Unto Tikkanen

Tyrmistyttävä tieto Unto Tikkasen kuolemasta tavoitti minut tekstiviestillä juuri kun olin sulkemassa kännykkää Bolognan koneessa Kööpenhaminan kentällä. Ilman Untoa olisin luultavasti ollut menossa jonnekin muualle, vaikkapa Kreikkaan, jossa olutkulttuuri on Italiaa heikommissa kantimissa.

Unto Tikkasen asiantuntevat ja olutta arvostavat kirjoitukset 1980-luvun lopulla olivat Michael Jacksonin kirjojen ohella avainvaikutteita, kun aloin lopulta tajuta oluiden monimuotoisuuden. Mm. Olut-lehden myöhemmät artikkelit syvensivät Unton asemaa Suomen johtavana olutjournalistina. Unton kaksi kirjaa olutkulttuurista ovat edelleen alan painavinta antia. Jälkimmäisen kirjan nimessä mainittu viini oli Unton mukaan mukana pelkästään kustantajan markkinointiponnistelujen helpottamiseksi, koska olueen vakavasti suhtautuvien ihmisten joukko oli edelleen niin vähäinen. Unto oli sahdin merkittävimpiä puolestapuhujia ja suomalaisen alkoholipolitiikan järjettömyyksiä vastaan hän jaksoi taistella loppuun asti.

Kun Unto perusti 90-luvun lopulla oman Juomanlaskija-lehtensä, tarjosin sinne matkakertomustani Skotlannista. Olin harjoittanut pitkään pienimuotoista kirjoittamista ja olut-alueella ei Suomessa tarjonta ollut kovin suurta. Untohan julkaisi tarinan, ei tosin kuviani, jotka jo silloin olivat pöyristyttävän vaatimatonta tasoa.

Ensimmäisen kerran tapasin livenä Unton, kun hän oli mukana Oulussa lanseeraamassa Koff Velvetiä oululaisille olutseuralaisille syksyllä 2000, Unto kutsui minutkin mukaan, vaikka en silloin Oulun Olutseuraan kuulunutkaan. Unto esitelmöi Koffin Porterin historiasta ja sen suhteesta Velvetiin. Virallisen osuuden jälkeen Kaarlenholvissa siirryimme parin muun tyypin kanssa alkuperäiseen Leskiseen Saaristonkadulle ja sieltä kahdestaan Oulun Panimoon. Unto halusi välttämättä kokeilla paikallista olutta, vaikka yritin varoittaa oluen tasosta. Loppujen lopuksi Unton arvio tuotteesta oli samansuuntainen. Kävimme vielä poikkeuksellisessa viskibaarissa St. Michaelissa ja sen jälkeen oma askeleeni alkoi jo painaa liikaa. Unton monipuolisesta olutkulttuurikiinnostuksesta kertoo se, että hän halusi jatkaa vielä Oulun vanhimpaan baariin Sarkkaan, jossa itse en ole vielä nytkään tullut käyneeksi.

Myöhempinä vuosina tapasimme muutaman kerran Helsingissä ja keskustelut olivat aina yhtä antoisia. Unto sai minut vakuuttuneeksi saksalaisen olutperinteen arvosta, varsinkin kellerbierin merkityksestä, itselleni sen kolahtaminen vei todella kauan aikaa. Olimme yhteyksissä tietysti aina Juomanlaskijan juttujen tiimoiltakin. Kun Unto joutui lopettamaan Juomanlaskijan julkaisemisen sairastuttuaan, en enää ollut häneen kosketuksissa. Viimeisen kerran näin hänet viime vuoden alkukesänä St. Urhossa brittivieraiden seurassa Baltic Adventure -tapahtuman yhteydessä, en tullut ängenneeksi mukaan. Unton puhelinnumero on edelleen kännykässäni, sen poistaminen tuntuu todella raskaalta.