Edith Carlmar: Døden er et kjærtegn

Oslo-noiria vuodelta 1949, kopion alkuteksteissä "Døden" kirjoitettu "Döden". Naisohjaajan debyyttileffa, hämmentävän hallittua jälkeä, varsinkin verrattuna aikakauden suomalaistuotoksiin. Selviä vaikutteita Double Indemnitystä, kohtalokas nainen, uunotettava patsy, kolmiodraama, jopa kuusaman tuoksu. Varsinkin alkupuolella koko noir-paletti käytössä, pitkiä ristikuvia, näppäriä leikkauksia, sisäistä monologia, sälekaihtimia, häkellyttävän suorasukaisia visuaalisia kaksimielisyyksiä. Oslon kaduilta ei ehkä tarpeeksi karua kuvastoa, mutta vuoristojaksot tuovat mieleen jopa Out of the Pastin. Takauman alku kuin suoraan klassisesta Springsteen-videosta I'm on Fire, vaikea uskoa että ohjaaja John Sayles olisi nähnyt tämän. Harmittavasti jälkipuoliskolla juututaan junnaamaan gigolon ja puuman suhdetta turhan pitkään, varttitunnin lyhyempänä kyseessä olisi lähes mestariteos. Loppuratkaisut niittaavat onneksi kuvion napakasti maaliin.