Hieman yllättäen blogista ei löytynyt tämän elokuvan arviota. En siis ole katsonut Hustonin mestariteosta 13 vuoteen, nyt sitten korkea aika. The Asphalt Jungle luokitellaan usein film noiriksi ja sellainen se onkin, mutta ei se muistikuvien mukaan noirin tyypillisimpiä edustajia ole. Ansiot ovat hieman eri suunnilla. Kyseessä on heist movien arkkityyppi. Tunnetusti Jean-Pierre Melville oli suuri The Asphalt Junglen ihailija ja totesi sen sisältävän kaikki mahdolliset 19 use casea poliisin ja rikollisten välisistä suhteista. Melville itse käytti sitten useamman elokuvan kattaakseen tämän kirjon ja loi ehkäpä vielä hienompia elokuvia. Le Cercle Rouge on ehkä eniten velkaa tälle elokuvalle. Onnistuin näkemään The Asphalt Junglen suhteellisen myöhään elokuvainnostuksen alkamisen jälkeen ja ensikatsominen ei ehkä täysin vastannut pilviin kohonneita odotuksia.
Nyt sitten pitkästä aikaa uudelleentarkastelu. MGM ei todellakaan ollut tunnettu noir-tehtaana, liian siistiä jälkeä, mutta varsinkin The Asphalt Junglen alussa on noir-uskottavuus huipussaan. Harold Rossonin kuvaus tavoittaa karun kaupunkiympäristön lohduttomimmillaan. Poliisikorruptio on rankkaa ja ryöstön ympärille kerääntyvät henkilöhahmot monipuolisesti piirrettyjä. Elokuva tapahtuu nimeämättömässä keskilännen suurkaupungissa, kuvauksia tehtiin pääosin Cincinnatissa. W.R. Burnettin romaani pohjalla, Sterling Hayden vetää elämänsä roolin kentuckylaisena hevosmiehenä. Elokuvaa hallitsee silti suvereenisti Sam Jaffe nuoria naisia palvovana Erwin "Doc" Riedenschneiderina, USA:n saksalaisvähemmistön tila tulee hyvin dokumentoitua elokuvan sivutuotteena taksimatkalla kohti Clevelandia. Marilyn Monroe heittää muistettavan cameon ja muutenkin roolitus on huippua Hustonin tyypilliseen tyyliin. Ei Hustonin CV:ssä ehkä aivan The Maltese Falconin tasoa, mutta ei paljoa puutu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti