Leif GW Persson: Samhällsbärarna

GW:n kolmas romaani vuodelta 1982. Tarinan keskiössä on poliisin käsiin kuolleen rappioalkoholistin kohtalon tutkiminen. Persson kertoo tuskastuttavan hitaalla rytmillä, teksti rönsyilee pahasti mm. päähenkilö Lars Martin Johanssonin lapsuusmaisemiin Ångermanlandiin hirvimetsälle. Poliisiproseduraalista on siis kyse, Johansson itse lähes koko ajan fokuksessa. Pultsarin viimeiset sanat kuolinvuoteella ovat arvoitukselliset lähes Rosebud-tyyliin, nyt henkäisynä on Björneborgarnas marsch, eli siis Härmään viittaavasti Porilaisten marssi. Johansson kuuntelee marssia ja kyselee musiikkiasiantuntijoilta vinkkejä, arvoitus ei aukea helposti. Sinisiä olutpurkkeja toimistossaan tyhjentävä murhatutkija Tore Jansson ennakoi hieman hillitöntä Evert Bäckströmiä, mutta Jansson on huomattavasti hillitympi hahmo. Jännite tuntuu nyt löysemmältä kuin edeltäneessä Profitörerna-romaanissa. Samhällsbärarnan jälkeen Persson keräsi inspiraatiota 20 vuotta ennen seuraavaa romaania, ehkä tulos ei miellyttänyt maestroa itseäänkään. Totuttuun tapaan loppupuolella ote tihenee ja päätöskuvio on ryhdikkään illuusioton. Ei parasta GW-tasoa, mutta taattua laatua silti. Teosta ei ole tietääkseni suomennettu, mutta romaanin nimi tarkoittanee suunnilleen yhteiskunnan tukipilareita.