John le Carré: A Delicate Truth

Kylmän sodan vakoiluproosan suurimman mestarin hyppäys terrorisminvastaisen sodan etulinjaan on ollut hämmästyttävä. Cornwallin Mr. Cornwellilla on mittarissa jo yli 80, mutta tahti pysyy kiivaana. Viime vuosina le Carrén poliittis-psykologiset tarinat ovat sijoittuneet Britannian ulkopuolelle ja nytkin lähdetään liikkeelle Gibraltarilta lähes Bond-tyyliseksi kiihtyvällä prologilla. Sitten siirrytään kuitenkin Lontoon hallintokortteleihin ja fiilis alkaa muistuttaa le Carrén muistettavimman kauden 1970-luvun organisaatiopoliittisia kiemuroita. Nyt ollaan kuitenkin Whitehallin kabineteissa pikemmin kuin MI6:n tuhruisissa toimistoissa. Le Carrén kiihkeä asettuminen Blairin sotapolitiikkaa vastaan on osittain heikentänyt myöhäistuotannon tehoja ja siihen ei ole tässä uusimmassakaan teoksessa tullut muutosta. Hyvien ja pahojen raja on paljon selvempi kuin le Carrén parhailla kausilla. Parasta on jälleen henkilöhahmojen luonnostelut, vaikka nekin ovat jokseenkin tuttuja aiemmasta tuotannosta. Le Carrén mukaan kaksi henkilöä ovat omaelämäkerrallisia ja kolmas keskeinen miljöö,Cornwall, on piirretty niin tiheästi kuin vain seudulla 40 vuotta seudulla asunut kykenee. Tuttuun tapaan asetelma näyttää alkuun monimutkaiselta, mutta le Carré kuorii sitä kuin sipulia kunnes jäljellä on vain kova yksiselitteinen ydin. Ja tällä kertaa siis hieman liian yksiselitteinen. Tälläkin kertaa loppuvaiheessa kerrota muuttuu hieman liian populaariksi trillerismiksi, vaikka laadun puolella vielä pysytään. Ei siis lähelläkään le Carrén parasta tasoa, mutta nautinnollinen lukukokemus silti taas.