keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Wold Top Against the Grain

Brittiolutpullon kyljessä oleva teksti "Free Beer" osui ensin silmään ja hätkähdin syyllisesti pälyilemään ympärilleni. Ensi vuoden alusta voimaan tulevan alkoholilain alustavan tulkinnan mukaan olutbloggaaja muuttuu desperadoksi, jos hän kirjoittaa blogiin ilmaiseksi saamastaan oluesta. No, tarkemmin katsoessa kyseessä on "Wheat Free Beer", mukana ei siis vehnää ja ilmeisesti gluteeniton, vaikka ohraa ja maissia löytyy. Luulin ohrassakin gluteenia olevan, mutta enpä ole asiaan perehtynyt. Enkä missään nimessä saanut olutta ilmaiseksikaan.

Hailakan keltainen kirkas olut Yorkshiresta Scarborough'n liepeiltä, heikkoa vaahtoa, 4,5%. Tuoksussa kirpeää marjaisuutta ja viljaa. Ensivaikutelma maussa on epämääräisen nahkealla tavalla viljainen ja hedelmäinen, ei yhtään miellyttävää. Maissin käyttö saattaa jotenkin nyrjäyttää makutottumuksia. Katkeruutta on kapean pistävällä tavalla aika reippaastikin. Fiilis on kuten joissakin varhaisissa luomuoluissa, kaikki ei nyt klikkaa kohdalleen. Mutta jälkimaku pelastaa paljon. Jos en gluteenia voisi käyttää, niin tässä olisi kohtuullisen maukas olut käytettävissä. Ostopaikka Oulu, Limingantullin Prisma.

2 kommenttia:

Andy kirjoitti...

Ohrassa on sinänsä gluteenia (kuten vehnässä ja rukiissa, kaurassa ei), mutta suurin osa gluteenista ei siirry viljasta olueen.

Tämäkään olut ei ole gluteeniton, vaan vähägluteeninen. Itse asiassa suurin osa täysmaltaisista miedoista vaaleista oluista on vähägluteenisia. Gluteenipitoisuudet vaihtelevat satoerittäin ja mittausten jatkuva teettäminen on kallista, joten esimerkiksi Nokian panimo ja Mallaskoski luopui gluteenittomuusmerkinnöistä pari vuotta sitten. Laitilan Kukko-lagereissahan nuo edelleen ovat.

Mielenkiintoinen yksityiskohta muuten: vaikka gluteeni on vehnän proteiiniosa, on gluteenia enemmän oluissa, joissa on käytetty ohratärkkelystä, koska gluteeni siirtyy tärkkelyksestä olueen helpommin kuin mäskätystä maltaasta. Lisäksi vehnässä gluteenia on reilusti enemmän kuin ohrassa.

Ari Juntunen kirjoitti...

Kiitoksia taas lisätiedoista.