukana. Bologna, Harvest, 21.9.2012.

Brewfist X-Ray

Toinen codognolainen on imperial porter, 8,5%. Hyvin kahvinen ja paahteinen, maitohappoakin, hyvin toimii. Hieman mausteisuutta, jopa savuakin, perushappamuutta myös, olisiko jo päässyt hieman heikentymään. Marjaisuutta, yllättävän helppo juotavuus näin vahvaksi olueksi. Vaikuttava tapaus tämäkin. Harvestin käsipumpussa ei mitään, tavaraa tulossa vasta lokakuussa, niinpä tietysti. Bologna, Harvest, 21.9.2012.

Brewfist Spaceman

Venetsiasta junalla paluu Bolognaan, jossa olin ehtinyt edellisiltana juoda vain Hacker-Pschorria pizzeriassa. Nyt päätin yrittää löytää alan erikoisbaarin. Harvest Pub sellainen onkin, noin 20 minuutin ripeän kävelyn takana keskustasta luoteeseen. Bolognan erikoisuus, sileää marmoria muistuttavat katetut jalkakäytävät kantoivat tänne asti. Pieni baari, muutama asiakas ja karu sisustus. Vain viisi hanaa, pullo-oluita enemmän, mutta listalla ei ihmeellisyyksiä. Hanoissa lähinnä Brewfistin oluita, harmittavaa sikäli, että juuri näitä oluita on käsittääkseni juuri maahantuotu Suomeenkin. Mutta tietysti on mielenkiintoisempaa juoda niitä täällä lähempänä valmistuspaikkaa. Brewfistin panimo on Codognossa, suunnilleen Milanon ja Parman puolivälissä, ei siis kovin kaukana Bolognasta. Spaceman on west coast IPA, 7%. Ei erityisen sitrusmainen, kypsää hedelmää, makeutta lievästi, vihannesmaisuus ei ole kaukana, mutta säilyy poissa. Katkeroa mukavasti, tasapainottava runko, aika vakuuttavaa. Hienoa kamaa, mutta ei tajunnanräjäyttäjä. Bologna, Harvest, 21.9.2012.

Birra del Borgo Stelle & Strisce

Venetsia ei ole olutmatkailijan ykköskohteita, mutta en nyt olutmatkalla varsinaisesti ollutkaan. Lounaan yhteydessä ajattelin kuitenkin jotain paikallista käsityöolutta saada lasiin. Pyhän Markuksen turistihelvetistä pohjoiseen pieniä mutkittelevia kujia sairaala-alueen suuntaan. Täältä löytyi netissä suositeltu hyvin pieni ruokaravintola, jossa piti olla kaupungin paras oluttarjonta. Sellaisesta ei aluksi näkynyt jälkeäkään. Tarkemmin kyseltäessä tiskin alta löytyi yksi ainoa pullo paikallista mallasjuomaa. Parempi sekin tietysti kuin ei mitään. Borgon golden alessa vain 3,9% alkoholia, raikasta, hieman vihannesta nousee mukaan, kohtuullinen katkeropäätös. Jostain syystä ei tunnu yhtään ohuelta. Ihan ok ja päivän kalat olivat maukkaita. Toista olutta haeskelin myöhemmin iltapäivällä Rialton sillan länsipuolelta lupaavasta Birreria La Corte -paikasta. Sinne ei kuitenkin otettu asiakkaita, jotka eivät ruokaile. Varsin brutaalia, eikä Venetsiassa mitenkään ainutlaatuista. Turistilaumoja on niin paljon, että ravintoloilla on mahdollisuus maksimoida liikevaihtoa tälläkin tavalla. Eivät vaan Cortessa ehkä huomioineet, että mahdollisen hyvän oluttarjonnan osuessa kohdalle olisin käyttänyt rahaa paikassa  enemmän kuin keskivertolounastaja. Mutta Venetsiasta oluita siis tarttui kokemusvarastoon tasan yksi kappale. Venetsia, Osteria alla Staffa, 21.9.2012.

Real Madrid - Manchester City 3-2

Uusia 19-vuotiaita toppareita Bernabeulla, kotijoukkueella ranskalainen Raphaël Varane ja Cityllä Matija Nastasić Serbiasta. Tähdistä sivussa Ramos, Özil, Benzema, Modric, Balotelli, Aguero, Dzeko. Lainapelaaja Essien yllättäen Madridin avauksessa. Peli ensi jaksolla selvästi Madridin hallussa, Cristiano Ronaldo, Higuain ja Di Maria loivat kymmenkunta tilannetta. mutta ei laatua ja Hart torjui parhaat yritykset. Cityn vastahyökkäykset eivät tarpeeksi teräviä. Cityn Nasri loukkaantui 35. minuutilla.

Toisella jaksolla Madridin ote osittain herposi. Silti Marcelo tykitti vasurilla kahdesti vapaasti, vähän ohi ja yli. Tunnin jälkeen Bernabeu antoi standing ovationin vaihtoon tulevalle Cityn David Silvalle, merkillistä jalkapallokulttuuria, ehkä liittyy kesän EM-voittoon. 68. minuutilla majesteettinen Yaya Toure rakensi vastahyökkäyksen ja Silvan tilalle tullut Dzeko kliinisesti harhautti Casillasin. Peli avautui totaalisti. 76. minuutilla Marcelo tasoitti, heikommalla oikeallaan nyt onnistui kimmokkeella. Cityllä useampi paikka ja 85. minuutilla Kolarovin vapaapotkun ohjasi Alonso omiin. City ei pystynyt jäädyttämään ja menetti kaiken. Di Marian syötöstä vaihtopelaaja Benzema käänsi hallitusti verkkoon ja viimeisellä minuutilla Cristiano Ronaldon laukaus upposi helposti Kompanyn maskin takaa Hartin läpi verkkoon. Mourinho tuuletti puvun housujen polvet puhki.

BrewDog Flying Dog International Arms Race

Aberdeenin ja Marylandin koirapanimoiden sekarotuinen siitosolut. Punaista alea, 7,5%. Etiketin mukaan lopputuloksessa ei ole IBUja, mutta sen sijaan marjoja ja yrttejä. Ei kuulosta lupaavalta minun näkökulmasta. Varsin kylmää, hyvin mausteinen. Yrttisyys asettuu kuitenkin kohtuullisesti kokonaisuuteen, mutta ei tässä hurraamista ole. Humalointi varmaan unohdettu todellakin kokonaan. Marjaisuus jää taustalle, yrtit korostuvat, selvästikin yritystä suosittujen yrttiviinojen markkinoille. Itseäni ei tämä suunta oluissa kiinnosta oikeastaan ollenkaan, mutta vastakaikua saattaa muualta löytyä. Kauppa ainakin näytti käyvän Perämeren viskibaarissa. St. Michael, 18.9.2012.

Beer Here Wicked Wheat

Vehnäisen juuttibelgin etiketissä veristä moottorisahaa heilutteleva söpö kissa, keskiolutvahvuus 4,7%. Runsaasti hiilihappoa äskeisen riilin jälkeen. Raikasta greippiä ja jopa sitruunaa, mutta myös valmistajan talonmakuista vihannesta. Jälkimaku ohut, mutta kohtuullisen pitkä. Persoonallinen olut, eikä pelkästään negatiivisessa mielessä. Oluthuone Leskinen, 18.9.2012.

Moorhouse's Black Witch, real ale

Riipaisevan pitkän tauon jälkeen real alea Oulussa. Pehmeää, helpottavan vähän hiilihappoa, lopultakin pääsee juomaan olutta ilman kuplivaa rasitusta. Kypsää hedelmää, makeaakin, 4,2%. Ei aivan parhaassa iskussaan, hieman pahvisuutta keksin seassa. Ohuehko tietysti ja jälkimakukin hieman epämääräinen, katkeroa on kuitenkin kapealla tavalla terävästi. Tasapainottoman oloinen, mutta hyvä näinkin. Hanalätkässä näppärä visualisointi oluen nimihenkilöstä. Oluthuone Leskinen, 18.9.2012.

Nynäshamns Smörpundet Porter

Ruotsista mäjähtää makeaa suklaista kamaa ja paahtoakin on vahvasti. Periaatteessa tuttu tuote, mutta viime vuosina eteen on osunut vain pitempään kypsytetty pulloversio. Tämän hanaoluen spekseistä ei tarkempaa tietoa, mutta todella täyteläinen ja tuore, 5,9%. Talkkunaa, saaristolaisleipää, mallasta, humalointi kevyehköä. Alkuhämmennyksen jälkeen makeus väistyy taustalle ja jälkimaussa mukavasti viipyilevää katkeroa. Erittäin nautinnollinen. Oluthuone Leskinen, 17.9.2012.

Crew Pale Ale

Kein Pils, kein Weizen, kein Helles! Etiketissä natsahtava retoriikka on hallussa ja saksalaista pale alea löytyy nyt Perämereltäkin pöyristyttävän syysmyrskyn odotustunnelmissa. Hörppääkö Kivisydämen monttu merivettä?  Tällä kertaa alea on tarjolla pohjahiivan sydämestä Baijerista, pantu Hohenthannissa, Landshutin ja Regensburgin välillä, 5,6%. Müncheniläinen valmistuttaja lupaa hopfeja kolme kertaa enemmän kuin pilsissä. Vehnää mukana, yllättävän viljainen, ei sitrusta. Pintahiivasta huolimatta hedelmäisyys muutenkin laihaa, mutta katkeroa kyllä löytyy.  Periaatteessa puhdaspiirteinen, mutta hieman ristiriitainen vaikutelma. Oluthuone Leskinen, 17.9.2012.

Erdinger Oktoberfest

En muista aiemmin juoneeni oktoberfestweizenia, mutta pelkästään vehnäoluisiin keskittyvältä Erdingin kaupungin panimolta sellainen nyt Suomeen saapui. Olut tunnettaneen müncheniläispanimoiden Oktoberfest-suojaamilla kotimarkkinoilla Festweiße-nimellä. Alkoholia 5,7%, joten puolisen prosenttia tavanomaista vahvemmaksi on runko väännetty. Hyvin samea täyteläinen esterinen hefeweizen, ei erityisemmin banaania. Silti aavistuksen makeahko pehmeä vehnäolut, jälkimaun katkeruus hyvin hillittyä. Yllätyksetöntä laatutyötä, kuten Baijerin suunnan tuotteilta on totuttu odottamaan. Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.

Ayinger Kirtabier

Kirtabier on ilmeisesti suodattamaton versio baijerilaisen kulttipanimon Fest-Märzenistä, mahdollisesti sama olut on aiemmin markkinoitu nimellä Kirta-Halbe. Erityisen samealta olut ei tosin näytä, hiilihappoa on reippaasti. Maltainen täyteläinen ote, hieman makeuttakin viljan ja leivän seassa. Humalointi on tässä sarjassa varsin tuntuvaa, se on kapean terävää lajia. Puhdaspiirteinen tasapainoinen hillitty nautinto-olut. Makeampi kuin muistikuvat Fest-Märzenistä, mutta hyvin lähellä sitä tämä on. Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.

Beer Here Dead Cat

Beer Here on Tanskan moderneista sopimusvalmistajista vaatimattomimpia, tuotteiden laatu vaihtelee pahasti. Yksi heikoimpia on ollut Fat Cat, jonka Belgiassa teetetty keveämpi versio nyt kokeiltavana. 4,7%, uusiseelantilainen humala Nelson Sauvin on vaihtunut helpommin saatavilla olevaan Simcoeen ja raaka-ainepohjaa on kai muutenkin loivennettu. Sameus on vähentynyt, mutta nahkeus, vihanneksisuus, ohuus ja raikkauden puute ovat tallella. Hedelmää on ja humalointi edelleen melko reipasta, mutta tanskalaisskaalan jälkipäähän tämä sijoittuu. Oluthuone Leskinen, 13.9.2012.

Nøgne Ø Tiger Tripel

Nahkeahkoa hedelmää Norjasta, pientä happamuutta, 9%. Varsin pehmeää, hedelmäisyys korostuu. Ei selvästikään kohoa belgialaisten huippujen tasolle. Belgihiivaisuus ei ole päällimmäisenä pinnassa, mutta silti siinä tyylisuunnassa selvästi ollaan. Olisiko vehnän käyttö jonkinlainen ongelma, se voi leikata särmää pois. Laadukas suoritus silti, toimii hyvin useimmilla osa-alueilla. Humaloinnista ei mitään havaintoa, ei se toki tripel-tyyliin korostettuna kuulukaan, mutta Grimstadissa ei siis ole haettu tähän mitään muodikasta IPA-hybridisuuntaa. Oluthuone Leskinen, 12.9.2012.

Belfast Bay McGovern's Oatmeal Stout

Vehnää ja kauraa, 4,7%. Hyvin leimallisesti paahteisuutta ja maitohappoa. Kevyehkö runko, ei juuri humalaa. Suhteellisen tasapainoinen, jopa täyteläinenkin, mutta omaperäisyyttä puuttuu. Nettitietojen perusteella oluen pitäisi olla huomattavasti vahvempi, mutta tällainen typistys nyt on Perämerelle saatu. Pivo, 11.9.2012.

Hornbeer Imperial IPA, hanaversio

Varsin makeaa, karamellia, kypsää hedelmää. Yllättäen hyvin raikasta ja tuoretta. Ei vihannesta, täysin erilainen kuin pari vuotta stten Kemissä vastaan tullut pullotuote. Keskitäyteläisesti humalaa jälkimaussa. Tämä tuntuu hyvin miellyttävältä tanskalaiselta, parhaita sikäläisiä IPOja. Maistuu myös kevyemmältä kuin vahvuus (8,3%) edellyttäisi. Oluthuone Leskinen, 11.9.2012.

BrewDog Never Mind the Anabolics

Skottipanimo BrewDog on tullut tunnetuksi siitä, että se käyttää enemmän energiaa julkisuuden tavoitteluun kuin oluiden laadun kehittämiseen. Panimon sarkastisesti punkahtava olympiaolut on nyt päätynyt Perämerellekin. Kirkkaan kuparinen väri, 6,5%. Makeahko pyöreä hieman epäilyttävä maku. Nahkeaa hedelmää, toffeeta, liikutaan lähellä vahvan bitterin runkoa. Lopussa on kohtuullisen voimakas humalointi. En tiedä onko keitoksessa todella urheilussa kiellettyjä aineita alkoholin lisäksi, mutta suhteellisen harmittomalta kokonaisuus tuntuu. Ehkä mausteisuutta on enemmän kuin humalaan voisi yhdistää. Ei mikään erityisen miellyttävä olut, lähes pahvinen nihkeys hallitsee, mutta jälkikatkero pelastaa osittain. St. Michael, 10.9.2012.

Antti J. Jokinen: Puhdistus

Yllättävän onnistunut tulkinta Sofi Oksasen romaanista. Ohjaaja on minulle tavallaan ennestään tuttukin, mutta pelkästään selostajalegenda Juha Jokisen poikana ja näppärän kokin Sara La Fountainin ex-poikaystävänä. Tämä on ensimmäinen Markus Selinin tuottama elokuva, jonka katsomisesta olen maksanut rahaa. Synkkä fiilis, ehkä vieläkin synkempi kuin kirjassa. Väkivalta on pöyristyttävän raakaa, elokuvan voima on sen näyttämisessä, Oksanen jätti hieman lukijan mielikuvituksen varaan, mutta Jokinen ei säästä katsojaa. Varsin paljon Jokinen ja toinen käsikirjoittaja Marko Leino ovat saaneet kahteen tuntiin mahdutettua ja jopa intensifioineet tapahtumia. Vladivostok jää tapahtumapaikoista pois, mutta se ei haittaa kokonaisuutta, joka rullaa ilman suvantoja. Viktoria Mullovan viulumusiikki sopii tunnelmaan todella hyvin. Jos romaania ei ole lukenut, tarinasta voi hieman pudota kyydistä, mutta varsin loogisesti kaikki kääriytyy esiin. Viron historian ällistyttävät käänteet sivuutetaan, mutta kommunismin kylmäävin raiskaus 40-luvun jälkipuoliskolla saa arvoisensa tarkastelun. Aivan kaikki näyttelijäsuoritukset eivät ehkä onnistu, mutta Laura Birn vakuutti kyllä minut aivan puun takaa, en tästä näyttelijästä ole aiemmin innostunut. Ainoaa lievästi positiivista mieshahmoa esittävä Peter Franzén jää pelkäksi pällistelijäksi. Lähikuvia todella paljon, levotonta kameraa. Tuntuu olevan koko ajan loskainen syksy, tai talvi. Alkuperäistekstin näytelmällisyys ehkä paistaa joissain osissa läpi, mutta kyllä Jokinen saa rytmiin tarpeeksi kuohkeutta. Suomen kielen käyttö on tietysti hieman ongelma, yhdessä hääkohtauksessa puhutaan viroa ja monen näyttelijän aksentti on vahva. Näyttelijävalintojen takia suomi on ymmärrettävä valinta. Loppuratkaisu ehkä hieman epätyydyttävä, mutta se muistaakseni noudattelee Oksasen valintaa. Ehkä Jokinen ei tuo mitään oleellista uutta tarinaan, mutta erittäin hyvä suoritus.

James Cameron: Titanic

En ole aikaisemmin nähnyt tätä tunnettua menestyselokuvaa ja työläs kokemus oli nytkin. Päinvastoin kuin 50-luvun A Night to Remember, Cameronin elokuva ei ole Titanicin uppoamistarina. Se on Titanicille sijoittuva imelä ja melodramaattinen rakkaustarina. Sellaisena kohtuullisen hyvin tehty ja yksilötarina kerää vastakaikua suuremmassa yleisössä kuin analyyttisempi tragediakuvaus. Paljon on kyllä kehnoa, nykyajassa tapahtuva kehyskertomus on kömpelö ja halvankin oloinen, päätarinan useimmat henkilöt pelkkiä karikatyyrejä. Alkupuoli ennen jäävuoren saapumista on liian pitkä, koko leffalle tulee kestoa toivottoman paljon. Naispäähenkilön voice-over jää kompromissiksi, koska sitä käytetään aivan liian säästeliäästi. Toimintakohtauksista Cameron selviää tietysti kohtuullisen hyvin. Kate Winslet kannattelee leffan loppuun asti, hänessä silmä lepää ja neito jopa tykkää sameasta tummahkosta oluesta.

Adnams Ghost Ship

Golden ale Suffolkista, hyvin kypsähedelmäinen, persikkaa, kiiviä, mangoa, ehkä vähän sitrusmaisempaa mandariiniakin. Mallas pahasti taustalla, hedelmä ylivoimainen. Jälkimaku ei päällekäyvän katkeroinen, mutta kohtuullisen miellyttävä sekin. Varsin suoraviivainen, mutta mukava osoitus että brittien golden alet eivät pelkkiin sitrusjuomiin rajoitu. Sessio-oluena mallikas, joskin melko vahva britiksi, 4,5%. Ostopaikka Oulu, Stockmann.

Hornbeer Grisk

Samea punaruskea olut, odottamattoman makea IPAna markkinoiduksi olueksi, 6,4%. Hedelmäisyys hallitsee, mutta jälkimaussa paljon katkeroakin. Periaatteessa onnistunut olut, mutta en nyt erityisemmin innostunut, ei oikein tasapainoa, liian makea. Hieman ennusteiden vastaisesti patiokeli jatkuu hyvinkin mukavana Perämerellä. Oluthuone Leskinen, 8.9.2012.

Suomi - Ranska 0-1

Paatelaisen lausunto ennen alkuvihellystä ei hyvältä kuulostanut. Arvoituksellinen tautiepidemia oli iskenyt joukkueeseen, me ollaan hävitty tää peli. Käytännössä sivussa olivat Mäenpää ja Raitala, tilalla Hradecky ja Halsti, Arkivuo joutui ottamaan Riberyn vastaan. Roman Eremenko lopulta aloitti ylempänä, mutta ei selvässä kymppiroolissa, alempana myös Pukki ja sentterinä Hämäläinen, vähintään kyseenalainen ratkaisu. Deschampsilta täysin odotettu ryhmitys. Hermostunut alku, Ranska piti palloa, Ribery ja Menez vapaassa roolissa. 14. minuutilla yllättäen Hämäläinen saatiin irti, mutta hidas löysä ratkaisu, Pukki olisi pystynyt parempaan. 20. minuutilla Ranska rankaisi. EM-kisoissa täysin pimennossa vaeltanut Benzema riisti pallon yllättävän alhaalla, nerokas pystysyöttö Suomen topparien väliin, jossa (suomalaisille) yllättäen pivote Diaby, joka viimeisteli hallitusti. Suomi ei romahtanut, mutta Halsti otti pöljän kortin hyökkäyspäässä, tilanteita ei syntynyt, Eremenko toimi aiemmin paremmin alempana, hänelle olisi pitänyt rakentaa nyt selvempi rooli. Hämäläinen hukkasi toisenkin paikan 28. minuutilla.

Toisella jaksolla Eremenko otettiin alemmas, Hetemaj ylös. Viimeistään tämä oli ratkaiseva virhe, Alexei Eremenko olisi pitänyt ottaa sisään. Ranska kontrolloi peliä, Benzema kentän kuningas. Suomen avaussyötöt epäonnistuivat, Suomi ei kertakaikkiaan tarpeeksi hyvä. 64. minuutilla Ring-Pukki -kuvio, Pukki ei ole tarpeeksi tasokas. 65. minuutilla lopulta Alexei sisään, viisi minuuttia myöhemmin avainsyöttö, mutta Hämäläinen mokasi senkin. Vielä 81. minuutilla ylivoimahyökkäys, mutta Sparv ei kyennyt ratkaisuun. Kulmasta vielä Alexei juoni Sparville paikan, mutta Lloriksen reaktiotorjunta toimi. Tilanteita siis syntyi kohtuullisesti, mutta viimeistelijöitä puuttui. Roman Eremenkolle pitäisi antaa vapaa kymppipaikan rooli, siis aivan Litmasen tyyliin, kompromissit eivät toimi. Tulos on katastrofaalinen, MM-kisapaikka hävittiin tällä pelillä, käytännössä ei enää mitään saumaa. 

Joe Wright: Atonement

2007 valmistunut tulkinta Ian McEwanin romaanista. Ohjaaja Wright uusi kyky minulle, mutta varttuneempi käsikirjoittaja Christopher Hampton on tullut vastaan aiemminkin.  Periodipätkä, jonka alkupuolisko tapahtuu 1935 Englannin maaseudulla Shropshiressa. Tämä osa on hieman tavanomainen, ehkä tylsäkin, mutta romantiikkaa ja intohimoa, luokkaristiriitoja ja sodan odotusta, intensiivisyys on kohdallaan ja brittiläinen understatement toimii hienosti näyttelijäsuoritusten ja hillityn ympäristön puitteissa. Samoja kohtauksia esitetään useampaan kertaan eri näkökulmista, tässä vaiheessa toimii näppärästi. Jälkipuoliskolla siirrytään viisi vuotta myöhemmäksi sodan melskeisiin, Dunkerquen massiivinen evakuointioperaatio kuvattu varsin näyttävästi, tosin varmaan tietokoneavusteisesti. Jännite hajoaa, draama on liian ennakoitavaa, takaumakikkailu alkaa rasittaa ja katsojaa suorastaan johdetaan harhaan juonileikittelyillä. Melodramaattisuus korostuu, understatement häviää keinotekoisuuteen. Kohtuullisen kiinnostava kokonaisuus kuitenkin ja Keira Knightley on vähintäänkin uskottava intohimon kohteena.

Hartwall Lapin Kulta Luomu

Makropanimoista lahtelainenkin on pukannut uutuuden markkinoille. Luomuversio paraatibrändistä on nahkea, kevyesti viljainen, perusversiota vähemmän hiilihappoinen. Maku pysähtyy totaalisti. Tuoteselosteessa pelkkä ohra-maininta aiemman ohramaltaan ja ohratärkkelyksen asemasta, joten varmaankin ohramallas on hylätty tyystin ja tässä on pelkkää tärkkelystä. Tölkistä puuttuu myös "sisältää ohramallasta" -merkintä. Mauttomuus tukee tätä olettamusta ja tuotteen katehan paranee kustannusten pienentyessä. Ostopaikka Oulu, Värtön K-Market.  

Richard Loncraine: The Special Relationship

Peter Morganin kirjoittaman Tony Blair -sarjan kolmannessa osassa ohjaaja on vaihtunut Stephen Frearsista Loncraineksi. Fantastisen Gordon Brown -avauksen jälkeen kuningatar-osa oli todella paha pettymys eikä tämä Bill Clinton -osuuskaan erityisemmin vakuuta. Mielenkiintoisempi tämä kuitenkin on, vaikka ihmeempää uutta valoa tai syvyyttä ei ehkä olekaan tarjolla. Erittäin tyylikäs toteutus jälleen, alkuteksteissä välähdyksiä atlanttisen suhteen aiemmista johtohenkilöistä ja lopussa kättelevät W. Bush ja Blair. Bushin ja Blairin suhde oli paljon jännitteisempi ja mielenkiintoisempi, joten jatkoa voi vain toivoa. Clinton-leffa keskittyy oikeastaan vain kolmeen asiaan: Pohjois-Irlantiin, Monica Lewinskyyn ja Kosovoon. Irlanti ohitetaan nopeasti ja Lewinsky-tapauksesta kerätään vain halpaa huumoria. Morgan asettaa panokset Kosovon kriisin ratkaisuun ja siitä saadaan mukavaa draamaa kasaan. Clintonia esittävä Dennis Quaid ei ole muiden näyttelijöiden tasalla, kovin yksiulotteinen tulkinta syntyy roskaruokaa ahmivasta arkansasilaisesta. Hope Davis Hillaryna on todella onnistunut suoritus. Michael Sheen pääroolissa on yhtä ilmiömäinen kuin aiemminkin. Morganin näkemys Blairista on tässä melko yksiselitteisen positiivinen, joten Irak-jatko-osaa voidaan jäädä odottamaan turhaan.

Olvi Wagner

Valvira kielsi viime syksynä Duff-oluen myynnin Simpsons-animaation yhteyden takia. Olvin Wagner ei siis ole alaikäisille vaarallinen, samoinhan Koffin Fingerpori meni valvonnasta läpi. Juba Tuomolan suunnittelema tölkki ei yllätä, mutta näppärältä näyttää. Vaalea lager on täysmallasolut, tärkkelyksen käyttö ei ole nykyään kovin trendikästä. Ehkä siihen ovat vaikuttaneet pienpanimoiden käyttämät laadukkaammat raaka-aineet, ehkä ei. Varsin pehmeän maltainen makeahko olut, tämä on myös pastöroimaton, se ehkä tuntuu kuohkeutena. Olvin sivujen mukaan käytetty "sikamaisen hyviä humalalajikkeita", EBU-lukema on 22. Liian laiha jälkipotku on, vaikka helles-tyyliä tavoiteltaisiinkin. Ei tämä Olvin viimeaikaisista lanseerauksista kehnoimpia ole, mutta vielä ei ole aihetta suitsutukseenkaan. Aivan liian keskitien peruslager kuitenkin kyseessä. Ostopaikka Oulu, Värtön K-Market.

Peter Yates: Murphy's War

Sukellusvenesotaa Orinocolla toukokuun alkupäivinä 1945. Nimekkäitä tekijöitä, aliarvostettu ohjaaja Yates, kulttinäyttelijä Peter O'Toole, huippukuvaaja Douglas Slocombe ja monissa liemissä keitetty kirjoittaja Stirling Silliphant. Lopputulos on hyvin hidasrytminen nahkea leffa, jossa psykologiseen syvyyteen tähtäävä kunnianhimo ajaa karille pahasti. Brutaalista hyökkäyksestä ainoana henkiinjäänyt O'Toole yrittää kostaa Das Bootille kaksitasolla ja raskaalla proomulla. Lentokohtauksissa on absurdia kiihkoa ja näyttäviä maisemia Venezuelasta, mutta kokonaisuus on harmittavan vaisu. Yates hylkäsi The Godfatherin, jotta pääsi tekemään tämän kalkkunan.

A. Le Coq Maíz

Huumorikevennyksenä ryppyotsaisten olutarvioiden sekaan analyysi virolaisesta meksikolaisoluesta. Kirkas kapea pullo, maissi kirjoitettu espanjaksi, selvästi nyt yritetään nirhata Coronan ja Solin markkinaa. Näillä tuotteilla ei ole paljoa yhteistä tiukkanutturaisen olutharrastuksen kanssa, mutta oluttahan tämä kuitenkin lienee. Maissin ohella ohramallasta siis mukana. Maku on haastava, ei oikein synny mitään mielikuvaa. Pientä makeutta on, mutta edes maltaan häivähdystä en tunnu saavan esille makuhermoille. Coronan juomisesta on niin kauan, että vaikea suhteuttaa siihen. Luulisin aidoissa meksikolaisissa olevan hieman enemmän makua, mutta voin olla väärässä. Alkoholi 4,6% on saatu kyllä jotenkin häivytettyä pois, sekään ei maistu. Ehkä tätä siksi voi jossain humaltumishakuisessa käyttötilanteessa juoda mieluummin kuin vettä. Ei tämä siis maistu epämiellyttävällekään. Ostopaikka Oulu, Ruskon K-Citymarket.

Laitila Kievari Barley Wine

Suomalainen barleywine-style ale on edelleen harvinainen, mutta Alkon valikoimaan tärähtää nyt sellainen maan tiheimmältä pienpanimoalueelta Lounais-Suomesta. 8,3%, tyylinmukaisesti kuravedeltä näyttävä samea todella ruma juoma, ohutta vaahtoa. Tuoksussa hedelmää, kirpeyttä, mausteita, yllättäen hieman belgityylistä vivahdetta. Maku on pehmeän kypsän hedelmäinen, marjainen, täyteläinen. Ei odotetun makea, jälkimaku on yllättävän kuiva, pihkaista katkeroa kerääntyy pitkäkestoisesti. Nelson Sauvin -humala jyrää voimallisesti, sitä ei ole säästelty. Tyylinvastaisesti mukana myös vehnämallasta, ja todellakin weizenbock-tyylinen banaanisuus on varsin lähellä. Hopfenweizenbock pullon kyljessä ei varmaan vastalauseita aiheuttaisi, etikettikin alkaa muistuttaa Aventinus Eisbockia. Kevyttä happamuutta, myös maussa selvää mausteisuutta. Alkoholi tuntuu havaittavasti, tämä saattaisi parantua kypsymällä. Hyvin persoonallinen suoritus, makua ja monimuotoisuutta löytyy. Ostopaikka Oulu, Stockmannin Alko.

Hornbeer Eskil

Tämä tanskalainen olut on netissä luokiteltu mustaksi lageriksi, schwarzbieriksi, mutta kyseessä on kuitenkin belgihiivalla pantu ale. Musta olut on kyseeessä, hyvin paahteinen, voimakkaasti stout-tyyppistä maitohappoa. Katkeroakin mukana, riittävä täyteläisyys, hyvin tasapainoinen. Hedelmäisyys nousee esiin paahtomaltaan takaa, mutta belgihiiva ei missään vaiheessa erotu. Leskisen pation eteen asetettu Rotuaarin penkki kerää humaltuneita kaupunkilaisia lepäämään ja nauttimaan omia juomiaan. Ohi lipunut mustamaija ei reagoinut asiaan. Oluthuone Leskinen, 3.9.2012.

DCI Banks, Cold is the Grave

Toistaiseksi selvästi kunnianhimoisin episodi Banks-sarjasta. Ylidramaattisia aineksia on puoleentoista tuntiin aivan liikaa, mutta homma pysyy kasassa juuri ja juuri. Jännite kantaa koko ajan, vaikka yhtä epäuskottava tämä on kuin aiemmat osat. Toimintaelokuvamainen aloitus ja Lontoo-jaksoissa noirahtavaa fiilistä. Hätkähdyttävä suurisilmäinen Anna Wilson-Jones esittää Banksin pomon vaimoa.

Sinebrychoff Nikolai Cascade Ale Vuosiolut 2013

Pacific Northwestin olutkulttuuri on rekisteröity Keravalla! Näin täytynee olla, koska Koffin syksyinen vuosiolut on saanut Kaskadi-vuoristoon viittaavan väliotsikon. Oikeammin viittaus on tietysti sikäläiseen Cascade-humalaan, jota on odotetusti vaikea havaita lopputuloksesta. Kevyesti nahkean hedelmäinen, esanssista makeutta, loppumaku on pikemminkin laimeasti marjaisan kirpeä kuin katkera. Vetinen nihkeä kompromissiolut ei hätkäytä liikaa perus-Koffin juojia, joten saattaa pudota siis sielläkin lievästi irvistellen paremman puutteessa. Periaatteessa ehkä rohkeampi irtiotto kuin aiemmat pohjahiivaiset vuosioluet, mutta käytännössä tämäkään ei maulla juhli.  Ostopaikka Oulu, Ruskon K-Citymarket.