tiistai 25. toukokuuta 2021

Mad Hopper Hop Hunter Sultana






 Koronapainajaisen keskellä tapahtuu edelleen toivonpilkahduksia. Nyt Töölön laatubaari Viisi Penniä sai avattua uuden Mad Hopper -panimonsa. Laitteet näyttävästi tiskin takana, itse ravintolan puolella ei kovin suuria muutoksia. USA:ssa ja Brasiliassa kokemusta kerännyt panimomestari Gustavo Vale palkattu oluentekijäksi, joten pahimmat alkuvaikeudet oletettavasti voidaan ohittaa. Heti startissa yhdeksän (9) omaa olutta tarjolla. Panimon logossa heinäsirkka, mutta nimihän voidaan kääntää myös Hulluksi Humaloijaksi. Avasin pelin NEIPAlla Hop Hunter Sultana, jossa pääroolissa amerikkalainen Sultana-humala, johon en ole aiemmin törmännyt. 6,5 %, sameaa on. Maussa maltaisuutta ja pihkaa, mutta ei oikeastaan yhtään hedelmäisyyttä. Valmistaja lupaa ananasta ja sitrusta, mutta niitä en havainnoinut. Ilahduttavaa on kuitenkin voimakas jälkimaun katkeruus, tässä on nykyoloissa poikkeuksellisen raskas peräkärry. Hyvin kuiva olut kokonaisuutena, mutta ei todellakaan mikään NEIPA. Ei oikein WCIPAkaan, koska kyllä siinäkin sitrusta tulisi olla. Hieman harhaanjohtavaa informaatiota siis, mutta ei niin räikeästi kuin toisessa baarin NEIPAksi luokittelemassa oluessa. Untappdin kuvauksen mukaan NEIPAna myyty Naughty Blast on kuivahumaloitu kattilahapatettu mustikka-punaherukkaolut. Itse en siihen tietystikään koskenut, mutta kollegoiden kommenttien perusteella kyseinen NEIPA on juuri kuvauksen mukainen hapan marjaolut. Viisi Penniä, 25.5.2021.  

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Laatubaari on tästä kiskasta aika paljon sanottu.