Otsikon mukaisesti Mäkijärvi hakee vastausta Springsteenin suosioon. Kirjan alkupuolisko koostuu yleisemmistä esseistä, joissa Springsteenin uraa peilataan eri teemojen suunnilta. Jälkimmäisellä puoliskolla Mäkijärvi arvioi Springsteenin levyjä. Jälkimmäiseen osaan ei paljoa kommentoitavaa ole, jokaisen arviot musiikista ovat tietysti oikeita, jos ne ovat vilpittömiä. Mäkijärvi tuntuu kyllä pohtivan lähinnä vain sanoituksia, musiikki on kuitenkin paljon kokonaisvaltaisempi emotionaalinen kokemus. Sellaisen kuvailu sanallisesti on vaikeaa ja sitä Mäkijärvi ei siis juuri harrasta.
Kovin paljon Mäkijärvi ei näytä tutustuneen Springsteen-kirjallisuuteen. Lähdeteoksia on vain 12, hämmentävän vähän, omasta hyllystänikin niitä löytyy moninkertainen määrä. Vielä hämmentävämmin Mäkijärvi pitää eri asiana rock 'n' rollia ja rock and rollia, hah. Näyttää siltä, että Mäkijärven mielestä rock 'n' roll on lähinnä termin vanhemman merkityksen rhythm 'n' bluesia 40/50-lukujen vaihteesta ja rock and roll 50's rockia. Näkemys on käsittämätön. Mäkijärvi ei siis ole huomannut, että nuo heittomerkit korvaavat ääntämättä jääneitä a- ja d-kirjaimia. Mäkijärvi jopa vihjaa, että saattaa olla vielä kolmaskin tyylisuunta, nimeltään rock & roll. Itse olen viime aikoina unohtanut koko rollin ja käsitellyt musiikkityyliä pelkkänä rockina. 60-luvun lyhyt musiikillinen kuvaus tuntuu poikkeuksellisen sekavalta. Mäkijärvi ei ole tainnut paljoa kuunnella 60-luvun rockia, paljon lainauksia Charlie Gillettiltä. Tämä selittänee asiaa, Gillett oli britti ja hänen 1980 suomennettua kirjaansa lukemattakin voi epäillä miehen olleen pahasti ulalla amerikkalaista musiikkiperinnettä arvioidessaan.
Alkupuoli jää aika hajanaiseksi, kunnon otetta Springsteenistä kirjoittaja ei tavoita. Springsteeniin olen itse sen verran perehtynyt, että omia mielipiteitään lukuunottamatta Mäkijärvi ei uutta pääse tarjoamaan. Kommentoidaan siis hieman niitä mielipiteitä. Aika vaikea on niellä Mäkijärven näkemystä, että vasta 2000-luvulla Springsteen oli esiintyjänä parhaimmillaan. Konsertit saattoivat olla entistäkin pitempiä ja rennompia, mutta se ei tarkoita niiden olleen "parempia" kuin vaikkapa Göteborgin Ullevin hajottanut keikka 1985. Tunnel of Love ja Magic ovat minusta paljon parempia levyjä kuin Mäkijärven mielestä, The Ghost of Tom Joad taas kovin aneeminen musiikillisesti. Mutta Mäkijärvi osuu välillä oikeaankin. Hän korostaa River-albumin varsin tuntemattoman kappaleen The Price You Pay merkitystä. Se on minustakin yksi Springsteenin tuotannon avainteoksista. Suomalainen näkökulma ei oikein tule esille, Mäkijärvi taitaa viitata vain Helsingin mammuttimittaiseen konserttiin 2012. Mäkijärvi kertoo Springsteenin konsertoineen 1975 Lontoossa, mutta mainitsematta jää saman minikiertueen Amsterdam ja erityisen kadehdittava Tukholma.
Muutama virhekin osui silmään, yllättävän harvoin kuitenkin. The Riverin tarinaa inspiroinut Virginia ei ole Springsteenin nuorempi sisar. Springsteen ei soittanut Live Aid -konsertissa 1985, oikeastaan konsertin eniten julkisuutta saanut asia olikin Springsteenin poissaolo. 1988 Springsteen soitti Itä-Berliinissä, mutta ei sentään Berliinin "muurilla". On myös aika harhaanjohtavaa väittää vuoden 1977 avainteoksen The Promise "päätyneen B-puolelle". Sehän julkaistiin vasta 1999 18 Tracks -kokoelmalla. Mutkat suoristuu aika lailla Mäkijärven todetessa, että Devils & Dust olisi tehty jo 1995.
En siis pidä ylimalkaista kirjaa erityisen onnistuneena, mutta yritys on kaikin puolin kannatettava. Englanninkielisellä puolellakaan ei ole saatu tehtyä definitiivistä Springsteen-opusta. Parempaa jälkeä voisi syntyä ottamalla aiheeksi rajatumpi kokonaisuus. Mäkijärvikin voisi kirjoittaa paksun kirjan mainitusta The Price You Pay -kappaleesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti