Erik Häkkinen: Harha-askel

 Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan. Näinhän Vexi Salmi ja Irwin Goodman kuvasivat työmiehen lauantaita 1965. Mutta jo edellisenä vuonna Erik Häkkinen dokumentoi sorvarin palkkapäivää esikoisohjauksessaan Harha-askel. Leffa käynnistyy jouluisissa tunnelmissa ydinperheidyllissä. Joulupukin vetäessä henkeä sohvalla käynnistyy takauma kesäiseen Helsinkiin 1963. Nyt ollaankin lapsiperhehelvetissä. Pikkurouvan tarjoilema hernekeitto ei maistu, tytär kiljuu potalla ja poika häpeää nurkassa jotain kolttostaan. Ville-Veikko Salmisen esittämä vastuuton heittiö nakkaa pikkutakin niskaan ja kohta jo vedetään pullo-olutta Espan terassilla. Marlboro käryää koko ajan, syntistä jatsia tuutataan ja iloluonteisia naisia pörrää ympärillä. Pimeä pullo irtoaa Eteläsatamasta ja sitten ollaankin rypemässä syrjäytyneimpien hylkiöiden seassa. Putkassa koetaan valaistumisen hetki ja lopussa on naurettava happy end. Onhan tässä rennompaa menoa ja irtonaisempaa otetta kuin Häkkisen toisessa viimeiseksi elokuvaksi jääneessä Jäisessä saaressa. Groteski musta huumori välittyy paremmin. Kehnohko leffa tietysti kokonaisuutena kuitenkin. Pauhaava taustamusiikki on ylidramaattista, dialogista ei saa selvää, aviosormusdramatiikka todella kömpelöä. Miss Suomi Tarja Nurmella yliluonnollisen paksu hiuskasvusto. Salminen vaikuttaa enemmän konttorirottamerkonomilta kuin rasvanahkaduunarilta. Mutta lupaavia aineksia ilman muuta, Häkkisellä olisi voinut olla enemmänkin annettavaa.