Antti J. Jokinen: Puhdistus

Yllättävän onnistunut tulkinta Sofi Oksasen romaanista. Ohjaaja on minulle tavallaan ennestään tuttukin, mutta pelkästään selostajalegenda Juha Jokisen poikana ja näppärän kokin Sara La Fountainin ex-poikaystävänä. Tämä on ensimmäinen Markus Selinin tuottama elokuva, jonka katsomisesta olen maksanut rahaa. Synkkä fiilis, ehkä vieläkin synkempi kuin kirjassa. Väkivalta on pöyristyttävän raakaa, elokuvan voima on sen näyttämisessä, Oksanen jätti hieman lukijan mielikuvituksen varaan, mutta Jokinen ei säästä katsojaa. Varsin paljon Jokinen ja toinen käsikirjoittaja Marko Leino ovat saaneet kahteen tuntiin mahdutettua ja jopa intensifioineet tapahtumia. Vladivostok jää tapahtumapaikoista pois, mutta se ei haittaa kokonaisuutta, joka rullaa ilman suvantoja. Viktoria Mullovan viulumusiikki sopii tunnelmaan todella hyvin. Jos romaania ei ole lukenut, tarinasta voi hieman pudota kyydistä, mutta varsin loogisesti kaikki kääriytyy esiin. Viron historian ällistyttävät käänteet sivuutetaan, mutta kommunismin kylmäävin raiskaus 40-luvun jälkipuoliskolla saa arvoisensa tarkastelun. Aivan kaikki näyttelijäsuoritukset eivät ehkä onnistu, mutta Laura Birn vakuutti kyllä minut aivan puun takaa, en tästä näyttelijästä ole aiemmin innostunut. Ainoaa lievästi positiivista mieshahmoa esittävä Peter Franzén jää pelkäksi pällistelijäksi. Lähikuvia todella paljon, levotonta kameraa. Tuntuu olevan koko ajan loskainen syksy, tai talvi. Alkuperäistekstin näytelmällisyys ehkä paistaa joissain osissa läpi, mutta kyllä Jokinen saa rytmiin tarpeeksi kuohkeutta. Suomen kielen käyttö on tietysti hieman ongelma, yhdessä hääkohtauksessa puhutaan viroa ja monen näyttelijän aksentti on vahva. Näyttelijävalintojen takia suomi on ymmärrettävä valinta. Loppuratkaisu ehkä hieman epätyydyttävä, mutta se muistaakseni noudattelee Oksasen valintaa. Ehkä Jokinen ei tuo mitään oleellista uutta tarinaan, mutta erittäin hyvä suoritus.