1970-luvulla Led Zeppelin ei ollut suosikkibändejäni. Myöhemmin olen arvostanut musiikkia, mutta en ole esimerkiksi hankkinut kuin kakkos- ja neloslevyn. Livenä kyllä olisi kiinnostanut bändi nähdä. Siksi uusi elokuva bändin alkuajoista kiinnosti. Tämä on perinteinen rockumentary, jossa pääosassa on musiikki, kappaleita soitetaan kokonaan. Plant, Page ja Jones kommentoivat tapahtumia tuoreissa haastatteluissa. 1980 kuolleelta Bonhamilta on löydetty nauhoituksia. Niin huonosti bändiä tunnen tai muistan, että peruskokoonpanolla esiintyminen Yardbirds-nimen alla tuli yllätyksenä. En tiennyt sitäkään, että Page ja Jones soittavat Shirley Basseyn Goldfingerillä. Leffassa käsitellään soittajien lapsuutta ja teini-iän bändejä varsin perusteellisesti. Myöhemmät satanismi-, huume- ja naissekoilut jäävät sivuun, kun musiikki on tosiaan fokuksessa. Leffa onkin tehty täydessä yhteisymmärryksessä bändin kanssa. Kiintoisinta ovat ehkä runsaat tallenteet ensimmäisiltä jenkkirundeilta 1969. Homma loppuu Whole Lotta Loven tahteihin, kun kakkoslevy jyrää miljoonamyyntiin. Ehkä jatkoa on luvassa vaikkapa Being Led Zeppelin -otsikon alla. Kävin ensi kertaa Vallilan Kino Konepajassa, siis leffassa, baarin puolella pistäydyin aiemmin. Melko pieni sali, jonne voi tilata etukäteen tai baarista syötävää ja juotavaa. Itse en niitä kaipaa elokuviin, mutta ei ne häirinneetkään melkein täydessä istunnossa. Erikoisuutena kahden istuttavat tuolit/sohvat, välissä vain tyyny. Saattaa häiritä, jos sattuu isompi ihminen viereen, nyt ei ongelmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti