sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Valencia - Barcelona 2-3

Valencian baskimaalivahti 1940-luvulla, Ignacio Eizaguirre kuoli tänään 92-vuotiaana. Mestallan matsi aloitettiin hiljaisella hetkellä hänen muistolleen. Barcelonalla Xavi lepovuorossa, avauksessa Neymar ja Messi. 10. minuutilla Neymarin maali tuomittiin väärin paitsioksi, mutta Messi pääsi heti perään läpi keskeltä ja vei vieraat johtoon. Valencia ei vaikuttanut aivan altavastaajalta, mutta maalitilanteisiin oli vaikea päästä. Sellainen onnistui kunnolla vasta 37.minuutilla, kun Banega vapautti Pabonin luukulle, Valdes torjui. Tilanne käynnisti dramaattisen tapahtumasarjan seuraavaksi kymmeneksi minuutiksi. Banega menetti heti edellisen tilanteen jälkeen pallon, joka siirrettiin nopeasti Messille, välitön rankaisu. Pari minuuttia lisää ja Neymar vapautti Messin, taas verkko heilui ja hattutemppu. Valencian puolustus ei tuntunut millään löytävän lääkkeitä Messin lähtönopeuteen. Peli näytti ratkenneen ja niin ehkä Barcelonan puolustuskin luuli. 45. minuutilla kuitenkin Helder Postigan kaunis kääntövolley upposi ylänurkkaan. Yliajalla Banegan puolivolley vähän yli. Seuranneesta kulmapotkusta Postiga iski toistamiseen, nyt pusku takanurkkaan ja Valencia peliin vielä mukaan.

Ilmeisesti pelaajille annettiin tauolla rauhoittavia aineita, niin varovaisesti toinen jakso käynnistyi. Nytkin eloa tuli vasta viimeisellä kymmenellä minuutilla. Valencia oli vielä passiivisempi omalaatuisesti, mutta 86. minuutilla tasoitus oli lähellä, vaihtomies Jonas kiskaisi tolppaan. Katalonialaisilla enemmän paikkoja, Messi olisi voinut tehdä neljä lisää, mutta yksi meni ohi ja Alves torjui loput. Alvesin refleksitorjunnat toisen jakson näyttävintä antia. Mutta ei siis enää maaleja. Barcelonan uusi valmentaja Martino vaihtoi tuoreita kasvoja sisään, Cristian Tello, Jonathan Dos Santos, Sergi Roberto. Heidän kyvyistään ei kunnolla saanut vielä selkoa.

Ei kommentteja: