Näin tämän menestyselokuvan yhden kerran 1980-luvun alussa ja se on riittänyt tähän asti. Elokuva oli vaikuttava, mutta pidin katsomiskokemusta varsin epämiellyttävänä. Nyt Suomi-Malta -masennuksen kuohussa ryhdyin katsomaan leffaa uudelleen. Kyseessä on myöhäisbeatnikki Ken Keseyn romaanin tulkinta. Kesey oli mukana ensimmäisessä käsikirjoituksessa, mutta sitä ei lopulta käytetty ja Kesey väitti ettei ole nähnyt lopullista elokuvaa. Tuotantovaiheet olivat muutenkin pitkät ja mutkikkaat. Kirk Douglas osti oikeudet tuoreeltaan 1962, mutta ei löytänyt rahoittajia. Romaanista tehtiin menestyksekäs Broadway-teatteriversio. Sitten Douglas ehdotti vuosikymmenen lopulla Prahassa Formanille ohjausta. Forman ei kuitenkaan päässyt pois Tšekkoslovakiasta. Lopulta elokuvan tuottajiksi päätyivät Kirkin poika Michael Douglas ja Creedence Creedence Revivalin John Fogertyn kanssa riitaantunut musiikkituottaja Saul Zaentz. Forman ohjasi elokuvan 1975 päästyään länteen. Kirk oli jo liian vanha päärooliin, joka päätyi monien kiemuroiden jälkeen Jack Nicholsonille, joka oli alkujaan hävinnyt romaanin oikeudet Douglasille.
Ollaan Oregonissa 1963, elokuva on kuvattu sairaalassa pääkaupunki Salemissa ja rannikolla Depoe Bayssa. Tunnelma tummenee vähitellen komediallisuudesta dokumentaariseksi ja sitten traagisen melodramaattiseksi. Nicholson ja kumppanit ovat erinomaisia. Varsinkin päähoitajaa esittävä unohtumaton Louise Fletcher. On helppo mieltää Fletcherin hahmon esittävän Formanin näkemyksessä Tšekkoslovakian kommunistihallintoa. Sinänsä elokuva ei tunnu vanhentuneen yhtään ja mitään klappia tai rönsyä ei ole mukana. Tuntuu jopa hämmästyttävän ryhdikkäältä ja intensiiviseltä teokselta suureksi Hollywood-tuotannoksi. Mutta ei katsominen nytkään erityisen nautinnollista ollut, joten seuraavan kerran ehkä 40 vuoden päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti