maanantai 6. helmikuuta 2012

Laitila Kukko Kellariolut

Alkolta meni 80 vuotta ennen kuin se sai aikaan suomalaista olutkulttuuria tukevan kampanjan, mutta tulihan se sieltä lopulta. Juhlavuoden kunniaksi Alko on ottanut valikoimaan 10 kotimaisen pienvalmistajan olutta, jotka eivät edusta kaikkein tavallisimpia tyylejä. Tai ainakaan kaikkein tavallisinta, vaaleaa lageria. Osa on jo tuttuja ravintolamyynnistä, osa aitoja uutuuksia. Ouluun asti ei Lammin Sahdin Juhlaolut ole saapunut, mutta yhdeksän muuta keskustan kaupasta löytyi. Laitilan edustaja on itse asiassa vaalea lager, mutta kuitenkin suodattamaton eli kellerbier. Pullon kyljessä myös maininta pils, mutta ikioman luokitteluni mukaan pils ei ole koskaan suodattamaton, joten jätän termin omaan arvoonsa tässä yhteydessä. Viljainen perusmaku, yllättäen häivähdys diasetyyliä mukana. Pienikään diasetyylimäärä ei erityisemmin ilahduta, sitä en baijerilaistyyppiseltä kellerbieriltä yleensä odota. Siispä tämä onkin ehkä tšekkityylinen suodattamaton lager, alkoholia 5,5%. Suhteellisen makea, ei kuitenkaan hedelmäinen. Humalointi on kohtuullisen runsasta, jälkimaku on katkeroinen, vaikka IBUja jokseenkin hillitysti 35. Hieman ristiriitaisia tuntemuksia herättävä olut, mutta onhan tässä makua ja luonnetta. Ostopaikka Oulu, Stockmannin Alko. 

Ei kommentteja: