Mikael Niemi: Veden viemää

Ensikokemus pajalalaisen Niemen tuotantoon, siis lukukokemus. Olen kyllä nähnyt Vittula-kirjan elokuvaversion, joka ei tehnyt ihmeempää vaikutusta. Uusi teos käsittelee valtavaa tulvaa Luulajanjoessa, alkuperäisnimeltään muuten Fallvatten, suora väännös Vattenfall-firmasta. Silloin kun Ruotsi vielä puolustautui, se valmistautui pysäyttämään Venäjän ja sittemmin Neuvostoliiton hyökkäyksen juuri Luulajanjoelle, minkä seurauksena alueella on mm. valtava Bodenin linnoitus. Tarina käynnistyy aika hyvin osittain komediallisilla pikkukohtauksilla ennen tulvan alkua. Sitten ote höltyy ja Niemi kirjoittaa tavanomaista katastrofi-action-proosaa. Henkilöitä on liikaa, hahmot jäävät ohuiksi. Vähitellen Niemeen liitetty groteskius ja makaaberius nostavat päätään ja realismi uppoaa syvemmälle. Vastenmielisin nilkki on saamelainen ja saabismi sairautta. Niemi mainitsee mielenkiintoisesti mestariuimari Gunnar Larssonin, itse kuulin nyt miehestä ensi kerran sitten suurten voittojen 1972. Mielessä käväisee William Faulknerin The Wild Palmsin tulvajaksot, mutta sellainen intensiteetti jää tietysti todella kaukaiseksi tällä kertaa. Kovin epäuskottavalta tuntuu viranomaisten avuttomuus, varsinkin kun Bodenin tienoilla luulisi olevan edelleenkin armeijan henkilöstöä. Tapahtumat keskittyvät yläjuoksulle, odottelin turhaan urbaania kaaosta Bodenissa ja Luulajassa. Sujuvasti kirjoitettu ja helposti luettava, mutta ei mikään vaikuttava romaani. Harmittavasti lukukokemusta heikensi heti alussa katastrofaalinen käännösvirhe, paikkakunta nimeltä Malmivuori. Kääntäjän uskottavuus mureni välittömästi, koska kyseessä on tietysti Malmberget. Jos se välttämättä halutaan suomeksi (tai meänkieleksi) kääntää, niin ainoa oikea muoto on Malmivaara.